perjantai 24. heinäkuuta 2009

Ne

Lavastekaupungin "Zombiepolitiikan aikakausi" käsitteli mm. toiseutta ja ihmisten tarvetta "pahalle naapurille", ts. sille toiselle, joka en ole minä tai minun kaltaiseni.

Niitä toisia, joita on luvallista inhota, ovat perinteisesti olleet ryssät (huoria, varkaita ja mafiaa), somalit (varkaita), spurgut (loisivat sosiaaliturvalla ja pummivat rahaa asemalla), mustalaiset (helluntailaisia huijareita mora povarissa) ja nuori uusvasemmisto (poliiseja pulloilla heittelevä töhryarmeija, joka toivottaisi kaikenmaailman neekerit ja huumekauppiaat vapaasti puhtoiseen Suomeen). Uusia rakkaita vihollisia ovat romanialaiset, joissa kompaktisti yhdistyvät monet aiempien inhokkiryhmien ihanan vihattavat ominaisuudet.

Romanialaiset kerjäläiset, taskuvarkaat, kultakellokauppiaat, ruusumyyjät ja katusoittajat ovat a) ulkonäöltään tunnistettavasti ulkomaalaisia, b) usein romaneja, c) poliisin mukaan "osa järjestäytynyttä rikollisuutta" ja d) ilmielävä osoitus siitä, mitä ne katuja töhrivät aktivistit ja viherpunikkihyysärit ovat saaneet aikaan vaatiessaan vapaata liikkuvuutta ja eurooppalaista sosiaaliturvaa ja vastustaessaan kontrollimekanismien lisäämistä. Niinpä niin. Ja kuten kaikki afrikkalaiset olivat 90-luvun alun jälkeen somaleita, nyt kaikki ulkomaalaiset katusoittajat ovat varmaan ikuisesti romanialaisia.

Ulkopuolis(emp)ina Itä-Euroopan romanit ovat nyt keventäneet omaan niskaansa osan siitä likasaavista, joka perinteisesti on vuodatettu pohjia myöten kotimaisten köyhien selkänahalle. Yhtäkkiä ruokajonossa käyminen onkin ihan hyväksyttävää, mutta vain suomalaisille - "onhan omat köyhät toki ruokittava - mutta ne muut?". Kotimaiset denat kolmosen ratikkarallilla ovat oikeastaan varsin sympaattisia kavereita; ainakaan ne eivät ravaa perässä korttelikaupalla ruusu ojossa. Suomalainen työtönkin sentään maksaa veroja.

Muutamia vuosia sitten Suomeen tuli useita ryhmiä Slovakian romaneja, joiden kohdalla lopulta alettiin soveltaa kahdeksan päivän pikakäännytyksiä. Slovakialaisen romanin sosiaaliturva kuukaudessa oli muistaakseni silloin alle 30e, ja työnvälitysfirmojen ikkunoissa ilmoitettiin vanhassa kunnon apartheid-hengessä, että romaneita ei palkata. Kukaan täysijärkinen ei voi sanoa, että EU-jäsenyyksistä seuraava sisäinen liikkuvuus ja muuttoliike köyhistä, korruptoituneista ja ihmisoikeuksista viis veisaavista maista länteen ja pohjoiseen olisi muka ollut jokin yllätys.

Romanialaisissa ei ole loppujen lopuksi paljoakaan uutta. Onhan täällä aina kyhjötetty sateessa kadunkulmissa, kaupattu roinaa ovelta ovelle (jo 15-20v sitten kiersi puolalaisia "taideopiskelijoita" maaseutuja myöten, jos joku ei muista), nyitty rasittavasti hihasta steissillä ruinaten muutamaa kolikkoa, majoituttu siltojen alla ja haettu sossulta asuntoa, että edes lapsille on katto pään päälle. Silloinkin oli tapana sanoa, etteivät ne pummit "oikeasti mitään tarvitse".

Pahinta näissä ulkomaalaisissa kerjäläisissä ja rahanhankkijoissa on se, että ne eivät edes häpeä. Häpeä ja anteeksipyytely tekisivät köyhästä sentään jotenkin soveliaamman ja riittävän harmittoman, eikä häpeämättömyys istu kotimaiseen sosiaaliturvajärjestelmään, missä päätökset virallisen kannan mukaan perustuvat vain faktoihin ja numeroihin eivätkä röyhkeyteen ja sinnikkyyteen. Tämän todenmukaisuuden tosin tietänee moni tuenhakija kokemuksesta.

Ongelma taitaa olla enemmän se, että nyt silmien sulkeminen, sivuun huitaisu ja päättäväinen ohi käveleminen eivät enää onnistu yhtä helposti, ja sinnikkyys kävelee vastaan kadulla eikä vain kulje puhelinlinjoilla etuuskäsittelijän puhelinaikoina. Jotta ongelmasta päästäisiin eroon, ollaan valmiita jo nousemaan barrikadeille ja korottamaan ääntä, jotta nyt ne "romaanit" saisivat sosiaaliturvansa ja rahansa ihan sieltä omasta maastaan tarvitsematta matkustella.

