maanantai 28. joulukuuta 2009

Radiohiljaisuus voimassa toistaiseksi

Nimi: Tietokone
Oireet: Lämmönnousua, toimintakyky heikentynyt. Kuvailee tilaansa ilmaisuilla kRRuttSSSKRRRkriiiikk ja KRUTSRUTSKRUTSRUTS.
Diagnoosi: Paikallinen kulumavaurio, uhkaava loppuunpalaminen.
Toimenpiteet: Sairaslomaa työkyvyn palauttamiseksi ja lopullisen burn outin välttämiseksi. Pitkäaikaisena hoitokeinona uusi tuuletin. Kontrollitarkistus varaosan takuuajan puitteissa.

Blogi on edelleen puolipakollisella tauolla, koska en jaksa raapia harakanvarpaita sottaisille muistilapuille ja yrittää keskittyä kirjoittamiseen jossain työkkärin koneella, vaan odotan rahaa varaosaan.

Palataan asiaan ensi vuoden puolella, toivottavasti pian. Kiitos kommenteista edelleen, aiheideoita saa pistää ja erityisen kiitollinen olen artikkelilinkeistä, koska uutissurffaus ei nyt onnistu.

Parempaa tai edes voimakkaampaa uutta vuotta kaikille.

perjantai 4. joulukuuta 2009

Vajaakuntoisuus ja väliinputoaminen

Heikki Hiilamo ja Helena Hiila: Sata-komitean ei annettu auttaa huono-osaisia (HS: Vieraskynä 04.12.09)

Hesarin tämän päivän pääkirjoitusosastolla on Diakin yksikönjohtaja Heikki Hiilamon ja Väestöliiton pj Helena Hiilan kirjoitus Sata-komitean saavutuksista eli niiden puutteesta. Vaikka teksti on hyvin asiallinen, siitä paistaa turhautuminen, jonka monien Sata-komitean jaostolaisten lisäksi jakavat ne (me), jotka joskus komitean perustamisvaiheessa elättelivät suuria toiveita, mutta ovat joutuneet pettymään uutisointi uutisoinnilta. Perusturvaremontti jäi vain haaveeksi eturyhmien kiistelyn vesittäessä parannuksen toisensa jälkeen ja lyhytnäköisen kustannusarvioinnin jättäessä sosiaaliset epäkohdat kasvattamaan kustannuksia pitkällä tähtäimellä. Rahallisen arvioinnin ulkopuolelle jäävästä inhimillisestä kärsimyksestä puhumattakaan.

Niille, jotka eivät lue blogin kommenttiosioita, mainitsen vielä tässä yhteydessä 27.12.09 asti Ylen Areenassa katsottavissa olevan A-Zoomin (Taistelu perusturvasta, esitetty 27.11.09). "Onko kukaan köyhän asialla? Miksi ay-liike jarruttaa perustoimeentulon korottamista? Studiovieraana Diakonia-ammattikorkeakoulun yksikönjohtaja Heikki Hiilamo."

Hiilamo nostaa Hesarin tekstissä esille vajaakuntoisten tilannetta. Työttömyys ja tuensaanti (ja tuensaannin tarve) nähdään usein mustavalkoisena: joko teet töitä tai et. Opiskelet tai et, nostat tukia tai et. Jos et kykene täyspäivätyöhön tai täyspäiväopiskeluun Kelan opintopistevaatimusten mukaisesti, tukijärjestelmä kieltää tekemästä sitä vertaa mitä kykenisit. Jos ajattelemattomasti kerrot Kelassa yrittäväsi pitää vähäistä opiskelu- tai työkykyä yllä vapaaehtoistyöllä tai omakustanteisella opiskelulla avoimessa yliopistossa, sairauspäivärahasi saatetaan siirtää uudelleenharkintaan.

Itse valitun osa-aikaisen työn tai opiskelun kuntouttavuutta ei tunnusteta, mutta työpajoille, kaupungin puisto-osastolle ja valtionhallinnon virastoihin ja ministeriöihin ohjataan 8e/työpäivä-ylläpitokorvauksella "kuntouttaviin" ilmaistöihin, joista monet vastaavat helposti tuntimääriltään, vastuultaan ja osaamisvaatimuksiltaan jopa korkeakoulutusta vaativaa "oikeaa työtä". Toisena ääripäänä tarjotaan kuntoutustyötä kuminauhojen pakkaajana. Pääasia tuntuu olevan, ettei vahingossakaan pääse edistämään työllistymistään ja kuntoutumaan tekemällä vajavaisten voimiensa mukaan sitä, mitä teki ennen vajaakuntoisuutta.

Työn sanotaan olevan parasta terapiaa. Silti vajaakuntoisen opiskelijan edellytetään luopuvan määräaikaisesti opinto-oikeudestaan saadakseen toimeentulo- tai työttömyystukea ja palkansaajan on irtisanouduttava työpaikastaan. Kuulin, että olisi mahdollista b-lausunnon turvin saada työttömyyspäivärahaa ilman työpaikasta irtisanoutumista, mutta tästä mahdollisuudesta ei te-toimistoissa tiedoteta, tuskin tiskillä edes tiedetään. Yksi vajaakuntoisten kohtaama ongelma onkin siinä, ettei kenelläkään ole velvollisuutta ohjata tukien ja lääkärinlausuntojen yhteensovittamisessa - lääkärit (etenkään ulkomaalaiset) eivät tunne tukikäytäntöjä ja te-toimistojen työntekijät taas eivät osaa ohjata hoitoonhakeutumisessa oikean tukimuodon selvittämiseksi. Potilaan on usein osattava pyytää b-lausuntoa, vaihtaa tukimuotoa ja ennakoida kuntoutustuen mahdollisuutta ja tarvetta ajoissa, ettei sairaspäivärahakauteen esimerkiksi tule vahingossakaan katkoksia vaikkapa turhan optimismin takia. "Jos sittenkin yrittäisin opiskella edes nämä lukukauden viimeiset kuusi viikkoa."

Opiskelijan ja vielä työelämässä mukana olevan ei kannata jäädä sairaslomalle, jos kaipaa Kela-korvattua terapiaa. Kelan ja lääkärien mukaan terapiakorvauksia myönnetään ensisijaisesti työkyvyn ylläpitämiseksi, ei sen palauttamiseksi. Työelämästä jo pudonneelle tai opinnot jo keskeyttäneelle ei ojenneta sitä oljenkortta, jos sairasloma- ja terapiantarvelausuntoja on mennyt hakemaan väärässä järjestyksessä. Terapiakorvauksia ei kannattanut myöskään hakea loppuvuodesta, koska määrärahat olivat yleensä lopussa; Hyssälän lupaukset tilanteen muuttamisesta ja terapiakorvausten takaamisesta "kaikille tarvitseville" eivät loppujen lopuksi juuri muuttaneet hakijan tilannetta, koska lopullisen arvion terapian tarpeesta tekee edelleen Kelan lääkäri potilasta tapaamatta ja riippumatta hoitavan lääkärin esityksestä. Terapian tarpeen määrittelee siis edelleen Kela, ei hoitava lääkäri.

Hain aikanaan sairaslomaa myönnettyäni lopulta kyvyttömyyteni opiskella täysipäiväisesti Kelan opintotuen vastineeksi vaatimien opintopisteiden edestä. Selitin vastaanotolla, etten jo aiemmin diagnosoitujen oireiden vuoksi kykene opiskelemaan riittävästi ja pelkään opintotukien takaisinperintää. Sain pitkäaikaisen saikun ja poliklinikkalähetteen sijaan kaksi nyrpeää viikkoa sairaslomaa ja kuittauksen, miten se "kaksi viikkoahan voidaan sitten vähentää takaisinperinnästä, onhan se jotain". Käynnin jälkeen olin pitkään lamaantunut ja varasin samantien uuden ajan seuraavan sairaslomapätkän hakemista varten. Ensimmäisestä ajanvarauksesta meni toistuvista pyynnöistä huolimatta puoli vuotta lähetteen saamiseen eteenpäin, koska omalääkärillä "oli kiire".

Työkyvyttömyyseläkkeellä on mahdollista tehdä osa-aikaista työtä. Tämä tietääkseni pätee myös määräaikaiseen työkyvyttömyyseläkkeeseen, joka tunnetaan paremmin kuntoutustukena. Kuntoutustuki on myös ainoa tukimuoto, joka mahdollistaa vajaakuntoiselle osa-aikaisen opiskelun. Kuntoutustuelle pääsyyn tarvitaan hoitavan lääkärin B-lausunto ja kolmensadan päivän yhtämittainen sairasloma. Tai näin ennen luulin: liian myöhään selvisi, että kuntoutustuen hakuun tarvittavan 300 päivän tulee koostua Kelan myöntämistä sairauspäivärahapäivistä, ei sairaslomapäivistä. Tyhmänä ja asiantuntemattomana optimistina en ollut katkaissut opintotukeani heti saatuani ensimmäisen kahden viikon saikun, vaan vasta kaksi kuukautta myöhemmin sairasloman edelleen jatkuessa. Onneksi lääkärinlausunnon perusteella vältyin opintotuen takaisinperinnältä, mutta mahdollisuus kuntoutustuen hakuun jäi siitä kahdesta kuukaudesta kiinni.

Vajaakuntoisten tukineuvonta on huonossa jamassa. Kukaan ei kerro sairastuneelle, että minimisairauspäivärahalle tai työmarkkinatuelle pudonneella on mahdollisuus hakea lääke- ja terveydenhoitokulunsa ja sähkölaskunsa sosiaalitoimistosta. Joukkoliikenteen kausilipusta on kuulemma mahdollisuus saada alennusta, jos on kuntoutustuella eli määräaikaisella työkyvyttömyyseläkkeellä. Vajaakuntoisena tasapainotellaan monien eri minimitukimuotojen välillä ja niitä yhdistellen: opintotuki, työttömyyspäiväraha, työmarkkinatuki, sairauspäiväraha, kuntoutustuki, toimeentulotuki... Terveydenhuollon, työvoimatoimiston, Kelan ja sosiaalitoimiston välillä pyöriessä mikään taho ei opasta siinä, mitä palveluita tai tukia muilta tahoilta on saatavilla ja miten ne voi sovittaa yhteen.

torstai 3. joulukuuta 2009

Vähästäänkin voi antaa - joulu- ja talvikeräyksiä ja lahjoituskampanjoita

Koska erilainen lahjoittaminen ja auttaminen tuntuu olevan suosiossa erityisesti näin joulun alla, kokoan tähän postaukseen linkkejä erilaisiin keräyskampanjoihin, joilla voi osallistua apua tarvitsevien vähävaraisten konkreettiseen auttamiseen eri tavoilla. Tiedottakaa projekteista kommentoimalla tai sähköpostitse (leipajono(at)gmail.com), niin lisään listaan.

Päivitän listaan ainakin jouluun asti kampanjoita, projekteja ja keräyksiä eri paikkakunnilta, näin aluksi ne mitä on tullut vastaan tähän mennessä. Katsotaan millaisia keräyksiä tulee vastaan, että onko syytä ylläpitää jotain lahjoituskohdelistaa vielä joulun jälkeenkin. En laita näitä sivupalkkiin, koska siellä on niin paljon tavaraa jo ennestään. Niitä kampanjoita, joissa kerätään vain rahaa, en mielelläni listaa lainkaan.

==
Oulunkylän perhetukikeskuksen lapsille kerätään joululahjoja Facebook-ryhmän kautta. Sivulta löytyy yhteystiedot, mitä kautta saa lisätietoja keräykseen osallistumisesta. Jos halukkaita auttajia löytyy enemmän kuin 25, ryhmä laajentaa lahjoituksia useampiin lastenkoteihin.
Joululahjoja lastenkodin lapsille (Helsinki)

==
Joulupuu-keräys on valtakunnallinen kampanja, jonka tarkoituksena on kerätä lahjapaketteja vähävaraisten perheiden ja lastensuojelun asiakasperheiden lapsille. Voit hankkia valmiin lahjan, paketoida sen ja kiinnittää pakettiin pakettikortin, josta selviää minkä ikäiselle tytölle/pojalle lahja on tarkoitettu (esim. poika 6v.). Keräystä järjestetään eri paikkakunnilla pitkin maata, alla linkit pk-seudun lahjakeräyspaikkoihin. Eniten lisätietoa keräyksen tarkoituksesta ja sisällöstä Vantaan linkin alla.
Joulupuu-keräyksen lahjojen vastaanotto Helsingissä (Helsinki)
Joulupuu-keräyksen lahjojen vastaanotto Espoossa (Espoo)
Joulupuu-keräys: joululahjoja vähävaraisten perheiden lapsille (Vantaa)

==
Vantaalainen Ruoka-apu ry. jakaa ympäri vuoden ruoan lisäksi vähävaraisille myös vaatteita, kuten talvitakkeja ja lastenvaatteita. Lämpimille vaatteille kuten talvitakeille on kova tilaus näin talven tullen. Myös leluja, kenkiä, kaulaliinoja ym. voi lahjoittaa. Ehdottomasti suositeltava vaihtoehto UFFin siilolle, puhtaita ja ehjiä vaatteita voi toimittaa Iskostie 5:n toimipisteeseen Myyrmäkeen, toiminnanjohtajan yhteystiedot linkin takana.
Vaatteita Vantaan vähävaraisille ja asunnottomille Ruoka-apu-yhdistyksen kautta (Vantaa)

==
Vantaan vihreät nuoret ovat käynnistäneet pitkäaikaisen villasukkakeräyksen, jonka tarkoituksena on lahjoittaa Asunnottomien yön 2010 yhteydessä asunnottomille ja vähävaraisille mahdollisimman suuri määrä villasukkia, kaulaliinoja ja lapasia. Järjestö kannustaa ihmisiä toimittamaan neulottuja, ylimääräisiä tai vaikka ostettuja villasukkia, ja jos on käsityötaidoton mutta silti halukas osallistumaan, yhdistykselle voi toimittaa lankoja neulottavaksi.
Vantaalaisten vihreiden nuorten villasukkahaaste (Vantaa)

sunnuntai 29. marraskuuta 2009

Taloudellista hyötyä vai rahaa?

Varattomuus ja sen muotoutuminen osaksi arkea ja sosiaalisuutta on pitemmän päälle uhka. On helppoa saada tyydytystä kuullessaan yllyttäneensä naapureita lahjoittamaan talvivaatteita jakoon tai lähikaupan suostuneen lahjoittamaan poistotuotteensa ruokajonoille. Silloin onnistumista voi mitata talvitakeissa ja ruoka-annoksissa, mutta konkreettisuus myös sokeuttaa. Aiheesta on vaikea puhua, koska akuuttiavun puolella toimivat saattavat ottaa turhautumiseni väheksyntänä omaa työtään kohtaan, mikä ei missään nimessä ole tarkoitus. Ne toisen puolen tyypit taas ignoraavat itsetyytyväisesti ruokajakelut ja talvitakkijaot, koska tokihan kymmenvuotinen rakenneuudistusprojekti auttaa pitkällä tähtäimellä enemmän.

