torstai 2. huhtikuuta 2009

Kuivuva kaivo?

Ruokajonoillakaan ei taida olla helppoa. Vapaaehtoista ja työllistettyä työvoimaa ilmeisesti löytyy, mutta jaettavat tuotteet ovat kuulemma vähentyneet viikko viikolta jo kuukausien ajan. Entistä enemmän jonottamassa näkyy myös uusia kasvoja, jotka tähyilevät ympärilleen epävarman ja eksyneen näköisinä, hädissään siitä etteivät ole tienneet ottaa omaa kassia mukaan ja välttelevät muiden katseita. Ensikertalaisia.

Tuotteiden vähenemisen huomaa jo myös asiakas. Viime syksynä jonosta saattoi saada useammankin lihapaketin, pari leikkelettä, monta eri vihannesta ja vielä jonkun kääretortun, pullapussin tai piirakan. Viime aikoina on saattanut pahimpina päivinä joutua tyytymään yhteen valmispizzaan ja lehtisalaattipuskaan, pullasta tai lihapaketista ei tietoakaan. Tunnen jonkun verran jonojen työntekijöitä, ja kaupoista tulevien poistotuotteiden määrä on heidän mukaansa vähentynyt radikaalisti vuodenvaihteen jälkeen. Jopa leipä, jota puoli vuotta sitten saattoi jäädä säkkikaupalla yli vaikka jokainen asiakas sai ottaa sitä mielinmäärin, on nykyään vähissä. Joskus leipä jopa loppuu kesken vaikka leipäpakettien määrä rajattaisiin kahteen per asiakas. Viime vuonna en olisi uskonut, jos joku olisi ennustanut leivän loppuvan.

Voin vain arvailla, mistä tämä johtuu. Onko osa kaupoista lakannut lahjoittamasta tuotteitaan vai tekevätkö kaupat nykyään omat tilauksensa niin paljon tarkemmalla rahalla kuin ennen, että ylijäämää syntyy vähemmän? Erityisesti kalliimmat tuotteet ovat kuulemma lähes kadonneet, eli tuoretiskien lihat ja muu liha kuin sika tai broileri. Onneksi pakastimessa on edelleen se kauan sitten huolella jemmattu pieni yrttinen karitsanpaisti, jota olen säästänyt sellaista iltaa varten jolloin haluan laittaa erityishyvää ruokaa ajan kanssa hyvillä lisukkeilla.

Laskin jo itsesäälisenä jonkun erityisen huonon saalispäivän jälkeen, kannattaako sen edestä maksaa bussilippuja ruokajonolle. Toistaiseksi on kuitenkin vielä rahan puolesta kannattanut. Ruokajonot ovat joka tapauksessa hyvä syy lähteä liikkeelle, aurinkoisella säällä voi toiseen suuntaan vaikka kävellä ja nykyään ehkä takaisinkin päin, kun kassi on viikko viikolta kevyempi. Tapaa ihmisiä, voi vaihtaa kuulumiset ja jos hyvä tuuri käy, tipahtaa kassiin taas jotain hyvää mikä saa hyvälle tuulelle loppupäiväksi.

En ihmettele, että jonojen asiakasmäärät kasvavat, kun ennen yhden jonon antimilla pärjäsi paljon pidempään kuin nyt. Varsinkin perheelliset ja alle minimituloilla elävät joutuvat käytännössä joko ravaamaan useammissa jonoissa kuin ennen tai jättämään laskut maksamatta. Toivottavasti ruokajonojen saamien poistoerien väheneminen olisi vain paikallinen ja väliaikainen ilmiö, olisi liian masentavaa ajatella vähävaraisten viimeisen oljenkorren ohenevan laajemmassa mittakaavassa tai pysyvästi.

STT:n uutinen pk-seudun asukkaiden nälkäkokemuksista on julkaistu ainakin Hesarissa ja Iltalehdessä. Iltalehdessä kerrottiin myös kehitysvammaisten köyhyydestä, joka joidenkin kohdalla on musertava. Linkit juttuihin löytyvät myös sivupalkin artikkelilistasta.

21 kommenttia:

  1. Olenkin jo kaipaillut sinua! =) Luultavasti jaettavn ruuan määrän väheneminen johtuu kummastakin mainitsemastasi syystä. Itse olen aina vastustanut ruuan liikaa tilaamista kauppoihin, koska niin suuri määrä kuitenkin joutuu roskikseen. Hyllyt pursuavat Suomessa runsauttaan, kaikki se ei millään voi mennä kaupaksi. Eli sikäli hyvä, jos tilauksia on vähennetty.

