lauantai 11. huhtikuuta 2009

Koiraa karvoihin katsominen

Suomen suosituimmat blogit käsittelevät nykyään muotia, ennen ne käsittelivät käsitöitä.

Haluaisinkin rakentaa kulissin.

Haluaisin näyttää siistiltä, nuorekkaalta, aktiiviselta ja sosiaalisesti aktiiviselta; juuri sellaiselta mitä työnantaja ja yleinen verkostoituminen kaipaa. Sitä varten tarvitsisin mielellään kolme siistiä ja yksinkertaisen tyylikästä vaatekertaa: yksi lyhythihainen, yksi pitkähihainen ohut ja yksi lämpimämpi kokonaisuus. Jos joku väittää ettei vaatteiden hintataso ole noussut, katson kyllä kieroon.

Lisäksi tarvitsisin kengät, mitkä tahansa siistit yksinkertaiset ja mustat, mielellään nahkaa ihan hoidon ja käyttöiän vuoksi, ja niillä pitäisi olla hyvä kävellä pitkiä matkoja. Siisteihin vaatteisiin soveltuva takki olisi myös melko välttämätön, mutta yksi varmaan riittäisi.

Ja laukku. Vanha kauhtunut kangaskassi ei sovi kuvaan, jos haluaa esiintyä normaalina kansalaisena, jossa mikään ei kiinnitä huomiota. Joku yksinkertainen olkalaukku tai reppu, ne eivät paljon maksa mutta halvat hajoavat herkästi. Parempi melkein maksaa laadusta.

Pitkäksi aikaa siisti look ei maksaisi kovinkaan paljon, mutta investointi pitäisi silti hajauttaa useammalle kuukaudelle ruokajonosta huolimatta.

Itsetuntoni nousseena ja pystypäin lähtisin sosiaalisiin rientoihin, poikkeaisin kerran viikossa jatkoilla uusien tuttavuuksien seurassa oluella ja siemailisin sitä hitaasti vihjaillen pöytäseurueelleni, etten "periaatteesta" juo paljon enkä humaltuakseni. Sätkän käärisin pöydässä rennosti kuin ohimennen, katu-uskottavuuttani korostaen ja hurmaisin tiedostavilla ja kriittisillä kommenteilla keskustelussa hyvinvointiyhteiskunnasta. Muuntaisin köyhyyden sosiaaliseksi pääomaksi, boheemiksi, trendimuusaksi.

Vähävaraisuudella kikkailu on tyylikästä: kirpparilöydöt, "suhteilla" saadut huonekalut, halvat kämpät keskeisillä sijainneilla ja yhteiset lauantait kaveriporukalla UFFin alennusmyynneissä. Ruokajonossa käymisessä ei sen sijaan ole mitään trendikästä tai siistiä, eikä siihen viitata coolin ohimennen viikon aktiviteeteista puhuttaessa. Missä kohtaa köyhyys tai vähävaraisuus ei ole enää tyylikästä? Sanoisin, että siinä vaiheessa kun on pakko.

Monet pitävät kulisseja yllä viikosta ja vuodesta toiseen. Vaatteet ovat aina siistejä ja puhtaita, eikä päällepäin näy että ne on hankittu tehtaanmyynnistä alennuksella merkkivaateliikkeen sijaan. Kengät ovat ehkä kirpparilta, ja niiden kanssa on pidettävä tietynlaisia housuja etteivät hajonneet kohdat näy. Huoliteltu tyyli tekee ihmisestä neutraalin, näkyvä köyhyys taas leimaa. Hyvässä ulkonäössä on se etu, etteivät ihmiset ympärilläsi vaivaannu puolestasi jonkun kysyessä, lähdetäänhän kaikki nyt porukalla ravintolaan syömään. Huono on se, että saattaa joutua keksimään valkoisia valheita siihen miksei lähde mukaan.

Ulkonäkökulissin ylläpito on mielekästä tiettyyn rajaan asti. Parisuhdemarkkinoilla on paremmat saumat. Töitä saa huomattavasti helpommin, jos näyttää asiakasesittelykelpoiselta. Sairaslomista ja pitkästä työttömyydestä ei kannata puhua haastattelussa, ellei ole pakko tai ellei se poikkeuksellisesti edistä työnsaantia. Järkeä voi huutaa mukaan vaikka siinä vaiheessa, kun toimivan joukkoliikenteen alueella tulee eteen auton käyttö statuskysymyksenä.

Ruokajonoissa kulissikävijät melkeinpä tunnistaa: siistit, muodikkaat vaatteet, laitetut hiukset, tyylikkään pelkistetty vanha lentokonelaukku tai vastaava lähikaupan muovikassin sijaan. Joku ehkä katsoo kyräillen ja ihmettelee puoliääneen, mitä tuokin täällä tekee kun on noin toimeentulevan näköinen. Voi kuitenkin olla, että juuri näillä ihmisillä tarve on suurin.

Ulkonäkö ja julkisivun ylläpito voivat olla turhaa ylpeyttä, mutta joillekin se on viimeinen oljenkorsi itsekunnioitukseen. Jos koko elämä tuntuu romahtaneen, voi viimeinen tapa pitää itsensä koossa ja osoittaa hallitsevansa elämäänsä edes jossain määrin olla huolellinen hiustenlaitto aamulla. Elämäntilanteen muutosta ei haluta nähdä peilistä päivittäin. Ainakin se voi antaa uskoa siihen, että joskus asiat ovat paremmin ja vielä voi palata entiseen.

