Umpikujia

En usko kenenkään käyvän ruokajonossa haaveilematta elämäntilanteesta, missä se ei olisi tarpeen ja välttämätöntä. Köyhyyteen - niin taloudelliseen kuin sosiaaliseenkin - ahdistuu.

Pahinta on tunne umpikujasta, omasta avuttomuudesta, kyvyttömyydestä muuttaa tilannetta ja hallita elämäänsä. Yrittäminen ei aina riitä, ja silloin voi olla vaikeaa iloita toisten onnistumisista ilman kateutta ja katkeruutta. Jokainen tarvitsee tulevaisuudentoivoa, ja sitä ei saa jonottamalla.

Ensimmäiset vuodet - ehkä kolme, ehkä viisi - jaksaa yrittää ja innostua, uskoa jokaisella kerralla siihen miten tällä kertaa ehkä onnistuu ja saa työ- tai opiskelupaikan josta valmistua työllistävään työhön kortiston sijaan tai edes pääsee työhaastatteluun asti, tapella itselleen oikeanlaista lääkitystä kuntoutuakseen työkuntoon, tehdä keikkatöitä ja sijaisuuksia vakinaisemman paikan tai pidemmän sijaisuuden toivossa. Jollain muulla se onnistuu parilla työkkärin kurssilla eikä epäonnistuja voi olla miettimättä, mikä itsessä on vikana. Vuosien jälkeen lannistuu, yrittämisestä tulee mekaanista ja on epäonnistunut jo valmiiksi.

Väsyneet mekaaniset yrittäjät lannistuvat jossain vaiheessa, tyytyvät uuteen identiteettiinsä virastojen ikuisina riesoina ja toivottomina tapauksina ja alkavat elää sen mukaisesti. Kun kukaan ei odota mitään tai edes arvosta sitä että yrität, miksi tavoittelisit mitään? Innostuneen ihmisen minäkuva murskataan vuosia kestävissä virastojonoissa, turhissa haastatteluissa, papereiden numeroissa ja tuensaajastatuksissa.

Pimeinä, unettomina öinä elämä on kovin rumaa. Huolestunut puoliso kehottaa juomaan, että toinen nukkuisi edes joskus. Toiset taas istuvat pala kurkussa yksin illasta ja yöstä toiseen ja juovat itsensä sammuksiin voidakseen nukahtaa ilman kalvavaa turhuudentunnetta ja yksinäisyyttä.

Köyhyydestä ja pahoinvoinnista kirjoittaminen on ylellisyyttä, koska ne jotka voivat huonoiten yleensä puhuvat siitä vähiten. Vaikkei inhimillinen kärsimys aina näykään päällepäin, kadun aina joskus sitä, että joskus "parempana köyhänä" halveksin niitä joilla se näkyy, kuuluu tai haisee. On helppo puhua piittaamattomuudesta, loisimisesta, itseaiheutetuista ongelmista, rikollisuudesta tai rappiosta, jos toisen ihmisen näkee vain kulkua haittaavana säkkinä porttikongissa. Jos näkee pysäkin penkillä itkevän spurgun, on helpointa niellä vaivautuneisuutensa ja kävellä nopeasti ohi.

Itsesääliinkin on joskus oltava oikeus.