    Se EI ole hyvä, jos mieluummin pannaan ruokaa roskiin kuin jaetaan köyhille!!! Mutta, tässä ruuan vähenemisessä voi ehkä piillä toivo: kun sossu ei voi enää lähettää ihmisiä ruokajonoon (jos ruoka vähenee drastisesti niistäkin eikä kaikille enää riitä), ehkä sossun on pakko puuttua asiaan paremmin? Myöntää enemmän harkinnanvaraista tukea ihmisille? Ehkä valtiovalta tekee jotain? Tai sitten ne ovat vaan tyytyväisiä, kun ruokajonot katoavat...? =/

    VastaaPoista
  2. Ofelia: Meinasikin jo suorituspaineet iskeä, kun en saanut tekstiä aikaiseksi pariin päivään.

    On toki tavallaan hyvä, jos kaupat tekevät vähemmän turhia tilauksia, mutta niin kauan kuin ylijäämänsä ruokajakoihin lahjoittavat firmat ovat murskaavassa vähemmistössä se tarkoittaa tyhjempiä säkkejä jonottajille. Ja jos edes jonosta ei saa ruokaa, niin mistä sitten?

    Ylijäämää varmasti olisi riittävästi, jos sitä vain siirrettäisiin kaupoista kaatopaikan sijasta ruokajonoille. Nyt työttömyyden ja jonojen kasvaessa olisi kauppaketjuilla tilaisuus kohottaa imagoaan yhteiskuntavastuun kantajina ja säästää samalla jätehuollossa...

    Minun ostovoimallani ei ehkä hirveästi kauppiaita houkutella, mutta kahdesta lähellä olevasta kauppaketjusta valitsen 90-prosenttisesti ostospaikakseni sen, joka suhtautuu myönteisesti ylijäämälahjoituksiin.

    VastaaPoista
  3. Tampereella kuulma S-ryhmän kaupat lopettivat lahjoittamisen RuokaNysselle, tahtovat itse myydä vaikka sitten halvalla vanhenevat tuotteet.

    VastaaPoista
  4. Kuningaskuluttajassa oli justiinsa pikku haastattelu eräältä kauppiaalta, että nykyään ne alennetut tuotteet menevät kuin kuumille kiville, että paljon ei jää edes pois heitettävää.

    VastaaPoista
  5. sea: Täällä sama juttu. S-ryhmä ei kuulemma lahjoita, ja kuitenkin pieni osa vanhenevista tuotteista on sellaisia jotka voi myydä alennuksella (esim. vihanneksia ja hedelmiä ei voi).

    Anonyymi: Pitää varmaan paikkaansa, mutta on esimerkiksi jo aika kauan siitä kun S-marketit laskivat punaisten hintalappujen alennukset -50%:stä -30%:iin, ja juuri samalla niiden määrä väheni jostain syystä murto-osaan entisestä.

    Osan tuoteryhmistä suhteen hävikkiä voi varmasti vähentää selvästi kauppaamalla vanhenevat tuotteet alehintaan, mutta se tosiaan koskee vain pientä osaa valikoimista. Hedelmiä, vihanneksia ym ei voi myydä alennuksella, ei myöskään jo valmiiksi kauppaan huonokuntoisina tulleita eriä. Juuri kukaan ei myöskään osta tuotetta, jonka parasta ennen -päivä on jo mennyt, mutta ne voi kuitenkin vielä lahjoittaa ruokajakoihin.

    Lähinnä tosiaan ihmetyttää nuo ketjukohtaiset linjaukset. On vaikea uskoa, että S-marketit järjestään onnistuisivat nollaamaan vanhenemishävikin, mutta K-marketit ja Citymarketit eivät. Tiedä sitten, pitäisi joskus kysellä kauppiailta näkemyksiä, heiltähän ne parhaat vastaukset saisi.

    VastaaPoista
  6. Siwakin toi takaisin vanhentuneet tuotteet 30 prossan alella, kuten aikaisemmin postasinkin - yleisön pyynnöstä. Ainakin S-kaupoissa on tod. vaikea löytää enää lihaa tms. Onneksi emme syö enää lihaa, tyydymme soijarouheeseen ja tofuun, ne ovat hurjan paljon halvempiakin, ihan normaalihinnoillakin.

    Usein muuten käy mielessä, kun esim. juustoja ja tiettyjä leikkeleitä ei koskaan ole alessa, menisikö tuo henkilökunta-alen piikkiin? En ole tullut kysyneeksi, tätä viisaammat voivat varmaan vastata. Kaupan työntekijöiden palkka ja työolot eivät ole kummoiset nekään, joten edukas ruoka voi olla monelle tarpeen. Leipäjakoa on tosiaan rajoitettu Malmillakin niin, että tiettyjä leipiä saa vain 1 - 2 kpl, toisaalta välillä on patonkia säkkikaupalla *huoh*.

