keskiviikko 28. lokakuuta 2009

Selvitys opiskelijoiden toimeentulosta

HYY:n julkistama selvitys Helsingin yliopiston opiskelijoiden toimeentulosta oli kohdittain aika karua luettavaa, ja siinä mm. puretaan myyttiä opintolainaa nostavien paremmasta pärjäämisestä.

"Opintolainaa nostaneista (20%) selvästi suurempi osa kuin ei-nostaneista (10%) on jättänyt ostamatta lääkärin määräämän lääkkeen sen kalleuden vuoksi."

Opintolainan nostamiseen pyritään edelleen kannustamaan toistelemalla optimistista mantraa, jonka mukaan opintolaina on investointi tulevaisuuteen ja kannattava sijoitus, joka mahdollistaa kohtuullisen toimeentulon opiskeluaikana niin, ettei opintoja tarvitse häiritä työnteolla. Paitsi kesällä, jolloin jokaisen kunnon opiskelijan täytyy toki elämän- ja työkokemusta saadakseen (tuet asumislisää myöten ovat silloin katkolla) käydä töissä.

Opintolaina on joskus ollut hieno järjestelmä, josta on tullut painolasti ja monille se ensimmäinen askel henkilökohtaiseen talouskriisiin. Minimitoimeentulon (sen, mikä vastaa toimeentulotuen perusosaa tai minimityöttömyyspäivärahaa) kerryttämiseksi opiskelija pakotetaan nostamaan lainaa, jos luottotiedot ovat tallella.

Tilanteessa, jossa töitä ei riitä edes koulutetuille ja kokeneille, ei ainakaan minulla riitä uskoa tämän tulevaisuusinvestoinnin kannattavuuteen. Jos mahdollisena lopputuloksena on joka tapauksessa työttömyys tai vuosien keikkatyöläisyys, ei tuhansien eurojen lainakertymä houkuta. Osittainen lainaperustaisuus on jäänne ajalta, jolloin kaikille riitti töitä, ja kun sen työpaikan kerran sai, sai siellä pykiä eläkeikään asti.

Olen aina joskus ihmetellyt, miksi pelkällä opintotuella ja mahdollisesti lainalla elävät ovat niin hiljaa. Harva työtön opiskelija kuitenkaan viitsii tuskailla taloustilannettaan silloin, jos vanhemmat avustavat anteliaalla kädellä. 0-600e palkkatuloja nostaa 59% tutkimukseen osallistuneista, ja valtaosa opiskelijoista saa jonkinlaista taloudellista tukea vanhemmilta. Täysin vanhemmistaan riippuvaisiksi itseään kuvasi 44%, jonkin verran riippuvaisiksi 40%. Mistä näillä kaikilla vanhemmilla riittää lapsilleen rahaa?

Kaikkien vanhemmat eivät voi tai halua avustaa. Jos lainaa ei halua/voi nostaa, koska usko/luottotiedot/terveys puuttuu, on Hurstilla onneksi opiskelijoille ihan oma ruokajono.

En ole jaksanut kahlata läpi koko 70-sivuista dokumenttia (inhoan pitkien nivaskojen lukemista ruudulta) ja tuskin siis kirjoitan selvityksestä tämän enempää. Päätyisin vain jauhamaan samaa mitä ennenkin, (mm. Lenkkiä leipäjonosta: Aktiivisuuden rangaistus (19.04.09)) eli vihoittelemaan tukijärjestelmän järjettömyyttä, epäkannustavuutta ja epätasa-arvoistamista ja vaatimaan taas kerran opiskelijoiden rinnastamista muihin minimituloisiin terveydenhoitokulujen ja vuokran korvattavuuden sekä perusturvan edellytysten ja suuruuden osalta.

Enköhän ehdi kiukutella aiheesta vielä kerran jos toisenkin ennen kuin se mihinkään muuttuu.

"Pitää vain yrittää pärjätä" - Selvitys Helsingin yliopiston opiskelijoiden taloudellisesta tilanteesta ja hyvinvoinnista keväällä 2009 (pdf-dokumentti)

tiistai 27. lokakuuta 2009

Elämää ikkunan tällä puolen

On niin harmaata, sumuista ja sateista. Valo vähenee joka päivä. Kaiken lisäksi on kuun loppu, se köyhäilyn kliimaksi, kun kaikki tölkit on jo viety, kolikot kerätty mattojen alta ja kavereilta lainattu se mitä uskaltaa, että voi taata takaisinmaksun edes jotakuinkin sovitusti. Pahinta on, kun kahvi loppuu - tällä kertaa se onneksi riittää juuri niin, että viimeisen porisevan pannullisen voi keittää rahapäivän aamuna ennen automaatille ja kauppaan menoa.

Ruokajonossakin tuli kuulemma asiakasennätys - viime syksyyn verrattuna normaalitkin asiakasmäärät ovat kasvaneet melkein 30%. Ihme kyllä, ruokaa on riittänyt vielä viimeisillekin, ja pullaa ja torttuja on saanut roudata naapureillekin.

