Kaikki mulle heti nyt -ajattelutapa voi kohdistua materiaalisten ylellisyystuotteiden sijaan myös sosiaalisiin verkostoihin. Vaikka materiaaliset toiveet olisivatkin olleet realistisia, tulevaisuudentoivo hapertuu, kun sosiaalista pääomaa ei jaksakaan ylläpitää entiseen tapaan, sen kasvattamisesta puhumattakaan. Aktiivisen elämän ja jatkuvan verkostoitumisen monimutkaisuus, rönsyily ja kaiken mahdollisen haaliminen saattavat vaatia valtavasti voimavaroja, ja niitä on vaikeaa saada säästöön korosta puhumattakaan. Rahallisesti köyhä voi olla onnellinen, mutta sosiaalinen köyhyys on se mikä lopulta musertaa.
Ongelmien kasautuminen ja horjuminen syrjäytyneisyyden laitamilla pakottaa hahmottamaan elämää uudestaan. Tuillaelävänä, mutta sosiaalisesti aktiivisena, terveenä ja tulevaisuuden lupauksia täynnä usko omiin mahdollisuuksiin oli vielä lähes rajaton ja toiveet - tai ainakin haaveet - sen mukaisia. Uravaihtoehtoja oli useita, mutta elintaso-odotukset olivat varsin kohtuullisia: hankkisin haastavan ja koulutustani vastaavan työn, jossa voisi hyödyntää myös työelämän ulkopuolella hankittuja taitoja ja verkostoja ja eläisin aktiivista mutta yksinkertaista elämää, jossa matala mutta kohtalainen palkkataso näkyisi lähinnä turvatussa asumisessa, tuoreissa, monipuolisissa ja kotimaisissa ruoanlaiton raaka-aineissa ja yhdessä matalan budjetin reppumatkassa kerran vuodessa.
Uskoin joskus selviäväni tarvittaessa opintotuella nostamatta kohtuuttomasti lainaa, koska freelancerina sai suht helposti satasen sieltä, toisen täältä. Aktiivinen elämäntapa ja laajat, vaihtelevat tuttavapiirit tekivät itsenäisestä viestinnästä luontevan, vaikkakin epäsäännöllisen sivutulonlähteen. Vasta sairastumisten ja elämäntilanteen muutosten jälkeen aloin täysin ymmärtää, missä määrin "vapaa-aika" oli sidoksissa sivutulojen määrään ja kuinka täysipainoista omistautumista kontaktien haaliminen, ylläpito ja itsensä alalla kehittäminen vaatii. Freelancerilla, kuten monien muidenkin alojen keikkatyöläisillä ja yksinäisillä yrittäjillä, palkkioiden ja pätkätyösuhteiden määrät ovat vahvasti sidoksissa siihen, kenet tuntee ja miten sitä osaa hyödyntää.
Pitkäaikaisköyhän elämästä putoavat ennen pitkää pois rönsyt, ne ylimääräiset pienet härpäkkeet, kuten elektroniikka, sisustaminen, maksulliset tv-kanavat ja ulkomaanmatkat. Vaatteiden haalistuessa, virastopyörityksen ja ruokajonojen viedessä voimat, kolikoiden loppuessa moneen kertaan murretusta säästöpossusta ja itsetunnon rapistuessa karsiutuu hiljalleen myös sosiaalinen rönsyily. Ei enää klubikeikkoja, ennakkonäytöksiä, impulsiivista poikkeamista parille uusien tuttavuuksien kanssa, sielunveljeyden kokemista tuntemattoman vierustoverin kanssa pitkällä lentomatkalla. Ei loputtomia hyvänpäivän tuttuja, yöpaikkoja joka kaupungissa ja maassa, ei tottumuksen tuomaa varmuutta siitä, että aina löytyy joka tuttu joka osaa, tietää tai hoitaa.
Yksinkertaisuus on pyhää vain silloin, kun se on vapaaehtoista, eikä sen takana häily pahoinvointia, ahdistusta, sairautta, pettymyksiä tai säröilleitä unelmia. Materiaalista yksinkertaisuutta on helppo ihannoida, eri asia on kuinka pitkälle sen vapaaehtoisesti vie ja missä kohti käsitys ylellisyydestä ja ylenmääräisyydestä kulkee.
Myös sosiaalisessa asketismissa eläminen voi onneksi olla vapauttavaa ja helpottavaa. Jatkuvan verkostopyörityksen ja usein melko turhanpäiväisten tuttavuuksien tutustumisrumban sijaan keskittyminen yksinomaan muutamaan hyvään kohtalotoveriin saa käsittelemään suhdetta muihin ihmisiin eri tavalla. Kun on vähän rahaa mutta lähes loputtomiin aikaa, entisten aktiviteettikeskeisten tapaamisten sijaan oppii istumaan vaikka vain hiljaa toisten ihmisten kanssa, ilman tarvetta jatkuviin kokemuksiin. Koskea ei aina tarvitse laskea, joskus voi kiivetä kivelle ja antaa veden virrata ohi.
Samoin kuin minimituille putoaminen on toisille kammottava mörkö, minulle sosiaalinen köyhyys näyttäytyi väistämättä tienä toivottomuuteen ja syrjäytymiseen. Kaikin tavoin köyhänä eläminen painosti valjun harmaana, synkkänä suona, jossa ilonaiheita tai lohdutusta löytyy lähinnä pitkäripaisen hyllystä. Muista ihmisistä eristyminen ja eristäytyminen ruokkivat toisiaan ja samalla materiaalista köyhyyttä.