On ihastuttavan suomalaista olla epäitsekäs eurooppalaisen sosiaaliturvan ja hyvinvoinnin puolestapuhuja siinä vaiheessa, kun sosiaalinen ongelma soittaa ovikelloa.

keskiviikko 22. heinäkuuta 2009

Juuri sinulle

Tänään (uneton aamuyö koneella, taas kerran) haluan kiittää lukijoita - sekä niitä aktiivisimpia että myös satunnaisia kerran kävijöitä - käyntien lisäksi erityisesti kommenteista. Aina silloin tällöin blogin kommenttipalstalla on virinnyt keskusteluakin, jolloin olen tuntenut suurta tyydytyksen tunnetta voidessani tarjota edes jonkinlaisen foorumin ajatusten vaihtoon. Etenkin blogin alkuvaiheessa sain kommenteista myös valtavasti ideoita eri aiheista kirjoittamiseen ja otan edelleen erittäin mielelläni aiheideoita vastaan.

Lenkkiä leipäjonossa -blogi on ollut pystyssä nyt viisi kuukautta, ja sen pitäminen on ollut yllättävän antoisaa. Aloittaessani oletin lukijamäärän jäävän nollan ja kymmenen välille, ja oli suorastaan humiseva tunne saada jo blogin ensimmäisellä viikolla positiivista palautetta aihevalinnasta. Voi olla, että monet kaipaavat sosiaalipehmopornoa, toiset lohdutusta siitä etteivät ole yksin, toiset yhteiskunnallista analyysia. Minulle tärkeintä kuitenkin on ollut blogikontaktien syntyminen ja sitä kautta oman ajatus- ja havaintomaailman laajentuminen ja tarkentuminen.

Leipäjono-blogissa vierailee nykyään vain 30-90 henkeä vuorokaudessa päivitysaktiivisuudesta riippuen. Murto-osa lukijoista antaa lukemastaan palautetta kommenttien muodossa, vielä harvempi sähköpostilla. Olen huomannut viime aikoina olevani aina vain epävarmempi siitä, antaako tämä projekti loppujen lopuksi monellekaan lukijalle muuta kuin sympatiaa ja vertaistukea (yhtälailla lukijoilta minulle kuin päinvastoin!).

Rakkaat vierailijat: jos ette ole koskaan ennen kommentoineet, niin tehkää se nyt ja kertokaa edes tämän yhden kerran lyhyesti, miksi tai miten olette päätyneet sivulle tämän ainoan kerran tai toistuvasti. Tai kritisoikaa; kritiikki yhtä lailla blogin sisällöstä kuin sen heijastamista asenteista, kieliasusta tai mistä tahansa on tervetullutta.

Seuraan edelleen aktiivisesti listaa siitä, millä hakukoneiden hakusanoilla Leipäjono-blogiin päädytään: yli 25% vierailuistahan tapahtuu jo hakukoneiden kautta. Hakusanoista valtaosa koostuu eri paikkakuntien ruokajonojen etsimisestä, ja siinä toivon blogin sivupalkkilistoineen olleen avuksi. Pidän toki blogia omaksi ilokseni, mutta minulle on ehdottoman tärkeää mahdollisuuksien mukaan helpottaa muiden vastaavissa elämän- tai taloudellisissa tilanteissa rämpivien pyrkimyksiä saada helpotusta taloudellisiin tai muihin pulmiinsa.

Monesti hakuehdoissa kaivataan selvitystä jonkin tietyn paikkakunnan sosiaalitoimen ja toimeentulotuen harkinnanvaraisten/ehkäisevien osien myöntämiskäytäntöihin. Näihin kannattaa jokaisen etenkin pitkäaikaisen tt-tuenhakijan tutustua jaksamisensa mukaan.

Aiheessa normipyramidin huipulla lienee Laki toimeentulotuesta (1997/1412). Sosiaali- ja terveysministeriö on julkaissut Oppaan toimeentulotukilain soveltajille, josta löytyvät valtakunnalliset sosiaalityöntekijöille ja etuuskäsittelijöille suunnatut ohjeistukset toimeentulotuen myöntämisperusteista.

Lain ollessa ylin säädös on STM:n oppaan tarkoitus siis tarkentaa lain soveltamista käytännössä eikä se saa olla ristiriidassa lakien kanssa. Tämä valtakunnallinen opas on kuitenkin melko ylimalkainen, ja useimmat kunnat ovatkin hyväksyneet omat kuntakohtaiset ohjeistuksensa toimeentulotuen myöntämisperusteista. Nämä kuntakohtaiset ohjeet saattavat olla hyvinkin yksityiskohtaisia - niissä saatetaan esimerkiksi määritellä erektiolääkkeiden korvattavaksi hyväksytty määrä (kuinka moneen lääkkeelliseen erektioon hakija on kuukaudessa oikeutettu). Useimmissa tapauksissahan sosiaalitoimisto korvaa minimituloiselle lääkekustannukset täysimääräisinä lääkärin määräämän reseptiannoksen mukaan.