Turhaudun, turhaudun, turhaudun. Ne, joilla menee jo valmiiksi hyvin, eivät ole valmiita tinkimään edes hitusta, jotta toiset saisivat elintärkeät perustarpeet täytettyä. Kaupunginosayhdistykset tehtailevat valitusta valitusten perään, ettei suunniteltu asuntola laske oman tontin arvoa ja imagoa, ja lopputuloksena asuntolat pahimmassa tapauksessa jäävät rakentamatta tai päätyvät samoihin sumppuihin, mistä taas ei ainakaan ole hyötyä kellekään. Ei asuntoloiden asukkaille eikä kanta-asukkaille.

On itsestäänselvää, että julkinen valta ei koskaan voi toteuttaa niitä toimintoja, mitä vapaaehtoisjärjestöt ja seurakunnat tuottavat vähävaraisille. Silti vapaaehtoisuuden merkityksen tunnustaminen on olematonta ja helpottaa kuntia välttämään vastuutaan - tai no, nostihan hallitus työttömien duunareiden ylläpitokorvauksia kahdeksasta yhdeksään euroon ensi vuoden alusta. Viisipäiväistä viikkoa tekevälle se tarkoittaa parhaimmillaan 20e nettovoittoa kuussa, yhteensä 180e lisää työttömyyskorvauksen päälle.

Uutispäivä Demari ylisti jonkin aikaa sitten Sdp:n vaihtoehtobudjetin ehdotuksia pienituloisten tukemiseksi. Jutun mukaan "Demarit esittävät, että työttömyyspäiväraha nostettaisiin 27,63 euroon päivältä. Kuukaudessa se tarkoittaa tuen määräksi 594 euroa nykyisen keskimääräisen 551 euron sijaan."

Toisin sanoen, kun työttömyyspäivärahan automaattinen veroprosentti on 20 ja nykyinen netto-osuus 410,08e, demareiden esittämästä 594 euron bruttotuesta jäisi verojen jälkeen käteen noin 475e. Tämä olisi näennäisesti huomattava korotus, mutta ilman laajempaa rakennemuutosta lähinnä väärin annettua tekohengitystä, jolla saadaan vain sysättyä osa tuensaajista pois sosiaalitoimen luukulta nostamasta täydentäviä tukia. Ellei toimeentulorajaa (nykyään yksinasujalla 417e/kk + vuokra) nosteta, mikä tosin johtaisi samalla toimeentulokulujen nousuun, siirtyisi tuo työttömyysturvan 65e/kk lisäys suoraan työttömän taskuista vuokraosuuksiin.

Ellei joku siis ole tiennyt, vain murto-osa yleisen asumistuen saajista saa vuokrastaan sen 80% asumistukea. Yleensä tuki taitaa pyöriä enemmänkin 20-40% tienoilla asuintalon rakennusvuoden, lämmitystyypin ja asuinneliöiden perusteella. Sosiaalitoimiston maksettavaksi vuokraa siis jää usein se 60-80%. Jos toimeentulotukiraja pysyy entisellään, työttömyysturvan korotus valuu suoraan vuokraan, hyödyttää ainoastaan kuntien sosiaalitoimen menoeriä, asettaa toimeentulotuella elävät ja työttömät taloudellisesti täysin eri linjalle riippumatta siitä, mistä eri tukimalli johtuu ja on siis täydellisen turha, ellei jopa haitallinen muutos. Kummassakin tukimallissa on melko lailla vastaavantasoinen vastikkeellisuus, ainakin asiakkaan näkökulmasta.

Entä yhteistaloudet? Jos toisen osapuolen työttömyyspäiväraha nousee, vähennetäänkö se osuus vastaavasti toisen osapuolen toimeentulotuesta? Nouseeko yksinasuvan perusosa eli onko tuenkorotuksesta tippaakaan hyötyä, jos koko korotus valuu vain sosiaalitoimen kautta vuokraosuuksiin?

Voisivat lopettaa tuon populistisen "lisää rahaa köyhille, katsokaa nyt!" pelleilyn ja miettiä, mitä tukirakenteita pitäisi muuttaa yksittäisten summien muuttamisen sijaan, jotta muutoksista olisi todellista hyötyä.

Yhteisasumiseen liittyvien parisuhdestatusten ja niiden sukupuolisidonnaisuuksien lakkauttaminen, yhteisasumisen tukivaikutusten poistaminen, asumistuen suuruuden määräytyminen vuokrasumman eikä neliöiden mukaan (tuo onkin ilmeisesti ainoa Sata-komitean aikaansaama merkityksellinen muutos, uraaa), minimiturvan takaaminen henkilökohtaisesti kaikille tuensaajille riippumatta puolison tuloista (ihmisellä on oikeus omaan perusturvaan ilman almujen anomista toiselta) ja ennen kaikkea lopultakin se työikäisten ja opiskelijoiden tukijärjestelmien yhtenäistäminen ja erillisten tukijärjestelmien lakkauttaminen lukuunottamatta sosiaalitoimen harkinnanvaraisia osuuksia. Tt-tuen siirto Kelalle ja minimiturvalla elävien ja opiskelijoiden vapauttaminen siitä pirun Yle-sekoilusta voisivat olla ensimmäisiä tunnustelevia askelia järkevään suuntaan. Simppeleintä tietysti olisi, että kokeilisivat suosiolla viitisen vuotta erilaisia perustulomalleja ja ottaisivat lopulta jonkin niistä käyttöön.

Vasta kun viimeinen työmarkkinajärjestödemari on hirtetty viimeisen nälkiintyneen köyhän suoliin...

Ugh. Olen puhunut.

Edit: Unohdin viihdyttävän sitaatin samasta Uutispäivän artikkelista:
"Ryhmä myös ehdottaa lakialoitteessaan, että työttömyyspäivärahan tasokorotukseen liitetään riittävä määrä aktiivitoimia, joilla pitkäaikaistyöttömiä voidaan auttaa työllistymään uudelleen."

Useimmat meistä tietävät, mitä tämä tarkoittaa, etenkin yhdessä pian voimaantulevan yli 25-vuotiaiden kuntouttavan työtoiminnan velvoittavuuden kanssa: lisää pakkotyöllistettyä ilmaistyövoimaa TE-toimistoihin, valtionhallintoon, kunnallisvirastoihin ja vanhustenhoitoon.


keskiviikko 25. marraskuuta 2009

Hamstereita ja huonoa huumoria

Päivitykset olivat tavallista pidempään tauolla; pahoitteluni. Vietin ensimmäistä kertaa vuosiin enemmän tai vähemmän kiertolaiselämää kavereiden nurkissa, ja koska näin lyhyillä ajanjaksoilla yöpaikoista ei tule pulaa, oli suurin ongelma yksityisyyden puute ja pienet hankaluudet ruoanlaitossa vieraissa ja mausteettomissa keittiöissä. Ilman yksityisyyttä ei voi kirjoittaa, mutta pääasiallinen majoittajani sammui säännöllisesti ja saatoin kuvitella olevani välillä myös yksin.

Aloittaessani Leipäjono-blogia yhdeksän kuukautta sitten kykenin vielä jossain määrin ulkopuoliseen tarkkailuun ja havaintojen tekoon. Ulkopuolisuudesta on tullut hankalaa, ja huomaan lakanneeni ajattelemasta ruokajonoja ja päivätupia väliaikaisena vaiheena, josta voi bloggarina ottaa kaiken irti. Olen huomaamattani alkanut pitää tilanteita ja ilmiöitä itsestäänselvyyksinä, enkä aina ymmärrä pohtia niitä sen enempää. Vaikka onkin elänyt minimituloilla lähes koko ikänsä, en tiedä mietinkö blogin alkuvaiheessa miten kiinteä osa arkea ruokajonoista ja muiden ihmisten tilanteista tulisi ajan mittaan. Ennen varattomuus oli oma asiani, ei sosiaalista.

Joskus joidenkin jonojen ulkopuolella saattaa olla laatikoita, joihin asiakkaat ovat jättäneet jälkeensä tuleville itselleen tarpeettomia tuotteita joita eivät itse halua/voi käyttää, sekä omalla vastuulla -tuotteita, joita ei päivämäärien perusteella voi jakaa asiakkaille jonossa, mutta jotka ovat silti käyttökelpoisia; nahistuneita yrttejä, päivän pari liian vanhoja eineksiä, mehuja jne. Nauroin vedet silmissä vatsalihakset kipeiksi, kun viimeksi tuijotimme pienen matkan päästä parin äijän kanssa sitä hamstraamisen hulluutta pienen joukon ympäröidessä jonon ulkopuolelle kasatut vapaasti otettavat tuotteet. Laatikolliset tyhjenivät minuutissa tai parissa muovikasseihin, lastenvaunujen alaosastoille, reppuihin, taskuihin ja jopa huppuihin. Tilanne oli jotenkin täysin epätodellinen - kymmenet kilot tavaraa katosivat hetkessä hääriville hamstereille ja laatikot ammottivat tyhjyyttään. Vettä silmistään pyyhkivä mies hihitti, että jos sen olisi saanut videolle, kymmenen uutiset maksaisi maltaita saadakseen sen loppukevennykseen. Omavastuutuotteiden katoamista olen nähnyt ennenkin, mutten koskaan siinä mittakaavassa.

Muutenkin jonohuumori on ollut vähän levotonta ja hyvän maun rajoilla, en tiedä johtuuko harmauden aiheuttamasta kestoväsymyksestä. Maksuttomuuden muutamissa ihmisissä aiheuttama kiilusilmäinen mania sai tupakkapaikalla odotellessa väsyneet kanssaihmiset pohtimaan, millaisen viidentoista minuutin Big Brother -shown siitä kaikesta voisi saada aikaan. Pari kiukuttelevaa ja ilkeää asiakasta oli juuri saanut pari duunaria kelaamaan, miten joskus tekisi mieli jättää tuotteiden laskemiset ja jakamiset sikseen ja antaa asiakkaiden kinata niistä keskenään. (Jokainen aspa varmasti tietää tunteen.)

Visioimme väsyneesti hihitellen, miten asiakkaille ilmoitettaisiin, että saavat jakaa tuotteet keskenään ilman duunareita ja samalla lukittaisiin ulko-ovet. Tuotejakopisteitä avattaisiin vuorotellen keskusradiosta/kovaäänisestä kaikuvan konemaisen big brother -äänen ilmoitusten mukaan - kolme sataa henkeä olisi juuri rynnistänyt sauvoineen, vaunuineen ja kyynärpäineen ahtaan tilan kauimmaiseen päähän kahmimaan leipää, kun ääni ilmoittaisi lihapisteen aukeavan käytävän toisessa päässä. Sadat taistelisivat edestakaisin ilmaisista elintarvikkeista, miehet huutaisivat, toiset jäisivät jalkoihin, naiset kirkuisivat, kolaroisivat lastenvaunuilla, huitoisivat kyynärsauvoilla, hartaussalissa suojattaisiin jo koottuja saaliita kasaamalla tuoleista barrikadeja ja kielten sekamelska täyttäisi tilan. Lopuksi suoritettaisiin bodycount.

Huonosta huumorista ajankohtaisasioihin: tällä viikolla (pe 27.11.) vietetään taas Älä osta mitään -päivää. Vakiolukijoille ja varattomille tuskin tarvitsee vääntää välittömästi mieleen tulevaa lievää sarkasmia. Äom-päivään liittyen kuitenkin on perinteisesti eri paikoissa järjestetty kulutuskriittisiä tapahtumia, joiden teemat usein pyörivät maksuttomien ajanviettotapojen ja kierrätyksen ympärillä. Esimerkiksi Helsingin yliopistolla on perjantaina 27.11. ilmainen tavaranvaihtotapahtuma, jonne voi viedä ylimääräisiä tavaroitaan jakoon ja katsoa, olisiko tarjolla jotain itseä kiinnostavaa. Ilmaiskirppari siis.

Vantaan sosiaali- ja terveystoimi puolestaan tiedottaa Vantaan nuorkauppakamarin koordinoimasta Joulupuu-keräyksestä, jonka tarkoituksena on kerätä joululahjapaketteja vähävaraisten perheiden lapsille. Lahjojen tulisi olla joko uusia tai itse tehtyjä ja mielellään valmiiksi paketoituja. Pakettiin kiinnitetään kortti, johon merkataan minkä ikäiselle tytölle/pojalle lahja on suunnattu (esim. "poika 8v."). Lahjapakettikeräyksen kohteena ovat etenkin sosiaalityön ja lastensuojelun piirissä olevat lapset. Vantaan lahjakeräyksestä lisätietoja linkin takaa, mutta keräys on ilmeisesti valtakunnallinen, joten käsityöintoiset ja muut lahjomaan kykenevät, netistä löytyy varmasti lisätietoa muistakin paikkakunnista.

torstai 12. marraskuuta 2009

Kaikki talven tarpeet

Ruokajonotuttava, jonka tiedän jo pitkään vieneen leipää ja kuivaruokia Kalasatamasta häädetyille Itä-Euroopan romaneille, kertoi hätääntyneenä ja epätoivoisena tutuistaan, jotka Diakonissalaitoksen järjestämän hätämajoituksen jälkeen ovat jäämässä taivasalle Rastilan leirintäalueelta. Kaksi on (ihan oikeasti siis) kuuromykkiä, nuorella pojalla on ollut viime aikoina korkea kuume ja suurimmalla osalla ei ole enää edes käsinkyhättyä hökkeliä mihin mennä säätä suojaan, asuntovaunusta puhumattakaan.

Vakaa mielipiteeni on, että oli kerjäämisestä ja elintasosiirtolaisuudesta mitä mieltä tahansa, ihmisten perustarpeet on pyrittävä täyttämään. Oli romanien syy täällä oloon mikä hyvänsä, niin moraalinen velvollisuus auttaa mahdollisuuksien mukaan tulee jossain vaiheessa vastaan, ja minulla se vaihe tulee kohdalle silloin, kun kyse on ruoasta ja sääolosuhteissa selviämisestä. Kunnioitan kyllä niitä, jotka ottavat vieraita asuntoihinsa edes väliaikaisesti, mutta koska en ole itse valmis tekemään sitä enkä todellakaan antamaan rahaa, niin toivottavasti saan tutuilta ja naapureilta kokoon edes muutaman talvitakin ja lasten villasukkia. En tiedä kehtaanko enää jutella tämän ruokajonotuttavan kanssa, ellen edes yritä.

Talven tullen avuntarve ja puute konkretisoituu. Rahan puute alkaa näkyä päälle. Vielä 5-6 viikkoa sitten tuttava kulki läpykkäillä, kun ei ollut varaa kenkiin; yhä useampi ruokajonossa tapaamani kyselee, tietäisinkö sattumalta paikkoja, joista saisi ilmaista lämmintä ruokaa, kun talvikenkien osto vei ruokarahat - tai jos edes johonkin pääsisi sisälle lämpimään istumaan ihan luvan kanssa, ettei omaa kämppää vailla aina joutuisi kävelemään päämäärättömästi ulkona pysyäkseen lämpimänä. Viime viikkoina olen ollut blogin ja ruokapaikkalistan aloittamisesta iloisempi kuin koskaan. Tulen aina loppupäiväksi hyvälle mielelle, jos osaan kertoa jollekulle, missä jaetaan lämmintä ruokaa lähipäivinä. Tuntuu, että jonoihin on tullut yhä enemmän uusia kasvoja, sellaisia, jotka häpeillen tulevat sinne vasta äärimmäisessä hädässä elettyään hanavedellä päiväkausia ja itkevät kävellessään ruokakassin kanssa kotiin. Ette ikinä uskoisi, kuinka paljon näkymätöntä hätää istuu ostarin penkeillä siivosti eläkkeellä tai ehkä vähemmän siivosti asunnottomina.

