lauantai 30. toukokuuta 2009

Kasvisruokaa Karhupuistossa ja propseja Puikoille

REA:n tiedotuksessa voisi olla parantamisen varaa, tätäkin jakopäivää piti erikseen etsiä nettisivun alimmasta laidasta.

Ja tietysti se on juuri tänään, menkää toki jos ehditte. Eli Ruokaa ei aseita -ruokajako Karhupuistossa 30.5. klo 15. Olisi vielä kiva joskus löytää infoja muidenkin kaupunkien REA-jaoista, kun sellaisia ilmeisesti kuitenkin on.

REA ilmoittelee tietääkseni pääasiassa liimailemalla ilmoituksia tolppiin, mutta tiedot vakituisempien ruokajonojen lopettamisista, tauoista ja alkamisista kulkevat todella hitaasti. Paras tietolähde noista tällä hetkellä on ehdottomasti Leipäjono-foorumi, yritän koota pikkuhiljaa listantynkää myös tuohon blogin reunaan.

Työttömien ruokajaon loppuminen Länsi-Vantaalla oli monille isku, mutta huhujen mukaan seudulla alkaa viikoittainen lämpimän aterian jako, joka jatkuu pientä taukoa lukuunottamatta kesän ylikin. Tarkempaa tietoa ensi viikolla. Tulee varmaan hyvään saumaan nyt, kun Myyrmäen ruokajono on auki 9.6. viimeistä kertaa ennen kesätaukoa. Itä-Vantaan Simonkallion viimeinen jako taitaa olla 12.6.

Ruokajaoista ilmoitellaan aika vähän, ja nimen lisäksi yleisin hakusana jolla tähän blogiin tullaan taitaa olla "leipäjono missä". Vahvasti perässä tulevat eri paikkakuntien leipäjonojen etsinnät, eu-kassien kaipailut ja - yllättäen - tiedonhaku siitä miten hakeutua vapaaehtoistöihin ruokajonoon. Tuo viimeisin on minusta aika mahtavaa. Siitä vain katsomaan sopivalla sijainnilla toimiva jono ja ottamaan yhteyttä järjestäjiin.

Luin tippa silmässä Leipäjono-foorumilta bongattua tietoa Kaikki puikoissa -blogin organisoimasta villasukkaoperaatiosta Hurstille. Aivan upea juttu, ja kannustan kovasti kaikkia käsityötaitoisia osallistumaan.

perjantai 22. toukokuuta 2009

Kun ruoka loppuu

Savon Sanomat: Ruoka-apu loppui kesken Kuopiossa

Täällä EU-kassi riitti tietääkseni jokaiselle, mutta kukaan tuskin osaa ennustaa hakijamääriä etukäteen kovin tarkkaan. Varsinkaan sellaisilla paikkakunnilla, joilla ei ole säännöllistä ruoanjakoa.

Ruoan loppuminen jonossa kesken on tuskallista. Odotat, jonotat, venaat ja hengaat tunnista kahteen, ja käteen jää kuivaa leipää ja ylikypsiä banaaneja. Ja jonottajien joukossa on aina niitä, jotka tulevat sinne vain äärimmäisessä hädässä oltuaan syömättä useita päiviä. Kotona - jos sellainen on - saattaa jääkaapissa vastaan tuijottaa homeinen valo, kuivakaapissa pari näkkileipää.

Joskus turhautuminen ruoan loppumiseen purkautuu aggressiona työntekijöitä kohtaan. "Miksette te osaa varautua, täytyyhän ruoan riittää kaikille!" Ruokajakojen järjestäjät vain eivät voi vaikuttaa siihen, kuinka paljon kaupoilla jää lahjoitettavaa ylijäämää. Se jaetaan mitä on. Ja joskus asiakkaita tulee enemmän kuin tavallisesti.

Monet yksineläjät tulevat jonoon hakemaan vain tiettyjä tuotteita, kuten makkaraa, vihanneksia tai lihaa. Lihapaketit ovat olleet harvinaisuuksia jo kauan ja makkarakin tuntuu olevan kiven alla. Jos juuri se itselle tärkeä tuote on ehkä jo alusta asti loppu, voi koko jonoon tuleminen tuntua turhalta. Jugurtilla ei kuitenkaan pidemmän päälle elä, vaikka se ehkä lohduttaa.