5 kommenttia:

  1. Totta taas puhut, oi toveri. Vaikka nyt olenkin määräaikaisesti (tietty!) töissä, en ole ostanut ihkauusia vaatteita varmaan noin 10 vuoteen. Kaikki on nettihuutokaupoista tai kirpparilta, joskus vaihdoimme entisen työkaverin kanssa vaatteita päittäin - ei näytä aina käyttävän samoja vaatteita. Työnantajiin päin taas kerroin välillä koko totuuden, välillä välttelin; riippui paikasta. Totta on myös, että leipäjonoon laitoin kulahtaneemman hameen - kotona olisi ollut toinen, se työnhakuhame...
    Kyllä ihminen on kummallinen eläin. Eräässä työpaikassamme työllistetty kaveri, parikin tutkintoa taisi olla, pääsi hanttihommiin vähäksi aikaa. Hän tuli aina töihin huolitellussa puvussa ja salkku mukana. Salkku vaivasi meitä ja nuoria + hulluja kun olimme, tarkistimme kerran sisällön: kaksi vanhaa Hesaria sekä jokunen pari sukkia. Kulissit oli säilytettävä!

    VastaaPoista
  2. Mielenterveystoimistossa aina hämmästelevät minun ulkonäköä. Miten olen laitettu, mutta sairas. Vastaus on "miksi minun pitäisi kaikille kadulla vastaantuleville näyttää miten huonosti menee". Samaa voisi soveltaa köyhyyteen. Minun surkeuteni on minun asiani, mielummin kuljen siistinä ja sulaudun porukkaan.

    Itse joudun ostamaan vaatteet oikeastaan uutena kun ei kirppareilla myydä tarpeeksi isoja vaatteita. En myöskään ole löytänyt kirppareita joissa oikeasti olisi halpaa. Vinkkejä? Tampereella. Mutta siis yhdet farkut kestää 1-2v riippuen käytöstä. Paitoja ostan alesta 10-15e, niitä on pari kolme erilaista. Näitä käytän sitten aina kodin ulkopuolella. Kotona käytetään itse ommeltuja lökäpöksyjä ja virttyneitä t-paitoja. En kuluta niitä siistejä vaatteita turhaan. Kengät on yleensä 10-20e alepopoja ja ne kestävät 1-2v. Takit on sitten se ongelma, ne on aina kalliita, ale tai ei.

    VastaaPoista
  3. Omasta kokemuksestani ruokajonokäynneistä sanoisin tähän sen verran, että olen varmaan näyttänyt kulissikävijältä, mutta en ollut sitä. Voihan siellä sellaisiakin olla kuin minä silloin: köyhyys ei ole vielä ehtinyt olla pitkäaikaista, mutta esim. pari kk kun odottelee saikkurahoja niin on pakko mennä ruokajonoon. Ja vaatteet ovat vielä ehjiä ja siistejä, kun köyhyys ei ole kestänyt vuosia.

    Minulla on paljon ajatuksia taas, mutta pää ei toimi... =/ Pms-ahdistus perkele pysäyttää aivotoiminnan. Pike mulle kommentoi että Suomessa ei ole köyhiä, pitänee tätä vielä mutustella ja mennä omaan blogiin kirjoittelemaan lisää vaikka siitä kirjasta!

    VastaaPoista
  4. HEI.ASUN TUKHOLMASSA JA SAAN MELKEIN KAIKEN ILMAISEKSI MITÄ VAIN HALUAN.NETILLÄ IHMISET ANTAVAT POIS JOPA UUSIA HUONEKALUJA,KOSKA OVAT TEHNEET HÄTIKÖIDYN OSTOKSEN JA EIVÄT VAIVAIDU MUUHUN KUN ILMOITUKSEN LAITTOON NETTIIN.ANNETAAN POIS ENSIMMÄISELLE JOKA HAKEE J.N.E.JOSKUS TUNTUU IHAN USKOMMATTOMALTA ETTÄ SAAKO SEN TOSIAAN ILMAISEKSI,VAIKKA ARVO OLISI MITÄ.KAIKILLA EI OLE PIKKURAHAN PUUTETTA...IHMISET HEITTÄVÄT MYÖS VAATESÄKKEJÄ ROSKAHUONEISIIN,KADUN VARSILLE,JOS EI SATU VAATEKERÄYSLAATIKKOA OLEE LÄHELLÄ.USEIN LAATIKOT ON HAJOTETTU JA VAATTEITA JA KENKIÄ YM.TAVARAA LOJUU PITKIN MÄKIÄ JOPA VIIKKOTOLKULLA.AINUT MITÄ TÄÄLTÄ EI SAA ON RUOKA,SIIS RUOKABUSSIT JA PANKIT PUUTTUU!(kirkolta voi anoa pitkän keskustelun jälkeen)JONKU VAIVAISEN KUIVAMUONA KASSIN JOKA SISÄLTÄÄ RIISIÄ,MAKARONIA,KUIVASOPPAA.SAIPPUAA,PAPUJA TAI JOITAKIN RYYNEJÄ.JOULUNA SAA JOPA PIPARKAKKUJA.HARVOISSA TAPAUKSISSA VOI SAADA KUPONGIN JOLLA VOI OSTAA KAUPASTA N.KERRAN KUUSSA...ITSE KÄYTIN TÄTÄ PALVELUA N.6.V SITTEN MUTTA MIKSIKÄS SE ON MUUTTUNUT,TIES VAIKKEI RUOKAPUSSIA ENÄÄ EDES SAA.KYLLÄ MAKSAA AINAKIN VAIVAN...SUOMESSA KÄVISIN ILMAN MUUTA HAKEMASSA ILMASTA RUOKAA,JOS OLISI AIKAA JONOTELLA...

    VastaaPoista

Kommentointi vapaa. On mukava huomata joskus kirjoittavansa ihmisille pelkän kasvottoman internetin sijaan.