    VastaaPoista
  7. Ai niin ja mainita toki pitää, että LIDL hankki ensimmäisenä Malmille "ruokamurskaajan", jonne vanhat ym. käyttökelvottomat (???) ruuat viedään. Niitä EI saa jättää mihinkään, ei antaa matkalla pois tms. Näin on kuulemma ohjeistettu työntekijöitä! Ah - muuten ok kauppa, mutta mutta (sanonko suoraan: fasistista meininkiä)...

    VastaaPoista
  8. Kävin just Lidlissä, kassi täynnä painavaa tavaraa ja vaan 8e! Mutta kassojen nopeus on jotain käsittämätöntä... Voisi minusta vähän hidastaa! Tosin ehkä niitä on ohjeistettu pikatoiminnasta?!

    Jos säästää kuitit tavan kaupoista, niissä on usein kauppiaan mailiosoite. Voisi ihan työkseen ruveta kirjoittelemaan ja kyselemään että mitenkäs on, lahjoittaako teidän lafka ruokajonoihin!

    VastaaPoista
  9. Minä toivon, että pienentyneet ruokakassit vähentäisivät jonoissa olevien apuatarvitsemattomien määrää (jos heitä ylipäätänsä on).

    Toisaalta pelkään, että he jotka apua oikeasti tarvitsevat jäävät avuntarvitsijoista ensiksi pois, koska matkat maksaa liikaa..

    VastaaPoista
  10. Hmm, meillä on kyllä joskus jaettu Lidlin tuotteita. Ehkä se on vain kauppiaasta kiinni, tai sitten muistan väärin.

    Asiakaspalaute kaupoille ruokalahjoituksista ei välttämättä ole yhtään huono idea. :)

    Leipäjono-foorumi: En usko, että apua tarvitsemattomia jonoissa on niin montaa, että heidän poisjääntinsä lisäisi muiden ruokasaalista jenin vertaa. Oma arvioni melkein on, että hyvä jos prosenttikaan porukasta on sellaisia jotka käy jonossa ilman tarvetta. Tarve ei aina näy päällepäin.

    Joskus jonoissa kuulee hirveää meuhkaamista siitä, kun joku lähtee jonon edestä taksilla. "Jumalauta tartte jonoon tulla jos taksiin on varaa." Ei taida tulla pieneen mieleen, että kaupunki jakaa liikuntarajoitteisille ja sairaille taksikortteja, joilla taksin käyttö on sairaalle maksutonta...

    VastaaPoista
  11. Minimitulot minullakin:
    Minäkään en usko, että heitä on paljon, mutta tuntuu että heistä halutaan pitää meteliä.
    Muistan vuodenvaihteessa julkisuudessa käydyn keskustelun,
    että Oulussa leipäjonoon mentiin suoraan etelänmatkalta.
    Tästä Oulu ilmiöstä köyhyys- ja leipäjonoilmiötä vähättelevät saivat vaan tuulta purjeensa alle.

    Sitä en osaa sanoa, että kuinkapaljon ruokakassien koko milläkin paikkakunnalla muuttuisi, jos hyväosaiset poistuisivat jonosta.
    Mutta toivon, että sen myötä tämä argumentti "että jonossa on vain niitä jotka ei apua tarvitse" voitaisiin unohtaa, koska siihen juupas eipäs keskusteluun käytettävä aika on mielestäni turhaa.

    Itse en myöskään usko siihen, että apuatarvitsemattomia oikeasti montaa olisi.
    En myöskään hyväksy sitä, että köyhyyden pitäisi näkyä köyhästä päällepäin, jotta tämä saisi oikeuden saada apua.
    Sekään ei ole mukavaa, että ruokakassin koko pienentyy.


    (Jo ennen Oulu ilmiötä Ben Zyskowicz sanoi seuraavasti Ylen kunnallisvaalidogumentissa "kyllähän sä tiedät,
    että niin kauan ku on ilmaista ruokaa nii on jonottajia".)

    ______

    Ruokalahjoitus palauteidea on minunkin mielestäni hyvä kehittelemisen arvoinen idea.

    ______

    VastaaPoista
  12. Mistä erotellaan hyväosaiset ja oikeasti köyhät? Sitten se menee siihen ulkonäköjuttuun heti? Köyhän pitää haista ja vaatteiden repsottaa, muuten ei köyhäksi uskota.