Onneksi monet jonottajista eivät ole innostuneita vihanneksista, minä taas en eineksistä ja valmisruoista, joten vaihtokauppa kannattaa. Suunsa kannattaa aina avata. Kun tavara on vähissä, sen ohjautuminen oikeaan käyttöön kannattaa maksimoida.

tiistai 19. toukokuuta 2009

Ensimmäinen EU-kassini

Sain ensimmäistä kertaa sen paljonpuhutun EU-ruokakassin. Jauhoja, mysliä, maitojauhetta, näkkäriä, hapankorppuja, pastaa ja niin poispäin. Kuittaus paperiin ja kuivatuotekaapissa on perusasiat kunnossa taas pidemmän aikaa - varsinkin kun monet jättivät pois jonkun painavan ja itselleen tarpeettoman tuotteen annettavaksi seuraaville tai jakoivat ylimääräisiä pihalla. EU-paketin tuotteet on pakattu värittömiin pakkauksiin, joiden ainoa logo on tähtikuvio ja tuotesisällön lisäksi ainoa teksti "ei myyntiin". Tuli jotenkin hyvin sosialistinen olo.

Harmittaa vain jonkun EY-virkamiehen muinainen logiikka, jonka mukaan kaikkein köyhimmille jaetaan kaikkein halvimpia tuotteita. Ilman ruokajonon ruoka- ja vihannesosaston täydennystä tuosta säkistä saatava hyöty olisi huomattavasti pienempi. Olen kuitenkin ihan tyytyväinen siihen, että kotiin on jotain kannettavaa, vaikka jonon saalis jääkin nykyään vähäiseksi. Juustoja on kyllä alkanut kertyä, ja salaatteja. Jugurtteja riittäisi naapureillekin ja pakastimessa on parikin pakettia jauhelihaa.

Keski-ikäinen mies kertoi tyytyväisenä pääsevänsä lopultakin leipomaan, kun sai jauhoja. Ystävällinen romaninainen kävi hetkeä myöhemmin tarjoamassa jauhoja, koska aikoi lahjoittaa saamiaan ruokia tutuille katumuusikoille joille jauhoista ei olisi mitään hyötyä, ja aiemmin tapaamani mies oli varsin tyytyväinen tarjotessani lisää leivottavaa. Joku pummi tupakan, joku tarjosi, joku kauppasi sätkätupakkaa alle kauppahinnan, toiselta sai ulkomailta ostettuja halpoja sätkäpapereita. Sana kiertää, huonekaluja vaihdellaan, lastenvaatteita tuodaan muille hakijoille jaettavaksi, joku jakaa kassinsa sisällön kaverin kanssa joka on ollut liian heikossa hapessa päästäkseen sisälle... Tuntui mukavalta taas huomata, että muidenkin elämää voidaan helpottaa vaikka itselläkään ei menisi hyvin. Ei se aina ole itseltä pois.

torstai 14. toukokuuta 2009

Jätelavasesonki ja kassikalavaleita

Kevätsesonkien kestosuosikki on dyykkaus. Ruoan dyykkaaminen roskiksista on monille vieras ajatus, ja kaupat ovat vuosien varrella kehitelleet mitä ikävimpiä kikkoja pitääkseen köyhäilijät ja elämäntapahipit poissa roskiksistaan. Ehkä tästä syystä dyykkarit nykyään tarkistavat säännöllisin väliajoin myös ruokajakopaikan roskalaatikot, jos niistä kahteen kertaan poisheitetyistä ruokatarvikkeista ja hajonneista paketeista vielä kuitenkin löytyisi jotain syömäkelpoista.

Helpompaan ja taloudellisesti usein jopa kannattavampaan dyykkaukseen on kuitenkin juuri nyt hyvät mahdollisuudet. Kerrostaloalueilla lähes jokaisen taloyhtiön pihassa seisoo jätelava, joista voi melkeinpä jo valikoida lipastoja, hyllyjä, katto- ja jalkalamppuja ja muuta tavaraa, josta joku on halunnut eroon muttei ole joko viitsinyt pistää kierrätykseen tai sitten tavara vain on liian rikki myyntikelvottomaksi. Myyntiin ehkä, mutta kotikonstein tavaroista voi pienelläkin vaivalla saada uuden veroisia. Pitää tässä jonain iltana tehdä kattavampi kiertue lähialueiden lavoille, koska vanhoista hajonneista kaapeista sun muista saa mm. irrotettua hyllylevyjä uusiokäyttöön.