Joudun myöntämään, että reilun vuoden ruokajonohistoriani aikana olen joutunut aika radikaalistikin muuttamaan käsitystä ihmisistä yleensä. Suurinta osaa ennakkokäsityksistä ja -luuloista en edes tajunnut ennen kuin jouduin jonkin tilanteen myötä tarkistamaan niitä. Luulin joskus olevani ennakkoluuloton ja suvaitsevainen (hrrrr); nyt ymmärrän suvaitsevaisuuden tarkoittavan vain sietämistä [tolerance], ei hyväksyntää, luokittelemattomuutta tai ihmisen näkemistä ihmisenä. Ruokajonossa saattaa törmätä joskus ajan mittaan juonitteluun, selkäänpuukotuksiin (kuvaannollisesti kuitenkin), kiittämättömyyteen, velanperintään, viinakramppeihin, äärimmäiseen itsekkyyteen, välinpitämättömyyteen ja aggressioihin. Silti väittäisin, että harva hyvin toimeentuleva kokee tai näkee yhtä paljon vilpitöntä auttamista, vähästään antamista, välittämistä, ystävällisyyttä ja rehellisyyttä. Eikä siihen yleensä edes tarvita Jeesusta.

keskiviikko 28. lokakuuta 2009

Selvitys opiskelijoiden toimeentulosta

HYY:n julkistama selvitys Helsingin yliopiston opiskelijoiden toimeentulosta oli kohdittain aika karua luettavaa, ja siinä mm. puretaan myyttiä opintolainaa nostavien paremmasta pärjäämisestä.

"Opintolainaa nostaneista (20%) selvästi suurempi osa kuin ei-nostaneista (10%) on jättänyt ostamatta lääkärin määräämän lääkkeen sen kalleuden vuoksi."

Opintolainan nostamiseen pyritään edelleen kannustamaan toistelemalla optimistista mantraa, jonka mukaan opintolaina on investointi tulevaisuuteen ja kannattava sijoitus, joka mahdollistaa kohtuullisen toimeentulon opiskeluaikana niin, ettei opintoja tarvitse häiritä työnteolla. Paitsi kesällä, jolloin jokaisen kunnon opiskelijan täytyy toki elämän- ja työkokemusta saadakseen (tuet asumislisää myöten ovat silloin katkolla) käydä töissä.

Opintolaina on joskus ollut hieno järjestelmä, josta on tullut painolasti ja monille se ensimmäinen askel henkilökohtaiseen talouskriisiin. Minimitoimeentulon (sen, mikä vastaa toimeentulotuen perusosaa tai minimityöttömyyspäivärahaa) kerryttämiseksi opiskelija pakotetaan nostamaan lainaa, jos luottotiedot ovat tallella.

Tilanteessa, jossa töitä ei riitä edes koulutetuille ja kokeneille, ei ainakaan minulla riitä uskoa tämän tulevaisuusinvestoinnin kannattavuuteen. Jos mahdollisena lopputuloksena on joka tapauksessa työttömyys tai vuosien keikkatyöläisyys, ei tuhansien eurojen lainakertymä houkuta. Osittainen lainaperustaisuus on jäänne ajalta, jolloin kaikille riitti töitä, ja kun sen työpaikan kerran sai, sai siellä pykiä eläkeikään asti.

Olen aina joskus ihmetellyt, miksi pelkällä opintotuella ja mahdollisesti lainalla elävät ovat niin hiljaa. Harva työtön opiskelija kuitenkaan viitsii tuskailla taloustilannettaan silloin, jos vanhemmat avustavat anteliaalla kädellä. 0-600e palkkatuloja nostaa 59% tutkimukseen osallistuneista, ja valtaosa opiskelijoista saa jonkinlaista taloudellista tukea vanhemmilta. Täysin vanhemmistaan riippuvaisiksi itseään kuvasi 44%, jonkin verran riippuvaisiksi 40%. Mistä näillä kaikilla vanhemmilla riittää lapsilleen rahaa?

Kaikkien vanhemmat eivät voi tai halua avustaa. Jos lainaa ei halua/voi nostaa, koska usko/luottotiedot/terveys puuttuu, on Hurstilla onneksi opiskelijoille ihan oma ruokajono.

En ole jaksanut kahlata läpi koko 70-sivuista dokumenttia (inhoan pitkien nivaskojen lukemista ruudulta) ja tuskin siis kirjoitan selvityksestä tämän enempää. Päätyisin vain jauhamaan samaa mitä ennenkin, (mm. Lenkkiä leipäjonosta: Aktiivisuuden rangaistus (19.04.09)) eli vihoittelemaan tukijärjestelmän järjettömyyttä, epäkannustavuutta ja epätasa-arvoistamista ja vaatimaan taas kerran opiskelijoiden rinnastamista muihin minimituloisiin terveydenhoitokulujen ja vuokran korvattavuuden sekä perusturvan edellytysten ja suuruuden osalta.

Enköhän ehdi kiukutella aiheesta vielä kerran jos toisenkin ennen kuin se mihinkään muuttuu.

"Pitää vain yrittää pärjätä" - Selvitys Helsingin yliopiston opiskelijoiden taloudellisesta tilanteesta ja hyvinvoinnista keväällä 2009 (pdf-dokumentti)

tiistai 27. lokakuuta 2009

Elämää ikkunan tällä puolen

On niin harmaata, sumuista ja sateista. Valo vähenee joka päivä. Kaiken lisäksi on kuun loppu, se köyhäilyn kliimaksi, kun kaikki tölkit on jo viety, kolikot kerätty mattojen alta ja kavereilta lainattu se mitä uskaltaa, että voi taata takaisinmaksun edes jotakuinkin sovitusti. Pahinta on, kun kahvi loppuu - tällä kertaa se onneksi riittää juuri niin, että viimeisen porisevan pannullisen voi keittää rahapäivän aamuna ennen automaatille ja kauppaan menoa.

Ruokajonossakin tuli kuulemma asiakasennätys - viime syksyyn verrattuna normaalitkin asiakasmäärät ovat kasvaneet melkein 30%. Ihme kyllä, ruokaa on riittänyt vielä viimeisillekin, ja pullaa ja torttuja on saanut roudata naapureillekin.

Talvisin ruokavaliokin muuttuu ankeammaksi. Vihannesten hinta nousee, ja vain juureksia saa enää halvalla. Aloitin pienen ihmisen taistelun talvitympiytymistä ja tuoreudenpuutetta vastaan, ja tilasin vihanneskrassin siemeniä. Siemenpussia helistellessä ajatus vihreästä ikkunalaudasta keskellä pimeintä talvea muuttui melkein pakkomielteeksi, ja harrastajasivustojen keskustelupalstojen mukaan suurin osa vakioyrteistäni muka vielä menestyisikin talvisinkin ikkunalaudalla, kunhan jonkinlainen loisteputki löytyy.

Loisteputki on aikanaan ostettu, loisteputkilamppu on dyykattu jonkun homekorjattavan koulun jätelavalta ja ripustusketju ostettu metrihinnalla rautakaupasta. Kukkaruukkuja on tullut lahjoituksina naapureilta, sovellettu erilaisista elintarvikepakkauksista ja kustomoitu visuaalisesti miellyttävämmiksi. Kumma kyllä, vaikeimmalta haalittavalta tuntuu kunnollinen multa... Pitänee lainata naapurilta lapio, että jos vaikka jonain pimeänä pakkasaamuna saisi näkkärinsä päälle vihreää omalta ikkunalta.

En ole ennen kokeillut yrttien talvikasvatusta, mutta yrityksellä ja erehdyksellähän se maailma pyörii.

torstai 22. lokakuuta 2009

Hävetkee työ, mää en kehtoo

Olen toistuvasti toivottanut paremmin toimeentulevia tuttaviani tervetulleiksi tutustumaan ruokajonojen mystiseen maailmaan, ihan sen köyhyysmystiikan ja ennakkoluulojen hälventämiseksi. Olen luvannut tarjota siellä kahvitkin. Tähän mennessä yksikään niistä sosiaalipolitiikan tai muista yhteiskuntatieteiden kandeista tai nuoriso- ja kunnallispolitiikoista ei ole rohjennut ottaa kahvikutsua vastaan. Tarjoavat kuulemma mieluummin oikeassa kahvilassa. Minä taas en rytkyissäni yleensä mene trendikkääseen keskustakahvilaan almukahveille. Kumpi meistä häpeää itseään enemmän?

Matkailutoimistotkin markkinoivat urbaaneja elämysmatkoja, mutta mikseivät minun elämysmatkani kelpaa tiedostaville, yhteiskunnallista vastuuta kantaville ihmisille? ;) Seuraavana kiertokohteena voisikin olla päivätuvan aamupuuro ja päätepisteenä tutustuminen iv-käyttäjien terveysneuvontapiste Vinkkiin...

Osan suhteen ymmärrän hyvin: toiset ovat nähneet työssään tai kotonaan ihan riittävästi. Toisille taas voisi tehdä ihan hyvää. Fiilistellä edes keskusteluilmapiiriä tupakkapaikalla, auttaa vaikka kahvinjaossa pullapöydän luona, kuunnella sitä pianon kimppuun heti sen vapauduttua syöksyvää maanista muusikkoa, joka tiiviisti koskettimia tuijottaen näyttää siltä, kuin voisi paukuttaa kuuluvat jenkkitanssit, vanhat klassiset sonaatit, 60-luvun rappioiskelmän alusta loppuun vartissa, jos vain fysiikan lait antaisivat myöten. En ole koskaan nähnyt ketään, joka soittaa yhtä intohimoisesti, niinkuin ei olisi nähnyt pianoa vuosiin.

Niille, joille köyhyys, syrjäytyminen ja ruokajonot ovat etäisiä, en haluaisi näyttää sitä perinteistä "katso, näin huonosti meillä menee" -kuvakulmaa, vaan sitä koko ihmismassaa, ja miten luonnollinen ja vakituinen osa köyhyys monien elämässä on. Se ei ole välivaihe, se ei rajoitu sairaslomaan, se ei aina ratkea katkolla ja jatkokatkolla ja Jeesuksella. Köyhyyteen on helppo pudota, mutta siitä nouseminen on raskasta. Inhoan köyhien uhriuttamista: me emme ole uhreja, objekteja, kohteita. Olemme eläviä, aktiivisia, ympäristöömme ja usein myös läheistemme hyvinvointiin vaikuttavia ihmisiä jotka osallistumme myös poliittiseen päätöksentekoon. Kuten monet muutkin, minäkin jäin ilman kunnollista hoitoa, ilman riittävää elantoa, ilman oikeutta opiskella tai tehdä töitä, mutta ainakaan en halua sääliä. Haluan rahaa.

Ne jotka eivät ole luovuttaneet, toivoisivat vain mahdollisuuksia parantaa tilannettaan voimiensa mukaan. Mahdollisuutta käydä osa-aikaisesti töissä, päästä kuntouttavaan työtoimintaan, saada terapiaa, päästä kunnolliseen psykiatriseen arviointiin ja saada jostain lääkekorvaukset, mahdollisuutta saada asunto, edes pieni, edes kaukana, mutta kunhan olisi "oma", ettei vierailemaan tulevaa tytärtä tarvitsisi aina majoittaa sillä samalla kaverin sohvalla, missä itse nukkuu. Iso osa viime aikoina olleista jauhamisista pk-seudun kaupunkien järjestämistä asunnottomien väliaikaismajoituksista on ihan bullshittiä.

Olen edistynyt kauan sitten mainitsemassani projektissa koota kulissi. Pikkuhiljaa, pala palalta, olen panostanut siisteihin huiveihin, koruihin, paitoihin, kenkiin... (lähetyskirppareilta ja lähinnä kavereiden ylijäämistä tietty), ja kohta voin jo mennä ihan täydestä ja hävitä huomaamattomasti siistien kaupunkilaisten väkijoukkoon.

Ja, koska aina näin talven tullen poen musertavaa koti-ikävää, vellon kuusimetsien kaipuussani ja välitän samalla teille työttömän tuntoja. Muistan ihastuneeni lauluun 8-vuotiaana kuunnellessani Savon Radiota...

LA, HE, TAA ja StVM

Selailin pitkästä aikaa eduskunnan sivuja ja törmäsin perussuomalaisten ja vasemmistoliiton tekemiin lakialoitteisiin. Molemmat esittävät toimeentulotuen perusosaan selkeää korotusta - persut ehdottavat perusosan suuruudeksi 500 euroa, vassarit taas 517,45e eli satasta nykyistä enemmän.

Kummankaan aloite on tuskin muuta kuin symbolinen viesti: muistaakseni noin prosentti kansanedustajien tekemistä lakialoitteista menee läpi. Positiivista tietysti on, että eduskuntaryhmissä on saavutettu asiasta jonkinlaista yksimielisyyttä, ja kansan syviin riveihin vetoavien aloitteiden tehtailu vähän niinkuin kuuluu asiaan nyt, kun valtion talousarviota kyhätään kokoon. Talousarvioaloitteitakin tuli eduskunnalta muistaakseni hieman yli tuhat.

Vasemmistoliiton lakialoite toimeentulotukilain muuttamisesta (LA 73/2009)
Perussuomalaisten lakialoite toimeentulotukilain muuttamisesta (LA 82/2009)

Toimeentulotuen perusosan nostaminen hyödyttäisi onneksi kaikkia niitä, joilla Kelan asumistuki kattaa vain pienen osan vuokrasta lopun siirtyessä sosiaalitoimiston kontolle. Opiskelijat jäisivät taas tyhjän päälle.

Sen lisäksi, että siniviherhallitus on esittänyt eduskunnalle työvoimapoliittisen ylläpitokorvauksen nostamista 8/16:sta eurosta 9/18:aan (tuo suurempi ylläpitokorvaussumma siis maksetaan niille, jotka ovat työharjoittelussa/vastaavassa asuinkuntansa ulkopuolella), se on myös esittänyt toimeentulotukiasiakkaiden pikkutulojen läpisormienkatsomisen jatkamista. Vuosituhannen alkupuolella sosiaalitoimistoille siis annettiin uusi ohjeistus, jonka mukaan pieniä lisätuloja ei enää sovi vähentää perusosasta, vaan ne on jätettävä köyhälle käteen. Tämän ilahduttavan pikkujutun on nyt tarkoitus jatkua ensi vuoden loppuun saakka.

Esityksen perusteluissa ei onneksi jauhettu turhia näiden itsehankittujen almujen autuaaksitekevyydestä, vaan todettiin suoraan, että työllistävät vaikutukset ovat olleet olemattomia ja palkkatulot uppoavat pitkälti jo asumis- ja työllisyystukien muutoksiin. Sosiaalityöntekijät ja asiakkaat ovat kuitenkin pitäneet systeemiä positiivisena - kukapa nyt ei tykkäisi, kun rahaa jää käteen palkasta edes 50e sen sijaan, ettei jäisi mitään?