    Minä en edelleenkään usko, että kukaan hyvin toimeentuleva siellä huvikseen käy. Minusta leipäjonot on niin ankeita paikkoja, että miten joku JAKSAA mennä sinne nuukuuttaan?!

    VastaaPoista
  13. Melkein sama kun mielenterveysongelmaisen on oltava sekava, käytettävä mitä sattuu vaatteita eikä missään tapauksessa voi olla huoliteltu ja laitettu. Jopa lääkärit menevät siihen loukkuun, ettet voi olla sairas jos osaat ilmaista itseäsi sekä näytät siistille ja meikit on naamassa.

    Miksi ihmeessä köyhä tai sairas ei voisi olla siistin näköinen? Ei kai sitä nyt halua koko vastaantulevalle maailmalle kertoa ettei mene hyvin?!

    VastaaPoista
  14. Jos minäkin sen verran, että on oikeus invataksiin, mutta tuolloin sairiksella en kehdannut suoraan jonon eteen ajaa ja jonotin vaikka sattuikin ihan stnasti. En kehdannut siis näyttäytyä vammakkina. Ja totta on myös se, että en kehdannut laittaa ns. parempaa hametta päälle, vaan otin sen vähän kulahtaneen.

    On sitä ihminen omituinen... Lisäksi ajattelin, että pitäisikö laittaa sormus taskuun (mulla on miesvainaalta jäänyt ainoa perintö sellainen vanha, iso monogrammisormus, kultainen).

    Mutta tilanne oli tuolloin se, että päivärahat olivat tulossa (mutta tietysti myöhässä) ja fatta kehoitti lainaamaan tutuilta eli siinä sinniteltiin 8 viikkoa ilman rahantuloa. Kyllä se leipä ja EU-kassi olivat tarpeen, oikeasti. Vaikka sitten tuoretta hainkin Liiteristä ja meidän vihanneskioskista, josta saa B-luokan vihanneksia esim. 1 euro kilo tai 1 euro/pussi, se pelastaa paljon!

    VastaaPoista
  15. Poistitko sen uusimman postauksesi, sen työjutun? Miksi?

    Sea osuu naulankantaan... Minua eivät lääkärit ole ikinä ottaneet tosissaan/eivät ole uskoneen kärsimystäni, kun olen puhtaissa vaatteissa ja meikkiä naamalla mennyt valittamaan oloani. Ärsyttää!

    VastaaPoista
  16. Joo, poistin. Koko teksti jäi tuntumaan jotenkin vajaalta, kirjoitan aiheesta joskus kunnolla ajan kanssa niin että olen itsekin tyytyväinen lopputulokseen...

    VastaaPoista
  17. Ok. Minä rupean aina helposti epäilemään itseäni että näinkö unta vai mitä! =D

    VastaaPoista
  18. Ne jutut mitä oon RuokaNyssestä lehdistä lukenut, on sanoneet, että aloitteen koko juttuun on tehnyt nimenomaan Pirkanmaan osuuskauppa (POK) eli juurikin S-ketju. Viimeksi luin pari viikkoa sitten Kirkkosanomista RuokaNyssen toiminnasta, ja siinä kyllä sanottiin, että POKilla on toiminnassa iso rooli. Seurakunta organisoi käytännön työn, mutta S-kaupoista tulee ruokaa. Siinä muuten sanottiin myös, että toimintaan kaivataan lisää vapaaehtoistyöntekijöitä.

    VastaaPoista
  19. Samoihin aikoihin RuokaNyssen aloittamisen kanssa hävisi mun lähi-Salesta ne halvennusruuat. Menevät sinne varmaan. Se oli siis tulonsiirto multa vielä köyhemmille :-]

    VastaaPoista
  20. toisaa: Hieno juttu, jos S-ketjunkin kaupoista annetaan lahjoituksia! Ja hyvä vain jos alennussafkat menevät jonoihin. Täällä päin S-kaupat eivät kuulemma lahjoita, mutta voi olla että kyse on sittenkin ihan kauppiaskohtaisista linjauksista?

    VastaaPoista
  21. toisaa: Luin sen ihan saman jutun. Ehkä juttu on tehty viikkoja sitten? Mä kävin diakonilla juuri viime viikolla ja sillon kuulin häneltä S-ketjun ongelmista. Samana päivänä sain Nyssestä kanamunia, flooraa ja leipää kun liha- ja maitohyllyt oli tyhjiä, pelkkiä ns eu-apuja oli.

    VastaaPoista

Kommentointi vapaa. On mukava huomata joskus kirjoittavansa ihmisille pelkän kasvottoman internetin sijaan.