keskiviikko 22. heinäkuuta 2009

Juuri sinulle

Tänään (uneton aamuyö koneella, taas kerran) haluan kiittää lukijoita - sekä niitä aktiivisimpia että myös satunnaisia kerran kävijöitä - käyntien lisäksi erityisesti kommenteista. Aina silloin tällöin blogin kommenttipalstalla on virinnyt keskusteluakin, jolloin olen tuntenut suurta tyydytyksen tunnetta voidessani tarjota edes jonkinlaisen foorumin ajatusten vaihtoon. Etenkin blogin alkuvaiheessa sain kommenteista myös valtavasti ideoita eri aiheista kirjoittamiseen ja otan edelleen erittäin mielelläni aiheideoita vastaan.

Lenkkiä leipäjonossa -blogi on ollut pystyssä nyt viisi kuukautta, ja sen pitäminen on ollut yllättävän antoisaa. Aloittaessani oletin lukijamäärän jäävän nollan ja kymmenen välille, ja oli suorastaan humiseva tunne saada jo blogin ensimmäisellä viikolla positiivista palautetta aihevalinnasta. Voi olla, että monet kaipaavat sosiaalipehmopornoa, toiset lohdutusta siitä etteivät ole yksin, toiset yhteiskunnallista analyysia. Minulle tärkeintä kuitenkin on ollut blogikontaktien syntyminen ja sitä kautta oman ajatus- ja havaintomaailman laajentuminen ja tarkentuminen.

Leipäjono-blogissa vierailee nykyään vain 30-90 henkeä vuorokaudessa päivitysaktiivisuudesta riippuen. Murto-osa lukijoista antaa lukemastaan palautetta kommenttien muodossa, vielä harvempi sähköpostilla. Olen huomannut viime aikoina olevani aina vain epävarmempi siitä, antaako tämä projekti loppujen lopuksi monellekaan lukijalle muuta kuin sympatiaa ja vertaistukea (yhtälailla lukijoilta minulle kuin päinvastoin!).

Rakkaat vierailijat: jos ette ole koskaan ennen kommentoineet, niin tehkää se nyt ja kertokaa edes tämän yhden kerran lyhyesti, miksi tai miten olette päätyneet sivulle tämän ainoan kerran tai toistuvasti. Tai kritisoikaa; kritiikki yhtä lailla blogin sisällöstä kuin sen heijastamista asenteista, kieliasusta tai mistä tahansa on tervetullutta.

Seuraan edelleen aktiivisesti listaa siitä, millä hakukoneiden hakusanoilla Leipäjono-blogiin päädytään: yli 25% vierailuistahan tapahtuu jo hakukoneiden kautta. Hakusanoista valtaosa koostuu eri paikkakuntien ruokajonojen etsimisestä, ja siinä toivon blogin sivupalkkilistoineen olleen avuksi. Pidän toki blogia omaksi ilokseni, mutta minulle on ehdottoman tärkeää mahdollisuuksien mukaan helpottaa muiden vastaavissa elämän- tai taloudellisissa tilanteissa rämpivien pyrkimyksiä saada helpotusta taloudellisiin tai muihin pulmiinsa.

Monesti hakuehdoissa kaivataan selvitystä jonkin tietyn paikkakunnan sosiaalitoimen ja toimeentulotuen harkinnanvaraisten/ehkäisevien osien myöntämiskäytäntöihin. Näihin kannattaa jokaisen etenkin pitkäaikaisen tt-tuenhakijan tutustua jaksamisensa mukaan.

Aiheessa normipyramidin huipulla lienee Laki toimeentulotuesta (1997/1412). Sosiaali- ja terveysministeriö on julkaissut Oppaan toimeentulotukilain soveltajille, josta löytyvät valtakunnalliset sosiaalityöntekijöille ja etuuskäsittelijöille suunnatut ohjeistukset toimeentulotuen myöntämisperusteista.

Lain ollessa ylin säädös on STM:n oppaan tarkoitus siis tarkentaa lain soveltamista käytännössä eikä se saa olla ristiriidassa lakien kanssa. Tämä valtakunnallinen opas on kuitenkin melko ylimalkainen, ja useimmat kunnat ovatkin hyväksyneet omat kuntakohtaiset ohjeistuksensa toimeentulotuen myöntämisperusteista. Nämä kuntakohtaiset ohjeet saattavat olla hyvinkin yksityiskohtaisia - niissä saatetaan esimerkiksi määritellä erektiolääkkeiden korvattavaksi hyväksytty määrä (kuinka moneen lääkkeelliseen erektioon hakija on kuukaudessa oikeutettu). Useimmissa tapauksissahan sosiaalitoimisto korvaa minimituloiselle lääkekustannukset täysimääräisinä lääkärin määräämän reseptiannoksen mukaan.