Paikallisissa ohjeissa saattaa kunnasta riippuen olla tarkemmin määriteltyinä myös muuttoavustusten "kohtuullinen summa", kodinkoneavustukset, lasten harrastuskulujen tai esimerkiksi "raittiutta edistävän toiminnan" kustannusten korvaaminen. Paikallisten toimeentulotukiohjeiden ei tulisi olla ristiriidassa sen enempää lain kuin valtakunnallisten ohjeidenkaan kanssa.

Blogissa vierailee kävijöitä kymmeniltä eri Suomen paikkakunnilta. Toivoisinkin suurella sydämellä kehittämisideoiden ja palautteen lisäksi, että käsittelemiini aiheisiin - köyhyys, minimitulot, ruokajonot ja muut vähävaraisten selviytymiskeinot ja arkitodellisuus - vakavasti tai kevyelläkin mielenkiinnolla suhtautuvat lukijat auttaisivat eräässä hankalassa projektissa, josta kerron alempana. Se voi vaatia hiukan vaivaa, mutta saattaa myös antaa suoraa perspektiiviä asioihin.

Paikalliset toimeentulotukiohjeet ovat yleensä sosiaalitoimen ja muiden kunnan viranhaltijoiden sisäiseen käyttöön tarkoitettuja huolimatta siitä, että niiden perusteella tehdään päätöksiä minimituilla elävien ihmisten tukemisesta. Näitä päätöksenteon perusteita ei "sisäisen käyttötarkoituksen" vuoksi ole yleensä yksinkertaisesti asiakkaan saatavilla. Niitä ei tavallisesti löydä Googlella tai kunnan nettisivujen asiasanahaulla. Ne saattavat olla sosiaali- ja terveyslautakuntien (SOSTER) kokouspöytäkirjoissa liitteiksi merkittyinä, jos sitäkään. Käytännössä näitä usein yksityiskohtaisia tt-tukiohjeita on joitakin ilahduttavia poikkeuskuntia lukuunottamatta mahdoton löytää netistä ilman suoraa osoitetta tai tarkkaa tietoa sosterin asiaa käsitelleen kokouksen päivämäärästä ja asianumerosta.

Uskon, että lähes jokainen toimeentulotuen hakija, varsinkin harkinnanvaraista, muuttokustannuksia tai ehkäisevää tt-tukea hakeva haluaisi tietää, mihin tukiin ja avustuksiin on oikeutettu ja onko hakemukseen saadusta ehkä epätyydyttävästä päätöksestä aihetta valittaa virheellisenä. Etenkin puhelimitse kielteisen päätöksen perusteluita kysellessä yleinen vastaus on "päätös on tehty paikallisen käytännön mukaan", mutta asiakkaalle ei anneta mahdollisuutta selvittää näitä "paikallisia käytäntöjä" tuenhakuprosessin aikana.

Ei ole myöskään täysin poikkeuksellista, että suullisesti ilmoitettu "paikallinen käytäntö" on täyttä hevonpaskaa jonkun työhönsä tympääntyneen virkailijan omasta päästä ja räikeässä ristiriidassa toimeentulotukilain, hallintolain ja STM:n soveltamisoppaan kanssa. Laki voittaa asetuksen, asetus ohjeistuksen, valtakunnallinen ohjeistus paikallisen. Piste.

Esitän siis kaksi kainoa pyyntöä jokaiselle lukijalle.

1) Antakaa palautetta. Kertokaa, olenko kyennyt välittämään jotain, ja jos, niin mitä. Kaipaan heränneitä ajatuksia, ideoita, aihetoiveita ja tunteita, en mitenkään erityisesti kehuja tms. Taustalla on myös mielenkiinto juuri teitä kohtaan - keille tätä blogia kirjoitan?

2a) Ottakaa yhteyttä (puhelimitse, sähköpostilla, kirjeitse...) paikallisiin sosiaali- ja terveyslautakunnan jäseniin ja pyytäkää saada kunnan työntekijöiden sisäiseen käyttöön tarkoitettu toimeentulotukiohje, joka käsittelee tt-tukea koskevien lakien ja säädösten soveltamista tt-tuen myöntämistä koskevassa päätöksentekoprosessissa. Asiakirjaa voi pyytää myös suoraan sosiaalitoimistosta. Pyynnöt kannattaa tehdä kirjallisina, mitään tiettyä muotoilua ei tarvita ja tikkukirjaimet, yhteystiedot ja allekirjoitus nuhjuisella ruutupaperilla kelpaavat kyllä. Sosiaalitoimistolla on velvollisuus vastata kirjalliseen pyyntöön kirjallisesti, jos siihen soveltuvat yhteystiedot on annettu.

2b) Pyytäkää mahdollisuuksien mukaan internetosoite eli url, mistä ko. asiakirja löytyy netistä. Yleensä ne on kätketty erittäin tehokkaasti kunnan nettisivuille hakukoneiden ulottumattomiin tiedostomuodoissa, joita ei välttämättä voi edes avata vaikkapa työvoimatoimiston/kirjaston koneella, ellei siihen ole asennettu sopivaa ohjelmaa (uskokaa tai älkää, pdf:ien kanssa näin tosiaankin joskus on... :/).

