Pahoinvointia postiluukusta

Olen pyrkinyt päivittämään ruokajakopaikkojen listausta mahdollisimman tiiviisti sen mukaan, mitä tietoja on löytynyt. Olen jättänyt listasta pois sellaiset tiedot, joihin ei löydy kellonaikoja, osoitteita tai joiden viimeiset päivitetyt tiedot ovat vuoden tai useamman takaa. Jos paikkakunnan ruokapaikat ovat vähissä, olen satunnaisesti liittänyt listaan myös maksullisia ruokapalveluita, esim. kahden euron ruokailuja tai euron ruokakasseja.

Nyt listauksesta löytyy ruokajakopisteitä kuudeltatoista paikkakunnalta; Espoosta, Helsingistä, Joensuusta, Jyväskylästä, Kuopiosta, Mikkelistä, Naantalista, Oulusta, Porista, Porvoosta, Rovaniemeltä, Savonlinnasta, Tampereelta, Turusta, Vantaalta ja Yli-Kiimingistä. Toivon listaan lisää ajankohtaisia ja luotettavia tietoja, samoin kommentteja mahdollisesti listatuista vanhentuneista tai virheellisistä tiedoista. Kattavampi lista muualla netissä löytyy Leipäjono-foorumista.

Valitettavasti läheskään kaikilta noilta paikkakunnilta ei löydy ruokajonoa, vaan esimerkiksi Tampereella, Rovaniemellä, Jyväskylässä ja Yli-Kiimingissä on otettava yhteys seurakunnan diakoniatyöntekijään tai jaosta vastaavaan yhdistykseen, pahimmassa tapauksessa sovittava haastattelutapaaminen ja mahdollisesti vielä täytettävä kirjallinen lomake jolla materiaalista apua haetaan.

Vähävaraiset, asunnottomat, köyhät, päihdeongelmaiset ja syrjäytetyt/syrjäytyneet (pidän noita kahta eri asiana - aiheesta on kirjoitettu vastikään mm. Kotiopettajattaren romaanissa) ovat vahvasti eriarvoisessa asemassa eri puolilla maata. Korkeiden vuokrien kasvukeskusalueella vähävaraisten palveluita on tarjolla enemmän, mutta korkeampien työttömyysasteiden ja suppeampien julkisten palveluiden alueella ei ruoastakaan ole toivoa. Ehkä mustikka- ja sienimetsät ovat sitten niin paljon lähempänä...

Tänään on taas niitä päiviä, jolloin silkka olemassaolo itkettää. Toivo omasta ja läheisten tulevaisuudesta on pakkasen puolella, ja pelko itsetuhoisten puheiden toteutumisesta valvottaa öisin. Toivoa paremmasta ei kuulemma näy, hoitojärjestelmään sitoutuminen on pahentanut asiaa viemällä viimeisenkin vapauden, elämänilon ja mahdollisuuden normaaliin sosiaaliseen elämään ja jatkuvan absurdin mielivallan kohteeksi joutuminen tuo aikuisen ihmisen säännöllisesti sohvalle itkemään ja itse vain tuntee olevansa täydellisen kyvytön auttamaan.

Ihmisarvolla ei ole "hyvinvointi"palveluissa merkitystä, sen olen oppinut - samoin kuin sen, että jos joskus ajaudun samaan tilanteeseen kiskon ennemmin itseni jojoon kuin sitoudun pitkäaikaiseen ammattiapuun. Tavoitteena ei tunnu sittenkään olevan haittojen minimoiminen asiakkaan/potilaan/potilaan läheisten osalta tai pahoinvoivan avunhakijan elämänlaadun parantaminen, vaan ensisijaisesti ja ainoastaan yhteiskunnalle koituvien haittojen minimoiminen jopa kustannustehokkuudesta piittaamatta. Luottamus ihmisarvoisen kohtelun saamiseen todellisessa epätoivoisessa hädässä on pohjalukemissa, ja tulen riuhtomaan viimeiseen asti etten koskaan joutuisi turvautumaan ääritilanteissa yhteiskunnan apuun viimeisenä oljenkortena. Luotan omaan tukiverkostooni enemmän.

Pahoinvointi tuntuu hetkittäin konkreettisena kipuiluna hartioissa, rinnassa ja päässä. Se velloo kaduilla, virastoissa ja lehtien palstoilla. Sitä ei pääse pakoon sen tunkeutuessa työttömyytenä, pelkona, köyhyytenä, päihteinä ja mielenterveysongelmina kotiin, ystävien kuulumisiin ja perhe-elämään asti. Välillä pakenee pahoinvointia kotoa, ihan mihin tahansa, tahtoo unohtaa kaiken hetkeksi ja yrittää muistaa, miksi haluaa jatkuvasti vain potkia eteenpäin ja olla suistumatta itsetuhoiseen välinpitämättömyyteen. Kun koittaa keksiä simsalabim-ratkaisuja - uusi asunto, tuntikausien kävely yksin hiljaisessa yössä ajatellen, paikkakunnan vaihto, maasta muuttaminen, kanan teurastaminen tanssien ja loitsuja joiaten - palapelin palaset eivät vain suostu loksahtamaan paikoilleen. Paluu todellisuuteen odottaa aina edessä, ellei se kävele vastaan kulman takaa niin pahimmassa tapauksessa helisee pelottavasti kotiavaimena avainnipussa.

Piirtelin ranskalaisia viivoja yrittäessäni hahmottaa, mitkä asiat pitävät elämänrunkoa koossa. Listaan päätyi neljä pääkohtaa: minimitoimeentulo, koti (tai asunto, tai paikka mihin mennä), perusterveydentilaa ylläpitävä terveydenhoito ja lääkitys sekä mahdollisuus turvallisiin ja luottamuksellisiin ihmiskontakteihin. Olin ehtinyt huomaamattani oppia pitämään kaikkia noita itsestäänselvyytenä, mutta kun jokin listan kohdista rakoilee tai romahtaa, muutkin tuntuvat juoksuhiekalle rakennetuilta.

Asettaakseni asioita mittasuhteisiin ja hahmottaakseni omassa elämässä pieninä esimerkkeinä esiintyviä ilmiöitä laajemmassa mittakaavassa kävin läpi uutissivustoja, seurasin linkkejä ja pyrin keskittymään maailman menoon. En tiedä helpottiko se, mutta kyky suuttua joistakin ao. jutuista ainakin kertoo vielä kyvystä olla aktiivinen ja luovuttamatta taistelutta.

Rajaseutuliitto jakaa stipendejä vähävaraisille (Yle 12.08.09)

Harva vanhempi tarttuu hoitorahaan (Yle 12.08.09)

Nuorten mielenterveyspalveluissa on yhä kehittämisen varaa (HS 11.08.09)

Taantuman tuoma paha olo näkyy nousukaudella (HS 10.08.09)

Velkaneuvonnan asiakkailla jopa miljoonavelkoja (HS 10.08.09)

Tuhannet nuoret uhkaavat jäädä ilman jatko-opiskelupaikkaa (HS 09.08.09)

Tutkija muistuttaa työttömyyden ja köyhyyden yhteydestä (KU 06.08.09)

Tästä työntekijä 500 eurolla (Taloussanomat 05.08.09)

Tunteet kuumenevat Hyvän arjen ruokajonossa (Länsiväylä 02.08.09)