Edit: Leipäjono-foorumi on ilmeisesti tosiaan toistaiseksi poissa käytöstä sivutilakustannusten takia. Toivottavasti sekin projekti herää vielä henkiin. Siihen asti yritän panostaa aiempaa enemmän ruokajakopaikkojen ja artikkelien päivitykseen, joten jos törmäätte ajankohtaisiin infoihin, niin päivitän niitä mielelläni. Ruokajakoja ja artikkelilinkkejä voi laittaa joko kommentteihin tai sähköpostitse osoitteeseen leipajono@gmail.com.

torstai 15. lokakuuta 2009

Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus tiedottaa

TIEDOTE

Uusi selvitys:
Asunnottomat vastaanottoyksiköissä - Pääkaupunkiseudun vastaanottoyksiköiden asunnottomien sosiaalinen tilanne ja terveydentila

Asunnottomien henkilöiden hoitamattomat fyysiset sairaudet sekä vaikeudet hakeutua ja saada terveydenhoitoa ajoissa johtavat osaltaan runsaaseen päivystyspalvelujen käyttöön. Huonon terveydentilan lisäksi asunnottomuus ja köyhyys altistavat heitä entisestään onnettomuuksille sekä taloudellisen hyväksikäytön, varkauksien ja väkivallan kohteeksi joutumiselle.

Tämä ilmenee 16.10. julkaistavassa selvityksessä. Selvityksen teemoja ovat asunnottomuuden kesto, asunnottomuuteen johtaneet syyt, asunnottomien taloudellinen tilanne ja rikosasiat, terveys- ja päihdepalvelujen käyttö sekä terveydentila ja sairastavuus. Aineistona ovat 158 pääkaupunkiseudun asunnottomien vastaanottoyksiköiden asiakkaan sosiaali- ja terveystoimen rekisteritiedot sekä 36 vastaanottoyksikössä yöpyneen asunnottoman henkilön haastattelut ja kliiniset tutkimukset.

Selvityksen on tehnyt Socca (Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus) osana Asunnottomien palvelujen kehittämisyksikkö -hanketta.

Päivystyspalveluja käytetään paljon

Tutkitut vastaanottoyksiköiden asiakkaat kävivät kuusi kertaa enemmän terveyskeskuspäivystyksessä ja 16 kertaa enemmän sairaalapäivystyksessä verrattuna valtaväestöön. Osasyynä tähän olivat heidän hoitamattomat fyysiset sairautensa sekä vaikeus hakeutua ja saada hoitoa ajoissa. Tavallisimmat syyt hakeutua lääkärille ovat päihde- ja mielenterveysongelmat, vammat, infektiot ja päihteiden aiheuttamat sairaudet, kuten kouristukset, yliannostukset ja ruoansulatuskanavan sairaudet.

Runsaasti päihteitä ja mielenterveysongelmia

Päihde- tai mielenterveysongelmia on 89 prosentilla tutkituista henkilöistä. Alkoholi on yleisin käytetty päihde, kun taas huumeita käyttävät nuoret asunnottomat. Huume- ja sekakäyttäjiä on noin 15 prosenttia. Päihdeongelman vuoksi heistä oli ollut 28 prosenttia katkaisuhoidossa viime vuoden aikana.

Muista mielenterveysongelmista varsinkin muistiongelmat ja psykoosisairaudet ovat yleisiä. Aineiston asunnottomilla henkilöistä 12 prosentilla on psykoosisairaus. Psykoosisairaudet ovat naisilla yleisempiä kuin miehillä.

Köyhyys ja elämänhallinnan vaikeudet

Asunnottomista henkilöistä 30 prosenttia on työkyvyttömyyseläkkeellä ja 29 prosentilla pääasiallisena tulonlähteenä on toimeentulotuki. Ainoastaan kolmella (alle 2 %) tulona on sairaspäiväraha tai kuntoutustuki. Köyhyys, päihteidenkäyttö ja elämänhallinnan vaikeudet johtavat helposti taloudellisen hyväksikäytön, varkauksien ja väkivallan kohteeksi joutumiselle.

Tutkimuksen aineisto

Aineistona ovat 158 pääkaupunkiseudun asunnottomien vastaanottoyksiköiden asiakkaan sosiaali- ja terveystoimen rekisteritiedot sekä 36 vastaanottoyksikössä yöpyneen asunnottoman henkilön haastattelut ja kliiniset tutkimukset. Vastaanottoyksiköitä olivat selvityksen teon aikana Helsingin Herttoniemen asuntola ja Myllypadontien asumisyksikkö, Espoon Olarinluoman vastaanottokoti ja Vantaan Koisorannan palvelukeskus.

Selvitykseen osallistuneiden keski-ikä on 47 vuotta, ja heistä yli puolet on pitkäaikaisasunnottomia. Neljäsosa tutkituista on naisia.

Selvitys on saatavissa pdf-tiedostona osoitteesta http://www.socca.fi/tyopaperit.htm

Selvityksen tekijät työskentelevät asunnottomille tarkoitetussa Hietaniemenkadun palvelukeskuksessa. /

sunnuntai 11. lokakuuta 2009

Asukaa jossain muualla

Vanha nainen tarjosi taas paperikaramelleja. Pari lähikoulun nuorta kävi vaisun ja aran oloisina ympärilleen vilkuillen jonossa kahvilla. Uudehko tuttava kertoi työhistoriastaan kaupungin leivissä ja ilmoitti eräänä aamuna herättyään kaataneensa kaikki viinakset viemäriin. "Sen on pakko loppua." Takana oli 48 raitista tuntia.

Ensimmäisinä sisään pääsevien lapsiperheiden sekaan soluttautuneella naisella oli lastenvaunuissaan muovinen, tummapintainen nukke. Nuori kotimainen nainen yritti uskotella olevansa raskaana päästäkseen jonon ohi ja sai tyynen kehotuksen odottaa kaikessa rauhassa tuolilla. Tällä kertaa en nähnyt omistajaa vaihtavia kainalosauvoja, ja pyörätuolit taitavat maksaa liikaa että niitä haalittaisiin tätä tarkoitusta varten. Kun nainen tyhjensi Dorista pihalla, kävi vakioasiakas hiljaa huomauttamassa, ettei jakopaikalle haluta vaikeuksia joten olisi hienoa, jos neiti voisi juoda vasta myöhemmin tai vaikka vessassa tai nurkan takana.

Joka hetki paikalle ilmestyi joku, joka halusi jutella, ja lopulta olisin kaivannut hiljaista ja rauhallista hetkeä. Flirttikin vie pelottavan paljon energiaa, vaikka muuten imartelee. Mutta sosiaalisesta energiavajeesta huolimatta jääkaapissa on nyt lohta, levitettä ja ihan tuoretta ruisleipää - jota tosin jaettiin hyvin rajoitetusti - ja keskustelukiintiö täynnä ensi jakoon asti. Vanhat vihannestähteet voi viskata pannulle säilykeoliivien kanssa tortillatäytteeksi ja purkista turkkilaista jugurttia tekee viikkojen kylmät kastikkeet. Pyysin ja sain perunoita, kun niitä oli jakajan käden ulottuvilla; saakoot joku muu tällä kertaa kesäkurpitsat ja muut herkut, kun kalan kanssa nyt vaan pitää olla perunaa.

Kirjoitin jonkin aikaa sitten, miten paikkakuntani päätti evätä työvoimapoliittiseen toimenpiteeseen osallistuvilta sosiaalitoimen asiakkailta matkakorvaukset, jolloin 160e kuukausittaisen lisäneton sijaan aktivoituminen tuottaisi pääasiassa persnettoa. Jos 160e/kk on viisipäiväistä viikkoa tekevälle liian suuri nettopalkkio usein vapaaehtoisesta työnteosta, laskee ainakin minulla motivaatio kuin lehmän häntä.

Lukuisten yksityisten valitustuokioiden jälkeen otin yhteyttä parin läheisimmän puolueen valtuustoryhmiin ja sosteriläisiin, ja asia otetaan kuulemma pian esille valtuustossa. Pieni juttu päättäjille - budjetin suhteen melko olematon, ja todennäköisesti koko matkakorvauslinjaus on vain lipsahtanut lautakunnan läpi muun paketin seassa valmistelijan aivoitusten mukaisena, mutta silti röyhistelen vielä sisäistä sankariani, jos tuo asia muuttuu...

Vantaan Vartti kirjoittaa, miten Asunnottomien kodeille on hankala löytää tontteja. Ongelmana ovat nimenomaan nimbyilevät naapurustot ja kaupunginosayhdistykset. Kuulostaa silti riskialttiilta, että vastikään Vantaan Sahatielle avatun Sininauhasäätiön asumisyksikön lähiympäristöön Pähkinärinteeseen ja Lastutielle suunnitellaan lisää tukiasuntoja, joiden keskittyminen samoille alueille ei ainakaan vähennä asuntoloihin liittyviä sosiaalisia ongelmia, imagollisista puhumattakaan.

En vain aina ymmärrä.

Asuntoloista ei ainakaan oman kokemuksen mukaan ole juuri haittaa naapurustolle, mutta asukkaille itselleen tietynlaisesta sosiaalisesta ympäristöstä saattaa olla. Jos pitkästä aikaa asunnon saavalle löytyy dokauskaverit seinän takaa ja kamaa viimeistään korttelin päästä, niin olen vähän skeptinen asuntoloiden autuaaksitekevyyden suhteen, ellei asumisratkaisu ole todellakin aktiivisesti tuettu ja väliaikainen.

Oli miten oli, asunnon saaminen on aina ensimmäinen vaihe, helpotus ja riskien minimointia...

__

Innostuin naapurilta saamastani reseptistä niin, että jaan sen muillekin. Varsinkin, kun sieniaika on vielä menossa.

Vuohenjuustomuffinit

3 kananmunaa
1/2dl sokeria
5dl vehnäjauhoja
1dl kaurahiutaleita
2 1/2 tl leivinjauhetta
1tl suolaa
1dl sulatettua rasvaa
2,5 dl ruokakermaa/maitoa/kasvis- tai lihalientä
150g vuohenjuustoa
1dl aurinkokuivattuja tomaatteja pieneksi silputtuna
0,5dl kuivattuja sieniä murskattuna tai 2dl tuoreita sieniä (keitä/paista/ryöppää jos tarvetta)

Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja täytteen aineet keskenään. Lisää munavaahtoon rasva ja ruokakerma, sekoita. Lisää seokseen kuivat aineet ja täytteen aineet, sekoita varovasti. Paista muffinsivuoissa 200 asteessa 15-20 minuuttia. Täytteeseen voi laittaa vaikka juustoraastetta ja kinkkua, tai homejuustoa ja jotain muuta.

maanantai 5. lokakuuta 2009

Toinen käsi antaa, toinen vie viimeisetkin

On mulla veikkauskuponki ja kestolottosysteemi...
Mä nappaan ostomerkit, jotka joku toinen unohti -
mä vastaan kiertokirjeisiin, ja ratkon ristikot
ja tilaan viiskyt lehteä, jotka lupaa rahapalkinnot

Eikä mulla ole rahaa! Eikä mulla ole rahaa!
Eikä mulla ole rahaa!
Muttei rahalla voi toisaalta rakkautta ostaakaan...
-Hector


Lähiön tietotoimisto kertoi jo ruokaveron laskusta, viinaveron noususta ja Yle-maksun läpimenosta. Ensimmäistä ei huomaa, toisen huomaa liiankin selvästi ja kolmas piruttaa jo etukäteen.

Kenosta sentään lipsahti parisataa euroa, joilla sai kustannettua kauan vaivanneet pienet vuokrarästin tähteet. Paistaa se päivä risukasaankin. Juuri tällaisten onnellisten sattumienkin vuoksi Leipäjono-blogi on anonyymi; vain sairaalloisen rehellinen ja järjenvastainen jääräpää veisi Keno-voitoista kuitin sosiaalitoimistoon. In your face!

Pahamaineinen tuleva Yle-maksu kattaa ilmeisesti jokaisen talouden ja yrityksen, ja vuosittainen >175e lasku on pakko maksaa. Voin kuvitella, mikä sotku tulee jatkuvasti ja yhteen ja erikseen muuttavilla, ellei tuota mietitä todella huolella loppuun asti. Huolella loppuun asti mietitään toivottavasti myös se, että Yle-maksu pakollisena asumiseen liitettynä maksuna tulisi toimeentulotuen piiriin. Ellei, tulen sitten joskus vilpittömästi kannustamaan kaikkia minimituloisia osallistumaan hallinto-oikeuksien ruuhkauttamiseen Yle-maksun korvattavuudesta valittamalla.

Pahiten Yle-maksu iskee työttömiin opiskelijoihin, jotka nykykäytännön mukaan velvoitettaisiin nostamaan opintolainaa Yle-maksun maksamiseen, ja pienituloisiin työssäkäyviin, joiden tulot ylittävät juuri ja juuri toimeentulorajan. Toivottavasti tuo internet-aikakauden top3-aivopieru vielä kutistuu hirviöstä pikkuriesaksi, ja toivottavasti valmistelevat virkamiehet kirsikkapuisten palaveripöytien äärellä laskisivat, kuinka monta makaronipussia, sipulia tai prepaid-liittymän latausseteliä vähemmän minimituloinen talous ostaa vuodessa parinsadan euron yleispakollisen Yle-maksun tultua voimaan, ellei pakkomaksua kompensoida tukijärjestelmässä jotenkin.

Asuminen ja etenkin yhdessä asumiseen liittyvien tukijärjestelmien absurdius on pyörinyt päässä jo kauan. Tuntuu, että sen jälkeen olen toistuvasti ajautunut keskusteluihin, joissa toiset kertaavat yhdessä asumisen byrokraattista mahdottomuutta tai toiset inttävät, kuinka systeemi on toimiva ja ne, joilla sen kanssa on ongelmia, joko vaativat mahdottomia tai eivät ilmeisesti vain ole osanneet hakea tukia oikein.

Jos omaa kokemuspohjaa on parin tukikuukauden verran ja kaikki sujui ongelmitta, luodaan virasto-ongelmia potevaan epäilevän vino katse ja kysytään alentuvaan äänensävyyn, mahtoikohan toinen nyt varmasti täyttää oikean lomakkeen. "Minulla ei kyllä ollut mitään ongelmia, oletko ihan varma että veit lapun Kelaan etkä työvoimatoimistoon?" Eräs tapaus opasti innokkaasti asumistukijärjestelmän suuren epäkohdan ovelassa kiertämisessä, eli miten eri sukupuolta olevat kämppikset välttyvät Kelan pakkoavoliitolta. "Niin, kaikkihan ei sitä tiedä tai tajua, mutta Kelalle tarvitsee vain viedä sellainen parin lauseen lappu, jossa sanotaan ettei olla pariskunta." Tämä kerrottiin alentuvaan äänensävyyn aikuiselle, joka oli nykyisen yhteisasumisensa alussa käynyt Kelassa läpi pari valitusastetta pakkonaittamisesta. Virastojen neuvo tilanteessa oli muuttaa eri asuntoihin ja etsiä samaa sukupuolta olevat asuinkumppanit.