2c) Lähettäkää paikkakunnan nimi ja paikallisen toimeentulotukiohjeen osoite tähän blogiin joko kommentoimalla tai sähköpostitse osoitteeseen leipajono(at)gmail.com. Kokoan sivupalkkiin listaa toimeentulotukea ja sen myöntämisperusteita koskevista säädöksistä ja ohjeistuksista niin valtakunnallisesti kuin eri paikkakuntien osalta. Esimerkiksi muutto- ja lääkekulujen korvaukset tosiaan saattavat vaihdella paikkakunnittain, puhumattakaan niistä paljonhuhutuista maahanmuuttajien huonekaluista (;b), katkaisuhoitojen maksuvapautuksista, asunnon löytäneelle asunnottomalle taattavista takuuvuokrista, lasten harrastuskuluista, kuntouttavan ja raittiutta edistävän toiminnan tukemisesta....

Haluaisin, että tästä blogista olisi henkilökohtaisen purkautumisen, kaksisuuntaisen vertaistuen ja ehkä ajatusten herättämisen lisäksi mahdollisimman monelle konkreettista käytännön hyötyä. Toivon, että jo listaus (vaikkakin vajaa) ruokajakopaikoista tai linkit esimerkiksi Leipäjono-foorumille tai Vva ry:n Nälkäisen oppaaseen ovat auttaneet joitakuita.

Haluan kuitenkin aina silloin tällöin laajentaa tarjolla olevaa tietoa ruokajakojen ohella minimitulojen - etenkin sen viimesijaisen eli toimeentulotuen - saatavuuteen. On itsestään selvää, että tukihakemuksia käsiteltäessä tehdään joskus virheitä, mutta ellei asiakkaalla ole mahdollisuutta saada tietoonsa päätöksenteon perusteita, on aina vaikeampaa valittaa.

Täällä sosiaalitoimistoni esimies ilmoitti härskisti toimeentulotukiohjeen olevan salainen asiakirja(!), enkä pyynnöstäni huolimatta saanut ko. vastausta kirjallisena. Jokusen viikon odottelun jälkeen soitin lopulta eräänä aamuna kiukkuisessa darrakännissä vihaisen puhelun uhkaillen eduskunnan oikeusasiamiehellä julkisuuslain rikkomisesta, minkä jälkeen postiluukusta tipahti hyvin pian "pyytämäni tiedot" - noin sivun verran viimeisimpiä päivityksiä ohjeistukseen. Itse ohjehan tosin on noin 50-sivuinen.

tiistai 21. heinäkuuta 2009

25,63e päivässä

Lupaan, että tämä on viimeinen henkilökohtainen ruikutus ainakin vähään aikaan. Konkreettisia esimerkkejä kolmen luukun systeemin toimivuudesta(?) vain harvoin kasaantuu näin paljon kerralla.

Juuri kun meinasin masentua tulevaisuudettomuudesta ja haaveettomuudesta ja ameeboitua sohvan pohjalle tuijottamaan Tietä Avonleaan ja Isä Dowlingin mysteerejä päivästä toiseen, kotimainen lonkerohirviö päätti toisin. Kaikki kolme virastoa alkoivat säännöllisesti, vuorotellen, lähetellä kielteisiä päätöksiä, mystisiä epäselvyyksiä ilmestyi nettiasiointisivustolle ja puhelinlinjat olivat toki tukossa päivästä toiseen. Ken syödä meinaa, sen pitää työtä tekemän, vaikkei työ olisikaan muuta kuin täysipäiväistä työttömyyden ylläpitoa.

Toukokuussa TE-keskukselta tulevat ylläpitokorvaukseni kolmen kuukauden ajalta katosivat. Niitä ei tullut eikä ollut tulossakaan. Paperit oli toimitettu työvoimatstoon, niin sanoi virkailijan tietokonekin. Kävin tiskillä ja kaikki oli kuulemma kunnossa. Odotin viikon ja soitin - kaikki oli kunnossa, seuraava maksupäivä olisi saman viikon perjantaina. Odotin perjantaihin ja vielä maanantaihin ja soitin, ja vasta nyt yhteensä kolmen viikon päästä myönnettiin, että työnantajan allekirjoittamat lomakkeet olivat vain kadonneet ja joudun tuomaan uudet tai rahaa ei tipu. Kun ihmettelin miten tällainen on mahdollista, sain kuulla kuinka laivatkin uppoavat ja lentokoneetkin tippuvat taivaalta. Kaikenlaista siis vain tapahtuu.

Touko-kesäkuun vaihteessa ihmettelin, miksei uutta työtöntyötön-lappua tule jo postissa. Kelassa sanottiin, ettei työnhakuni ole työvoimatoimiston lausunnon mukaan ollut voimassa pariin viikkoon. Työvoimatoimistossa todettiin että "hups, unohdettiin" ja annettiin korjattu lausunto toimitettavaksi Kelaan.