Paikallisissa ohjeissa saattaa kunnasta riippuen olla tarkemmin määriteltyinä myös muuttoavustusten "kohtuullinen summa", kodinkoneavustukset, lasten harrastuskulujen tai esimerkiksi "raittiutta edistävän toiminnan" kustannusten korvaaminen. Paikallisten toimeentulotukiohjeiden ei tulisi olla ristiriidassa sen enempää lain kuin valtakunnallisten ohjeidenkaan kanssa.

Blogissa vierailee kävijöitä kymmeniltä eri Suomen paikkakunnilta. Toivoisinkin suurella sydämellä kehittämisideoiden ja palautteen lisäksi, että käsittelemiini aiheisiin - köyhyys, minimitulot, ruokajonot ja muut vähävaraisten selviytymiskeinot ja arkitodellisuus - vakavasti tai kevyelläkin mielenkiinnolla suhtautuvat lukijat auttaisivat eräässä hankalassa projektissa, josta kerron alempana. Se voi vaatia hiukan vaivaa, mutta saattaa myös antaa suoraa perspektiiviä asioihin.

Paikalliset toimeentulotukiohjeet ovat yleensä sosiaalitoimen ja muiden kunnan viranhaltijoiden sisäiseen käyttöön tarkoitettuja huolimatta siitä, että niiden perusteella tehdään päätöksiä minimituilla elävien ihmisten tukemisesta. Näitä päätöksenteon perusteita ei "sisäisen käyttötarkoituksen" vuoksi ole yleensä yksinkertaisesti asiakkaan saatavilla. Niitä ei tavallisesti löydä Googlella tai kunnan nettisivujen asiasanahaulla. Ne saattavat olla sosiaali- ja terveyslautakuntien (SOSTER) kokouspöytäkirjoissa liitteiksi merkittyinä, jos sitäkään. Käytännössä näitä usein yksityiskohtaisia tt-tukiohjeita on joitakin ilahduttavia poikkeuskuntia lukuunottamatta mahdoton löytää netistä ilman suoraa osoitetta tai tarkkaa tietoa sosterin asiaa käsitelleen kokouksen päivämäärästä ja asianumerosta.

Uskon, että lähes jokainen toimeentulotuen hakija, varsinkin harkinnanvaraista, muuttokustannuksia tai ehkäisevää tt-tukea hakeva haluaisi tietää, mihin tukiin ja avustuksiin on oikeutettu ja onko hakemukseen saadusta ehkä epätyydyttävästä päätöksestä aihetta valittaa virheellisenä. Etenkin puhelimitse kielteisen päätöksen perusteluita kysellessä yleinen vastaus on "päätös on tehty paikallisen käytännön mukaan", mutta asiakkaalle ei anneta mahdollisuutta selvittää näitä "paikallisia käytäntöjä" tuenhakuprosessin aikana.

Ei ole myöskään täysin poikkeuksellista, että suullisesti ilmoitettu "paikallinen käytäntö" on täyttä hevonpaskaa jonkun työhönsä tympääntyneen virkailijan omasta päästä ja räikeässä ristiriidassa toimeentulotukilain, hallintolain ja STM:n soveltamisoppaan kanssa. Laki voittaa asetuksen, asetus ohjeistuksen, valtakunnallinen ohjeistus paikallisen. Piste.

Esitän siis kaksi kainoa pyyntöä jokaiselle lukijalle.

1) Antakaa palautetta. Kertokaa, olenko kyennyt välittämään jotain, ja jos, niin mitä. Kaipaan heränneitä ajatuksia, ideoita, aihetoiveita ja tunteita, en mitenkään erityisesti kehuja tms. Taustalla on myös mielenkiinto juuri teitä kohtaan - keille tätä blogia kirjoitan?

2a) Ottakaa yhteyttä (puhelimitse, sähköpostilla, kirjeitse...) paikallisiin sosiaali- ja terveyslautakunnan jäseniin ja pyytäkää saada kunnan työntekijöiden sisäiseen käyttöön tarkoitettu toimeentulotukiohje, joka käsittelee tt-tukea koskevien lakien ja säädösten soveltamista tt-tuen myöntämistä koskevassa päätöksentekoprosessissa. Asiakirjaa voi pyytää myös suoraan sosiaalitoimistosta. Pyynnöt kannattaa tehdä kirjallisina, mitään tiettyä muotoilua ei tarvita ja tikkukirjaimet, yhteystiedot ja allekirjoitus nuhjuisella ruutupaperilla kelpaavat kyllä. Sosiaalitoimistolla on velvollisuus vastata kirjalliseen pyyntöön kirjallisesti, jos siihen soveltuvat yhteystiedot on annettu.