Muistaakseni vuonna 2007 julkaistussa yhdessä asuvien toimeentulotukea käsitelleessä haastattelututkimuksessa nostettiin esille käytäntöä, jonka mukaan toimeentulotuki käsitellään aina talous- ei henkilökohtaisena ja siten, että taloudesta tai esimerkiksi pariskunnasta vain toista pidetään tuen saajana, ns. "päähakijana". Tätä on selitetty ainakin sosiaalivirastojen käytössä olevalla tietojärjestelmällä. Jos heteropariskunta hakee toimeentulotukea ensimmäistä kertaa yhdessä, sosiaalitoimisto lähestulkoon aina merkkaa päähakijaksi miehen. Vaikka tällä perheen pää -mallilla ei taida olla useimmille väliä, voi se aiheuttaa todella, todella vaikeita tilanteita etenkin niille, jotka uusina hakijoina eivät tiedä talouskohtaisen toimeentulotuen tulevan kokonaisuudessaan vain toisen tilille sekä niille, joilla ei ole ollut mahdollisuutta valita asuinkumppaniaan.

Harva edes seurustelukumppaninsa kanssa yhteen muuttava on valmis luopumaan täysin omista käyttövaroistaan ja ruinaamaan välttämättömyystarvikkeensa kumppanin kukkarosta. Oli suhde kuinka tasapainoinen ja -arvoinen tahansa, on useimmilla ihmisillä edes jonkinlainen tarve tietää pärjäävänsä hätätilanteessa omillaan, ilman taloudellista riippuvuutta toisesta ihmisestä. Puhumattakaan itsenäisestä päätöksenteosta vailla jatkuvaa tilivelvollisuutta. Jaetaanko taloudessa sille tuettomalle osapuolelle 50-luvun hengessä kauniisti pyydettäessä hiukan talousrahaa, voiko kavereiden kanssa lähteä viettämään iltaa ilman tarvetta ruinata kymppiä (ja samalla käytännössä lupaa lähteä...) tai onko mahdollista päättää itse pihistelevänsä tässä kuussa voidakseen ostaa pari kivaa vaatetta ensi kuussa? Voin olla riippuvainen lakeihin ja asetuksiin perustuvista virastojen päätöksistä, mutten halua tai aio olla enää riippuvainen kenenkään yhdessä asumisen aikana ehkä ailahtelevista tunteista, katkeruuksista, päihteidenkäytöstä tai oikeudenmukaisuuden asteesta. Parisuhteissa ei ole valitusoikeutta.

Avopareille tukijärjestelmien kautta rakennettu tosiasiallinen elatusvelvollisuus on aikansa elänyt ja julma. Toimeentulotukiasiakas menettää perusosaansa euro eurolta sitä mukaa, kun puolison palkkatulo kasvaa. Ennen puolison tulot saattoivat laskea myös opintotukea, sikäli kuin siinä on mitään mistä laskea. Ymmärrän, että taloutta koskevat yhteiset kulut, kuten vuokra ja sähkölasku, lasketaan, arvioidaan ja korvataan talouskohtaisesti, mutta se usein mainittu inhimillisen elämänlaadun ylläpitoon tarvittava minimisumma - tt-tuen perusosa, minimityöttömyyspäiväraha, työmarkkinatuki - olisi ehdottomasti taattava jokaiselle henkilökohtaisesti riippumatta avo- tai aviopuolison (ja etenkin kämppiksen...) taloudellisesta tilanteesta. Nykyisen kaltainen minimiturvan talouskohtainen sitominen yhden "päähakijan" hallintaan on kirjaimellisesti vaarallista.

Tämä ei ole kaunis maailma, ja vaikka ulkona linnut kuinka sirkuttaa, on seinien sisällä useimmiten jonkin verran rumaa. Naapurin nuori äiti huutaakin usein kivusta eikä hekumasta, lapsella jolla on aina liikaa päällä on hihojen alla mustelmia, kadulla katseita kääntävällä korkokenkäkaunottarella saattaa olla hiusten alle kätketty kalju läntti muistona hiuksista raahaamisesta. Väkivalta, mielenterveysongelmat ja päihteidenkäyttö suljetaan helposti omien seinien sisälle, eikä vakavampien ongelmien puuttuminenkaan ole mikään tae siitä, että kaikki olisi hyvin tai edes vakaata. Monissa perheissä ja parisuhteissa kärsitään toistuvasta henkisestä väkivallasta, vähättelystä ja vallankäytöstä pienissä asioissa, ja ehkä yleisimpiä verbaalisen väkivallan ja vallankäytön välineitä suhteessa ovat seksi ja erityisesti se raha. Parisuhteessa ilmenevistä talousongelmista kaikki eivät johdu rahan määrästä, vaan erilaisista tavoista käyttää sitä, kantaa siitä vastuuta ja erityisesti ohjata taloudellinen vastuu yhteisesti välttämättömiin menoihin. Tavallisesti tällaiset pienet asiat asettuvat totuttelun ja keskustelun kautta pian uomiinsa, mutta jokainen niistä moninkertaistuu, jos toisella on kaikki eikä toisella lainkaan.

Ystävä muutti uudelle paikkakunnalle ensimmäiseen yhteiseen asuntoon seurustelukumppaninsa kanssa ja yritti kieltää parisuhteensa virastoilta, jotta toisen aloittaessa pian opinnot ei toisen mahdollinen työllistyminen vaikuttaisi muutenkin pieniin opintotukiin. Sekä Kela että sosiaalivirasto hylkäsivät valitukset (huolimatta ihan aitojen erillisten makuuhuoneiden ja ruokakaappien tarkastuksesta kotikäynnillä) ja pitivät avoliiton voimassa. Kelan useiden kuukausien käsittelyaikana pariskunta sai ainoat tulonsa sosiaalitoimelta, jolle hakemukseen kirjoitettiin päähakijaksi nainen, koska mielenterveys- ja päihdeongelmaisella miehellä oli vakavia ongelmia taloushallinnassa.

Kun toimeentulotukipäätös lopulta viikkojen jälkeen saapui, tuensaajaksi oli sittenkin merkitty pariskunnan mies, ja rahat oli maksettu tämän tilille. Ne katosivat muutamissa päivissä lähes kokonaisuudessaan Alkoon, viinavelkoihin, baari-iltoihin ja kirkkaiden tarjoamiseen kavereillekin, eikä miestä joko tavoittanut tai rahan vaatiminen laskuhumalaiselta suhteenpuoliskolta aiheutti uhkaavia tilanteita. Kun kahden hengen toimeentulotuet ja vuokra oli kymmentä euroa vaille juotu, oli toinen ollut kirjaimellisesti viisi päivää syömättä kaurapuuron ja makaronin loputtua aikaa sitten. Kerätyillä pulloilla sai pussin sokeria, koska veteen sotkettuna se kuulemma vie kohtalaisen hyvin nälän aiheuttamaa kipua. Kun selvisi, että mies oli lupauksista huolimatta mennyt viimeisellä kymmenellä eurolla ruokakaupan sijaan Alkoon ja ostanut makaronin ja tarjousjauhelihan sijaan Suomi-viinaa, löysi naapuruston vanhan liiton äijä naisen pihalta itkemästä. Pari tuntia myöhemmin sama vanha dena soitti ovikelloa ja ojensi naiselle muovisäkillisen dyykattua ruokaa. "Sori, se on dyykattua, mutta jos kelpaa tai siitä olis jotain apua."

Tapaus saa kiristelemään kiukusta vieläkin. Tuon kuukauden aikana oli otettu useita kertoja yhteyttä sosiaalitoimistoon, kerrottu puolison päihdeongelmasta, selitetty tilannetta ja yritetty pyytää apua tai edes maksusitoumusta ruokaan, mutta toimiston mukaan "pariskunnan" oli vain pärjättävä. Rahaa saitte jo, loppu on perheen sisäinen asia. Pahinta on, että myös seuraavan kuukauden tuet maksettiin avomiehen tilille, koska maksutilin muutosta ei muka voitu tehdä ilman päähakijan erillistä suostumusta.

Vasta Leipäjono-blogin aloittamisen jälkeen tajusin kysyä naiselta, oliko sosiaalitoimistossa lainkaan ohjattu paikalliseen ruokajonoon/ruokapankkiin, diakoniatyöntekijälle tai väkivallan uhan ja uuden asunnon tarpeen vuoksi vaikkapa turvakotiin; hädissään ja hajalla apua etsivä asiakas harvoin itse tietää etukäteen avunsaannin mahdollisuuksista kolmannelta sektorilta. Minkäänlaista ohjausta ammattiavun piiriin ei tullut. (Omassa sosiaalitoimistossani ilmoitustaululla on ruokajonojen osoitteiden sijaan alakerran lounasravintolan hinnasto (alk. 8e) työntekijöiden lounastaukoja varten. Ruokajonoista ei ole mainittu sosiaalitoimiston puolelta kertaakaan edes maksatuksen viivästyessä pahasti.)

Perintään menneet vuokrat nainen maksoi sittemmin saamansa työpaikan palkan turvin, koska yhteisellä vuokrasopimuksella maksamattomat vuokrat vievät pahimmassa tapauksessa syistä ja seurauksista riippumatta molempien luottotiedot ja loppusijoittuvat ulosottoprosessiin...

Loppupuolen kevennyksenä Savolaista hulluutta: Olemassaolomaksu revisited. Ja hyvää alkavaa viikkoa! Viikon ensimmäisen yön lopettaa ote 90-lukulaiselta yleisinhokilta Petri Nygårdilta.

Jumitan, huokaan
Ei varaa mässätä, saan vittu vaan silmäruokaa
127 markkaa on mun taksa
Kyllähän töitä on, mutta emmä vaan vittu jaksa
Täytän lappuja, kirjastoissa laukkaan
Pidän bileet, että voin viedä tyhjät pullot kauppaan
Joka vitun lauantai jännitän lottoo
Katson pankkikuittia, pelkkää ottoo (voi vittu)

Työtön (Työtön)
Mä oon työtön (Työtön)
Mä oon työtön (Työtön)
Kirjoitan lappuihin: työtön, työtön, työtön, työtön

torstai 24. syyskuuta 2009

Turhaakin turhempi viikko

Menossa on vihainen vaihe. Päivisin on turhautunut ja kiukkuinen, iltaisin kirjoittaa sähköposteja ja selvityksiä toimeentulotukiohjeistusten soveltamisesta, ruokajonojen sijainneista eri paikkakunnilla, referaatteja valitusmenettelyistä ja herraties mitä. Nukkumaan mennessä päässä pyörivät päivän aikana kuullut tarinat ja ajatukset siitä, miten tilanteisiin voisi vaikuttaa. Varattomuuteen vittuuntumisesta voi tehdä täysipäivätoimintaa, mutta käteen jää useimmiten jaettu pettymys.

Valitusprosessit, varsinkin säännöllisesti toistuessaan, kuluttavat yllättävän paljon voimavaroja. On helppoa soitella silloin tällöin väärin laskutetuista puhelinkuluista, ellei energiaa ja huolta tarvitse syytää minimitoimentulostaan hätäilyyn. Umpikuja tulee jossain vaiheessa vastaan, ja silloin on vaikeaa uskoa, että tiiliseinän läpi pääsisi päätään siihen hakkaamalla. Ihme kyllä, joskus niinkin käy.

Itseoikaisupyynnöistä ja kadonneiden liitteiden metsästyksestä on tänä vuonna muodostunut jokakuinen perinne. Etuuskäsittelijä jätti huomioimatta alkaneen karenssin vuoksi vajaaksi jääneen työmarkkinatuen ja laski tulot edellisen kuun täyden tukisumman mukaan, työvoimatoimiston todistuksesta huolimatta. Etukäteen toimitetut tiliotteet jätettiin huomioimatta, vaikka niiden toimittamisesta oli erikseen mainittu hakemuslomakkeessa, ja uusien noutaminen pankista maksoi yhteensä noin 8-9e. Liitteet ovat edelleen kateissa. Yleensä tästä jo rutiiniksi muodostuneesta valitusprosessista on selvinnyt puhelinsoitoilla, toivon että niin käy tälläkin kertaa.

Yritin päiväkausia kirjoittaa asumismenoihin liittyvän tukijärjestelmän aukkojen ja hajanaisuuden vaikutuksista yhdessä asumiseen, parisuhteeseen ja yhteen muuttamiseen jo alunperin. Kun tukijärjestelmä tietyissä tilanteissa tekee toisesta avopuolisonsa - tai pahimmassa tapauksessa kämppiksensä - tosiasiallisen elättäjän, synnyttää riippuvuus toisen pankkitilistä ja pankkikortista helposti ristiriitoja. Puhumattakaan parisuhteessa jo olemassa olevien ongelmien kärjistymisestä silloin, kun talouden tuet maksetaan kokonaisuudessaan vain toisen osapuolen tilille toisen jäädessä puolisonsa oikeudenmukaisuuden tai vallankäytön varjoon. Oli kuitenkin liian vaikeaa kirjoittaa ilman havainnollistavia tarinoita, ja niiden tiivistäminen lyhyiksi anonyymeiksi kappaleiksi joko teki kipeää tai tuntui asianosaisten yksityisyyden loukkaamiselta.

Hetki sitten eduskunnan kyselytunnilla Vasemmistoliiton Tennilä kertoi työvoimapoliittisessa työharjoittelussa olevien ylläpitokorvauksen nousevan ensi vuoden alussa kahdeksasta yhdeksään euroon. (Muistuttaa elävästi taannoisesta viiden euron korotuksesta eläkkeisiin.) Tennilän mukaan ylläpitokorvauksen korotuksen jälkeen yhteistaloudessa asuvalla, viisipäiväisellä työviikolla työharjoittelussa, kuntouttavassa työtoiminnassa tai työkokeilussa olevalla vuokran jälkeen käteenjäävä kuukausitulo nousisi 510 eurosta 530 euroon.

Onhan se jo jotain, mutta...

maanantai 14. syyskuuta 2009

Hurstin mielenilmaus 15.09.09 Helsingissä

Rauhanomainen mielenilmaus vähävaraisten tilanteen parantamiseksi

Tiistaina 15.09.2009 klo 12 Helsingissä eduskuntatalolla. Koollekutsujana Heikki Hursti.

Tällä hetkellä pieni symbolinenkin osallistuminen yhteiseen mielenilmaukseen saisi minulta kannatusta. Harmi, etten työharjoittelusta irtoa tuonne huomenna - muistelin alunperin mielenosoituksen olevan keskiviikkona. Vaikken uskokaan eduskuntatalon eteen kokoontumisilla olevan juuri vaikutusta suuntaan tai toiseen, haluaisin osoittaa solidaarisuutta tapahtuman järjestäjille - jotka muutenkin tekevät hyvää työtä muiden auttamiseksi - sekä kaikille niille, joita mielenilmauksen aihe ylipäätään koskee. En toivoisi, että vähävaraisten puolesta järjestetyssä tapahtumassa seisoisi vain kourallinen ihmisiä nostamassa esiin asioita, jotka vaikuttavat kymmenien tuhansien arkeen.