Viikonlopun kävelyreissu puistopizzalle tuotti sekin tulosta jo ihan niistäkin jätelavoista, jotka vain sattuivat reitille. Yhden lavan pohjalta pilkotti sellainen spesiaaliämpäri, tiedättehän, missä on puristin mopille ja klipsi jolla moppi pysyy pystyssä ämpärissä. Sellainen kuului akuuttiostoslistaan, mutta ei kuulu enää ja ämpäri muutti pesun jälkeen kylpyhuoneeseen. Sisustuspuolelle on löytynyt mm. sälekaihtimet ja bambuverho, joka todennäköisesti päätyy koristamaan parveketta. Pari käyttökelpoista pikkuhyllyä jäi lavalle, koska ne olisi pitänyt maalata ja niiden sijoituksesta ei päästy yksimielisyyteen, ja katkeroiduin myös hiukan huomattuani aivan lavan pohjalle viskattuna ja kaikkien huonekalujen alle jääneenä hyvän näköisiä siistejä mattoja.

Lavakamojen päälle oli tosin myös viikattu huolella joitakin puhtaan näköisiä miesten villapaitoja, toivottavasti ne löytää sieltä joku jolla on niille käyttöä. Tajusin vasta jälkikäteen, että puhtaina ja ehjinä villapaidat olisi voinut viedä jollekin ruokajakopaikalle lisättäväksi jaettavien vaatteiden joukkoon.

Haluaisin järjestää taloyhtiössäni vaatekeräyksen ruokajonojen vaatejakoja varten, mutta olen melko varma etten saa aikaiseksi. Tässä talossa ei todellakaan asu rikkaita, mutta osapuilleen kaikilla on silti kaappiensa pohjalla jotain ehjää ja käyttökelpoista; alennusmyynnin heräteostoksia jotka eivät sittenkään sopineet, vaatteita joista on vain lihottu yli, lapset kasvaneet vaatteistaan tai kenkiä joihin turvonneet jalat eivät enää mahdu. Omasta kevätsiivouksesta saatiin kokoon jätesäkillinen tai pari takkeja, housuja, hameita ja kaulaliinoja, joita kertyy joka talvi ihmisten unohdettua omiaan juniin ja sporiin.

Kevät- ja kesävaatteita otetaan vastaan ainakin RuokaApu ry:llä Vantaalla. Hurstin ruoka- ja vaatejakelu Helsingissä Hesarilla ottanee myös vastaan vaatelahjoituksia.

Olen kevään aikana saanut ruokajonosta aiemmin jo mainostamieni hienojen tennareiden lisäksi ainakin sormikkaat, housut, paidan ja kevättakin. Tälle vaatevarastolle se oli huikea muutos - saada nyt nykyisten vanhojen rytkyjen jatkeeksi yksi suhteellisen siisti ja normaali vaatekerta?! Aion säästää niitä parempia tilanteita varten ja laihtua vielä sen verran, että näyttäisin niissä myös mahdollisimman hyvältä. Lähes yhtä leijuva tunne tuli käynnistä Kurvissa yläkerran lähetyskirpparilla, missä huonekalut maksoivat maltaita mutta monta uudenveroista hyvinistuvaa paitaa yhteensä viisi euroa.

Vaatejaosta on tullut hyvä mieli etenkin silloin, jos kassin sisältö tilanteesta riippuen joko vituttaa tai itkettää.

Olen utelias sen suhteen, mitä eri puolilla kasseihin saa, enkä varmasti ole ainoa. Samalla voi tehdä jonkinlaista vertailua siihen, mitä sai ennen. Eri paikoissa jaetaan eri asioita, joissakin taas pelkästään eu-ruokakasseja eli niitä kuivatuotteita. Kertokaa ihmeessä tämän postauksen kommentteihin eri jonotusten saaliistanne - eikä sitten kalavaleita! :)

