Pyhä yksinkertaisuus

Kaikki mulle heti nyt -ajattelutapa voi kohdistua materiaalisten ylellisyystuotteiden sijaan myös sosiaalisiin verkostoihin. Vaikka materiaaliset toiveet olisivatkin olleet realistisia, tulevaisuudentoivo hapertuu, kun sosiaalista pääomaa ei jaksakaan ylläpitää entiseen tapaan, sen kasvattamisesta puhumattakaan. Aktiivisen elämän ja jatkuvan verkostoitumisen monimutkaisuus, rönsyily ja kaiken mahdollisen haaliminen saattavat vaatia valtavasti voimavaroja, ja niitä on vaikeaa saada säästöön korosta puhumattakaan. Rahallisesti köyhä voi olla onnellinen, mutta sosiaalinen köyhyys on se mikä lopulta musertaa.

Ongelmien kasautuminen ja horjuminen syrjäytyneisyyden laitamilla pakottaa hahmottamaan elämää uudestaan. Tuillaelävänä, mutta sosiaalisesti aktiivisena, terveenä ja tulevaisuuden lupauksia täynnä usko omiin mahdollisuuksiin oli vielä lähes rajaton ja toiveet - tai ainakin haaveet - sen mukaisia. Uravaihtoehtoja oli useita, mutta elintaso-odotukset olivat varsin kohtuullisia: hankkisin haastavan ja koulutustani vastaavan työn, jossa voisi hyödyntää myös työelämän ulkopuolella hankittuja taitoja ja verkostoja ja eläisin aktiivista mutta yksinkertaista elämää, jossa matala mutta kohtalainen palkkataso näkyisi lähinnä turvatussa asumisessa, tuoreissa, monipuolisissa ja kotimaisissa ruoanlaiton raaka-aineissa ja yhdessä matalan budjetin reppumatkassa kerran vuodessa.

Uskoin joskus selviäväni tarvittaessa opintotuella nostamatta kohtuuttomasti lainaa, koska freelancerina sai suht helposti satasen sieltä, toisen täältä. Aktiivinen elämäntapa ja laajat, vaihtelevat tuttavapiirit tekivät itsenäisestä viestinnästä luontevan, vaikkakin epäsäännöllisen sivutulonlähteen. Vasta sairastumisten ja elämäntilanteen muutosten jälkeen aloin täysin ymmärtää, missä määrin "vapaa-aika" oli sidoksissa sivutulojen määrään ja kuinka täysipainoista omistautumista kontaktien haaliminen, ylläpito ja itsensä alalla kehittäminen vaatii. Freelancerilla, kuten monien muidenkin alojen keikkatyöläisillä ja yksinäisillä yrittäjillä, palkkioiden ja pätkätyösuhteiden määrät ovat vahvasti sidoksissa siihen, kenet tuntee ja miten sitä osaa hyödyntää.

Pitkäaikaisköyhän elämästä putoavat ennen pitkää pois rönsyt, ne ylimääräiset pienet härpäkkeet, kuten elektroniikka, sisustaminen, maksulliset tv-kanavat ja ulkomaanmatkat. Vaatteiden haalistuessa, virastopyörityksen ja ruokajonojen viedessä voimat, kolikoiden loppuessa moneen kertaan murretusta säästöpossusta ja itsetunnon rapistuessa karsiutuu hiljalleen myös sosiaalinen rönsyily. Ei enää klubikeikkoja, ennakkonäytöksiä, impulsiivista poikkeamista parille uusien tuttavuuksien kanssa, sielunveljeyden kokemista tuntemattoman vierustoverin kanssa pitkällä lentomatkalla. Ei loputtomia hyvänpäivän tuttuja, yöpaikkoja joka kaupungissa ja maassa, ei tottumuksen tuomaa varmuutta siitä, että aina löytyy joka tuttu joka osaa, tietää tai hoitaa.

Yksinkertaisuus on pyhää vain silloin, kun se on vapaaehtoista, eikä sen takana häily pahoinvointia, ahdistusta, sairautta, pettymyksiä tai säröilleitä unelmia. Materiaalista yksinkertaisuutta on helppo ihannoida, eri asia on kuinka pitkälle sen vapaaehtoisesti vie ja missä kohti käsitys ylellisyydestä ja ylenmääräisyydestä kulkee.

Myös sosiaalisessa asketismissa eläminen voi onneksi olla vapauttavaa ja helpottavaa. Jatkuvan verkostopyörityksen ja usein melko turhanpäiväisten tuttavuuksien tutustumisrumban sijaan keskittyminen yksinomaan muutamaan hyvään kohtalotoveriin saa käsittelemään suhdetta muihin ihmisiin eri tavalla. Kun on vähän rahaa mutta lähes loputtomiin aikaa, entisten aktiviteettikeskeisten tapaamisten sijaan oppii istumaan vaikka vain hiljaa toisten ihmisten kanssa, ilman tarvetta jatkuviin kokemuksiin. Koskea ei aina tarvitse laskea, joskus voi kiivetä kivelle ja antaa veden virrata ohi.

Samoin kuin minimituille putoaminen on toisille kammottava mörkö, minulle sosiaalinen köyhyys näyttäytyi väistämättä tienä toivottomuuteen ja syrjäytymiseen. Kaikin tavoin köyhänä eläminen painosti valjun harmaana, synkkänä suona, jossa ilonaiheita tai lohdutusta löytyy lähinnä pitkäripaisen hyllystä. Muista ihmisistä eristyminen ja eristäytyminen ruokkivat toisiaan ja samalla materiaalista köyhyyttä.

Ruokajonojen arvokkuus ei ole vain ruoassa. Sosiaalisena ympäristönä ne ovat ainutlaatuisia.

Kevytsosiaalisuuden korvannut nykyinen sosiaalisuus on usein raskasta. Muutamaan ihmiseen keskittyessä päätyy helposti osaksi toisten arkisia iloja ja suruja, ongelmia, myös toisten köyhyyttä.