Samalla tapaamisella työnhaun voimassaoloaikaa jatkettiin loppukesään pääsykoetulosten yli ja pahoiteltiin syvästi tapahtuneita virheitä. "Ettei sun tarvitse koko ajan täällä ravata." Tämä jäi ilmeisesti merkitsemättä koneelle, koska kolme viikkoa myöhemmin huomasin oikeuden työmarkkinatukeen katkenneen juhannuksena. Tällä kertaa asia selvisi poikkeuksellisen helposti vain yhdellä virastojonotuksella, vaikkei minulla ollutkaan mitään sanaa vahvempaa näyttöä työnhaun voimassaolon siirrosta. Kiitos, tällä kertaa.

Koska nämä kesäkuun tuet tulivat em. syistä vasta kuun lopussa, on sosiaalitoimisto laskenut ne heinäkuun käyttövaroiksi, samoin kuin toukokuussa maksetun ja käytetyn minimityömarkkinatuen. Koska heinäkuun työmarkkinatukikin tuli vasta, niin minullahan on tässä kuussa selvästi kolminkertaiset käyttövarat ja siksi itse maksettava vuokraosuus on kaksinkertainen tavalliseen nähden. Ilman paljon harjoiteltua puhelinaikakitinää ja vielä toistaiseksi suullista itseoikaisupyyntöä käyttövaroiksi jäisi tässä kuussa 80e.

Kiitos virastojen, en ole ehtinyt vaipua apatiaan. Päivät täyttyvät tiukkasanaisista puheluista, puhelinajoista, soittopyynnöistä, kirjallisista huomautuksista, kopioiden ottamisesta ja ennen kaikkea jonotusnumeroiden tiiviistä tuijottamisesta. Välillä voi riistää ajatukset irti omista virastosotkuistaan ja kyhätä takaisinperintävastineita tai itseoikaisupyyntöjä tutuille ja kavereille. Viimeisimpänä projektina tutustuin pakkolunastukseen ja maankäyttölakiin, ja päätin sittenkin tehdä tästä vielä uran ja jatkaa ensi vuonna alan opintoja siellä jossain kaukana täältä, minne en ole halunnut muuttaa takaisin kirveelläkään.

Ja vielä kehtaavat sanoa, että suomalainen sosiaaliturva ei aktivoi.

lauantai 18. heinäkuuta 2009

Vailla vakinaista arvostusta

Olin yksinäinen ja lähdin pyörimään sosiaalisen elämäni keskipisteen tienoille, viidensadan metrin säteelle ruokajakopisteestä siinä toivossa, että tapaisin tuttuja. Vaikka aurinko paistoi, vain yksi tuttu iloinen mummo nilkutti vastaan ja hymyili niin kuin aina ennenkin.

Istuin rappusille tupakalle miettimään seuraavaa päämäärätöntä harhailukohdetta tai aurinkoista kalliota, mihin mennä edes vaikka sitten haistelemaan sammalta. Kulunut ja uurteinen laitapuolen äijä katkoviivatatuointi kaulassaan tuli kavereineen pyytämään tupakkaa, jotta "pääsisi stadiin asti", ja äijän kaveri tiedusteli kohteliaasti olisiko törkeää pyytää molemmille omaa. Ojensin muutaman halpisröökin ja totesin, että noin hienolle t-paidalle irtoaa aina tupakkaa. Sillä oli yllään Vailla vakinaista asuntoa ry:n painattama "Vailla vakinaista [ ] asuntoa [ ] osoitetta [X] arvostusta [ ] elämää" -paita, jollaisesta olen pitkään haaveillut kangaskassiversiona.

Äijät jäivät hetkeksi juttelemaan grillaamisesta ja kesän hienoudesta, toivottivat kauniit kesänjatkot ja kaikkea hyvää ja siirtyivät aseman suuntaan.

Vailla vakinaista asuntoa ihminen on myös vailla arvostusta. Kodittomuuden kalleudesta olen kirjoittanut joskus, mutta raha on kodittomuudessa vain osa ongelmasta. Mikään ei ole omaasi, koskaan et voi päättää olla yksin ja sulkea ovea perässäsi, saatuasi majapaikan sinut voidaan ajaa ulos hetken mielijohteesta, henkilökohtaisesta hygieniasta huolehtiminen on ulkona nukkuessa vaikeaa. Kroonisesti likaisena, nälkäisenä ja väsyneenä mielenkiinto kohdistuu imagon sijaan perustarpeisiin ja jossain vaiheessa muulla ei ehkä ole enää väliäkään.

Ollessani viimeksi lyhyehkön aikaa vva yöpaikoista ei ehtinyt tulla pulaa. Kausi oli niin lyhyt - muutamia kuukausia - ja tuttavapiiri niin laaja, että suurimmiksi ongelmiksi jäivät pyykinpesu ja terveyspalveluiden saaminen. Alueen terveysneuvontanumerosta annettiin jokaisella puhelulla eri tietoa siitä, mistä poste restante -osoitteellinen saa terveyspalvelunsa - yhden mukaan voi valita vapaasti, toisen mukaan palvelut oli keskitetty Kallioon ja kolmannen mukaan hoitopaikka olisi määräytynyt poste restanten postinumeron perusteella. Päädyin odottamaan asunnon saamista.