Oma kassini sisälsi tällä viikolla kotiinpalatessa litran maitoa, juotavia jugurtteja, briejuuston, einesbroileripyöryköitä, kaksi ylikypsää avokadoa, ylimääräiseksi kinuamani sitruunan ja pussillisen perunoita. Perunoilla, broileripyöryköillä ja briejuustolla saa aikaan jo hyvän aterian kahdelle, josta tuurilla syö vielä seuraavan päivän lounaan ja avokadoista teen guacamolea leivän päälle, dipiksi jne. Leiviksi valikoin aina tummaa, koska se ei homehdu läheskään niin nopeasti kuin vaalea ja työnnän heti pakastimeen ne leivät, joita ei oteta heti käyttöön. Tällä viikolla en siis todellakaan valita, vaikka olisinkin toivonut enemmän maitoa ja tuoreita vihanneksia tai herkkusieniä tai... ;D Uskon karman antavan ainakin jotain niistä ensi viikolla.

Ei vain raha, vaan myös mieli

Olen viime aikoina käynyt paljon turhautumisen ja toivottomuuden sävyttämiä keskusteluja, jotka ovat vääjäämättä päätyneet käsittelemään mielenterveyden osuutta köyhyyteen ja äärimmäiseen syrjäytymiseen.

Kun puhutaan kaikkein heikoimmassa asemassa olevista, käsitys termin merkityksestä vaihtelee huomattavasti. Toisille heikoimmassa asemassa oleminen tarkoittaa sosiaaliturvan varassa elämistä, toisille jatkuvan psykiatrisen hoidon tarvetta, toisille taas jokaisen elämänalueen romahtamista siihen pisteeseen, ettei itse elämän jatkumisesta tätä päivää pidemmälle ole suuria odotuksia.

Ruokajonojen asiakaskuntaa voi sanoa yhteiskunnan heikoimmassa asemassa olevien poikkileikkaukseksi, kehitysvammaisia ja laitospotilaita ehkä lukuunottamatta. Suuri osa kärsii taloudellisten ongelmien lisäksi syrjäytymisestä, päihdeongelmista, mielenterveysongelmista, erilaisista sairauksista tai asunnottomuudesta. Harvalla on vain yksi ongelma. Ne, joiden ainoa ongelma on rahapula, kuuluvat mielestäni silti heikoimmassa asemassa oleviin, koska terveellä ja aktiivisella - ns. normaalia elämää elävällä - ihmisellä on useimmiten valtava kynnys liittyä ruokajonojen joukkoon hilpeään. Oman avuntarpeen myöntämisen, nöyrtymisen ja jopa häpeän läpikäyminen jonoon astuessa kertoo aivan riittävästi siitä, että hätä on akuutti ja tarve todellinen.

Yhteiskunnan ja muiden avun varassa eläessä on pakko oppia nöyrtymään. Etenkin päihde- ja mielenterveysongelmaiset joutuvat toistuvasti kohtaamaan loukkauksia, vähättelyä, pompottelua, juoksutusta luukulta toiselle, tiedon pimitystä, hoitoon pääsyn kohtuutonta venymistä, akuuttitilanteissa avun epäämistä ja pois käännyttämistä, syrjintää julkisissa palveluissa ja niin poispäin.

Taloudellisesti mielenterveysongelma voi olla katastrofi. Kelan lääkekatto on yli 600e vuotta kohti, ja kalliiden mieliala- ja muiden psyykenlääkkeiden ostaminen voi olla pienituloiselle mahdotonta. Minimityöttömyyskorvauksella ja toimeentulotuella elävällä on mahdollisuus laskuttaa lääkekulunsa sosiaalitoimistolta, mutta opiskelijan odotetaan nostavan ensin opintolainaa 300e/kk. Pienipalkkaisen oletetaan maksavan lääkkeensä itse niin kauan, kun niiden jälkeen käteenjäävä summa vain on 410e tai parisuhteessa elävällä 660e per pariskunta. Kela tulee vastaan vasta, kun lääkkeitä on maksanut omasta pussistaan yli sen kuudensadan euron arvosta.