2b) Pyytäkää mahdollisuuksien mukaan internetosoite eli url, mistä ko. asiakirja löytyy netistä. Yleensä ne on kätketty erittäin tehokkaasti kunnan nettisivuille hakukoneiden ulottumattomiin tiedostomuodoissa, joita ei välttämättä voi edes avata vaikkapa työvoimatoimiston/kirjaston koneella, ellei siihen ole asennettu sopivaa ohjelmaa (uskokaa tai älkää, pdf:ien kanssa näin tosiaankin joskus on... :/).

2c) Lähettäkää paikkakunnan nimi ja paikallisen toimeentulotukiohjeen osoite tähän blogiin joko kommentoimalla tai sähköpostitse osoitteeseen leipajono(at)gmail.com. Kokoan sivupalkkiin listaa toimeentulotukea ja sen myöntämisperusteita koskevista säädöksistä ja ohjeistuksista niin valtakunnallisesti kuin eri paikkakuntien osalta. Esimerkiksi muutto- ja lääkekulujen korvaukset tosiaan saattavat vaihdella paikkakunnittain, puhumattakaan niistä paljonhuhutuista maahanmuuttajien huonekaluista (;b), katkaisuhoitojen maksuvapautuksista, asunnon löytäneelle asunnottomalle taattavista takuuvuokrista, lasten harrastuskuluista, kuntouttavan ja raittiutta edistävän toiminnan tukemisesta....

Haluaisin, että tästä blogista olisi henkilökohtaisen purkautumisen, kaksisuuntaisen vertaistuen ja ehkä ajatusten herättämisen lisäksi mahdollisimman monelle konkreettista käytännön hyötyä. Toivon, että jo listaus (vaikkakin vajaa) ruokajakopaikoista tai linkit esimerkiksi Leipäjono-foorumille tai Vva ry:n Nälkäisen oppaaseen ovat auttaneet joitakuita.

Haluan kuitenkin aina silloin tällöin laajentaa tarjolla olevaa tietoa ruokajakojen ohella minimitulojen - etenkin sen viimesijaisen eli toimeentulotuen - saatavuuteen. On itsestään selvää, että tukihakemuksia käsiteltäessä tehdään joskus virheitä, mutta ellei asiakkaalla ole mahdollisuutta saada tietoonsa päätöksenteon perusteita, on aina vaikeampaa valittaa.

Täällä sosiaalitoimistoni esimies ilmoitti härskisti toimeentulotukiohjeen olevan salainen asiakirja(!), enkä pyynnöstäni huolimatta saanut ko. vastausta kirjallisena. Jokusen viikon odottelun jälkeen soitin lopulta eräänä aamuna kiukkuisessa darrakännissä vihaisen puhelun uhkaillen eduskunnan oikeusasiamiehellä julkisuuslain rikkomisesta, minkä jälkeen postiluukusta tipahti hyvin pian "pyytämäni tiedot" - noin sivun verran viimeisimpiä päivityksiä ohjeistukseen. Itse ohjehan tosin on noin 50-sivuinen.

20 kommenttia:

  1. Ensihätään löytyisi tämmöinen eli Asunnottomille pääkaupunkiseudun henkilöille tarkoitettu pumaga, oisko tästä kellekään apua!

    http://www.socca.fi/asunnottomienpalvelut/index.htm

    VastaaPoista
  2. En ole itse koskaan ollut toimeentulotukiasiakas, mutta olen kyllä kuljettanut luukulle ja virkailijan huoneeseen sisään asti nuoria, joiden opettajana tai opinto-ohjaajana olen työskennellyt. Lisäksi tämä blogisi kiinnostaa siksi, että olen yhdeltä koulutukseltani yhteiskuntapolitiikan maisteri.
    Se, että olen nykyään sairaseläkkeellä ja hyvin pienituloinen tuo omanlaistaan perspektiiviä asiaan;-)

    Pidän tässä blogissasi siitä, että se on informatiivinen, mutta myös selkeästi ja vahvalla persoonallisella otteella kirjoitettu. Tieto on tärkeää, mutta tekstiä, joissa on myös näkemystä on kiinnostavampaa lukea.

    Uskon, että tästä blogista on monille hyötyä ja vertaistukea. Toivottavasti joku parempiosainen, asioista päättävä, tämän kautta avautuu myös miettimään "toisenlaisia todellisuuksia". Siksi olen linkittänyt tämän omaan blogiini. Kiva kun kirjoitat!