Ensi kuussa YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisena päivänä 17.10. vietetään seitsemättätoista kertaa vuosittaista Asunnottomien yötä. Asunnottomien yön tapahtumia järjestetään yleensä monilla paikkakunnilla, ja ohjelma vaihtelee. Yleisintä taitaa olla, että torilla seisoo soppatykki ja tarjolla on kuumaa mehua ja lämpimiä vaatteita niille, joille kylmenevä alkutalvi tarkoittaa tarvetta muullekin kuin pitkille kalsareille.

Joillakin paikkakunnilla Asunnottomien yönä ohjelmaa saattaa olla pitkälle yöhön asti: musiikkia, puheita, videoesityksiä, performansseja. Hyvällä tuurilla on mahdollisuus tukea Vailla vakinaista asuntoa ry:n toimintaa esimerkiksi ostamalla sisällökkäästi painettu t-paita tai huppari.

Monilla paikkakunnilla Asunnottomien yönä on ollut mahdollisuus lahjoittaa asunnottomille lämpimiä vaatteita alkavaa talvea varten. Vuosia sitten kylmänä syksynä värjöttelin Hakaniemen torilla tulen ääressä katselemassa ihmisiä, joista joku kumarassa levottomasti liikkuen ja alahuuli vapisten kaappasi lämpimän takin ohuen flanellipaitansa päälle ja kietoi sen samantien tiukasti ympärilleen. Lämpimät vaatteet tekivät kauppansa; niiden ei tarvitse olla uusinta muotia tai kauniita, kunhan ovat puhtaita, lämpimiä ja ehjiä.

Olen viime vuosina ilahtunut siitä, että asunnottomuuteen liittyviä stereotypioita on julkisessa keskustelussa onnistuttu pikkuhiljaa murentamaan. Vaikka ensimmäinen mielikuva asunnottomasta onkin steissin kiveyksellä puluparven ja muovikassien keskellä istuva ahavoitunut, partainen ja iättömäksi kulunut päihtynyt mies, ei asunnottomiakaan voi niputtaa yhtenäiseksi ihmisryhmäksi, jonka pulmaan voisi tarjota yhtä ratkaisua. Perinteisten päihdeongelmien ja velkaantumisten ohella asunnottomuuteen johtavat usein myös parisuhteen päättyminen, mielenterveysongelmat, luottohäiriömerkintä, asuntojen kalleus suhteessa opintotukeen, työttömyys tai pitkäaikaisen pätkätyösuhteen yllättävä päättyminen. Tuttavapiirissä hankaliin asunto- ja talousongelmiin joutuneilla on usein takana ikävästi päättynyt avoliitto, jossa jompikumpi osapuoli on jäänyt ilman asuntoa ja huonekaluja ja mahdollisesti saanut vielä niskaansa kaikki yhteiset velat, lainat ja laskut.

Kuluvalla vuosikymmenellä asunnottomuuden kirjoa on noussut enemmän esiin lehtiartikkeleissa, nettikeskusteluissa ja kansalaistoiminnassa. Etenkin opiskelijoiden asunnottomuudesta olisi aika pitää enemmänkin meteliä vuokrien ohitettua jo aikaa sitten opintotuella täysipäiväisesti opiskelevien maksukyvyn. Opintotuen maksulle joitakin vuosia sitten asetetuilla aikarajoilla pyrittiin kiirehtimään valmistumista ikuisuusopiskelun sijaan, mutta taloudellista tarvetta opintojen ohessa työskentelyyn ei vähennetty. Hintojen ja vuokrien noustessa mutta huonosti palkattujen keikkatyöläisten liksojen pysyessä ennallaan ei entisellä työmäärällä makseta entisiä kuluja. Siinä missä toimeton työtön saa tuilla maksettua pienen kohtuuhintaisen yksiön ja elämiseen tarkoitettu perusosa jää vielä yli, saa täyspäiväopiskelija alle viidensadan kokonaistuillaan kuitattua kulmahuoneen kommuunista. Olisi korkea aika rinnastaa opiskelijat muihin pienituloisiin ja korottaa opintotuki muiden minimietuuksien tasolle.

Yksi hyvin marginaalinen mutta minusta silti liian pienelle huomiolle jäävä asunnottomien ryhmä koostuu kotoaan muuttaneista nuorista. Alle 20-vuotiaista suuri osa opiskelee toisen asteen oppilaitoksessa ja saa siksi vielä korkeakouluopiskelijaakin pienempää opintotukea. Vanhempien tulot huomioidaan, ja ellei vanhemmilta heru taloudellista tukea muuttamiseen, voi poismuuttava jäädä täysin tyhjän päälle. On jo riittävän epäoikeudenmukaista, että täysi-ikäinen pakotetaan kotoa muuton jälkeenkin riippuvaiseksi vanhempien taloudellisesta tuesta (minkä saaminen ei monille ole mitenkään itsestäänselvää), mutta traaginen tilanne on niillä alaikäisillä, joiden kotoa lähtöön vaikuttavat syyt ovat yhteydessä väleihin vanhempien kanssa. Väkivalta tai sen uhka, vanhempien alkoholinkäyttö tai henkinen väkivalta ajavat aina silloin tällöin alaikäisiä kavereiden sohville kuukausiksi tai vuosiksi siihen asti, kunnes täysi-ikäisyys mahdollistaa oman vuokrasopimuksen allekirjoittamisen ja asumistuen hakemisen.

Asunnottomuutta ja asunto-ongelmia voitaisiin monien kohdalla helpottaa jo pienillä asioilla. Monet tosiasiassa yhdessä asuvat pariskunnat pitävät kahta pientä asuntoa, koska avoparin tulot vaikuttavat suoraan toisen osapuolen tukiin ja toisesta tulisi avopuolisonsa tosiasiallinen elättäjä. Ei juuri kannusta pienituloisia yhteisasumiseen. Käytännössä avoliiton osapuolille on tukijärjestelmissä luotu elatusvelvoite. (Tämä tosin koskee yleensä vain heteroita...) Kelan tapa laskea eri sukupuolta olevat kämppikset automaattisesti avopariksi vaikeuttaa kimppa-asumista ja vie samalla muuten ehkä vapautuvia pienasuntoja vuokramarkkinoilta. Epäyhtenäiset käytännöt asumisjärjestelyihin liittyvissä tuissa tekevät yhdessä asumisesta epävarmaa ja monimutkaista, etenkin jos toisen tuensaajastatus muuttuu (esimerkiksi opiskelijoiden avopuolisoiden tulot eivät enää vaikuta tukiin, työttömällä vaikuttaa) tai toisen tulot ovat selvästi suuremmat kuin toisen.

Joitain vuosia sitten tapasin pitkästä aikaa kouluaikojen ystävän ja kuulin tuoreesta avioerosta. En osannut edes pahoitella ennen kuin ihmettelin ääneen, missä vaiheessa pari oli muka ehtinyt mennä naimisiin. Ystävä muutti tyttöystävänsä kanssa yhteen 18-vuotiaina lukiolaisina, mutta vanhempien tulojen vuoksi kumpikaan ei olisi saanut opintotukea. Ainoa ratkaisu oli avioliitto, koska naimisissa olevan opiskelijan tukiin vanhempien tulot eivät vaikuta. Vihkiminen oli suoritettu tukiteknisenä toimenpiteenä maistraatissa kaikessa hiljaisuudessa edes meille kavereille kertomatta, ja ystävän kommentti tiivisti tukijärjestelmien absurdiuden: "Naimisiinmenolla saatiin vuosiksi normaali opintotuki ja avioero maksaa 60e, joten kyllä siitä jo voitolle jäi." On naurettavaa, että avoliitossa elävät täysi-ikäiset pakotetaan pyytämään rahat vuokraan ja elämiseen vanhemmiltaan, varsinkin siinä elämänvaiheessa jolloin opiskelu estää täysipäiväisen työnteon.

Asuin joskus samassa asunnossa kolmen vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa. Yksi oli pienellä palkalla töissä ja kaksi opiskelijoita, minulla sosiaalitoimiston asiakkaana oli mahdollisuus maksaa muita suurempaa vuokraa. Vuokrasopimusta ja kunkin asumistuki- ja asumislisäkaavakkeita täytettiin huolella ja hartaudella, kun pohdittiin neliöiden jakamista paperilla oikeankokoisiin palasiin opiskelijoiden vuokrasumman minimoimiseksi niin, että kaikille meille tuilla eläville voisi jäädä vuokran jälkeen käteen edes jotakuinkin samantasoinen summa. Kelassa katsottiin aluksi mukavimmaksi vaihtoehdoksi kirjata minut avoliittoon - juuri sen varakkaimman kämppiksen kanssa, jolloin toisen palkka olisi vaikuttanut asumistukeeni. Tilanne selvisi, kun toimitin jokaisen neljän asukkaan allekirjoittaman paperin, jossa vakuutimme ja todistimme, ettei meistä kellään ole parisuhdetta toisen asukkaan kanssa.

tiistai 8. syyskuuta 2009

Onneksi asun lähellä

Kahden kuukauden karenssin varjo väistyi yllättäen ja aamuisin herääminen työharjoitteluun piristää mieltä. Talveksi on siis tekemistä ja masentava pimeys ei pelota niin paljon. Parasta tietysti on ylläpitokorvauksista kuukausittain kertyvä 160e ylimääräistä verovapaata tuloa, jota edes sosiaalitoimisto ei vähennä tuista. Rahaahan on siis jatkossa kuin roskaa.

Kotikuntani päätti lakata myöntämästä työvoimapoliittiseen toimenpiteeseen osallistuville julkisen liikenteen kausikorttia sosiaalitoimistosta. Päätös perustuu toimenpidepäivistä maksettavaan kahdeksan euron ylläpitokorvaukseen, jonka tulisi kattaa työllistymisestä aiheutuvat kulut. Työharjoittelun maksimituntimäärä on 40h viikossa, joten oletuksena ilmeisesti on, että (pk-seudulla edestakaisista matkoista 5e) matkakulujen jälkeen jäävällä osalla (3e) työtön kattaa täysimittaisen päivän ruokailut.

Kaikki työharjoittelupaikat eivät tarjoa ruokailua, saati maksutonta, eikä mikroakaan läheskään aina löydy. Jos työpaikan yhteydessä tai läheisyydessä on ruokala, sieltä tuskin saa ateriaa alle viiden euron - sen halvemmalla syövät yleensä vain opiskelijat. En vielä tiedä työharjoittelijan virallisesta oikeudesta taukoihin, mutta "oikeissakin" työpaikoissa harjoittelija/sijainen jää helposti lounastauon ajaksi paikkaamaan ylempiään näiden lähtiessä iloisesti venyvälle lounaalle, joten olen hiukan skeptinen monien työharjoittelijoita ottavien lafkojen alttiudesta erikseen järjestää palkattomille työntekijöilleen mahdollisuutta eväsruoan lämmittämiseen tai ruokailutilaa, missä syödä rauhassa. Niissä paikoissa, joissa siihen saattaisi olla resurssit, harjoittelijat eivät ehkä halua pyytämällä riskeerata mahdollisuuksiaan saada jalka oven väliin.

Aiempi, käsittääkseni monilla paikkakunnilla edelleen yleinen käytäntö myöntää maksusitoumus työvoimapoliittisesta toimenpiteestä aiheutuviin matkakuluihin takasi pitkälti sen, ettei työharjoittelijalle tai työkokeilijalle tule aktivoitumisesta ainakaan tappiota. Selvää on, että jo kahdeksan euron päiväpalkka motivoi monia etsimään mielekästä työtä; vaikka kyseessä onkin kulukorvaus eikä palkka, pienikin taloudellinen liikkumavara saattaa saada pitkäaikaistyöttömän tuntemaan, että hänen työllään on merkitystä ja että sitä arvostetaan edes pienen tukemisen verran. Kahdeksan euroa on pieni ilonaihe päivän työstä ja 160e varsin pieni korvaus kuukaudesta - miksi pirussa pitää viedä tuhkatkin pesästä?

Toivoisin tosiaan joskus, että kunnan ja lautakuntien valmisteleville byrokraateille maksettaisiin vastaavaa kuukausituloa. Kahdeksan tunnin päiviä parilla voileivällä ja päivän palkka uppoaa 80%:sti bussilippuihin. Repiköön siitä kutsumusta.

Onneksi oma työmatka on käveltävissä ja kengät kestävät kohtuullisesti loskaa.

Päivän ilmaisjakelulehti mainosti ilmeisesti ihan maksetulla mainoksella Hurstin koollekutsumaa vähävaraisten mielenilmausta eduskuntatalolla ensi viikolla. En ottanut lehteä enkä mainosta talteen, mutta muistaakseni keskiviikkona 15.9. klo 12. Korjatkaa jos joku tietää paremmin.

Olen vältellyt kaikenmaailman rauhanliikkeiden ja ydäreiden mielenosoituksia ja muita keskinäisen kehumisen kerhoja, mutta asunnottomien ja työttömien mielenilmauksille (varsinkin niille luovemmille) riittää vielä sentään sympatiaa. Toisin sanoen niille, joilta on jo karsittu turha sinisilmäisyys ja jotka eivät kuvittele pelkän joukkovoiman muuttavan mitään - "täytyyhän niiden kuunnella kun meitä on näin monta ja päästiin paikallislehden huumoripalstallekin". Taidan mennä paikalle jos töistä suinkin kerkiän, ellei muuten niin kävelemään muina miehinä eduskuntatalon ohi ja vilkaisemaan sivusilmällä, voisiko joukkoon vaikka sulautua.

keskiviikko 2. syyskuuta 2009

Pyhä yksinkertaisuus

Kaikki mulle heti nyt -ajattelutapa voi kohdistua materiaalisten ylellisyystuotteiden sijaan myös sosiaalisiin verkostoihin. Vaikka materiaaliset toiveet olisivatkin olleet realistisia, tulevaisuudentoivo hapertuu, kun sosiaalista pääomaa ei jaksakaan ylläpitää entiseen tapaan, sen kasvattamisesta puhumattakaan. Aktiivisen elämän ja jatkuvan verkostoitumisen monimutkaisuus, rönsyily ja kaiken mahdollisen haaliminen saattavat vaatia valtavasti voimavaroja, ja niitä on vaikeaa saada säästöön korosta puhumattakaan. Rahallisesti köyhä voi olla onnellinen, mutta sosiaalinen köyhyys on se mikä lopulta musertaa.

Ongelmien kasautuminen ja horjuminen syrjäytyneisyyden laitamilla pakottaa hahmottamaan elämää uudestaan. Tuillaelävänä, mutta sosiaalisesti aktiivisena, terveenä ja tulevaisuuden lupauksia täynnä usko omiin mahdollisuuksiin oli vielä lähes rajaton ja toiveet - tai ainakin haaveet - sen mukaisia. Uravaihtoehtoja oli useita, mutta elintaso-odotukset olivat varsin kohtuullisia: hankkisin haastavan ja koulutustani vastaavan työn, jossa voisi hyödyntää myös työelämän ulkopuolella hankittuja taitoja ja verkostoja ja eläisin aktiivista mutta yksinkertaista elämää, jossa matala mutta kohtalainen palkkataso näkyisi lähinnä turvatussa asumisessa, tuoreissa, monipuolisissa ja kotimaisissa ruoanlaiton raaka-aineissa ja yhdessä matalan budjetin reppumatkassa kerran vuodessa.