Monet pitkäaikaisiin sairauksiin käytettävät lääkkeet ovat erityiskorvattavia, jolloin asiakas saa kelakorttiinsa diagnoosiin viittaavan numerokoodin. Mielenterveysongelmaisilla koodi on yleensä 112, ja tällä merkinnällä lääkkeensä saa apteekista käytännössä ilmaiseksi, omavastuuta jää tietääkseni viitisen euroa ostokertaa kohti. Mielenterveysongelmiin käytettävät yleiset lääkkeet kuten masennuslääkkeet ja psykoosilääkkeet ovat hinnoissaan. (Suosittelen vilkaisemaan Tohtori.fi:n lääkeoppaasta vaikkapa Zyprexan, Seroquelin ja yleisesti masennuslääkkeenä käytettävien Efexorin ja Zoloftin hintoja.) Ei ole mitenkään poikkeuksellista, että masennuksesta, unettomuudesta ja paniikkihäiriöstä kärsivän lääkekustannukset ovat yli sata euroa kuussa. Jos päälle lisää vielä psykoottista oireilua, hinta saattaa vielä hypätä parisataa euroa ylöspäin.

Tällä hetkellä kuitenkin ainoa mahdollisuus saada Kelalta erityiskorvattavuusmerkintää kelakorttiin on psykoosi. Muista mielenterveysongelmista kärsivillä on kärsittävänään se kuudenhuntin maksukatto, johon asti lääkkeisiin pitäisi koittaa repiä rahat jostain. Olen toistuvasti kuullut ihmisten lopettaneen lääkityksensä rahapulan takia ja pudonneen samalla hoidon piiristä - terapiaa kun ei ole tarjolla. Ilman terapiaa ja lääkitystä pudotaan helposti tyhjän päälle, ja jos arjen toiminnoista suoriutuminen on hankalaa, tiputaan helposti samalla myös osa-aikatyöstä, perhe-elämä kärsii ja riski päihteiden ongelmakäyttöön kasvaa huomattavasti. Ja hupsheijaa, siinähän meillä onkin jo kierre. Näitä tapauksia ruokajonoissa näkee usein.

Syrjäytyminen ei aina tarkoita köyhyyttä, päihdeongelmaa tai asunnottomuutta. Se voi tarkoittaa myös niin voimakasta arvottomuuden ja tyhjyyden tunnetta, että itsensä laiminlyöminen ja muiden ihmisten välttely tuntuvat ainoilta vaihtoehdoilta tai keinoilta paeta niitä tilanteita, joissa saisi vain taas kerran huomata epäonnistumisensa ja merkityksettömyytensä. Lieväkin mielenterveysongelma voi oikeanlaisen hoidon puutteessa syrjäyttää yksinäisen ihmisen vakavasti. Usein ensimmäinen hoitokontaktikin tulee vasta siinä vaiheessa, kun masennusta on itselääkitty päihteidenkäytöllä ja sosiaalitoimisto passittaa katkolle. Päihdeongelmaisen taas on turha elätellä haaveita terapiaan pääsystä, vaikka sillä saatettaisiinkin päästä käsiksi perimmäiseen syyhyn.

Sairastuneella on pitkään vain kaksi vaihtoehtoa: sairasloma ja palaaminen täysipäiväiseen opiskeluun/työhön. Mahdollisuus osa-aikaiseen opiskeluun syntyy vasta, jos pääsee 300 sairaspäivän jälkeen kuntoutustuelle. Niin kauan kuin tuntee olevansa kykenemätön täysipäiväiseen opiskeluun tai työhön tai vastaanottamaan työvoimatoimiston työhönosoituksia, ei vaihtoehtona ole käytännössä kuin sairasloma.

Kolmesataa päivää tekemättä mitään, ilman lupaa tehdä mitään? Työelämään ja opiskeluun palaaminen on sitä vaikeampaa, mitä pidempään on ollut tekemättä mitään. Sairaspäivärahalla elävä ei saa tehdä mitään: ei opiskella, ei tehdä satunnaisia osa-aikatöitä, ei mitään. Palkattomaan vapaaehtoistyöhön ei sentään puututa ja siksi suosittelenkin sitä niille, jotka haluavat ylläpitää toimintakykyään siinä määrin kuin sitä on jäljellä. On käsittämätöntä, että tilanteessa, jossa masennus on varsinkin nuorten joukossa työkyvyttömyyseläkkeiden pääasiallinen syy, ei mielenterveysongelmista kärsivien mahdollisuutta toimintakykynsä ylläpitoon ja kuntouttamiseen porrasteta niin, että se olisi mahdollista jo esimerkiksi parin kuukauden sairasloman jälkeen. Kuntoutustuelle pääseminen vie käsittämättömän kauan, eikä ole edes varmaa. Työvoimatoimiston kautta kuntouttavaan työtoimintaan taas on mahdollisuus vasta viidensadan työttömyyspäivän jälkeen.

