Onnen määrä on vakio

Kun kerroin jääneeni ilman opiskelupaikkaa, läheiseni alkoi pitkän hiljaisuuden jälkeen pohtia, kuinka hän ei pitkään aikaan suostunut uskomaan etten koskaan etenisi mihinkään - "mutta nyt..."

Opiskelupaikka olisi merkinnyt entistä pahempaa kituuttamista ja velkaantumista, mutta ensisijaisesti elämänhallintaa ja realistista toivoa asioiden muuttumisesta muutaman vuoden sisällä. Harkitsen vakavasti laajentavani tämän urbaanin elämysmatkablogin elämysmatkaksi turhauttavaan työttömyyteen käymällä vuoden ajan järjestelmällisesti läpi kaikkia työvoimatoimiston nollakursseja, mistä vain saa ylläpitokorvauksena sen 8e/päivä.

Voisin aloittaa tutkimusmatkani työvoimauttamiseen vaikkapa työnhakukurssilla, atk-ajokortilla, cv:n kirjoituskurssilla ja ohjatuilla osallistumisilla rekrymessuille. Ja toki raportoimalla kaikista näistä kirjallisesti niin työvoimatoimistolle, Kelalle, sosiaalitoimelle kuin TE-keskuksellekin taatakseni tukien sujuvan juoksun. Vuoden jälkeen olenkin sitten työvoimapoliittisten toimenpiteiden erityisasiantuntija ja voin nostaa valtion TES:n mukaisia konsulttipalkkioita jostain TEM:n työllisyys- ja yrittäjyysosaston kehitysprojektista.

Barbara Ehrenreich ei kuulu suosikkikirjailijoihini, mutta ansaitsin joskus vuosia sitten taskurahaa kirjoittamalla johonkin marginaalijulkaisuun kirja-arvostelun mm. valkokaulustyöttömyydestä kertovasta Petetty keskiluokka -kirjasta. Ehrenreich eläytyi hakemaan töitä parhaansa mukaan, minä voisin kokeilla olla työtön parhaani mukaan; tehdä kaiken mitä työvoimatoimisto tarjoaa, osallistua kursseille, koulutuksiin, lähettää säännöllisesti kaksikymmentä työhakemusta viikossa paikkoihin, joissa ei suoraan vaadita virallista osaamista ja toimittaa kuukausittain ylimääräisiä allekirjoitettuja lomakkeita työvoimapoliittisiin toimenpiteisiin osallistumisista kahdeksan euron ylläpitokorvauksen laskutusta varten.

Nyt on edessä mielekkään vapaaehtoistyön hakeminen, ellei palkkauksen puolesta mielekästä työtä löydy (valitan, työtä ihannoivat tukipylväät, minä en ala osa-aikatyöhön 7e tuntipalkalla, koska siinä ei tee kuin persnettoa). Ajatus seinien tuijottamisesta ja iltapäivisin heräämisestä vuoden verran ahdistaa. Ilmaiseksi tehdessään voi ainakin valita mitä tekee ja millaisten ihmisten kanssa.

En ole käynyt kesän aikana juurikaan ruokajonoissa, vaikka välillä olisi tarvetta - päivärytmi on kadoksissa ja syöminen epäsäännöllistä. Pakastimessa on lihaa, mutta vihannekset maksavat kesälläkin turhan paljon. Elokuussa yritän lainata auton, jotta pääsen rauhassa ajan kanssa keräämään ja kuivaamaan talven varalle sienet ja yrtit ja keittämään herukkahillot naapureillekin.

Lähiostareilla ja -lähiöissä liikkuessa tulee edelleen vastaan paljon ruokajonotuttuja, joilta kesä mitä ilmeisimmin on vienyt myös päivä- ja viikkorytmin. On silti iloista nähdä, ja ihmisten tervehtiessä tuntee kuuluvansa alueelle. Monet käyvät kysymässä, tiedänkö milloin joku jono taas aukeaa tai milloin mistäkin saa lämmintä ruokaa. Pari kertaa vastaan on keppeineen tullut myös sama vanha rouva, joka kerran ruokajonossa jakoi muille paperikaramelleja syntymäpäivänsä kunniaksi - en tiedä tunnistaako rouva, mutta ainakin tervehtii takaisin.

Monen kanssa olen istunut hetken aikaa torin laidalla ihan vain pikaisesti kokeilemassa, miltä kylmä keppana maistuu hellerajalla. Huhujen ja kertomusten perusteella monia tuttuja kasvoja ei näy syksyllä. On sairastumisia, kuolemantapauksia, onnettomuuksia, väkivaltaa ja parisuhdepakolaisuutta muille paikkakunnille, joitakin pitkälle katkolle lähteneitä ja joitakin positiivisen elämänmuutoksen tehneitä, joita ei enää kulmilla näy. Joku on saanut töitä, pari muuta lapsen, joku palannut yhteen puolisonsa kanssa ja moni saanut asunnon. Kai se onnen määrä sitten on vakio.