Uskoin joskus selviäväni tarvittaessa opintotuella nostamatta kohtuuttomasti lainaa, koska freelancerina sai suht helposti satasen sieltä, toisen täältä. Aktiivinen elämäntapa ja laajat, vaihtelevat tuttavapiirit tekivät itsenäisestä viestinnästä luontevan, vaikkakin epäsäännöllisen sivutulonlähteen. Vasta sairastumisten ja elämäntilanteen muutosten jälkeen aloin täysin ymmärtää, missä määrin "vapaa-aika" oli sidoksissa sivutulojen määrään ja kuinka täysipainoista omistautumista kontaktien haaliminen, ylläpito ja itsensä alalla kehittäminen vaatii. Freelancerilla, kuten monien muidenkin alojen keikkatyöläisillä ja yksinäisillä yrittäjillä, palkkioiden ja pätkätyösuhteiden määrät ovat vahvasti sidoksissa siihen, kenet tuntee ja miten sitä osaa hyödyntää.

Pitkäaikaisköyhän elämästä putoavat ennen pitkää pois rönsyt, ne ylimääräiset pienet härpäkkeet, kuten elektroniikka, sisustaminen, maksulliset tv-kanavat ja ulkomaanmatkat. Vaatteiden haalistuessa, virastopyörityksen ja ruokajonojen viedessä voimat, kolikoiden loppuessa moneen kertaan murretusta säästöpossusta ja itsetunnon rapistuessa karsiutuu hiljalleen myös sosiaalinen rönsyily. Ei enää klubikeikkoja, ennakkonäytöksiä, impulsiivista poikkeamista parille uusien tuttavuuksien kanssa, sielunveljeyden kokemista tuntemattoman vierustoverin kanssa pitkällä lentomatkalla. Ei loputtomia hyvänpäivän tuttuja, yöpaikkoja joka kaupungissa ja maassa, ei tottumuksen tuomaa varmuutta siitä, että aina löytyy joka tuttu joka osaa, tietää tai hoitaa.

Yksinkertaisuus on pyhää vain silloin, kun se on vapaaehtoista, eikä sen takana häily pahoinvointia, ahdistusta, sairautta, pettymyksiä tai säröilleitä unelmia. Materiaalista yksinkertaisuutta on helppo ihannoida, eri asia on kuinka pitkälle sen vapaaehtoisesti vie ja missä kohti käsitys ylellisyydestä ja ylenmääräisyydestä kulkee.

Myös sosiaalisessa asketismissa eläminen voi onneksi olla vapauttavaa ja helpottavaa. Jatkuvan verkostopyörityksen ja usein melko turhanpäiväisten tuttavuuksien tutustumisrumban sijaan keskittyminen yksinomaan muutamaan hyvään kohtalotoveriin saa käsittelemään suhdetta muihin ihmisiin eri tavalla. Kun on vähän rahaa mutta lähes loputtomiin aikaa, entisten aktiviteettikeskeisten tapaamisten sijaan oppii istumaan vaikka vain hiljaa toisten ihmisten kanssa, ilman tarvetta jatkuviin kokemuksiin. Koskea ei aina tarvitse laskea, joskus voi kiivetä kivelle ja antaa veden virrata ohi.

Samoin kuin minimituille putoaminen on toisille kammottava mörkö, minulle sosiaalinen köyhyys näyttäytyi väistämättä tienä toivottomuuteen ja syrjäytymiseen. Kaikin tavoin köyhänä eläminen painosti valjun harmaana, synkkänä suona, jossa ilonaiheita tai lohdutusta löytyy lähinnä pitkäripaisen hyllystä. Muista ihmisistä eristyminen ja eristäytyminen ruokkivat toisiaan ja samalla materiaalista köyhyyttä.

Ruokajonojen arvokkuus ei ole vain ruoassa. Sosiaalisena ympäristönä ne ovat ainutlaatuisia.

Kevytsosiaalisuuden korvannut nykyinen sosiaalisuus on usein raskasta. Muutamaan ihmiseen keskittyessä päätyy helposti osaksi toisten arkisia iloja ja suruja, ongelmia, myös toisten köyhyyttä.

tiistai 1. syyskuuta 2009

"Äiti, onko tänään joulu?"

Parin kuukauden jonotauon aikana ruokajonot muuttuivat mielikuvissa lähinnä ruoka-automaateiksi, ja niiden inhimillinen ja sosiaalinen puoli unohtuivat lähes kokonaan. Positiivinen sosiaalisuus suorastaan vyöryi vastaan tasaista tahtia jonon pään lähestyessä.

"Mitä ilopilleri!" "Katos rentukka!" "Mrrrh." "Jopas tuulahtaa." "Kato suakin näkee." "Ootko sie sieniä saanuna?"

Tervehdyksiä on monenlaisia (vaikka ihmettelin kovasti tuota ilopilleriä ja hetken aikaa epäilin sen olevan piruilua). Pari äijää kävi halaamassakin, ja kaupanteko käynnistyi välittömästi. Sopimuksia tunnustellaan vielä polkupyörästä ja isommasta satsista tuoreita kanttarelleja.

Uusi kasvo, ennestään tuntematon nainen, kertoi pienten lastensa haluavan töihin ruokajonoon. Äidin kannettua edellisellä viikolla kotiin lastillisen vanukkaita yksi lapsista oli ihmetellyt, joko on joulu. Liikuttavinta oli, että lapset olivat halunneet lahjoittaa vanhat lelunsa jaettavaksi ruokajonossa ja ilmoittaneet, että ollessaan seuraavan kerran sairaina niin etteivät voi mennä kouluun haluavat tulla jonoon auttamaan.

Jonosta kotiin päästessä toinen hartialihas alkoi krampata kantolastin painosta. Päivän ateriana on siis itsepoimittuja kanttarelleja kastikkeena, voiperunoita ja uunilihaa. Jos kaupasta löytyy huomenna tai ylihuomenna halpaa kanaa, pääsen päivän hedelmäsaaliin kanssa kokeilemaan paljon pohdittua mangokanaa.

Tuin pienellä panoksella kotimaista tietotyöläisyyttä (toteutin samalla syvällejuurtunutta kirjahamstraajaviettiäni) ja ostin jonkin aikaa sitten julkaistun Paskaduunista barrikadille -kirjan, jota on ehditty jo kommentoida eri blogeissa. Ehkä kannan kommenttikorsia kasaan vielä jossain vaiheessa, vielä en ole ehtinyt kuin vilkaista ensimmäisiä sivuja.

Ja uutisia byrokratiapuolelta: sain sähköpostitse välitettynä Turun johtavan sosiaalityöntekijän Jyri Mikkolan kielteisen vastauksen asiakkaan pyyntöön Turun kaupungin sisäisestä toimeentulotukiohjeistuksesta.

"Ohjeistus on käytännössä koko ajan keskeneräinen, koska sitä päivitetään jatkuvasti. Ohjeistusta voi verrata lähinnä esimiesten antamaan suulliseen ohjeistukseen ja neuvontaan, eikä sitä näin ollen katsoa julkisuuslain tarkoittamaksi asiakirjaksi."

Ehkä sitten näin. Olisi kuitenkin ihan mielenkiintoista kuulla julkisoikeuden osalta asiantuntevampien kommentteja siitä, miten löyhin perustein ohjeistuksia voidaan sulkea julkisuuslain ulkopuolelle.

lauantai 22. elokuuta 2009

Tuillaeläjän turvallisuudentunne

On taas aika mennä ruokajonoon. Pakastin on tyhjä, ja ylimääräinen valuutta valui teknisten välttämättömyystarvikkeiden uusimiseen vanhojen hajottua. Kahvinkeitin ruiskii edelleen puolet tuotannosta seinään ja lattialle, mutta sen vaihtaminen ja kännykän akun vaihto siirtynevät ensi kuuhun. Pääasiahan on, että netti toimii, eikö?

Vuokranantaja, varo varatonta vuokralaista!

Sama juttu eri versioina on pyörinyt eri nettimedioissa, muistaakseni ainakin Ylellä, eikä versioissa vahingossakaan mainita, että sosiaalitoimiston ja Kelan asiakkailta vuokran voi pyytää suoramaksuna suoraan virastoilta, jolloin se saapuu melko taatusti joka kuukausi kulkematta vuokralaisen kautta. Varattomuudesta varoittelu kuulostaa täysin päinvastaiselta.

Varattomuus leimaa, asunnottomuus vielä pahemmin. Jos olet asunnoton, olet varmaankin tehnyt anteeksiantamattomia, epäluotettavaksi todistavia virheitä, jotka ovat johtaneet edellisen asunnon menetykseen. Todennäköisesti olet päihdeongelmainen, vähintäänkin holtiton ja vastuuton rahankäyttäjä. Jos sinulle vuokraa asunnon, voi syyttää vain itseään jos puolen vuoden kuluttua jäljellä on vain tuhkana tuuleen kadonnut vuokralainen, puoliksi tuhottu kämppä ja tuhansien eurojen vuokrarästit.

Usein juuri varattomat pitävät asunnosta kiinni viimeiseen asti, koska muuta ei ole. Ruokaa ei osteta, huonekalut myydään ja kavereilta lainataan mitä voidaan, ettei asunto mene alta. Kun elämässä on yksi kiintopiste, mikä tuo turvallisuudentunnetta, siitä ei luovuta. Minimituloisen asuminen on tavallaan turvatumpaa kuin kalliisti asuvien työssäkäyvien: pitkäaikainen minimituloinen valitsee alunperinkin asunnon korvattavien vuokrakattojen mukaan, työläinen ehkä hiukan paremman palkkansa mukaan. Yt-neuvottelujen osuessa kohdalle ensimmäisen tilanne ei muutu, mutta toinen päätyy pahimmassa tapauksessa asuntojonoon ja tuttujen sohville. Vanhana sosiaalitoimen asiakkaana pätkätyöläisenkin on helpompi saada vuokraosuutensa.

Pidän tulevaisuutta epävarmana ja uhkaavana. Vaikka työllistyisin, valitsisin vaatimattoman asuntoni korvattavien rajojen mukaisesti, koska en halua joutua muuttamaan aina työllisyystilanteen ailahdellessa. Opiskelemaan siirtyminen olisi vaihtoehdoista pahin: alle paikallisten maksukattojen meneviä vuokra-asuntoja on lähes mahdoton löytää, koska monet vuokranantajat ymmärtävät saavansa aina asukkaan vaikka vessattomaan vaatekaappiin, kunhan vuokrasumma on korvattavan rajoissa.

Tämänhetkinen useamman hengen kesken jaettu asuinhuoneisto teettää henkeä kohti asuinkustannuksia noin 350e kuussa, mitä voi pitää alueeseen nähden varsin kohtuullisena. Opiskelijana, ilman opintolainan nostoa, elämiseen jäisi opintorahasta ja asumislisästä noin sata euroa kuussa, josta opiskelumatkakuluihin uppoaisi 50%. Se satanen on hiukan alle 30% työttömän kimppa-asujan käteenjäävistä.

Sain lainaksi kumisaappaat ja suuntaan erämaahan itärajalle. Palaan toivottavasti vuoden vahvero- ja mustikkavaraston kanssa. Naapuri ilmoitti hiukan yllättäen yhteisillallisella kannattavansa vahvasti perustuloa. Ilmoitti myös pitävänsä puolukoista, joten vakaana tavoitteena on tuoda tuliaisia.

Päivän kuriositeetteina Turun sosiaalitoimi kieltäytyy saamani sähköpostin mukaan luovuttamasta kunnallisia toimeentulotukiohjeita vedoten sisäiseen käyttötarkoitukseen. Asiakirjojen luovutuskielto tulisi yleensä perustella julkisuuslailla, ei "meistä on kivempi tehdä näin" -linjauksilla. Toivottavasti asiaa selvitellään vielä lisää. Päivän toisena piristyksenä kuulin Helsingin sosiaalijaoston saaneen yhdessä - siis yhdessä - kokouksessa käsiteltäväkseen 72 sosiaalitoimen päätöksiä koskenutta valitusta.

keskiviikko 12. elokuuta 2009

Pahoinvointia postiluukusta

Olen pyrkinyt päivittämään ruokajakopaikkojen listausta mahdollisimman tiiviisti sen mukaan, mitä tietoja on löytynyt. Olen jättänyt listasta pois sellaiset tiedot, joihin ei löydy kellonaikoja, osoitteita tai joiden viimeiset päivitetyt tiedot ovat vuoden tai useamman takaa. Jos paikkakunnan ruokapaikat ovat vähissä, olen satunnaisesti liittänyt listaan myös maksullisia ruokapalveluita, esim. kahden euron ruokailuja tai euron ruokakasseja.

Nyt listauksesta löytyy ruokajakopisteitä kuudeltatoista paikkakunnalta; Espoosta, Helsingistä, Joensuusta, Jyväskylästä, Kuopiosta, Mikkelistä, Naantalista, Oulusta, Porista, Porvoosta, Rovaniemeltä, Savonlinnasta, Tampereelta, Turusta, Vantaalta ja Yli-Kiimingistä. Toivon listaan lisää ajankohtaisia ja luotettavia tietoja, samoin kommentteja mahdollisesti listatuista vanhentuneista tai virheellisistä tiedoista. Kattavampi lista muualla netissä löytyy Leipäjono-foorumista.

Valitettavasti läheskään kaikilta noilta paikkakunnilta ei löydy ruokajonoa, vaan esimerkiksi Tampereella, Rovaniemellä, Jyväskylässä ja Yli-Kiimingissä on otettava yhteys seurakunnan diakoniatyöntekijään tai jaosta vastaavaan yhdistykseen, pahimmassa tapauksessa sovittava haastattelutapaaminen ja mahdollisesti vielä täytettävä kirjallinen lomake jolla materiaalista apua haetaan.

Vähävaraiset, asunnottomat, köyhät, päihdeongelmaiset ja syrjäytetyt/syrjäytyneet (pidän noita kahta eri asiana - aiheesta on kirjoitettu vastikään mm. Kotiopettajattaren romaanissa) ovat vahvasti eriarvoisessa asemassa eri puolilla maata. Korkeiden vuokrien kasvukeskusalueella vähävaraisten palveluita on tarjolla enemmän, mutta korkeampien työttömyysasteiden ja suppeampien julkisten palveluiden alueella ei ruoastakaan ole toivoa. Ehkä mustikka- ja sienimetsät ovat sitten niin paljon lähempänä...

Tänään on taas niitä päiviä, jolloin silkka olemassaolo itkettää. Toivo omasta ja läheisten tulevaisuudesta on pakkasen puolella, ja pelko itsetuhoisten puheiden toteutumisesta valvottaa öisin. Toivoa paremmasta ei kuulemma näy, hoitojärjestelmään sitoutuminen on pahentanut asiaa viemällä viimeisenkin vapauden, elämänilon ja mahdollisuuden normaaliin sosiaaliseen elämään ja jatkuvan absurdin mielivallan kohteeksi joutuminen tuo aikuisen ihmisen säännöllisesti sohvalle itkemään ja itse vain tuntee olevansa täydellisen kyvytön auttamaan.