Olen aiemmin kirjoittanut siitä, miten omalla mutulla yleisimpiä syitä ruokajonon asiakkuuteen ovat oma tai läheisen sairaus tai päihdeongelma tai lapsen tulo perheeseen. Köyhyyteen ajavat sairaudet ovat usein juuri mielenterveyteen liittyviä. Puutteellisella hoidolla ja lääkekustannusten ylittäessä reilusti käytettävissä olevat varat ei kenenkään pitäisi yllättyä siitä, jos mielenterveysongelmien lisäksi mukaan liittyvät pian avioerot, sitä seuraava asunnottomuus, velkaisuus ja päihdeongelmat.

Kuka katkaisisi ketjun ajoissa?

perjantai 8. toukokuuta 2009

Aiheen vierestä

Seuraan aina ajoittain kävijätilastoja ja erityisesti sitä, millä hakusanoilla Googlesta tullaan. Kohderyhmäni totesin ehkä jo saavuttaneeni, kun kävijä oli päätynyt Leipäjonoon hakusanoilla "rahat viinaan toimeentulotuen saaminen". Ehkä siitä aiheesta saisi oman postauksensa: kesä kalliine terasseineen ja halpoine pussikaljoineen on aluillaan ja lintujen laulu suorastaan kutsuu tekemään empiirisiä kokeita. Asiantuntijahaastatteluitakaan ei pitäisi olla vaikea löytää.

Muiden uusien suosittujen hakuehtojen joukossa oli kuitenkin useampi yritys löytää tietoa toimeentulotukipäätöksistä valittamisesta. Se epätoivon määrä kuukausien paperirumban, Kelan, työkkärin ja fattan välillä ravaamisen ja pisteenä iin päälle kielteisen päätöksen jälkeen näyttää pienen haisevan kasan sijasta paskan Matterhornilta.

Sosiaalitoimiston päätöksistä tai yksittäisen työntekijän menettelytavoista valittaminen on kuitenkin sentään mahdollista. Kelassa taas terveyttäsi koskevia kauaskantoisia päätöksiä tekevät lääkärit, jotka eivät ole sinua koskaan nähneet, eikä kielteisestä päätöksestä voi valittaa. Jos hyvin käy ja aiheessa sattuu olemaan valituslupa, niin vaikka Vakuutusoikeuden nettisivut vakuuttavat lukijaa reilusta meiningistä ensiriveiltä lähtien, en kiljuisi riemusta ja optimismista. Vakuutusoikeuden tapaustenkäsittelyaika taitaa kuitenkin pyöriä 1-2 vuoden kieppeillä.

Vakuutusoikeus on Suomen tuomioistuinjärjestelmään kuuluva riippumaton ja puolueeton toimeentuloturva-asioiden erityistuomioistuin. Sen tehtävänä on antaa laadukasta ja tehokasta oikeusturvaa toimeentuloturvan muutoksenhakijalle.

Sosiaalitoimistolle kitiseminen on helpompaa, vaikkakin asiakkaan oikeusturvasta huolehtiminen kuuluu asiakkaalle itselleen. Matkalle moniportaisen valitusprosessin ensi askelmille suosittelen pienemmän mittakaavan kartaksi sivupalkkiinkin linkitettyä opasta toimeentulotukilain soveltajille ja laveammalla mittakaavalla Hallintolakia. Kun juustoraastimelta kuulostava täti langan toisessa päässä soittaa klo 07.30 maanantaina ilmoittaakseen voitonriemuisesti, ettei valitustasi tarvitse lainkaan käsitellä valitusajan mentyä jo umpeen, voit pidäteltyä vahingoniloa tihkuen muistuttaa valitusajan laskemisesta vasta alkaen seitsemännestä päivästä kirjeen päiväyksen jälkeen, jolloin asiakkaan voidaan kohtuudella katsoa saaneen kirjeen. Näin ollen valitusaikaa on siis vielä viikko jäljellä. Puhelimen toisesta päästä kuuluu mutinaa, jotakin kitkerää nippelitiedolla pätemään pyrkivistä asiakkaista - ja lopulta lujalla ja itsevarmalla äänellä "minä osaan kyllä tehdä työni".

Tehkää, herrajumala, tehkää. Kiitämme aina hyvin tehdystä työstä.

