sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Lapsilisä ei hyödytä toimeentulotuen saajaa

Sunnuntai-Hesarin mielipidepalstalla kommentoidaan lapsilisän vaikutuksesta tulotasoon (Lapsilisä ei saa vaikuttaa toimeentulotuen määrään (HS/Mielipide 09.01.11) - vaatii kirjautumisen).

"Lapsilisä perustuu universaaliuden periaatteelle, jonka varaan hyvinvointivaltio on rakennettu; tietyt tuet ja palvelut kuuluvat kaikille, koska myös yhteisesti rahoitamme niitä. Epäkohta ei olekaan siinä, että myös rikkaat saavat lapsilisää vaan siinä, että rikkailla ja keskituloisilla lapsilisä lisää tuloja, mutta köyhimmillä se leikkaa niitä.

Ongelma koskee toimeentulotuen varassa kokonaan tai osittain eläviä perheitä. Toimeentulotukea laskettaessa kaikki tuet, myös lapsilisä, lasketaan tuloksi, ja toimeentulotukea maksetaan lapsilisän verran vähemmän. Lapsilisä ei siis paranna toimeentulotuen saajien taloutta millään lailla."


Täsmälleen näin. Vuokratason ja muiden asumiskustannusten noustessa on yhä todennäköisempää, että minimituilla elävä joutuu turvautumaan toimeentulotukeen, vaikka työmarkkinatuki tai vastaava yleensä kattaakin toimeentulominimin ruoan ja muiden henkilökohtaisten kulujen osalta.

Lapsilisä, jonka tulisi olla universaali ja hyödyttää kaikkia siihen oikeutettuja - siis lapsiperheitä tulotasosta riippumatta - lasketaan toimeentulotukiasiakkaalta täysimääräisenä tuloksi ja vähennetään siten toimeentulotuesta. Tuki, jonka tulisi hyödyttää kaikkia tasapuolisesti, ei hyödytä niitä, joilla on valmiiksi vähiten. Pistää miettimään, mikä sen tarkoitus pienituloisten kohdalla oikeastaan edes on.

Viime aikoina on puhuttu siitä, tulisiko hyvätuloisten perheiden oikeus lapsilisään poistaa. Vaikka teoriassa ajatus rahansäästöstä leikkaamalla niiltä, joilla todellista tarvetta ei ole kuulostaa minustakin ihan riittävän reilulta, niin siihen päädyttäessä en kadehdi niitä, jotka joutuisivat leikkauksen sosiaalisten seurausten kohteeksi.

Vaikka avio- tai avopari elääkin yhteistaloudessa keskinäisine elatusvelvoitteineen, ei elatusvelvoitteen tai taloudellisen määräämisoikeuden suuruutta tietääkseni määritellä missään. Kaikissa parisuhteissa ja talouksissa tasapuolinen tulonjako ja päätösvalta ei ole itsestäänselvää: jos toinen vanhemmista on työtön tai vaikka yhteisestä sopimuksesta jäänyt kotiin hoitamaan lapsia ja työssäkäyvä maksaa vuokran, autokulut ja sähkön, voi olla helppoa ajatella työssäkäyvällä olevan sen jälkeen oikeus nauttia ihan itse tahtonsa mukaan lopuista työnsä hedelmistä.

Etenkin niissä talouksissa, joissa työssäkäyvän tulot riittävät nostamaan perheen reilusti tukien ulottumattomiin, on kotona täyspäiväistä hoitotyötä tekevän tilanne vaikea, jos toisen tulot estävät tukien saannin, mutta samalla pysyvät ulottumattomissa sen toisen tuloina. Kotiin jääneelle vanhemmalle jää helposti vain lapsilisä ja ehkä kotihoidontuki, joita käyttää niin päivittäistalouden pyörittämiseen kuin omiin menoihin ja joiden käyttötapoihin ei tarvitse hakea toiselta suostumusta, lupaa tai pahimmassa tapauksessa lainaa.

Vastikään tullut uudistus avopuolison oikeuksista erotilanteessa oli tervetullut reaktio "kunnes kuolema meidät erottaa" -parisuhteiden ja ydinperheiden aikakauden taaksejäämiseen. Yhteistalous käsitteenä pitää sisällään rajattoman skaalan parisuhdemuotoja, parisuhdetilanteita, alkavia suhteita, päättyviä suhteita, huonoja ja hyviä suhteita, lasten huoltajuusstatuksia ja herraties mitä.