Talvisin ruokavaliokin muuttuu ankeammaksi. Vihannesten hinta nousee, ja vain juureksia saa enää halvalla. Aloitin pienen ihmisen taistelun talvitympiytymistä ja tuoreudenpuutetta vastaan, ja tilasin vihanneskrassin siemeniä. Siemenpussia helistellessä ajatus vihreästä ikkunalaudasta keskellä pimeintä talvea muuttui melkein pakkomielteeksi, ja harrastajasivustojen keskustelupalstojen mukaan suurin osa vakioyrteistäni muka vielä menestyisikin talvisinkin ikkunalaudalla, kunhan jonkinlainen loisteputki löytyy.

Loisteputki on aikanaan ostettu, loisteputkilamppu on dyykattu jonkun homekorjattavan koulun jätelavalta ja ripustusketju ostettu metrihinnalla rautakaupasta. Kukkaruukkuja on tullut lahjoituksina naapureilta, sovellettu erilaisista elintarvikepakkauksista ja kustomoitu visuaalisesti miellyttävämmiksi. Kumma kyllä, vaikeimmalta haalittavalta tuntuu kunnollinen multa... Pitänee lainata naapurilta lapio, että jos vaikka jonain pimeänä pakkasaamuna saisi näkkärinsä päälle vihreää omalta ikkunalta.

En ole ennen kokeillut yrttien talvikasvatusta, mutta yrityksellä ja erehdyksellähän se maailma pyörii.

torstai 22. lokakuuta 2009

Hävetkee työ, mää en kehtoo

Olen toistuvasti toivottanut paremmin toimeentulevia tuttaviani tervetulleiksi tutustumaan ruokajonojen mystiseen maailmaan, ihan sen köyhyysmystiikan ja ennakkoluulojen hälventämiseksi. Olen luvannut tarjota siellä kahvitkin. Tähän mennessä yksikään niistä sosiaalipolitiikan tai muista yhteiskuntatieteiden kandeista tai nuoriso- ja kunnallispolitiikoista ei ole rohjennut ottaa kahvikutsua vastaan. Tarjoavat kuulemma mieluummin oikeassa kahvilassa. Minä taas en rytkyissäni yleensä mene trendikkääseen keskustakahvilaan almukahveille. Kumpi meistä häpeää itseään enemmän?

Matkailutoimistotkin markkinoivat urbaaneja elämysmatkoja, mutta mikseivät minun elämysmatkani kelpaa tiedostaville, yhteiskunnallista vastuuta kantaville ihmisille? ;) Seuraavana kiertokohteena voisikin olla päivätuvan aamupuuro ja päätepisteenä tutustuminen iv-käyttäjien terveysneuvontapiste Vinkkiin...

Osan suhteen ymmärrän hyvin: toiset ovat nähneet työssään tai kotonaan ihan riittävästi. Toisille taas voisi tehdä ihan hyvää. Fiilistellä edes keskusteluilmapiiriä tupakkapaikalla, auttaa vaikka kahvinjaossa pullapöydän luona, kuunnella sitä pianon kimppuun heti sen vapauduttua syöksyvää maanista muusikkoa, joka tiiviisti koskettimia tuijottaen näyttää siltä, kuin voisi paukuttaa kuuluvat jenkkitanssit, vanhat klassiset sonaatit, 60-luvun rappioiskelmän alusta loppuun vartissa, jos vain fysiikan lait antaisivat myöten. En ole koskaan nähnyt ketään, joka soittaa yhtä intohimoisesti, niinkuin ei olisi nähnyt pianoa vuosiin.

Niille, joille köyhyys, syrjäytyminen ja ruokajonot ovat etäisiä, en haluaisi näyttää sitä perinteistä "katso, näin huonosti meillä menee" -kuvakulmaa, vaan sitä koko ihmismassaa, ja miten luonnollinen ja vakituinen osa köyhyys monien elämässä on. Se ei ole välivaihe, se ei rajoitu sairaslomaan, se ei aina ratkea katkolla ja jatkokatkolla ja Jeesuksella. Köyhyyteen on helppo pudota, mutta siitä nouseminen on raskasta. Inhoan köyhien uhriuttamista: me emme ole uhreja, objekteja, kohteita. Olemme eläviä, aktiivisia, ympäristöömme ja usein myös läheistemme hyvinvointiin vaikuttavia ihmisiä jotka osallistumme myös poliittiseen päätöksentekoon. Kuten monet muutkin, minäkin jäin ilman kunnollista hoitoa, ilman riittävää elantoa, ilman oikeutta opiskella tai tehdä töitä, mutta ainakaan en halua sääliä. Haluan rahaa.

