Leipää ja sirkushuveja

Kaikki tietävät, ettei pelkällä ruoalla elä.

Selvitäkseen ihminen tarvitsee kuivan ja lämpimän paikan missä nukkua, kengät ja vaatteita. Kaikille teoriassa taattu oikeus asuntoon ja kohtuulliseen toimeentuloon ei aina toteudu, ei edes silloin kun hakija tekee parhaansa niiden hakemiseksi kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Vuokrat nousevat huimaa vauhtia, pienten ja halpojen asuntojen saatavuus on heikkoa ja kaupunkien ja asuntosäätiöiden jonoja mitataan vuosissa. Tuttava sai kaupungilta asuntotarjouksen halvasta ja mukavanoloisesta kämpästä kohtuullisella sijainnilla muttei ottanut sitä vastaan, koska oli jo saanut asunnon. Asuntohakemuksen lähettämisestä tähän ensimmäiseen tarjoukseen oli kulunut kolme ja puoli vuotta.

Sosiaalitoimen vuokrakaton tarkistaminen ylöspäin on välttämätöntä vuokrien noustessa nopeammin kuin virastot pysyvät perässä. Korvattavien asuinkustannusten noustessa nousevat kuitenkin helposti myös niiden kaikkein halvimpien asuntojen vuokrat, koska jokainen vuokranantaja tietää aina saavansa vuokralaisen, jos vuokrasumma vain on korvattavan rajoissa.

Vaatteissa on kyse muustakin kuin ympäristön lämpötilasta ja hengissä selviämisestä. Vaatteilla herätetään ensivaikutelma ja ne vaikuttavat muiden suhtautumiseen, niillä voi masentaa itsensä täysin arvottomuuden pohjamutiin tai piristyä ja kohottaa itsetuntoa. Ne voivat olla epämukavia tai helppoja ja käytännöllisiä, ja niitä on oltava riittävän paljon, jotta niitä voi vaihtaa ja pestä välillä. Mitä harvemmin pyykinpesuun on mahdollisuus, sitä useampia vaihtovaatteita periaatteessa tarvittaisiin. Monille vähävaraisille vaatteet ovat vain jotain pakollista, eikä niiden antamalla viestillä ole väliä: T-paita ja verkkarit tai farkut riittävät hyvin, kunhan molempia on kaksin kappalein. Joskus aiemmin kerroin tutusta, joka pitkästä sairaalavaatteisesta osastohoidosta päästyään sai fattalta parinkympin maksusitoumuksen vaatteisiin ja sai sillä Tarjoustalosta ostettua yhdet verkkarit.

Kuulin tänään ensimmäistä kertaa Vantaan Tikkurilassa toimivasta seurakunnan ylläpitämästä vaatevarastosta. Vähävaraisena voi vaatevarastossa käydä katsomassa vaatteita akuuttiin tarpeeseen ja maksaa niistä kykynsä ja omantuntonsa mukaan.

Kun puhutaan toimeentulotuen tai muiden minimitukien (tai niitä pienempien, kuten opintotuen) suuruudesta ja riittävyydestä, on monilla valmiina halveksuva kummastus siitä, miten neljäsataa euroa ei muka riitä elämiseen. Ei köyhän tarvitse missään ravintolassa syödäkään, ja eihän niitä vaatteita tarvitse koko ajan ostaa. Eri asia tietenkin on, jos ryyppää rahansa ja ostaa harva se päivä kalliita merkkivaatteita - muuten tuilla kuulemma elää vallan mukavasti. Yleensä näin puhuvat ovat kokeilleet tuilla elämistä enintään parin kuukauden jaksoja tai eivät lainkaan.

Jos on käynyt niin hyvä tuuri, että asunnon pinta-ala ja neliömäärä sopivat Kelan ja sosiaalitoimiston taulukoihin "kohtuullisista asuinkustannuksista", asuu yksin (avoliitossa elävän perusosasta vähennetään 60e) eikä niskassa paina lyhennettäviä lainoja, velkoja tai rästejä, niin minimituilla tulee kyllä toimeen. Eri asia on, onko elämänlaatu pitkään minimituilla kituuttaessa enää lisäongelmia ennaltaehkäisevällä tasolla. Henkinen hyvinvointihan ei saisi maksaa.

Ruokajonoissa ihmisten - tuttujen, tuntemattomien ja uusien tuttavuuksien - tapaaminen on monille yhtä tärkeää kuin ruoka. On välttämätöntä päästä edes kerran viikossa puhumaan ihmisten kanssa tasavertaisena ja huonommuutta tuntematta.

Toivoisinkin kommentteihin ideoita ja vinkkejä halvoista tai maksuttomista ajanviettotavoista - mitä tehdä eri paikkakunnilla kavereiden kanssa tai yksin, missä tavata ihmisiä, millaiset tahot (järjestöt, seurakunnat tms.) tarjoavat maksutonta toimintaa tai oleskelutiloja, mistä niistä löytyy tietoa jne.

Jotkut anniskelupaikat järjestävät säännöllisesti maksuttomia klubi-iltoja elävällä musiikilla, mutta ravintola-asiointiin sisältyy usein jonkinasteinen ostopakko. Piknik puistossa on sosiaalisen laatuajanvieton klassikko, samoin Linnanmäellä fiilistely sisäänpääsyn muututtua taannoin maksuttomaksi. Kansallispuistoon ja ulkoilualueille voi mennä pelkillä matkakustannuksilla, ja moniin museoihin pääsee yhtenä päivänä viikossa maksutta tai saa työttömän alennuksen. Yksi muutaman euron ajanviettosuosikeistani on minigolf... Kovin usein sitä ei raaski, mutta pari kertaa kesässä. Seurakunnat, Elämäntapayhdistys ym. pyörittävät usein päivätupia ja oleskelukahviloita, joissa kahvi ja pulla ovat joko ilmaisia tai sitten hinnat mitataan kymmenissä senteissä, ei euroissa, ja missä voi rauhassa lukea päivän lehdet tai käyttää vaikka nettiä.

Itse haaveilen viljelypalstasta, mutta kävelymatkan päässä niitä on rajallisesti ja palstajonot niihin ovat pitkiä. Kesäisin ilmaista tekemistä on ilmankin helppo löytää, talvisin ja sadepäivinä se on haastavaa. Kuitenkin juuri pimeimpänä aikana sosiaalisia kontakteja ja mielen virkeyttä tarvitsisi enemmän kuin koskaan.