Vaikka kuinka sinkkutaloudessa elänkin, niin toivottaisin tervetulleeksi muutoksen jossa jokaiselle taattaisiin jonkintasoinen perusturva, johon puolison tuloilla ei olisi vaikutusta, ja joka olisi irrotettu asuinkustannuksista. Joku voi ajatella sitä perustulona tai kansalaispalkkana, ihan sama - minulle riittäisi, että samassa taloudessa elävien tulot eivät vaikuttaisi esimerkiksi työmarkkinatuen saamiseen tai leikkaisivat siitä enintään pienen osan. Ja se, kuka tämän kaiken maksaa, on tahdosta ja vaalirahoittajasuhteista kiinni: leikkauskohteita on muuallakin kuin julkisissa palveluissa ja verotusta voi kohdistaa. Taloudellisen riippuvuuden rakentuminen aikuisten ihmisten välille ilman keskinäistä sopimusta voi aiheuttaa niin katastrofaalisia olosuhteita ja inhimillistä kärsimystä, että niiden ääritilanteiden tulisi painaa vaakakupissa yhtä paljon kuin enemmistön pienen edun.

tiistai 4. tammikuuta 2011

Myyttinen oikeustaju

Yleiseen oikeustajuun vetoaminen on yksi populismin mässäilevimpiä muotoja. "Kansan oikeustajuun" vedotaan lähinnä rikosten rangaistusasteikoista puhuttaessa - viimeksi eilen törmäsin Muutos 2011:n vaalilinjauksiin, joissa vaadittiin "rikoslain uudistamista" eli linkin mukaan henkirikoksista määrättävien rangaistusten koventamista "kansan oikeustajua vastaaviksi".

Kun puhutaan rikoksista ja myyttisestä kansasta oikeustajuineen, ei unohdeta herkutella uhrien kärsimyksillä, vedota yleisön tunteisiin (entä jos sinut - tai äitisi! - ryöstettäisiin ja hakattaisiin?) ja heristellä varoittavasti sormea ja epämääräisesti "tilastoihin" viitaten todeta, että vapaalla jalalla kriminellit todennäköisesti jatkavat rikollista toimintaa. Etenkin toistuvien rikosten tekijät tulisi pakata banaanilaivaan ja rahdata sinne mistä ovat tulleetkin (ne, jotka eivät ole Suomen kansalaisia vähintään viidennessä polvessa) tai estää toiminnan jatkaminen rajoittamalla tekijän vapautta (kansalaiset).

Harvemmin vedotaan kansalliseen oikeustajuun silloin, kun kyseessä on rakenteellinen ongelmavyyhti, eikä mustavalkoistaminen uhreihin ja pahiksiin ole enää niin yksinkertaista. Epämääräinen sosiaaliturvahuijareita ja "väärinkäyttäjiä" käsittelevä loisretoriikka saattaa vielä upota, mutta kun puhutaan työttömien tukiloukusta, kotiäitien oikeudesta taloudelliseen riippumattomuuteen tai sanktiouhkaan perustuvan kikkatyöllistämisen mielekkyydestä, ei kukaan enää jaksa väittää, että olisi olemassa yleistä oikeustajua, että ns. kansalla olisi jonkinlaista yhtenäistä käsitystä oikeasta ja väärästä, kohtuusta ja kohtuuttomuudesta. Myytistä on tullut hyödytön.

Jokainen pitkäaikaistyötön on joskus kuullut, miten töitä pitää tehdä vaikka sairaanakin eikä jättäytyä tukien varaan, vaikka työnteko tuottaisikin persnettoa ja jokainen pätkä johtaisi kuukausien käsittelykatkoihin minimiturvassa. Toisille taas on itsestäänselvää, että järjestelmässä on vikaa, ja viallista järjestelmää saa kiertää parhaansa mukaan.

Nykyään ollaan jotakuinkin yhtä mieltä siitä, että työnteon tulisi olla aina kannattavaa ja tukijärjestelmässä saattaa jopa olla tässä kohtaa ongelma. Yhteisymmärrystä siitä, miten työttömän tulisi tilanteessa toimia tai mikä olisi edes hyväksyttävää, ei ole. Vaihtoehtoja on pelkistetysti kolme: 1) lain ja määräysten noudattaminen viimeiseen asti, 2) tukiloukkujen välttely ja kiertäminen laillisin keinoin ja 3) kikkailu pelkän omantunnon mukaan. Monet ajattelevat mielellään, että lakeja noudattamalla toimitaan oikein, niitä rikkomalla väärin. Mitä sosiaaliturvajärjestelmästä kertoo se, että sen piiriin ajautuneet joutuvat pidemmän päälle valitsemaan lain ja oikeuden välillä: sen, mitä papereissa lukee ja sen, mikä omasta mielestä on joka suhteessa oikein, järkevää ja hyödyllisintä sekä tuensaajalle että yhteiskunnalle ja sen taloudelle? Työkykyisistä työttömistä valtaosa haluaisi palata työmarkkinoille, nostaa elintasoaan ja maksaa veroja. Vajaakuntoisista samoin, rajoitustensa mukaan.

Kun työttömälle toimeentulotukiasiakkaalle tulee mahdollisuus ottaa vastaan satunnaisia työkeikkoja omalta alaltaan ja pitää näin yllä ammattitaitoa tai ainakin työkykyä, on kyse rahasta. Jos odotettavissa olevat ansiotulot ovat pieniä ja ellei niiden suuruutta pysty ennakoimaan etukäteen tai ne vaihtelevat kuukausittain, tilanne on melkein mahdoton. Hypoteettisessa tilanteessa kuun puolivälissä maksettu palkkatulo - esim. 450 euroa - tulee ilmoittaa Kelalle, mikäli tuensaaja saa yleistä asumistukea tai työttömyyskorvausta. (Alle kolmensadan euron kuukausittaista tulomuutosta ei teoriassa tarvitse ilmoittaa, mutta jos Kelalle jostain tieto vuotaa, niin on ihan aiheellista varautua todistamaan Kelalle, että summa todellakin on jäänyt alle rajan.) Kela katkaisee työttömyysturvan maksun käsittelyn ajaksi ja tutkii, tyydytäänkö normaalimenettelyn mukaisesti vain vähentämään ansiotulosummasta 50% työttömyyskorvauksesta, vai onko syytä leikata myös asumistukea.