    VastaaPoista
  3. Seuraan blogiasi, koska aihe on kiinnostava ja tärkeä. Esitystapasi on selkeä ja valaiseva.

    Itse olen sitä mieltä, että perustulo kaikille on ainoa tapa ratkaista edes osa toimeentulon epätasaisen jakautumisen aiheuttamista ongelmista.

    VastaaPoista
  4. Sinullehan tässä kiitos kuuluu!

    Itse luen tätä siksi, että olen takavuosina ollut monta vuotta melko lailla työttömänä ja tehnyt freejuttuja eli melkolailla samassa tilanteessa. Silloin ei tosin ollut leipäjonoista mitään tietoa, liekö niitä ollutkaan. Työttömien ruokala sentään oli.

    Täältä voin mm. päivittää tietämystäni sen suhteen, miten asiat on nyt.

    VastaaPoista
  5. Enpä muista mitä kautta tänne alun perin eksyin, mutta kirjainmerkkeihin blogi jäi ja kyllä tätä tulee usein lueskeltua.

    Blogia tarvitaan, sillä monilla normaalituloisilla on aivan liian varmat mielipiteet siitä millaista on elää todella pienituloisena. Kaikkein raivostuttavinta on kuulla näiden tampioiden selittelyjä sosiaalipummeista, ikään kuin kaikki tukea tarvitsevat ihmiset vain omasta tahdostaan päättäisivät jättäytyä valtion armopaloille ja jotenkin erityisesti vielä nauttisivat siitä.

    Joka tapauksessa totean omasta puolestani että kirjoitat hyvin. Tämä blogi pitäisi antaa pakolliseksi luettavaksi kaikille niille, jotka väittävät olevansa köyhien asialla tai ymmärtävänsä heidän ajatusmaailmaansa.

    VastaaPoista
  6. Riitta ja Anonyymi veivät sanat suustani. Mutta siis minulle ainakin tämä blogi on ollut tärkeä: olen saanut uutta tietoa asioista, olen saanut vertaistukea köyhyydessä rämpiessäni, ja mitä enemmän on köyhyyttä käsitteleviä juttuja netissä, sitä paremmin ehkä päättäjät joskus ne löytävät?! On hyvin tärkeää tiedottaa tietyille tahoille, mitä se minimituloisuus oikeasti on. Ja olet ihailtavasti jaksanut koota kaikkia linkkejä artikkeleista tuohon sivuun! Eli pakolliseksi luettavaksi blogi päättäjille...

    VastaaPoista
  7. Olen opintotuella kituuttava oikeustieteen opiskelija. Vaikka leipäjonot eivät itselle ole ajankohtaisia eivätkä luultavasti tule olemaankaan, on aiheesi erittäin mielenkiintoinen ja käsittelet sitä monipuolisesti ja älykkäästi. Tekstejäsi on ilo lukea. Tuot sopivasti omia näkökantojasi esille liikaa paasaamatta. Sosiaalioikeus on yksi mielenkiintoni kohteista ja siten kokemusperäinen blogisi tukee myös opintojani.

    VastaaPoista
  8. Minä eksyin tänne joskus blogilistan etusivun kautta. Aihe ei kosketa minua henkilökohtaiseti, mutta olen kiinnostunut erilaisista asioissta. Ja tätä lukiessani olen jäänyt koukkuun blogiisi. :D

    VastaaPoista
  9. Polga: Lisäsin linkkilistaan. Kiitos!

    Mahtavaa, että lukijakunnassa on näin erilaisia lähtökohtia ja tilanteita. Kiitos näistä kommenteista!

    Olen oikeastaan ihmetellyt aina välillä sitä, ettei kukaan ole toistaiseksi alkanut kommenteissa väittelemään tai muutenkaan juuri tuomaan esiin eriäviä mielipiteitä (ellei faktojen korjaamista lasketa). Missä ne kaikki sohvalla makaavista sosiaalipummeista puhuvat piileksivät..?

    VastaaPoista
  10. Hei!

    Taisin löytää tänne Euro päivässä -blogin kautta, jonne päädyin kai Kulutusjuhlasta... joka tapauksessa tyypillisellä blogistan-surffailulla. Ihastuin blogiisi heti ja aloin seurata sitä blogilistan kautta. Harmittavan harvoin vain ehdin nykyään blogeja lukea.

    Blogissasi miellyttävät seuraavat asiat:
    * Kirjoitat hyvin. Olen pilkunviilaaja, ja lukunautintooni vaikuttaa kielen sujuvuus ja oikeakielisyys suuresti.
    * Aihe on sekä tärkeä että omaperäinen.
    * Blogisi monipuolisuus: kirjoitat omista kokemuksistasi, yleisistä sosiaaliturvan käytännöistä ja yhteiskunnallisista ongelmista.