Puhelinliittymästä uhkasi muodostua ongelma palveluntarjoajan postitettua sitkeästi osoitteenmuutosilmoituksesta huolimatta laskut edelliseen osoitteeseen, koska "poste restante -osoitteella ei voi olla asiakas". Asunnottomalla on myös rikoksesta epäiltynä suurempi riski joutua pidätetyksi (max. 3vrk, vrt. kiinniotto max. 24h), koska pidätyksen perusteena voidaan käyttää vakinaisen osoitteen puuttumista Suomessa (Pakkokeinolaki, 3 §). Asunnottomuus asettaa ihmiset epätasa-arvoiseen asemaan viranomaistoimessa riippumatta epäillyn rikoksen vakavuudesta, ja lisäksi suoraan perusoikeuksiin puuttuvan vapauden rajoittamisen kautta.

Annan täyden ja lämpimän arvostukseni niille, jotka niin Vva ry:ssä kuin muissakin kolmannen ja ns. neljännen sektorin organisaatioissa pyrkivät mahdollistamaan asunnottomalle ihmisarvon. Pyykinpesumahdollisuus on ainakin ollut Vva:n Arskan pesulassa ja Vantaalla jonkun aikaa toimineessa Toivontuvassa, joka on ymmärtääkseni nyt suljettu enkä ole kuullut toiminnan jatkosta mitään. Suihkuja löytyy sieltä täältä, ainakin joistakin Vinkki-pisteistä. Ruokaa... noh, siitä on varmaan puhuttu jo pari kertaa. Vva ry:n Nälkäisen opas löytyy sivupalkista.

Entä se [X] arvostus? Löytyykö sitä vastaantulijoilta, kaupan kassoilta, hoitohenkilökunnalta, poliitikoilta, viranomaisilta, bussikuskeilta?


ARAn selvitys Suomen kunnissa: Asunnottomat 2007 (pdf)

torstai 16. heinäkuuta 2009

Aamu-uutisia

HS: Romanikerjäläiset jonottavat Pelastusarmeijan jakamaa ruokaa Kalliossa

HS: Oikeusaputoimistoissa pelätään velka-asiakkaiden tulvaa

HS: Lähes 300 nuorta liittymämyyjää perää palkkojaan palkkaturvasta

Umpikujia

En usko kenenkään käyvän ruokajonossa haaveilematta elämäntilanteesta, missä se ei olisi tarpeen ja välttämätöntä. Köyhyyteen - niin taloudelliseen kuin sosiaaliseenkin - ahdistuu.

Pahinta on tunne umpikujasta, omasta avuttomuudesta, kyvyttömyydestä muuttaa tilannetta ja hallita elämäänsä. Yrittäminen ei aina riitä, ja silloin voi olla vaikeaa iloita toisten onnistumisista ilman kateutta ja katkeruutta. Jokainen tarvitsee tulevaisuudentoivoa, ja sitä ei saa jonottamalla.

Ensimmäiset vuodet - ehkä kolme, ehkä viisi - jaksaa yrittää ja innostua, uskoa jokaisella kerralla siihen miten tällä kertaa ehkä onnistuu ja saa työ- tai opiskelupaikan josta valmistua työllistävään työhön kortiston sijaan tai edes pääsee työhaastatteluun asti, tapella itselleen oikeanlaista lääkitystä kuntoutuakseen työkuntoon, tehdä keikkatöitä ja sijaisuuksia vakinaisemman paikan tai pidemmän sijaisuuden toivossa. Jollain muulla se onnistuu parilla työkkärin kurssilla eikä epäonnistuja voi olla miettimättä, mikä itsessä on vikana. Vuosien jälkeen lannistuu, yrittämisestä tulee mekaanista ja on epäonnistunut jo valmiiksi.

Väsyneet mekaaniset yrittäjät lannistuvat jossain vaiheessa, tyytyvät uuteen identiteettiinsä virastojen ikuisina riesoina ja toivottomina tapauksina ja alkavat elää sen mukaisesti. Kun kukaan ei odota mitään tai edes arvosta sitä että yrität, miksi tavoittelisit mitään? Innostuneen ihmisen minäkuva murskataan vuosia kestävissä virastojonoissa, turhissa haastatteluissa, papereiden numeroissa ja tuensaajastatuksissa.

Pimeinä, unettomina öinä elämä on kovin rumaa. Huolestunut puoliso kehottaa juomaan, että toinen nukkuisi edes joskus. Toiset taas istuvat pala kurkussa yksin illasta ja yöstä toiseen ja juovat itsensä sammuksiin voidakseen nukahtaa ilman kalvavaa turhuudentunnetta ja yksinäisyyttä.