Ne jotka eivät ole luovuttaneet, toivoisivat vain mahdollisuuksia parantaa tilannettaan voimiensa mukaan. Mahdollisuutta käydä osa-aikaisesti töissä, päästä kuntouttavaan työtoimintaan, saada terapiaa, päästä kunnolliseen psykiatriseen arviointiin ja saada jostain lääkekorvaukset, mahdollisuutta saada asunto, edes pieni, edes kaukana, mutta kunhan olisi "oma", ettei vierailemaan tulevaa tytärtä tarvitsisi aina majoittaa sillä samalla kaverin sohvalla, missä itse nukkuu. Iso osa viime aikoina olleista jauhamisista pk-seudun kaupunkien järjestämistä asunnottomien väliaikaismajoituksista on ihan bullshittiä.

Olen edistynyt kauan sitten mainitsemassani projektissa koota kulissi. Pikkuhiljaa, pala palalta, olen panostanut siisteihin huiveihin, koruihin, paitoihin, kenkiin... (lähetyskirppareilta ja lähinnä kavereiden ylijäämistä tietty), ja kohta voin jo mennä ihan täydestä ja hävitä huomaamattomasti siistien kaupunkilaisten väkijoukkoon.

Ja, koska aina näin talven tullen poen musertavaa koti-ikävää, vellon kuusimetsien kaipuussani ja välitän samalla teille työttömän tuntoja. Muistan ihastuneeni lauluun 8-vuotiaana kuunnellessani Savon Radiota...

LA, HE, TAA ja StVM

Selailin pitkästä aikaa eduskunnan sivuja ja törmäsin perussuomalaisten ja vasemmistoliiton tekemiin lakialoitteisiin. Molemmat esittävät toimeentulotuen perusosaan selkeää korotusta - persut ehdottavat perusosan suuruudeksi 500 euroa, vassarit taas 517,45e eli satasta nykyistä enemmän.

Kummankaan aloite on tuskin muuta kuin symbolinen viesti: muistaakseni noin prosentti kansanedustajien tekemistä lakialoitteista menee läpi. Positiivista tietysti on, että eduskuntaryhmissä on saavutettu asiasta jonkinlaista yksimielisyyttä, ja kansan syviin riveihin vetoavien aloitteiden tehtailu vähän niinkuin kuuluu asiaan nyt, kun valtion talousarviota kyhätään kokoon. Talousarvioaloitteitakin tuli eduskunnalta muistaakseni hieman yli tuhat.

Vasemmistoliiton lakialoite toimeentulotukilain muuttamisesta (LA 73/2009)
Perussuomalaisten lakialoite toimeentulotukilain muuttamisesta (LA 82/2009)

Toimeentulotuen perusosan nostaminen hyödyttäisi onneksi kaikkia niitä, joilla Kelan asumistuki kattaa vain pienen osan vuokrasta lopun siirtyessä sosiaalitoimiston kontolle. Opiskelijat jäisivät taas tyhjän päälle.

Sen lisäksi, että siniviherhallitus on esittänyt eduskunnalle työvoimapoliittisen ylläpitokorvauksen nostamista 8/16:sta eurosta 9/18:aan (tuo suurempi ylläpitokorvaussumma siis maksetaan niille, jotka ovat työharjoittelussa/vastaavassa asuinkuntansa ulkopuolella), se on myös esittänyt toimeentulotukiasiakkaiden pikkutulojen läpisormienkatsomisen jatkamista. Vuosituhannen alkupuolella sosiaalitoimistoille siis annettiin uusi ohjeistus, jonka mukaan pieniä lisätuloja ei enää sovi vähentää perusosasta, vaan ne on jätettävä köyhälle käteen. Tämän ilahduttavan pikkujutun on nyt tarkoitus jatkua ensi vuoden loppuun saakka.

Esityksen perusteluissa ei onneksi jauhettu turhia näiden itsehankittujen almujen autuaaksitekevyydestä, vaan todettiin suoraan, että työllistävät vaikutukset ovat olleet olemattomia ja palkkatulot uppoavat pitkälti jo asumis- ja työllisyystukien muutoksiin. Sosiaalityöntekijät ja asiakkaat ovat kuitenkin pitäneet systeemiä positiivisena - kukapa nyt ei tykkäisi, kun rahaa jää käteen palkasta edes 50e sen sijaan, ettei jäisi mitään?

Edit: Leipäjono-foorumi on ilmeisesti tosiaan toistaiseksi poissa käytöstä sivutilakustannusten takia. Toivottavasti sekin projekti herää vielä henkiin. Siihen asti yritän panostaa aiempaa enemmän ruokajakopaikkojen ja artikkelien päivitykseen, joten jos törmäätte ajankohtaisiin infoihin, niin päivitän niitä mielelläni. Ruokajakoja ja artikkelilinkkejä voi laittaa joko kommentteihin tai sähköpostitse osoitteeseen leipajono@gmail.com.

torstai 15. lokakuuta 2009

Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus tiedottaa

TIEDOTE

Uusi selvitys:
Asunnottomat vastaanottoyksiköissä - Pääkaupunkiseudun vastaanottoyksiköiden asunnottomien sosiaalinen tilanne ja terveydentila

Asunnottomien henkilöiden hoitamattomat fyysiset sairaudet sekä vaikeudet hakeutua ja saada terveydenhoitoa ajoissa johtavat osaltaan runsaaseen päivystyspalvelujen käyttöön. Huonon terveydentilan lisäksi asunnottomuus ja köyhyys altistavat heitä entisestään onnettomuuksille sekä taloudellisen hyväksikäytön, varkauksien ja väkivallan kohteeksi joutumiselle.

