torstai 24. syyskuuta 2009

Turhaakin turhempi viikko

Menossa on vihainen vaihe. Päivisin on turhautunut ja kiukkuinen, iltaisin kirjoittaa sähköposteja ja selvityksiä toimeentulotukiohjeistusten soveltamisesta, ruokajonojen sijainneista eri paikkakunnilla, referaatteja valitusmenettelyistä ja herraties mitä. Nukkumaan mennessä päässä pyörivät päivän aikana kuullut tarinat ja ajatukset siitä, miten tilanteisiin voisi vaikuttaa. Varattomuuteen vittuuntumisesta voi tehdä täysipäivätoimintaa, mutta käteen jää useimmiten jaettu pettymys.

Valitusprosessit, varsinkin säännöllisesti toistuessaan, kuluttavat yllättävän paljon voimavaroja. On helppoa soitella silloin tällöin väärin laskutetuista puhelinkuluista, ellei energiaa ja huolta tarvitse syytää minimitoimentulostaan hätäilyyn. Umpikuja tulee jossain vaiheessa vastaan, ja silloin on vaikeaa uskoa, että tiiliseinän läpi pääsisi päätään siihen hakkaamalla. Ihme kyllä, joskus niinkin käy.

Itseoikaisupyynnöistä ja kadonneiden liitteiden metsästyksestä on tänä vuonna muodostunut jokakuinen perinne. Etuuskäsittelijä jätti huomioimatta alkaneen karenssin vuoksi vajaaksi jääneen työmarkkinatuen ja laski tulot edellisen kuun täyden tukisumman mukaan, työvoimatoimiston todistuksesta huolimatta. Etukäteen toimitetut tiliotteet jätettiin huomioimatta, vaikka niiden toimittamisesta oli erikseen mainittu hakemuslomakkeessa, ja uusien noutaminen pankista maksoi yhteensä noin 8-9e. Liitteet ovat edelleen kateissa. Yleensä tästä jo rutiiniksi muodostuneesta valitusprosessista on selvinnyt puhelinsoitoilla, toivon että niin käy tälläkin kertaa.

Yritin päiväkausia kirjoittaa asumismenoihin liittyvän tukijärjestelmän aukkojen ja hajanaisuuden vaikutuksista yhdessä asumiseen, parisuhteeseen ja yhteen muuttamiseen jo alunperin. Kun tukijärjestelmä tietyissä tilanteissa tekee toisesta avopuolisonsa - tai pahimmassa tapauksessa kämppiksensä - tosiasiallisen elättäjän, synnyttää riippuvuus toisen pankkitilistä ja pankkikortista helposti ristiriitoja. Puhumattakaan parisuhteessa jo olemassa olevien ongelmien kärjistymisestä silloin, kun talouden tuet maksetaan kokonaisuudessaan vain toisen osapuolen tilille toisen jäädessä puolisonsa oikeudenmukaisuuden tai vallankäytön varjoon. Oli kuitenkin liian vaikeaa kirjoittaa ilman havainnollistavia tarinoita, ja niiden tiivistäminen lyhyiksi anonyymeiksi kappaleiksi joko teki kipeää tai tuntui asianosaisten yksityisyyden loukkaamiselta.

Hetki sitten eduskunnan kyselytunnilla Vasemmistoliiton Tennilä kertoi työvoimapoliittisessa työharjoittelussa olevien ylläpitokorvauksen nousevan ensi vuoden alussa kahdeksasta yhdeksään euroon. (Muistuttaa elävästi taannoisesta viiden euron korotuksesta eläkkeisiin.) Tennilän mukaan ylläpitokorvauksen korotuksen jälkeen yhteistaloudessa asuvalla, viisipäiväisellä työviikolla työharjoittelussa, kuntouttavassa työtoiminnassa tai työkokeilussa olevalla vuokran jälkeen käteenjäävä kuukausitulo nousisi 510 eurosta 530 euroon.

Onhan se jo jotain, mutta...

5 kommenttia:

  1. Minkälaisia ihmisiä sossussasi oikein on töissä? Karmeaa mokailua tuollanen. =( Minä menisin jo lankoja pitkiin kurkkuun kiinni jos mulla moinen toistuisi!

    Toivottavasti jonain päivänä saat jotenkin kirjoitettua yhdessäasumisen vaikeudesta! Se kun koskettaa minua joka päivä... Hamlet sanoo että me ei voida muuttaa yhteen ennen kuin mulla on pysyvä eläke, muuten se on liian iso riski taloudellisesti ja ei tulla toimeen. Systeemi on p***a...

    Jestas, sentään 20 euron korotus!! =D Tollanen pikkusumma ei oikeesti köyhän tilannetta muuta pätkän vertaa, ja sitä paitsi eihän se työvoimapoliittinen toimenpide kestä edes kauaa! Eli turha juttu.

    VastaaPoista
  2. Ofelia, etuuskäsittelyjä ja päätöksiä ei täällä hoida oma sosiaalityöntekijä, vaan Harakka. Harakka kirkuu asiakkaalle puhelimeen syyttäen asiakasta kadonneista papereista, Harakka viivyttää käsittelyaikoja 200% pyytämällä yhä uudestaan samoja liitteitä, Harakka jättää alkuperäisliitteet palauttamatta.

    Toimistolle soittaessa puhelimen toisesta päästä kuuluu yleensä syvä huokaus. "Ai, se taas... joo, yritetään korjata asia."

    VastaaPoista
  3. Ahaa. Kiroan Harakan. =D Harakan sietäisi saada potkut!

    VastaaPoista
  4. Jessus, tiedän tyypin! Tuo yhdessä asuminen meilläkin aikanaan tökki, mies kuoli, eipä tökkinyt enää. Eli hän piti kirjansa veljen kotona eli omassa vanhassa kotitalossa, vaikka se oli asuinkelvoton ja siitä oli lääkärintodistus jne. ja minä toimin omaishoitajana, josta vasta sopan saikin aikaan *huoh*. Nyt en jaksa siitä postata, miehen kuolinpäivä on huomenna ja masentaa... Anteeksi nämä omat jutut!

    Tulin oikeasti vinksuttamaan tästä http://tuulenkuje.vuodatus.net/blog/2176083 jos et ole sattunut lukemaan...

    Työharjoittelusta oli hyvä juttu, jahka löydän sen... ok, myöhemmin sekin...

    Parempaa päivää itsellesi huomiseksi!

    VastaaPoista
  5. Polga, kiitos vinkistä! Kävin samantien lukemassa.

    Ja ei sitten jatkossa mitään anteeksipyytelyitä. Tämän blogin kommenteissa saa tilittää ihan mitä vaan; sillä tästä itsekin saa enemmän irti.

    Ja huoh. Huominen... Lomapäivä, jolloin voi tehdä kaikkea mahtavaa, kuten säilöä syksyn satoa ja jos sää sallii, lähteä metsästämään suppilovahveroita. Sain ruokajonosta kassillisen omenia ja teen ensimmäistä kertaa omenasosetta.

    VastaaPoista

Kommentointi vapaa. On mukava huomata joskus kirjoittavansa ihmisille pelkän kasvottoman internetin sijaan.