Ihmisarvolla ei ole "hyvinvointi"palveluissa merkitystä, sen olen oppinut - samoin kuin sen, että jos joskus ajaudun samaan tilanteeseen kiskon ennemmin itseni jojoon kuin sitoudun pitkäaikaiseen ammattiapuun. Tavoitteena ei tunnu sittenkään olevan haittojen minimoiminen asiakkaan/potilaan/potilaan läheisten osalta tai pahoinvoivan avunhakijan elämänlaadun parantaminen, vaan ensisijaisesti ja ainoastaan yhteiskunnalle koituvien haittojen minimoiminen jopa kustannustehokkuudesta piittaamatta. Luottamus ihmisarvoisen kohtelun saamiseen todellisessa epätoivoisessa hädässä on pohjalukemissa, ja tulen riuhtomaan viimeiseen asti etten koskaan joutuisi turvautumaan ääritilanteissa yhteiskunnan apuun viimeisenä oljenkortena. Luotan omaan tukiverkostooni enemmän.

Pahoinvointi tuntuu hetkittäin konkreettisena kipuiluna hartioissa, rinnassa ja päässä. Se velloo kaduilla, virastoissa ja lehtien palstoilla. Sitä ei pääse pakoon sen tunkeutuessa työttömyytenä, pelkona, köyhyytenä, päihteinä ja mielenterveysongelmina kotiin, ystävien kuulumisiin ja perhe-elämään asti. Välillä pakenee pahoinvointia kotoa, ihan mihin tahansa, tahtoo unohtaa kaiken hetkeksi ja yrittää muistaa, miksi haluaa jatkuvasti vain potkia eteenpäin ja olla suistumatta itsetuhoiseen välinpitämättömyyteen. Kun koittaa keksiä simsalabim-ratkaisuja - uusi asunto, tuntikausien kävely yksin hiljaisessa yössä ajatellen, paikkakunnan vaihto, maasta muuttaminen, kanan teurastaminen tanssien ja loitsuja joiaten - palapelin palaset eivät vain suostu loksahtamaan paikoilleen. Paluu todellisuuteen odottaa aina edessä, ellei se kävele vastaan kulman takaa niin pahimmassa tapauksessa helisee pelottavasti kotiavaimena avainnipussa.

Piirtelin ranskalaisia viivoja yrittäessäni hahmottaa, mitkä asiat pitävät elämänrunkoa koossa. Listaan päätyi neljä pääkohtaa: minimitoimeentulo, koti (tai asunto, tai paikka mihin mennä), perusterveydentilaa ylläpitävä terveydenhoito ja lääkitys sekä mahdollisuus turvallisiin ja luottamuksellisiin ihmiskontakteihin. Olin ehtinyt huomaamattani oppia pitämään kaikkia noita itsestäänselvyytenä, mutta kun jokin listan kohdista rakoilee tai romahtaa, muutkin tuntuvat juoksuhiekalle rakennetuilta.

Asettaakseni asioita mittasuhteisiin ja hahmottaakseni omassa elämässä pieninä esimerkkeinä esiintyviä ilmiöitä laajemmassa mittakaavassa kävin läpi uutissivustoja, seurasin linkkejä ja pyrin keskittymään maailman menoon. En tiedä helpottiko se, mutta kyky suuttua joistakin ao. jutuista ainakin kertoo vielä kyvystä olla aktiivinen ja luovuttamatta taistelutta.

Rajaseutuliitto jakaa stipendejä vähävaraisille (Yle 12.08.09)

Harva vanhempi tarttuu hoitorahaan (Yle 12.08.09)

Nuorten mielenterveyspalveluissa on yhä kehittämisen varaa (HS 11.08.09)

Taantuman tuoma paha olo näkyy nousukaudella (HS 10.08.09)

Velkaneuvonnan asiakkailla jopa miljoonavelkoja (HS 10.08.09)

Tuhannet nuoret uhkaavat jäädä ilman jatko-opiskelupaikkaa (HS 09.08.09)

Tutkija muistuttaa työttömyyden ja köyhyyden yhteydestä (KU 06.08.09)

Tästä työntekijä 500 eurolla (Taloussanomat 05.08.09)

Tunteet kuumenevat Hyvän arjen ruokajonossa (Länsiväylä 02.08.09)

lauantai 8. elokuuta 2009

Päivän uutiskatsaus

Parin päivän jälkeen kävin taas läpi vakiomedioideni uutisotsikot ja masennuin entisestään. Yritän olla toiveikas ja ajatella, kuinka taantuma on vain väliaikainen vaihe, mutten voi olla ajattelematta että kyseessä on kuitenkin vain luonnollinen jatkumo kaikelle sille, mitä on ajettu läpi jo vuosikausia. Epäilevyys minussa nostaa päätään enkä voi olla ajattelematta, että firmoille "lama" on vain se helppo tekosyy lakkauttaa työpaikkoja siirtämällä ne halvempien palkkojen ja sosiaaliturvamaksujen maihin maksimoidakseen voittonsa.

Hyvinvointipalveluita on karsittu jo iät ja ajat. Nyt siihenkin on riittävän paljon hoettu peruste: globaali taantuma, rahapula, työttömyydestä seuraava vajaus verotuloissa ja niin poispäin.

Kaikki artikkelit eivät liity suoraan köyhyyteen tai ruokajonoihin, mutta yksityisyydensuojaan, kontrollimekanismeihin ja kuntien kykyyn hyvinvointipalveluiden tarjoamisessa kyllä.

Panostan taas kolumnityyppisempään blogaamiseen, kun seuraava uneton yö taas tulee. Toivottakaa silti yöunia; vaikka väsymys on luovaa se karsii väkisinkin sitä elämisen arvoista elämää... :)

Toimeentulotukea tarvitsee jo noin 32 400 helsinkiläistä kotia (HS 08.08.09)

Laman lapset (City 15/2009)

Talouskriisi kurjistaa vanhusten asumista (Yle 07.08.09)

Kirkkojen ruoka-apuun turvautuu yhä useampi (HS 07.08.09)

Ravintolanomistaja orjuutti pakistanilaista maanmiestään Vantaalla (HS 08.08.09)

Filatov: Kunnat tarvitsevat hallituksen tukea (Yle 07.08.09)

Päivitys: Mainostan vielä viikon takaista, mutta vasta nyt huomaamaani Toimeentulotuki-blogin postausta Pakkoasiakkaana - hölmöä hommaa. Aivan järkyttävää ja nöyryyttävää toimintaa sosiaalitoimelta.

tiistai 4. elokuuta 2009

Mitä me haluamme? Perustulon! Milloin sen haluamme? Nyt!

Perustulo vähentäisi työttömyyttä (HS 04.08.09)

Suosittelen lämpimästi. Olen harvassa asiassa kovin ehdoton, mutta kai jokaisella on oltava jokin kiihkoilun aihe?

Olen jo pidemmän aikaa meinannut kirjoittaa aiheesta, onneksi Ville Niinistöltä tuli sopivasti tuo perusasiat läpi käyvä pohjateksti. En ole erityisesti tutustunut eri perustulomalleihin, mutta Vihreiden perustulomalli kiehtoo, koska siinä on pohdittu talouden ja kustannusten kannalta realistisia toteutustapoja. Vuosien ajan tuntui, että perustulokeskustelu kuihtui aina alkuunsa jonkun kysyessä, kuka tämän kaiken maksaa.

Sitä suuremmalla syyllä perustuloa on syytä pitää pinnalla, kun SATA-komitean sosiaaliturvauudistus tuntuu kusevan minimituloisten osalta käsille. Työmarkkinajärjestöt eivät saa minulta anteeksi ihan heti.

Ilmaisesta rahasta puhuttaessa tulee väistämättä vastaan jonkun nerokkaan piruparan kommentit loisimisesta yhteiskunnan varoilla. Kuitenkin ilmaista rahaa saa jo nyt, mutta epätoimivan järjestelmän takia osa niistä, joille se rahatilanteen puolesta kuuluisi ja jotka siihen olisivat oikeutettuja, jää ilman. Tukien vastikkeina ovat satunnaisesti toimivat, mielivaltaiset tai muuten tarkoitusta vastaamattomat työvoimapoliittiset toimenpiteet. Tukityöllistettyjä ketjutetaan vakinaiseksi palkkaamisen sijaan, kaupungit lakkauttavat itse omia tukityöllistyskohteitaan ja kahdeksan euron päiväpalkkalaisia käytetään häikäilemättä hyväksi. Työttömät eivät ole potentiaalista työvoimaa, vaan ilmaistyövoimaa.

Vuokravajausta tai terveydenhoitokuluja toimeentulotuella paikkaavan työttömän/toimeentulotukiasiakkaan ei kannata tehdä silpputöitä, varsinkaan vajaakuntoisena. Käteenjäävästä palkasta 50% vähennetään työttömyyskorvauksesta ja 100% toimeentulotuesta. Palkkatodistuksen toimittaminen Kelaan voi helposti johtaa parin kuukauden katkoon tukien maksussa.

Perustulo ei takaisi ns. elämäntapapummeille leveää leipää, mutta yhtenäisenä minimitulona mahdollistaisi niin työttömien kuin vajaakuntoistenkin opiskelun, samoin kuin työn ja opiskelun yhteensovittamisen. Se tuskin poistaisi ruokajonoja, mutta varmasti vähentäisi jonkun verran avuntarvitsijoiden määrää (esim. opiskelijoita) ja ennen kaikkea nostaisi pienituloisten elämänlaatua. Pompottaminen, juoksuttaminen, nöyryyttäminen, epäselvyydet laskelmissa ja maksuissa, lainarahojen laskeminen tuloiksi ja pitkät käsittelyajat olisivat edes osittain historiaa.

Olen pessimistinen sen suhteen, että Suomessa päästäisiin vielä vuosikymmeneen toteuttamaan radikaaleja sosiaaliturvauudistuksia. Katson olevani optimisti ajatellessani, että se kuitenkin tapahtuu vielä minun elinaikanani vastustajien kritiikin kuivuessa kohta kohdalta kokoon vuosien myötä.

perjantai 24. heinäkuuta 2009

Ne

Lavastekaupungin "Zombiepolitiikan aikakausi" käsitteli mm. toiseutta ja ihmisten tarvetta "pahalle naapurille", ts. sille toiselle, joka en ole minä tai minun kaltaiseni.

Niitä toisia, joita on luvallista inhota, ovat perinteisesti olleet ryssät (huoria, varkaita ja mafiaa), somalit (varkaita), spurgut (loisivat sosiaaliturvalla ja pummivat rahaa asemalla), mustalaiset (helluntailaisia huijareita mora povarissa) ja nuori uusvasemmisto (poliiseja pulloilla heittelevä töhryarmeija, joka toivottaisi kaikenmaailman neekerit ja huumekauppiaat vapaasti puhtoiseen Suomeen). Uusia rakkaita vihollisia ovat romanialaiset, joissa kompaktisti yhdistyvät monet aiempien inhokkiryhmien ihanan vihattavat ominaisuudet.

Romanialaiset kerjäläiset, taskuvarkaat, kultakellokauppiaat, ruusumyyjät ja katusoittajat ovat a) ulkonäöltään tunnistettavasti ulkomaalaisia, b) usein romaneja, c) poliisin mukaan "osa järjestäytynyttä rikollisuutta" ja d) ilmielävä osoitus siitä, mitä ne katuja töhrivät aktivistit ja viherpunikkihyysärit ovat saaneet aikaan vaatiessaan vapaata liikkuvuutta ja eurooppalaista sosiaaliturvaa ja vastustaessaan kontrollimekanismien lisäämistä. Niinpä niin. Ja kuten kaikki afrikkalaiset olivat 90-luvun alun jälkeen somaleita, nyt kaikki ulkomaalaiset katusoittajat ovat varmaan ikuisesti romanialaisia.

Ulkopuolis(emp)ina Itä-Euroopan romanit ovat nyt keventäneet omaan niskaansa osan siitä likasaavista, joka perinteisesti on vuodatettu pohjia myöten kotimaisten köyhien selkänahalle. Yhtäkkiä ruokajonossa käyminen onkin ihan hyväksyttävää, mutta vain suomalaisille - "onhan omat köyhät toki ruokittava - mutta ne muut?". Kotimaiset denat kolmosen ratikkarallilla ovat oikeastaan varsin sympaattisia kavereita; ainakaan ne eivät ravaa perässä korttelikaupalla ruusu ojossa. Suomalainen työtönkin sentään maksaa veroja.

Muutamia vuosia sitten Suomeen tuli useita ryhmiä Slovakian romaneja, joiden kohdalla lopulta alettiin soveltaa kahdeksan päivän pikakäännytyksiä. Slovakialaisen romanin sosiaaliturva kuukaudessa oli muistaakseni silloin alle 30e, ja työnvälitysfirmojen ikkunoissa ilmoitettiin vanhassa kunnon apartheid-hengessä, että romaneita ei palkata. Kukaan täysijärkinen ei voi sanoa, että EU-jäsenyyksistä seuraava sisäinen liikkuvuus ja muuttoliike köyhistä, korruptoituneista ja ihmisoikeuksista viis veisaavista maista länteen ja pohjoiseen olisi muka ollut jokin yllätys.

Romanialaisissa ei ole loppujen lopuksi paljoakaan uutta. Onhan täällä aina kyhjötetty sateessa kadunkulmissa, kaupattu roinaa ovelta ovelle (jo 15-20v sitten kiersi puolalaisia "taideopiskelijoita" maaseutuja myöten, jos joku ei muista), nyitty rasittavasti hihasta steissillä ruinaten muutamaa kolikkoa, majoituttu siltojen alla ja haettu sossulta asuntoa, että edes lapsille on katto pään päälle. Silloinkin oli tapana sanoa, etteivät ne pummit "oikeasti mitään tarvitse".

Pahinta näissä ulkomaalaisissa kerjäläisissä ja rahanhankkijoissa on se, että ne eivät edes häpeä. Häpeä ja anteeksipyytely tekisivät köyhästä sentään jotenkin soveliaamman ja riittävän harmittoman, eikä häpeämättömyys istu kotimaiseen sosiaaliturvajärjestelmään, missä päätökset virallisen kannan mukaan perustuvat vain faktoihin ja numeroihin eivätkä röyhkeyteen ja sinnikkyyteen. Tämän todenmukaisuuden tosin tietänee moni tuenhakija kokemuksesta.

Ongelma taitaa olla enemmän se, että nyt silmien sulkeminen, sivuun huitaisu ja päättäväinen ohi käveleminen eivät enää onnistu yhtä helposti, ja sinnikkyys kävelee vastaan kadulla eikä vain kulje puhelinlinjoilla etuuskäsittelijän puhelinaikoina. Jotta ongelmasta päästäisiin eroon, ollaan valmiita jo nousemaan barrikadeille ja korottamaan ääntä, jotta nyt ne "romaanit" saisivat sosiaaliturvansa ja rahansa ihan sieltä omasta maastaan tarvitsematta matkustella.

On ihastuttavan suomalaista olla epäitsekäs eurooppalaisen sosiaaliturvan ja hyvinvoinnin puolestapuhuja siinä vaiheessa, kun sosiaalinen ongelma soittaa ovikelloa.