Tämä ilmenee 16.10. julkaistavassa selvityksessä. Selvityksen teemoja ovat asunnottomuuden kesto, asunnottomuuteen johtaneet syyt, asunnottomien taloudellinen tilanne ja rikosasiat, terveys- ja päihdepalvelujen käyttö sekä terveydentila ja sairastavuus. Aineistona ovat 158 pääkaupunkiseudun asunnottomien vastaanottoyksiköiden asiakkaan sosiaali- ja terveystoimen rekisteritiedot sekä 36 vastaanottoyksikössä yöpyneen asunnottoman henkilön haastattelut ja kliiniset tutkimukset.

Selvityksen on tehnyt Socca (Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus) osana Asunnottomien palvelujen kehittämisyksikkö -hanketta.

Päivystyspalveluja käytetään paljon

Tutkitut vastaanottoyksiköiden asiakkaat kävivät kuusi kertaa enemmän terveyskeskuspäivystyksessä ja 16 kertaa enemmän sairaalapäivystyksessä verrattuna valtaväestöön. Osasyynä tähän olivat heidän hoitamattomat fyysiset sairautensa sekä vaikeus hakeutua ja saada hoitoa ajoissa. Tavallisimmat syyt hakeutua lääkärille ovat päihde- ja mielenterveysongelmat, vammat, infektiot ja päihteiden aiheuttamat sairaudet, kuten kouristukset, yliannostukset ja ruoansulatuskanavan sairaudet.

Runsaasti päihteitä ja mielenterveysongelmia

Päihde- tai mielenterveysongelmia on 89 prosentilla tutkituista henkilöistä. Alkoholi on yleisin käytetty päihde, kun taas huumeita käyttävät nuoret asunnottomat. Huume- ja sekakäyttäjiä on noin 15 prosenttia. Päihdeongelman vuoksi heistä oli ollut 28 prosenttia katkaisuhoidossa viime vuoden aikana.

Muista mielenterveysongelmista varsinkin muistiongelmat ja psykoosisairaudet ovat yleisiä. Aineiston asunnottomilla henkilöistä 12 prosentilla on psykoosisairaus. Psykoosisairaudet ovat naisilla yleisempiä kuin miehillä.

Köyhyys ja elämänhallinnan vaikeudet

Asunnottomista henkilöistä 30 prosenttia on työkyvyttömyyseläkkeellä ja 29 prosentilla pääasiallisena tulonlähteenä on toimeentulotuki. Ainoastaan kolmella (alle 2 %) tulona on sairaspäiväraha tai kuntoutustuki. Köyhyys, päihteidenkäyttö ja elämänhallinnan vaikeudet johtavat helposti taloudellisen hyväksikäytön, varkauksien ja väkivallan kohteeksi joutumiselle.

Tutkimuksen aineisto

Aineistona ovat 158 pääkaupunkiseudun asunnottomien vastaanottoyksiköiden asiakkaan sosiaali- ja terveystoimen rekisteritiedot sekä 36 vastaanottoyksikössä yöpyneen asunnottoman henkilön haastattelut ja kliiniset tutkimukset. Vastaanottoyksiköitä olivat selvityksen teon aikana Helsingin Herttoniemen asuntola ja Myllypadontien asumisyksikkö, Espoon Olarinluoman vastaanottokoti ja Vantaan Koisorannan palvelukeskus.

Selvitykseen osallistuneiden keski-ikä on 47 vuotta, ja heistä yli puolet on pitkäaikaisasunnottomia. Neljäsosa tutkituista on naisia.

Selvitys on saatavissa pdf-tiedostona osoitteesta http://www.socca.fi/tyopaperit.htm

Selvityksen tekijät työskentelevät asunnottomille tarkoitetussa Hietaniemenkadun palvelukeskuksessa. /

sunnuntai 11. lokakuuta 2009

Asukaa jossain muualla

Vanha nainen tarjosi taas paperikaramelleja. Pari lähikoulun nuorta kävi vaisun ja aran oloisina ympärilleen vilkuillen jonossa kahvilla. Uudehko tuttava kertoi työhistoriastaan kaupungin leivissä ja ilmoitti eräänä aamuna herättyään kaataneensa kaikki viinakset viemäriin. "Sen on pakko loppua." Takana oli 48 raitista tuntia.

