sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

Mitä on tehtävä? - Päivittyvä tynkälista lahjoituskohteista

Koneella ja nettipiuhan päässä aika on rajallista, ja sisällöntuottaminen on jäänyt tiedonkeruun varjoon. Artikkeleita, tutkimuksia, kirjallisuutta ja sitten sitä salaperäistä, yllättävää, keväistä sosiaalista elämää märillä kaduilla ja mutaisilla ostareilla. Pakastin on ollut kiitettävän täynnä, mutta alkavalla viikolla jääkaappi ja viipyvät tuet kannustavat kohti ruokajonoa, pitkästä aikaa.

Statistiikan ja kävijäpalautteen perusteella voi yleistää, että huomattava mutta hiljainen osa kävijöistä etsii tietoa saatavilla olevasta avusta ja minimituilla pärjäämisestä, kommentteja ja viestejä taas tulee enemmän niiltä, joilla olisi resursseja ja tahtoa jakaa niitä.

Tähän asti blogiin päätynyt tieto lahjoituskohteista ja vapaaehtoistyöllistymisestä on ollut hyvin hajanaista ja satunnaista, ja päädyin lopulta aloittamaan myös jatkossa päivittyvän postauksen johon listata tiedossa olevia ja tietoon tulevia solidaarisuuskohteita. Otan pysyvästi jatkossa mielelläni vastaan infoa erilaisista vapaaehtoistoimintaan perustuvista ja vähävaraisten/syrjäytettyjen auttamiseen keskittyvistä avustuskohteista ja päivitän niitä tähän postaukseen. Sivupalkkiin ei tosiaan hyvällä tahdollakaan mahdu enää auttamiseen ohjaavaa linkkilistaa, joten tyydyn liittämään palkkiin linkin tähän blogimerkintään.

Toistaiseksi lista ei ole kovin kattava, mutta päivitän sitä pikkuhiljaa aina sitä mukaa, kun törmään uusiin ja vahvistettaviin tietoihin.


Valtakunnallisia

Koti kaikille. Kansa pois kaduilta -keräyshaaste kerää lahjoituksia Sininauhasäätiölle, joka järjestää asunnottomille asuntoja mm. pyörittämällä asuntoloita ja tuetun asumisen yksiköitä.
(Päivitetty 05.06.10)

Suurella sydämellä -verkoston kautta haetaan vapaaehtoisia erilaisiin duuneihin laidasta laitaan. Vapaaehtoisduunariksi voi ilmoittautua esimerkiksi seurakunnan järjestämiin maksuttomiin ruokailuihin, vähävaraisten vaatevarastolle, maahanmuuttajan tukihenkilöksi, varamummoksi tai -vaariksi, avustamaan kouluikäisten retkille jne. Sivuston kautta voi ilmoittautua vapaaehtoiseksi jo kymmenellä paikkakunnalla, ja kevään aikana toiminta käynnistyy lisäksi Nokialla ja Turussa.

Yksi parhaimmista ideoista ikinä on kirjastojen ja eräiden muiden julkisten paikkojen yhteydessä toimivat kirjojen vaihtohyllyt, joihin voi jättää kirjoja muiden lukijoiden napattaviksi ja joista voi löytää tilalle maksutonta luettavaa. Lista eri paikkakuntien vaihtohyllyistä löytyy BookCrossingFinlandin sivuilta.

Pääkaupunkiseutu

Vantaalla seurakuntien ylläpitämä vaatevarasto Tikkurilassa myy nimellistä korvausta (joitakin kymmeniä senttejä) vastaan vaatteita vähävaraisille. Hyväkuntoisten vaatteiden ja kenkien lahjoittamisesta voi sopia puhelimitse (09-830 6342). Lisäksi Vantaankosken seurakunta ylläpitää omaa vaatevarastoa Kivistön kirkolla (puh. 050-341 8381). Myyrmäessä Ruoka-apu Yhdistys ry jakaa lasten ja aikuisten vaatteita, kenkiä, leluja, lastenkirjoja ja muuta vastaavaa käyttökelpoista tiistaisin ruokajaon yhteydessä aina kesätaukoon asti. Ruoka-apu ry:lle voi toimittaa vaate- ja kenkälahjoituksia paikan päälle esim. ruokajaon aikana (tiistaisin klo 11-13) tai sopia toimituksesta ottamalla yhteyttä puhelimitse (Anneli, 0400-124 663).