Kun sosiaalitoimiston ja asiakkaan välillä tulee erimielisyyksiä tuen saamisesta tai sen suuruudesta tai etuuskäsittelijän laskimessa on ollut joku vika, on vapaamuotoisesti kirjoitettava itseoikaisupyyntö päätöksen tehneelle työntekijälle se helpoin vaihtoehto ja ensimmäinen porras hankalan asiakkuuden askelmilla. Mitä enemmän itseoikaisupyyntöön panostaa, sen parempi. Tilanne selitetään paperille selkeästi, tarkasti (päivämäärät kohdilleen jne), pyritään todistamaan vääräksi kielteisen päätöksen perustelut, liitetään mukaan omia näkemyksiä tukevia liitekopioita (tiliotteita, palkkalaskelmia...) ja niin poispäin. Jos kirjallinen suorittaminen tuntuu ylivoimaiselta ja kaveripiiristä löytyy joku pykäläharrastelija, niin itseoikaisupyynnön kyhääminen on kivempaa kaksin.

Jos sosiaalityöntekijä on itseoikaisupyyntöön tutustuttuaan edelleen sitä mieltä, että on toiminut lakien ja ohjeistusten mukaisesti, valitus jatkaa matkaa sosiaalijaostoon (nimi saattaa vaihdella paikkakunnittain), jossa poliittisin perustein valitut osin epäpätevät jäärät tuhisevat huolenaiheesi ja rahapaniikkisi lävitse kahvia kaupungin rahoilla hörppien. Sosiaalijaosto voi olla pelastajasi ja enkelisi, mutta se voi myös viitata kintaalla. Jos jaoston päätös tukee sosiaalitoimiston päätöstä ja olet edelleen varma asiastasi, kannattaa jo vilkaista Asianajajaliiton asianajajahausta sosiaalioikeuteen erikoistunut lakimies, kysyä onko saumaa valittaa hallinto-oikeuteen ja pyytää lakimiestä laskuttamaan kulunsa valtiolta.

Jos tuuli lopulta puhaltaa oikeasta suunnasta ja puuttuvat tuet myönnetään hallinto-oikeuden päätöksellä sitten joskus seuraavana suvena, kannattaa tiliä tarkkailla myönteisen päätöksen saapumisen jälkeen. Huolimatta 2-3 kuukautta aiemmin saapuneesta oikeuden päätöksestä piti puuttuvia satasia itse käydä sosiaalitoimistossa paikan päällä vaatimassa siirrettäväksi tilille heti, kun monen viikon soittopyynnöt ja sähköpostiviestit olivat tuloksettomia. Kynsin hampain pitivät kiinni kuin omistaan, viimeiseen asti.

Toimeentulotukipäätöksestä valittaminen on aina erilaista ja riippuu valituksen aiheen lisäksi työntekijästä. Parhaimmassa tapauksessa asian korjaamiseen riittää puhelinsoitto, minkä jälkeen sosiaalityöntekijä oma-aloitteisesti korjaa havaitun virheen ja naps, se on siinä. Valitusprosesseista kuulee enemmän kauhu- kuin menestystarinoita, ja vaikka joskus siltä tuntuukin niin harvempi palkkaa ilkeilystä saa. Usein kyse on pienestä inhimillisestä virheestä, ja silloin hyvä käsittelijä korjaa asian hyvässä hengessä ja jopa pahoittelee asiakkaalle aiheutunutta vaivaa.

Aiemmin on ollut puhetta toimeentulotuen maksatuksen siirtämisestä Kelalle ja sosiaalitoimen resurssien kohdistamisesta siihen oikeaan sosiaalityöhön ja niiden asiakkaiden kohtaamiseen, joilla siihen on tarvetta. Monesti epäselvyydet tukien kanssa varmaan selviäisivät tapaamisajalla sosiaalityöntekijän kanssa, jolloin voi yhdessä käydä paperit läpi ja miettiä, missä mättää. Joissakin paikoissa se ajan saaminen tarpeeseen vain voi kestää viikkoja.