Ensimmäisinä sisään pääsevien lapsiperheiden sekaan soluttautuneella naisella oli lastenvaunuissaan muovinen, tummapintainen nukke. Nuori kotimainen nainen yritti uskotella olevansa raskaana päästäkseen jonon ohi ja sai tyynen kehotuksen odottaa kaikessa rauhassa tuolilla. Tällä kertaa en nähnyt omistajaa vaihtavia kainalosauvoja, ja pyörätuolit taitavat maksaa liikaa että niitä haalittaisiin tätä tarkoitusta varten. Kun nainen tyhjensi Dorista pihalla, kävi vakioasiakas hiljaa huomauttamassa, ettei jakopaikalle haluta vaikeuksia joten olisi hienoa, jos neiti voisi juoda vasta myöhemmin tai vaikka vessassa tai nurkan takana.

Joka hetki paikalle ilmestyi joku, joka halusi jutella, ja lopulta olisin kaivannut hiljaista ja rauhallista hetkeä. Flirttikin vie pelottavan paljon energiaa, vaikka muuten imartelee. Mutta sosiaalisesta energiavajeesta huolimatta jääkaapissa on nyt lohta, levitettä ja ihan tuoretta ruisleipää - jota tosin jaettiin hyvin rajoitetusti - ja keskustelukiintiö täynnä ensi jakoon asti. Vanhat vihannestähteet voi viskata pannulle säilykeoliivien kanssa tortillatäytteeksi ja purkista turkkilaista jugurttia tekee viikkojen kylmät kastikkeet. Pyysin ja sain perunoita, kun niitä oli jakajan käden ulottuvilla; saakoot joku muu tällä kertaa kesäkurpitsat ja muut herkut, kun kalan kanssa nyt vaan pitää olla perunaa.

Kirjoitin jonkin aikaa sitten, miten paikkakuntani päätti evätä työvoimapoliittiseen toimenpiteeseen osallistuvilta sosiaalitoimen asiakkailta matkakorvaukset, jolloin 160e kuukausittaisen lisäneton sijaan aktivoituminen tuottaisi pääasiassa persnettoa. Jos 160e/kk on viisipäiväistä viikkoa tekevälle liian suuri nettopalkkio usein vapaaehtoisesta työnteosta, laskee ainakin minulla motivaatio kuin lehmän häntä.

Lukuisten yksityisten valitustuokioiden jälkeen otin yhteyttä parin läheisimmän puolueen valtuustoryhmiin ja sosteriläisiin, ja asia otetaan kuulemma pian esille valtuustossa. Pieni juttu päättäjille - budjetin suhteen melko olematon, ja todennäköisesti koko matkakorvauslinjaus on vain lipsahtanut lautakunnan läpi muun paketin seassa valmistelijan aivoitusten mukaisena, mutta silti röyhistelen vielä sisäistä sankariani, jos tuo asia muuttuu...

Vantaan Vartti kirjoittaa, miten Asunnottomien kodeille on hankala löytää tontteja. Ongelmana ovat nimenomaan nimbyilevät naapurustot ja kaupunginosayhdistykset. Kuulostaa silti riskialttiilta, että vastikään Vantaan Sahatielle avatun Sininauhasäätiön asumisyksikön lähiympäristöön Pähkinärinteeseen ja Lastutielle suunnitellaan lisää tukiasuntoja, joiden keskittyminen samoille alueille ei ainakaan vähennä asuntoloihin liittyviä sosiaalisia ongelmia, imagollisista puhumattakaan.

En vain aina ymmärrä.

Asuntoloista ei ainakaan oman kokemuksen mukaan ole juuri haittaa naapurustolle, mutta asukkaille itselleen tietynlaisesta sosiaalisesta ympäristöstä saattaa olla. Jos pitkästä aikaa asunnon saavalle löytyy dokauskaverit seinän takaa ja kamaa viimeistään korttelin päästä, niin olen vähän skeptinen asuntoloiden autuaaksitekevyyden suhteen, ellei asumisratkaisu ole todellakin aktiivisesti tuettu ja väliaikainen.

Oli miten oli, asunnon saaminen on aina ensimmäinen vaihe, helpotus ja riskien minimointia...

__

Innostuin naapurilta saamastani reseptistä niin, että jaan sen muillekin. Varsinkin, kun sieniaika on vielä menossa.

Vuohenjuustomuffinit

3 kananmunaa
1/2dl sokeria
5dl vehnäjauhoja
1dl kaurahiutaleita
2 1/2 tl leivinjauhetta
1tl suolaa
1dl sulatettua rasvaa
2,5 dl ruokakermaa/maitoa/kasvis- tai lihalientä
150g vuohenjuustoa
1dl aurinkokuivattuja tomaatteja pieneksi silputtuna
0,5dl kuivattuja sieniä murskattuna tai 2dl tuoreita sieniä (keitä/paista/ryöppää jos tarvetta)

Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja täytteen aineet keskenään. Lisää munavaahtoon rasva ja ruokakerma, sekoita. Lisää seokseen kuivat aineet ja täytteen aineet, sekoita varovasti. Paista muffinsivuoissa 200 asteessa 15-20 minuuttia. Täytteeseen voi laittaa vaikka juustoraastetta ja kinkkua, tai homejuustoa ja jotain muuta.