    Olen yhteiskuntetieteilijä, opiskellut mm. sosiaalityötä ja sosiaalipolitiikkaa. Olen ollut töissä parin eri kaupungin sossuissa. Olen myös useissa elämänvaiheissa elänyt pitkiäkin aikoja toimeentulotuella. Olen ollut yhteiskunnallisesti erilaisissa asemissa ja sekä tuttavapiirin että sossutyön kautta nähnyt monia elämäntilanteita. Niinpä aihepiiri kiinnostaa monelta kantilta. Ja olen asioista samaa mieltä kanssasi, eli olet fiksu ja oikeassa! ;)

    VastaaPoista
  11. Tää blogi on aivan loistava projekti. Tsemppiä!

    VastaaPoista
  12. Löysin Tampereen kaupungin sivuilta ilmoituksen, että Tampereen kaupunki tekee tutkimuksen kuntalaisten köyhyydestä, ja osana sitä on haastattelututkimus, johon haetaan haastateltavia. Mukaan voi ilmoittautua heinäkuun loppuun mennessä. En saa linkkiä nyt kopioitua tähän, mutta www.tampere.fi -> Perhe- ja sosiaalipalvelut, sieltä se löytyy.

    Laitoin sähköpostia toimeentuloturvan päällikölle, katsotaan saanko ne ohjeet...

    VastaaPoista
  13. toisaa: Kiitos tiedosta.

    Linkki Tampereen haastattelututkimukseen (osallistua voi puhelimitse tai nettikyselyllä):

    http://www.tampere.fi/perhejasosiaalipalvelut/ajankohtaista/5huiHHfF0.html

    VastaaPoista
  14. Minä kuulun myös vakituisiin lukijoihisi. Olen yhteiskuntapolitiikan opiskelija ja neljän lapsen yh. Kolme lapsistani on sairaita. Että luukut on tuttuja... Blogisi kuvaa tuttuja juttuja :). Kiitos ja jatka samaan malliin!

    VastaaPoista
  15. Eksyin blogiin varmaankin jonkin toisen blogin kautta. Aihe kiinnostaa varmaankin koska
    a) tutuiltani olen kuullut mitä villimpiä juttuja sossun käytännöistä ja siksi aihe jotenkin kiehtoo
    b) asun ja työskentelen asuinalueella, jossa aihe koskettaa monia ihmisiä, ja on liiankin helppoa päätyä tympeimpiin mielipiteisiin (ja olenkin, osittain)
    c) pelottaa, että itsellekin kouluttamattomana duunarina blogissa käsitellyt asiat tulevat joskus ajankohtaisiksi

    VastaaPoista
  16. Palaan tänne joka blogikierroksellani, ja joka kerta odottaen että ilmoittaisit saaneesi kirjasopimuksen. Suomalainen julkaisutoiminta on häpeällistä näpertelyä, kun eivät sinua vielä ole pois ympäriinsä kuljeksimasta napanneet. Etkä varmaan tule itse ottamaan yhteyttä.

    VastaaPoista
  17. Hei!

    Sain Tampereen ohjeet sähköpostin liitteinä (.doc), mitenhän ne saisi kätevästi tänne? Ainakin kohtuulliseksi katsottavat asumismenot olivat näköjään nouseet kesäkuun alusta. Tämä oli ihan lähipiirille hyvä tieto...

    VastaaPoista
  18. toisaa: Mahtavaa! Lähetä vaikka sähköpostilla (copypaste viestiosaan tai sitten liitteenä) osoitteeseen leipajono@gmail.com

    Yritän sitten kehitellä jonkun systeemin, millä tuon saa ulottuville.

    VastaaPoista
  19. Kiitos toisaalle ;) Tampereen toimeentulotukiohjeista!

    Tällä hetkellä tiedostot löytyvät ainakin osoitteesta

    http://www.esnips.com/web/leipajonosStuff

    Ellei toimi niin kertokaa - opettelen vasta käyttämään tuota...

    VastaaPoista
  20. Olen pelkällä opintotuella elävä opiskelija, joka ei saanut kesäksi töitä eli ruokajonoissakin on tullut käytyä. Ensimmäisen kerran eksyin tänne joskus kuukausi-pari sitten googlen kautta, sitten olen käynyt täällä suht säännöllisesti vilkuilemassa juttujasi.

    VastaaPoista

Kommentointi vapaa. On mukava huomata joskus kirjoittavansa ihmisille pelkän kasvottoman internetin sijaan.