Köyhyydestä ja pahoinvoinnista kirjoittaminen on ylellisyyttä, koska ne jotka voivat huonoiten yleensä puhuvat siitä vähiten. Vaikkei inhimillinen kärsimys aina näykään päällepäin, kadun aina joskus sitä, että joskus "parempana köyhänä" halveksin niitä joilla se näkyy, kuuluu tai haisee. On helppo puhua piittaamattomuudesta, loisimisesta, itseaiheutetuista ongelmista, rikollisuudesta tai rappiosta, jos toisen ihmisen näkee vain kulkua haittaavana säkkinä porttikongissa. Jos näkee pysäkin penkillä itkevän spurgun, on helpointa niellä vaivautuneisuutensa ja kävellä nopeasti ohi.

Itsesääliinkin on joskus oltava oikeus.

tiistai 14. heinäkuuta 2009

All your trash are belong to us

Yhtenä lauantai-iltana työnsin hikoillen polkupyörää (työnsin siksi, että toinen fillari olikin rikki) nelisen tuntia tyhjä reppu muovipusseineen toiveikkaasti selässä ja kartoitin melkein-naapurin kanssa dyykkausreviiriämme.

Selkä valui vettä jo ensimmäisen viiden kohteen jälkeen ja alkoi turhauttaa. Kolmen ketjun supermarketit, mäkkäri, huoltikset, pikkukaupat, kahvilat sun muut, minkä takapihan biojätteistä vain voisi löytyä jotain käyttökelpoista. Toisin kuin vielä kultaisella 90-luvulla, nykyään roskikset ovat rakennusten sisällä tai tehokkaasti munalukittuina teräshäkeissä. Kymmenen vuotta sitten dyykkaamisella oikeasti tuli toimeen, mutta tämän reviirikartoituksen perusteella vain yksi paikka noin kahdestakymmenestä jätti bioroskiksensa lukitsematta. Mitään siellä ei ollut, mutta käyn joskus toiste katsomassa.

Roskisten lukitsemiseen on joitakin hyviä syitä, kuten se, että kaikki syömäkelpoinen on jo lahjoitettu ruokajonoille tai se, että aikaisemmat dyykkarit ovat huomautuksesta huolimatta sotkeneet paikkoja. Dyykkarillakin on oltava sääntönsä, tai muuten apaja menee kiinni. Väitän kuitenkin, että suurimmalla osalla marketeista syy ei ole kumpikaan noista, vaan joku heikosti perusteltu mukaperiaate kaupan vastuusta olla päästämättä pilaantuvia elintarvikkeita ihmisten ulottuville. Lässynlässyn. Jos ylijäämää ei lahjoiteta, sen tulisi ainakin olla dyykattavissa. Suomalaiseen oikeusjärjestelmään tuskin sopii dyykkarin kauppaa vastaan nostama korvausvaade ruokamyrkytyksestä.

Vuosituhannen vaihteessa silloisessa asuinkaupungissa kävin laajan tuttavapiirin kanssa säännöllisesti tiettyjen kauppojen takapihoilla dyykkaamassa. Pariin otteeseen paikalle tuli vartiointifirman väki tarkistamaan tilannetta, mutta kun totesivat ettei olla murtautumassa, niin kehottivat jatkamaan rauhassa. "Kunhan paikat pysyy siistinä." Siihen aikaan melkein jokaisen kaupan luona pystyi dyykkaamaan, toiset vain kaatoivat biotavaran päälle turskaa, toiset eivät.

Arnold'sin donitsiroskikset olivat lähes jokaisen isomman kaupungin turistikohde vieraileville dyykkareille, samoin niiden supermarkettien roskikset, missä oli erikoisjuustohylly. Silloin ei dyykattu eineksiä, koska pakatut elintarvikkeet menivät vielä härskisti sekajätteeseen, vaan kiiltäviä paprikoita ja tuoreita banaaneja. Ja joskus mäkkärin hampurilaisia, jos dyykkireissulla tuli pikanälkä.

Dyykkaamisessa on teoriassa etunsa ruokajonoihin nähden: sitä voi tehdä silloin kun haluaa, missä haluaa ja kenen kanssa haluaa. Ruokajonojen kiistaton etu taas on se, että sieltä todennäköisemmin saa nykypäivänä ruokaa. Nyt dyykkaamisen osoittauduttua aika turhaksi tällä seudulla on ilmeisesti taas aika aktivoitua jonoissa, kun pakastin tyhjenee vauhdilla.

Elättelen toiveita siitä, että yhä useampi niistä kaupoista jotka suojelevat biojätteitään munalukoilla kantaisivat yhteiskuntavastuutaan lahjoittamalla ylijäämänsä hyötykäyttöön. Sama logiikka pätee pienemmässäkin mittakaavassa - jos jätät television tai dvd-soittimen taloyhtiön jätekatoksen lattialle, niin ei ole iso vaiva laittaa siihen lappua, jos se sattuu olemaan toimiva. Tai olla hajoittamatta käyttökelpoista hyllyä matkalla jätekatokselle. Pidän parhaillaan roskia viedessä ja jätelavojen ohi kulkiessa silmiä auki toimivien katto- tai jalkalamppujen ja hyväkuntoisten kivojen mattojen varalta.