maanantai 5. lokakuuta 2009

Toinen käsi antaa, toinen vie viimeisetkin

On mulla veikkauskuponki ja kestolottosysteemi...
Mä nappaan ostomerkit, jotka joku toinen unohti -
mä vastaan kiertokirjeisiin, ja ratkon ristikot
ja tilaan viiskyt lehteä, jotka lupaa rahapalkinnot

Eikä mulla ole rahaa! Eikä mulla ole rahaa!
Eikä mulla ole rahaa!
Muttei rahalla voi toisaalta rakkautta ostaakaan...
-Hector


Lähiön tietotoimisto kertoi jo ruokaveron laskusta, viinaveron noususta ja Yle-maksun läpimenosta. Ensimmäistä ei huomaa, toisen huomaa liiankin selvästi ja kolmas piruttaa jo etukäteen.

Kenosta sentään lipsahti parisataa euroa, joilla sai kustannettua kauan vaivanneet pienet vuokrarästin tähteet. Paistaa se päivä risukasaankin. Juuri tällaisten onnellisten sattumienkin vuoksi Leipäjono-blogi on anonyymi; vain sairaalloisen rehellinen ja järjenvastainen jääräpää veisi Keno-voitoista kuitin sosiaalitoimistoon. In your face!

Pahamaineinen tuleva Yle-maksu kattaa ilmeisesti jokaisen talouden ja yrityksen, ja vuosittainen >175e lasku on pakko maksaa. Voin kuvitella, mikä sotku tulee jatkuvasti ja yhteen ja erikseen muuttavilla, ellei tuota mietitä todella huolella loppuun asti. Huolella loppuun asti mietitään toivottavasti myös se, että Yle-maksu pakollisena asumiseen liitettynä maksuna tulisi toimeentulotuen piiriin. Ellei, tulen sitten joskus vilpittömästi kannustamaan kaikkia minimituloisia osallistumaan hallinto-oikeuksien ruuhkauttamiseen Yle-maksun korvattavuudesta valittamalla.

Pahiten Yle-maksu iskee työttömiin opiskelijoihin, jotka nykykäytännön mukaan velvoitettaisiin nostamaan opintolainaa Yle-maksun maksamiseen, ja pienituloisiin työssäkäyviin, joiden tulot ylittävät juuri ja juuri toimeentulorajan. Toivottavasti tuo internet-aikakauden top3-aivopieru vielä kutistuu hirviöstä pikkuriesaksi, ja toivottavasti valmistelevat virkamiehet kirsikkapuisten palaveripöytien äärellä laskisivat, kuinka monta makaronipussia, sipulia tai prepaid-liittymän latausseteliä vähemmän minimituloinen talous ostaa vuodessa parinsadan euron yleispakollisen Yle-maksun tultua voimaan, ellei pakkomaksua kompensoida tukijärjestelmässä jotenkin.

Asuminen ja etenkin yhdessä asumiseen liittyvien tukijärjestelmien absurdius on pyörinyt päässä jo kauan. Tuntuu, että sen jälkeen olen toistuvasti ajautunut keskusteluihin, joissa toiset kertaavat yhdessä asumisen byrokraattista mahdottomuutta tai toiset inttävät, kuinka systeemi on toimiva ja ne, joilla sen kanssa on ongelmia, joko vaativat mahdottomia tai eivät ilmeisesti vain ole osanneet hakea tukia oikein.

Jos omaa kokemuspohjaa on parin tukikuukauden verran ja kaikki sujui ongelmitta, luodaan virasto-ongelmia potevaan epäilevän vino katse ja kysytään alentuvaan äänensävyyn, mahtoikohan toinen nyt varmasti täyttää oikean lomakkeen. "Minulla ei kyllä ollut mitään ongelmia, oletko ihan varma että veit lapun Kelaan etkä työvoimatoimistoon?" Eräs tapaus opasti innokkaasti asumistukijärjestelmän suuren epäkohdan ovelassa kiertämisessä, eli miten eri sukupuolta olevat kämppikset välttyvät Kelan pakkoavoliitolta. "Niin, kaikkihan ei sitä tiedä tai tajua, mutta Kelalle tarvitsee vain viedä sellainen parin lauseen lappu, jossa sanotaan ettei olla pariskunta." Tämä kerrottiin alentuvaan äänensävyyn aikuiselle, joka oli nykyisen yhteisasumisensa alussa käynyt Kelassa läpi pari valitusastetta pakkonaittamisesta. Virastojen neuvo tilanteessa oli muuttaa eri asuntoihin ja etsiä samaa sukupuolta olevat asuinkumppanit.