Tarinat leipäjonoista jäivät tällä kertaa kirjoittamatta, mutta palaan kyllä aiheeseen. Kiitokset muuten aktiivisille lukijoille ja ennen kaikkea kommentoijille! Odotan mielenkiinnolla kokemuksianne aiheesta. Niin, ja muistutan vielä toimeentulotukea ja sen muutoksenhakua käsittelevästä Toimeentulotuki-blogista, joka ehti jo näköjään kirjoittaa mediamaksusta. Minä kitisen siitä koko tuttavapiirini puolesta vielä tässä jonain päivänä.

(Hesarin pääkirjoituksessa muuten kerrottiin torstaina sosiaaliturvauudistusta puivan Sata-komitean pääsevän ilmeisesti yhteisymmärrykseen asumistuen uudistamisesta niin, ettei asunnon pinta-ala enää vaikuttaisi asumistukeen. Nykyisellä asumistukimallilla kun on kannattavampaa asua ahtaasti pienessä asunnossa lähellä keskustaa kuin kauemmissa lähiöissä tilavammin. Vuokra pienessä kaksiossa ja tilavassa kolmiossa voi olla sama, mutta kolmion tukisumma on pienempi liian suuren neliömäärän vuoksi, ja tähän oli jo aikakin tulla muutosta. Päivä paistaa risukasaankin, ainakin sitten joskus.)

maanantai 4. toukokuuta 2009

Alibi yllättää ja uudet tennarit

Viime aikojen säillä sisällä koneen ääressä istuminen ei ole juuri huvittanut. Stereotyyppisen tuillaeläjän tavoin olen viettänyt päiväni remuten helteisissä puistoissa ja kuluttanut tehokkaasti ruokajonon vaatepisteestä saamiani tennareita. Ne ovat muuten aika hienot.

Omista saamisista kehkeytynyt hyvä mieli sai kevätsiivouksen yhteydessä käymään poistotavarat läpi tiukemmalla syynillä, jotta josko saisin puolestani säkin kierrätettäviä hyväkuntoisia vaatteita vietyä jakoon. Vie mennessäs, tuo tullessas, sanoi äidin suosima sananlasku.

Pikkulintu kertoi ikäviä uutisia Itä-Vantaan ruokajaon jatkuvuudesta. Lehdissäkin kirjoitettiin joskus Simonkallion jakopisteen huimista vuokrista, joihin uppoaa suuri osa jakotoimintaa pyörittävän yhdistyksen rahoituksesta, ja nyt tila ilmeisesti poistuu pian käytöstä. Huhujenkin mukaan ruoanjako Simpparissa jatkuu kuitenkin kesätaukoon asti, joten ei paniikkia. Toivottavasti aiheesta kuullaan vielä hyviä uutisia.

Viime aikoina vakava-aiheisiin artikkeleihin (!) panostaneessa Alibissa oli pitkä ja asiallinen juttu Hurstin Hesarin ruoanjakopisteen toiminnasta. Netistä juttua ei valitettavasti löydy, mutta jos joku skannaa niin linkitän mielelläni artikkelilistaan. Myös Alibin jutussa viitattiin siihen, miten tietyt kauppaketjut antavat pelkkää leipää perustellen sitä kylmäketjun katkeamisella, mutta minusta tuo kuulostaa edelleen S-ketjun selittelyltä.

Jokainen on huomannut, että säät ovat lämmenneet. Ruokajonoissa se tarkoittaa lisää lastenvaunuja, ei-niin-piilopulloja pihalla naukkailtaviksi henkilökunnan silmän välttäessä, jaon jälkeen torinlaidalle ja lähipenkeille kerääntyviä pieniä ryppäitä ihmisiä syömässä saamisistaan samantien sen mitä voivat, kauan sitten kadonneiden tuttujen kasvojen ilmestymistä takaisin kuvioihin. Toisin kuin kylminä viimapäivinä, nyt värjöttelyn ja pikaisen kotimatkan sijaan keräännytään jaon jälkeen juttelemaan, ihastelemaan lapsen saamaa mekkoa, vaihtamaan jugurtteja ja vihanneksia (kuka muka osaa käyttää kyssäkaalia?) ja ehkä suunnataan torikahveille ihmisten kanssa, joista ei tiedä muuta kuin yhden yhteisen viikkoaktiviteetin.

Jonoihin on alkanut ilmestyä lisää nuoria, alle kolmekymppisiä suomalaisia. Nuorempi väki ilmestyy paikalle yleensä porukalla, tsemppaamassa toisiaan menemään edeltä. Uusia taitaa vielä hävettää.