Valmiiden vaatteiden lisäksi Vantaalla otetaan lahjoituksina vastaan myös villalankoja villasukkia, lapasia ja kaulaliinoja varten. Vantaan vihreiden nuorten vuoden mittaisen haasteen tavoitteena on koota ja lahjoittaa Asunnottomien yönä 2010 mahdollisimman paljon villasukkia asunnottomille ja vähävaraisille, ja järjestölle voi toimittaa valmiiden villasukkien ym. lisäksi lankoja neulottaviksi. Järjestön yhteystiedot löytyvät Vihreiden nuorten paikallisjärjestösivulta.

Työ & Toiminta ry ottaa pääkaupunkiseudulla vastaan "kaikkia kierrätyskelpoisia ATK-laitteita sekä muuta sähkö- ja elektroniikkaromua (SER), toimistokalusteita, kodin huonekaluja, kodinkoneita, vaatteita, leluja, urheiluvälineitä, astioita, kirjoja, työkaluja, romumetallia, lyijyakkuja ja kaikkea muuta kierrätyskelpoista." Yhdistys ylläpitää kierrätystavarataloa Myllypurossa. Vaatelahjoituksia voi Helsingissä tarjota ainakin Hurstille, Herttoniemen seurakunnalle ja Vailla vakinaista asuntoa ry:lle (lähinnä miesten vaatteita, takkeja, kenkiä ym.).

Satakunta

Satakunnan kansa uutisoi alkuviikosta mahdollisuudesta lahjoittaa leluja ja pelejä lastensuojelun ja ennaltaehkäisevän perhetyön piirissä oleville lapsiperheille Porissa. Huomasin jutun kuitenkin vasta nyt; lahjoituksia otettiin vastaan eilen. Näyttäisi kuitenkin, että tempauksen järjestänyt Parasta perheille -yhdistys ottaisi lahjoituksia vastaan varsinaisen tapahtuman ulkopuolellakin, joten tässä satakuntalaisille mahdollisuus lelujen järkevään kierrätykseen.

5 kommenttia:

  1. Hei,

    oletko huomannut että Blogger sallii nykyään rinnakkaisten sivujen perustamisen? Voisi olla hyvä vaihtoehto täpötäydelle sivupalkille.

    VastaaPoista
  2. En ole huomannut, kiroillut vain blogin perustamisesta asti sen mahdollisuuden puutetta. :)

    Aivan loistavaa, jos se nykyään onnistuu - siirtyy nimittäin sekä jakopaikat että artikkelit omille sivuilleen heti kun opin miten se tehdään...

    VastaaPoista
  3. En tiedä oletko ehtinyt tsekata, mutta kun menet sivulle jossa voit kirjoittaa uuden päivityksen, on otsikkokentän yläpuolella linkkejä: Uusi teksti, Muokkaa tekstejä, Muokkaa sivuja ja Kommenttien valvonta. Klikkaat Muokkaa sivuja niin pääset alkuun.

    VastaaPoista
  4. Tuo ihana rantatyttö: Kiitos! Ero entiseen on huomattava, tuntuu samalta kuin kaoottisen kämpän tehosiivouksen jälkeen.

    Tämän toiminnon kun olisin tajunnut aiemmin, olisin tehnyt sen kauan sitten...

    VastaaPoista
  5. Hei, kiitos sivustosta - etsin juuri pääkaupunkiseudun kohteita jonne tehdä lahjoituksia ja täältähän niitä löytyi :)

    VastaaPoista

Kommentointi vapaa. On mukava huomata joskus kirjoittavansa ihmisille pelkän kasvottoman internetin sijaan.