Muistaakseni vuonna 2007 julkaistussa yhdessä asuvien toimeentulotukea käsitelleessä haastattelututkimuksessa nostettiin esille käytäntöä, jonka mukaan toimeentulotuki käsitellään aina talous- ei henkilökohtaisena ja siten, että taloudesta tai esimerkiksi pariskunnasta vain toista pidetään tuen saajana, ns. "päähakijana". Tätä on selitetty ainakin sosiaalivirastojen käytössä olevalla tietojärjestelmällä. Jos heteropariskunta hakee toimeentulotukea ensimmäistä kertaa yhdessä, sosiaalitoimisto lähestulkoon aina merkkaa päähakijaksi miehen. Vaikka tällä perheen pää -mallilla ei taida olla useimmille väliä, voi se aiheuttaa todella, todella vaikeita tilanteita etenkin niille, jotka uusina hakijoina eivät tiedä talouskohtaisen toimeentulotuen tulevan kokonaisuudessaan vain toisen tilille sekä niille, joilla ei ole ollut mahdollisuutta valita asuinkumppaniaan.

Harva edes seurustelukumppaninsa kanssa yhteen muuttava on valmis luopumaan täysin omista käyttövaroistaan ja ruinaamaan välttämättömyystarvikkeensa kumppanin kukkarosta. Oli suhde kuinka tasapainoinen ja -arvoinen tahansa, on useimmilla ihmisillä edes jonkinlainen tarve tietää pärjäävänsä hätätilanteessa omillaan, ilman taloudellista riippuvuutta toisesta ihmisestä. Puhumattakaan itsenäisestä päätöksenteosta vailla jatkuvaa tilivelvollisuutta. Jaetaanko taloudessa sille tuettomalle osapuolelle 50-luvun hengessä kauniisti pyydettäessä hiukan talousrahaa, voiko kavereiden kanssa lähteä viettämään iltaa ilman tarvetta ruinata kymppiä (ja samalla käytännössä lupaa lähteä...) tai onko mahdollista päättää itse pihistelevänsä tässä kuussa voidakseen ostaa pari kivaa vaatetta ensi kuussa? Voin olla riippuvainen lakeihin ja asetuksiin perustuvista virastojen päätöksistä, mutten halua tai aio olla enää riippuvainen kenenkään yhdessä asumisen aikana ehkä ailahtelevista tunteista, katkeruuksista, päihteidenkäytöstä tai oikeudenmukaisuuden asteesta. Parisuhteissa ei ole valitusoikeutta.

Avopareille tukijärjestelmien kautta rakennettu tosiasiallinen elatusvelvollisuus on aikansa elänyt ja julma. Toimeentulotukiasiakas menettää perusosaansa euro eurolta sitä mukaa, kun puolison palkkatulo kasvaa. Ennen puolison tulot saattoivat laskea myös opintotukea, sikäli kuin siinä on mitään mistä laskea. Ymmärrän, että taloutta koskevat yhteiset kulut, kuten vuokra ja sähkölasku, lasketaan, arvioidaan ja korvataan talouskohtaisesti, mutta se usein mainittu inhimillisen elämänlaadun ylläpitoon tarvittava minimisumma - tt-tuen perusosa, minimityöttömyyspäiväraha, työmarkkinatuki - olisi ehdottomasti taattava jokaiselle henkilökohtaisesti riippumatta avo- tai aviopuolison (ja etenkin kämppiksen...) taloudellisesta tilanteesta. Nykyisen kaltainen minimiturvan talouskohtainen sitominen yhden "päähakijan" hallintaan on kirjaimellisesti vaarallista.

Tämä ei ole kaunis maailma, ja vaikka ulkona linnut kuinka sirkuttaa, on seinien sisällä useimmiten jonkin verran rumaa. Naapurin nuori äiti huutaakin usein kivusta eikä hekumasta, lapsella jolla on aina liikaa päällä on hihojen alla mustelmia, kadulla katseita kääntävällä korkokenkäkaunottarella saattaa olla hiusten alle kätketty kalju läntti muistona hiuksista raahaamisesta. Väkivalta, mielenterveysongelmat ja päihteidenkäyttö suljetaan helposti omien seinien sisälle, eikä vakavampien ongelmien puuttuminenkaan ole mikään tae siitä, että kaikki olisi hyvin tai edes vakaata. Monissa perheissä ja parisuhteissa kärsitään toistuvasta henkisestä väkivallasta, vähättelystä ja vallankäytöstä pienissä asioissa, ja ehkä yleisimpiä verbaalisen väkivallan ja vallankäytön välineitä suhteessa ovat seksi ja erityisesti se raha. Parisuhteessa ilmenevistä talousongelmista kaikki eivät johdu rahan määrästä, vaan erilaisista tavoista käyttää sitä, kantaa siitä vastuuta ja erityisesti ohjata taloudellinen vastuu yhteisesti välttämättömiin menoihin. Tavallisesti tällaiset pienet asiat asettuvat totuttelun ja keskustelun kautta pian uomiinsa, mutta jokainen niistä moninkertaistuu, jos toisella on kaikki eikä toisella lainkaan.