Tällä välin kuunvaihteessa sosiaalitoimisto on jo huomioinut tiliotteessa näkyvän summan laskelmissaan ja vähentänyt seuraavan kuun toimeentulotuesta (yleensä vuokraan ja terveydenhoitokuluihin osoitetusta osasta) noin 300e, koska asiakkaalla on nykyisen toimeentulotukilain mukaan oikeus saada käyttövaroikseen pienistä ansiotuloista 30%, mutta kuitenkin max. 150e/kk. Koska työttömyyskorvaus on tuloilmoituksen vuoksi katkaistu käsittelyn ajaksi, on kuun aikana haettava uudestaan sosiaalitoimelta täydentävää toimeentulotukea, koska käteen jääneellä 150 eurolla ei kateta 300 euron tt-tukivajausta eikä puuttuvaa työttömyyskorvausta. Kuukauden, kahden tai kolmen päästä takautuvasti maksettavista työttömyyskorvauksista on vähennetty 50% saadusta ansiotulosta, ja käsittelykuukausien tuet hyvitetään suoraan asiakasta ylläpitäneelle sosiaalitoimelle.

Haluaisin joskus nähdä tämän ylioppilaskirjoitusten matikantehtävänä. Paljonko työtön keikkaduunari hyötyy kuukausittaisesta xx työtuntimäärästä keskimääräisen tuntipalkan ollessa xx? Elämänkatsomustiedon kysymyksenä pyytäisin pohdintaa siitä, kuinka tämä vaikuttaa tuensaajan kokonaiselämäntilanteeseen ottaen huomioon mielenterveyteen, perhe-elämään ja työkykyyn vaikuttavat seikat.

Tukijärjestelmä jättää kaksi vaihtoehtoa. Olla tekemättä mitään - lukuunottamatta ehkä työvoimapoliittisia kurssituksia, joiden merkityksellisyys työmarkkinoille palaamisessa on joko urbaani legenda tai säännön vahvistavia poikkeuksia - tai kiertää pykäliä laillisin, laittomin ja/tai semilaittomin keinoin, jos haluaa vaikuttaa elintasoonsa voimiensa mukaan. Laillisia on käytettävissä harvoissa tilanteissa, kuten hankittaessa luvallisesti verovapaita tuloja esimerkiksi marjanpoiminnalla. Nämäkin tosin tulisi ilmoittaa sosiaalitoimelle, jos saa toimeentulotukea. Pimeästä duunista ovat kuulleet kaikki, ja muita laittomia keinoja en listaa, koska jotkut asiat vain on parempi pitää vertaistuen ja suusta suuhun -tiedotuksen piirissä.

Työttömyyskorvaus, asumistuki ja toimeentulotuki jokainen ylläpitävät köyhyyttä omalla tavallaan ja etenkin rinnakkaiselollaan. Pitkäaikaisen tuensaajan on aina vain hankalampaa rämpiä pois tukiviidakosta ja nousta jaloilleen tilanteeseen, jossa vastaisi ihan itse taloutensa toimeentulosta. Jokaiseen noista tukimuodoista sisältyy järjettömyyksiä, jotka pakottavat ihmiset joko järjettömiin elämäntilanteisiin tai kiertämään lakia tavalla tai toisella. Lomakkeisiin ei tarvitse sinänsä valehdella, mutta toisinaan on järkevää kikkailla parisuhde- ja huoltajuusstatuksilla, elatusmaksusopimuksilla, erillisillä asunnoilla, kulukorvauksina maksettavilla friikkuliksoilla ja pimeillä duuneilla.

En ole tavannut toimeentulotukiasiakasta, joka tekisi täyttä päivää pimeällä palkalla, eläisi liksallaan ihan ok mutta nostaisi silti tukia. Yleensä tuensaajan pimeä duuni on satunnaista ja keikkaluontoista ja kyse on kymmenistä euroista, joillakin ehkä satasesta tai parista kuussa; freelance-taittoa, torimyyntiä, remonttiapua, autokuskeilua tai siivouskeikkoja puolituttujen luona. Niistä summista ei ymmärrettävästi haluaisi luovuttaa kunnalle 70 prosenttia.

Ehkä tässäkin tulisi koventaa rangaistusasteikkoa ja lisätä valtuuksia, kun syyllinen jää aina vaille riittävää rangaistusta. Mutta mitä sanktioita voi antaa SATA-komitealle, virkamiehille ja lainsäätäjille, ja mistä minun oikeustajuni saa siihen valtuudet?