Sivupalkin ruokajakopisteiden listaan on nyt lisätty hakuehdoissa kovasti kaivattu Kuopio. Hiukan vaati googlaamista, mutta löytyihän se.

keskiviikko 8. heinäkuuta 2009

Onnen määrä on vakio

Kun kerroin jääneeni ilman opiskelupaikkaa, läheiseni alkoi pitkän hiljaisuuden jälkeen pohtia, kuinka hän ei pitkään aikaan suostunut uskomaan etten koskaan etenisi mihinkään - "mutta nyt..."

Opiskelupaikka olisi merkinnyt entistä pahempaa kituuttamista ja velkaantumista, mutta ensisijaisesti elämänhallintaa ja realistista toivoa asioiden muuttumisesta muutaman vuoden sisällä. Harkitsen vakavasti laajentavani tämän urbaanin elämysmatkablogin elämysmatkaksi turhauttavaan työttömyyteen käymällä vuoden ajan järjestelmällisesti läpi kaikkia työvoimatoimiston nollakursseja, mistä vain saa ylläpitokorvauksena sen 8e/päivä.

Voisin aloittaa tutkimusmatkani työvoimauttamiseen vaikkapa työnhakukurssilla, atk-ajokortilla, cv:n kirjoituskurssilla ja ohjatuilla osallistumisilla rekrymessuille. Ja toki raportoimalla kaikista näistä kirjallisesti niin työvoimatoimistolle, Kelalle, sosiaalitoimelle kuin TE-keskuksellekin taatakseni tukien sujuvan juoksun. Vuoden jälkeen olenkin sitten työvoimapoliittisten toimenpiteiden erityisasiantuntija ja voin nostaa valtion TES:n mukaisia konsulttipalkkioita jostain TEM:n työllisyys- ja yrittäjyysosaston kehitysprojektista.

Barbara Ehrenreich ei kuulu suosikkikirjailijoihini, mutta ansaitsin joskus vuosia sitten taskurahaa kirjoittamalla johonkin marginaalijulkaisuun kirja-arvostelun mm. valkokaulustyöttömyydestä kertovasta Petetty keskiluokka -kirjasta. Ehrenreich eläytyi hakemaan töitä parhaansa mukaan, minä voisin kokeilla olla työtön parhaani mukaan; tehdä kaiken mitä työvoimatoimisto tarjoaa, osallistua kursseille, koulutuksiin, lähettää säännöllisesti kaksikymmentä työhakemusta viikossa paikkoihin, joissa ei suoraan vaadita virallista osaamista ja toimittaa kuukausittain ylimääräisiä allekirjoitettuja lomakkeita työvoimapoliittisiin toimenpiteisiin osallistumisista kahdeksan euron ylläpitokorvauksen laskutusta varten.

Nyt on edessä mielekkään vapaaehtoistyön hakeminen, ellei palkkauksen puolesta mielekästä työtä löydy (valitan, työtä ihannoivat tukipylväät, minä en ala osa-aikatyöhön 7e tuntipalkalla, koska siinä ei tee kuin persnettoa). Ajatus seinien tuijottamisesta ja iltapäivisin heräämisestä vuoden verran ahdistaa. Ilmaiseksi tehdessään voi ainakin valita mitä tekee ja millaisten ihmisten kanssa.

En ole käynyt kesän aikana juurikaan ruokajonoissa, vaikka välillä olisi tarvetta - päivärytmi on kadoksissa ja syöminen epäsäännöllistä. Pakastimessa on lihaa, mutta vihannekset maksavat kesälläkin turhan paljon. Elokuussa yritän lainata auton, jotta pääsen rauhassa ajan kanssa keräämään ja kuivaamaan talven varalle sienet ja yrtit ja keittämään herukkahillot naapureillekin.

Lähiostareilla ja -lähiöissä liikkuessa tulee edelleen vastaan paljon ruokajonotuttuja, joilta kesä mitä ilmeisimmin on vienyt myös päivä- ja viikkorytmin. On silti iloista nähdä, ja ihmisten tervehtiessä tuntee kuuluvansa alueelle. Monet käyvät kysymässä, tiedänkö milloin joku jono taas aukeaa tai milloin mistäkin saa lämmintä ruokaa. Pari kertaa vastaan on keppeineen tullut myös sama vanha rouva, joka kerran ruokajonossa jakoi muille paperikaramelleja syntymäpäivänsä kunniaksi - en tiedä tunnistaako rouva, mutta ainakin tervehtii takaisin.

Monen kanssa olen istunut hetken aikaa torin laidalla ihan vain pikaisesti kokeilemassa, miltä kylmä keppana maistuu hellerajalla. Huhujen ja kertomusten perusteella monia tuttuja kasvoja ei näy syksyllä. On sairastumisia, kuolemantapauksia, onnettomuuksia, väkivaltaa ja parisuhdepakolaisuutta muille paikkakunnille, joitakin pitkälle katkolle lähteneitä ja joitakin positiivisen elämänmuutoksen tehneitä, joita ei enää kulmilla näy. Joku on saanut töitä, pari muuta lapsen, joku palannut yhteen puolisonsa kanssa ja moni saanut asunnon. Kai se onnen määrä sitten on vakio.