Ystävä muutti uudelle paikkakunnalle ensimmäiseen yhteiseen asuntoon seurustelukumppaninsa kanssa ja yritti kieltää parisuhteensa virastoilta, jotta toisen aloittaessa pian opinnot ei toisen mahdollinen työllistyminen vaikuttaisi muutenkin pieniin opintotukiin. Sekä Kela että sosiaalivirasto hylkäsivät valitukset (huolimatta ihan aitojen erillisten makuuhuoneiden ja ruokakaappien tarkastuksesta kotikäynnillä) ja pitivät avoliiton voimassa. Kelan useiden kuukausien käsittelyaikana pariskunta sai ainoat tulonsa sosiaalitoimelta, jolle hakemukseen kirjoitettiin päähakijaksi nainen, koska mielenterveys- ja päihdeongelmaisella miehellä oli vakavia ongelmia taloushallinnassa.

Kun toimeentulotukipäätös lopulta viikkojen jälkeen saapui, tuensaajaksi oli sittenkin merkitty pariskunnan mies, ja rahat oli maksettu tämän tilille. Ne katosivat muutamissa päivissä lähes kokonaisuudessaan Alkoon, viinavelkoihin, baari-iltoihin ja kirkkaiden tarjoamiseen kavereillekin, eikä miestä joko tavoittanut tai rahan vaatiminen laskuhumalaiselta suhteenpuoliskolta aiheutti uhkaavia tilanteita. Kun kahden hengen toimeentulotuet ja vuokra oli kymmentä euroa vaille juotu, oli toinen ollut kirjaimellisesti viisi päivää syömättä kaurapuuron ja makaronin loputtua aikaa sitten. Kerätyillä pulloilla sai pussin sokeria, koska veteen sotkettuna se kuulemma vie kohtalaisen hyvin nälän aiheuttamaa kipua. Kun selvisi, että mies oli lupauksista huolimatta mennyt viimeisellä kymmenellä eurolla ruokakaupan sijaan Alkoon ja ostanut makaronin ja tarjousjauhelihan sijaan Suomi-viinaa, löysi naapuruston vanhan liiton äijä naisen pihalta itkemästä. Pari tuntia myöhemmin sama vanha dena soitti ovikelloa ja ojensi naiselle muovisäkillisen dyykattua ruokaa. "Sori, se on dyykattua, mutta jos kelpaa tai siitä olis jotain apua."

Tapaus saa kiristelemään kiukusta vieläkin. Tuon kuukauden aikana oli otettu useita kertoja yhteyttä sosiaalitoimistoon, kerrottu puolison päihdeongelmasta, selitetty tilannetta ja yritetty pyytää apua tai edes maksusitoumusta ruokaan, mutta toimiston mukaan "pariskunnan" oli vain pärjättävä. Rahaa saitte jo, loppu on perheen sisäinen asia. Pahinta on, että myös seuraavan kuukauden tuet maksettiin avomiehen tilille, koska maksutilin muutosta ei muka voitu tehdä ilman päähakijan erillistä suostumusta.

Vasta Leipäjono-blogin aloittamisen jälkeen tajusin kysyä naiselta, oliko sosiaalitoimistossa lainkaan ohjattu paikalliseen ruokajonoon/ruokapankkiin, diakoniatyöntekijälle tai väkivallan uhan ja uuden asunnon tarpeen vuoksi vaikkapa turvakotiin; hädissään ja hajalla apua etsivä asiakas harvoin itse tietää etukäteen avunsaannin mahdollisuuksista kolmannelta sektorilta. Minkäänlaista ohjausta ammattiavun piiriin ei tullut. (Omassa sosiaalitoimistossani ilmoitustaululla on ruokajonojen osoitteiden sijaan alakerran lounasravintolan hinnasto (alk. 8e) työntekijöiden lounastaukoja varten. Ruokajonoista ei ole mainittu sosiaalitoimiston puolelta kertaakaan edes maksatuksen viivästyessä pahasti.)

Perintään menneet vuokrat nainen maksoi sittemmin saamansa työpaikan palkan turvin, koska yhteisellä vuokrasopimuksella maksamattomat vuokrat vievät pahimmassa tapauksessa syistä ja seurauksista riippumatta molempien luottotiedot ja loppusijoittuvat ulosottoprosessiin...

Loppupuolen kevennyksenä Savolaista hulluutta: Olemassaolomaksu revisited. Ja hyvää alkavaa viikkoa! Viikon ensimmäisen yön lopettaa ote 90-lukulaiselta yleisinhokilta Petri Nygårdilta.

Jumitan, huokaan
Ei varaa mässätä, saan vittu vaan silmäruokaa
127 markkaa on mun taksa
Kyllähän töitä on, mutta emmä vaan vittu jaksa
Täytän lappuja, kirjastoissa laukkaan
Pidän bileet, että voin viedä tyhjät pullot kauppaan
Joka vitun lauantai jännitän lottoo
Katson pankkikuittia, pelkkää ottoo (voi vittu)

Työtön (Työtön)
Mä oon työtön (Työtön)
Mä oon työtön (Työtön)
Kirjoitan lappuihin: työtön, työtön, työtön, työtön