Ruokajonojen arvokkuus ei ole vain ruoassa. Sosiaalisena ympäristönä ne ovat ainutlaatuisia.
Kevytsosiaalisuuden korvannut nykyinen sosiaalisuus on usein raskasta. Muutamaan ihmiseen keskittyessä päätyy helposti osaksi toisten arkisia iloja ja suruja, ongelmia, myös toisten köyhyyttä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Siinä on vain se ongelma, että pidemmän ajan kuluessa voi tuokin sosiaalisuus aina vain karsiutua ja karsiutua jne. Kohta huomaakin olevansa tosi yksin. Ehkä jokunen "Heippa"-tyyppinen kontakti sekä nettimaailma (jos on varaa siihenkään tai pääsee kirjastoon ja koneelle...). Yhteiskunnasta voi joutua irtautumaan melko kepoistasti.
VastaaPoistaPolga
Myös tuo keikka- ja friikkuverkosto on tuttua ja siitä tipahtaa myös pois aika äkkiä. Kun joissain tapauksissa ei kertakaikkiaan kannata ottaa esim. päivän keikkaa tai satasen palkkiota vastaan - kaikki menee uusiksi; päivärahat, asumistuki (ja tämä on vasta alkua...). Kerran olin 8 vkoa ilman rahaa, kun otin vastaan viikon työkeikan. Soisi jotakin helpotusta asiaan tuotavan, en ainakaan vielä ole nähnyt mitään (tosin nyt on sopimus vuoden loppuun, mutta...)
Jep. Muutama läheinen ihmiskontakti on ihan riittävää, ja arvostan niitäkin ylellisyyksinä. Nettimaailmaankin eristäytyminen on liian helppoa, ilman nettiä on vielä helpompaa pudota kaikesta yhteydenpidosta.
VastaaPoistaLoppujen lopuksi ihminen on yleensä yksin - tai ainakin usein tuntuu siltä, että ihmistä vaaditaan pärjäämään aina yksin. Siihen, missä määrin näin pitäisi olla, en osaa sanoa oikein mitään.
Viime viikolla jäi työvoimaneuvojan aika käyttämättä ulkopaikkakunnalla sairastumisen takia, ja luulin selviäväni parin päivän katkolla työnhausta.
VastaaPoistaNyt päälle pamahtikin kahden kk karenssi. Oma vikani, en selvittänyt seurauksia enkä ilmoittanut ajoissa poisjäämisperusteita (kahden arkipäivän sisällä kävin kyllä toimistossa hakemassa uuden ajan ja tapaamisessa), joten nyt ei auta kuin toivoa ettei sosiaalitoimisto rokottaisi kahtakymmentä prosenttia... 20% vähennettynä 350e kk-tuloista on 280e/kk elämiseen.
Olisikohan matkavakuutukseni kattanut lääkärintodistuksen hakemisen työvoimatoimistoa varten 80km päästä yksityiseltä ilman julkisia kulkuyhteyksiä?
Asiaa kirjoitat... Ja kun köyhtyy, toivottavasti löytää myös köyhiä ystäviä, sillä on tosi noloa vastata normitoimeentulevalle aina että ei ole varaa johonkin. Jonkin ajan kuluttua ei kukaan enää pyydä minnekään! Köyhien kanssa sentään riittää metsäkävely tms. ja on ihan yhtä hauskaa! Tosin olisihan ihanaa jos pystyisi joskus käymään vaikka teatterissa ja elokuvissa.
VastaaPoistaJa kääk! Tuo karenssi on paha juttu. Toivottavasti sossu ei tee samaa... Kerro sitten miten kävi!
Hitto, pitää melkein etsiä vakuutusehdot ja tarvittaessa kysyä vakuutusyhtiöltä tuosta lääkärintodistusten saamisesta. Sen tiedän, että vakuutus kattaa välttämättömät terveydenhoitopalvelut yli 50km päässä asuinpaikasta ja kuljetukset kotikunnan palveluiden ulottuville, mutta en ole koskaan tullut ajatelleeksi taksikuljetusten tarvetta kotimaassa enkä ainakaan todistustenhaun suhteen. :) Taas huomaa, ettei oikeastaan tiedä kovin tarkkaan mistä maksaa.
VastaaPoistaKirjoitat (jälleen kerran) tosi hyvin aiheesta, jota minäkin olen pohtinut niin kauan kuin olen tuntenut olevani vääränlainen ihminen kevytsosiaalisuuteen. Paljolti syynä on elämän vaikeudet, en vain jaksa olla riittävän vitsikäs, kiva, kevyt, rento. En näe siinä pointtia.
VastaaPoistaToisaalta en ole löytänyt muutakaan seuraa. (En ketään kohtalotoveria, tai ketään jolle uskaltaisin paljastaa itseni.) Killun kahden maailman välissä. Näennäisesti ihan ok:sti, mutten kuitenkaan.
"
VastaaPoistaViime viikolla jäi työvoimaneuvojan aika käyttämättä ulkopaikkakunnalla sairastumisen takia, ja luulin selviäväni päivän katkolla työnhausta. Nyt päälle pamahtikin kahden kk karenssi.
"
Ei tuollaisesta myöhästymisestä pitäisi karenssia tulla. Ainoastaan päivärahan menetys niiltä päiviltä milloin et ole ollut työnhakijana työkärissä.
Mutta jos ilmoittautumispäivälle oli määrätty esim. työnhakusuunnitelman teko, niin karenssi tulee kun ns. kieltäytyy tekemästä työnhakusuunnitelmaa. Kannattaisi valittaa työvoimatoimikuntaan.
Millä lainkohdalla ovat perustelleet karenssiasi?