tiistai 4. elokuuta 2009

Mitä me haluamme? Perustulon! Milloin sen haluamme? Nyt!

Perustulo vähentäisi työttömyyttä (HS 04.08.09)

Suosittelen lämpimästi. Olen harvassa asiassa kovin ehdoton, mutta kai jokaisella on oltava jokin kiihkoilun aihe?

Olen jo pidemmän aikaa meinannut kirjoittaa aiheesta, onneksi Ville Niinistöltä tuli sopivasti tuo perusasiat läpi käyvä pohjateksti. En ole erityisesti tutustunut eri perustulomalleihin, mutta Vihreiden perustulomalli kiehtoo, koska siinä on pohdittu talouden ja kustannusten kannalta realistisia toteutustapoja. Vuosien ajan tuntui, että perustulokeskustelu kuihtui aina alkuunsa jonkun kysyessä, kuka tämän kaiken maksaa.

Sitä suuremmalla syyllä perustuloa on syytä pitää pinnalla, kun SATA-komitean sosiaaliturvauudistus tuntuu kusevan minimituloisten osalta käsille. Työmarkkinajärjestöt eivät saa minulta anteeksi ihan heti.

Ilmaisesta rahasta puhuttaessa tulee väistämättä vastaan jonkun nerokkaan piruparan kommentit loisimisesta yhteiskunnan varoilla. Kuitenkin ilmaista rahaa saa jo nyt, mutta epätoimivan järjestelmän takia osa niistä, joille se rahatilanteen puolesta kuuluisi ja jotka siihen olisivat oikeutettuja, jää ilman. Tukien vastikkeina ovat satunnaisesti toimivat, mielivaltaiset tai muuten tarkoitusta vastaamattomat työvoimapoliittiset toimenpiteet. Tukityöllistettyjä ketjutetaan vakinaiseksi palkkaamisen sijaan, kaupungit lakkauttavat itse omia tukityöllistyskohteitaan ja kahdeksan euron päiväpalkkalaisia käytetään häikäilemättä hyväksi. Työttömät eivät ole potentiaalista työvoimaa, vaan ilmaistyövoimaa.

Vuokravajausta tai terveydenhoitokuluja toimeentulotuella paikkaavan työttömän/toimeentulotukiasiakkaan ei kannata tehdä silpputöitä, varsinkaan vajaakuntoisena. Käteenjäävästä palkasta 50% vähennetään työttömyyskorvauksesta ja 100% toimeentulotuesta. Palkkatodistuksen toimittaminen Kelaan voi helposti johtaa parin kuukauden katkoon tukien maksussa.

Perustulo ei takaisi ns. elämäntapapummeille leveää leipää, mutta yhtenäisenä minimitulona mahdollistaisi niin työttömien kuin vajaakuntoistenkin opiskelun, samoin kuin työn ja opiskelun yhteensovittamisen. Se tuskin poistaisi ruokajonoja, mutta varmasti vähentäisi jonkun verran avuntarvitsijoiden määrää (esim. opiskelijoita) ja ennen kaikkea nostaisi pienituloisten elämänlaatua. Pompottaminen, juoksuttaminen, nöyryyttäminen, epäselvyydet laskelmissa ja maksuissa, lainarahojen laskeminen tuloiksi ja pitkät käsittelyajat olisivat edes osittain historiaa.

Olen pessimistinen sen suhteen, että Suomessa päästäisiin vielä vuosikymmeneen toteuttamaan radikaaleja sosiaaliturvauudistuksia. Katson olevani optimisti ajatellessani, että se kuitenkin tapahtuu vielä minun elinaikanani vastustajien kritiikin kuivuessa kohta kohdalta kokoon vuosien myötä.

7 kommenttia:

  1. Ja että perustulostakin on puhuttu pitkään... Kyllä sen pitäisi olla itsestäänselvyys jo tässä vaiheessa. Luin artikkelin, paremminkin asiasta on kirjoitettu joskus aikoja sitten eli ärhäkämmin ja jotenkin varmemmin. Ehkä lama vaikuttaa siihenkin, että asiasta ei kovin kärkkäästi ja kovaa uskalleta taaskaan puhua! Minä kannatan lämpimästi <3

    VastaaPoista
  2. Polgara: Joo, ei tuo Niinistön teksti tosiaan mitenkään liikkeellepaneva ollut, mutta informatiivinen niille joille perustulo ei sano ennestään mitään ja sitäpaitsi lehdessä hyvällä paikalla...

    Perustulon kannattajat ovat jotenkin jumiutuneet viime aikoina hyöty- ja talousargumentointiin, ja toivoisin hiukan enemmän lisää sitä ihmislähtöistä kehitystarvetta. Ehkä on kuitenkin hyvä, että argumentointiakin on joka lähtöön.

    VastaaPoista
  3. Tervehdys taas.

    Löysin suomen madridin suurlähetystön media katsauksesta, että madridissakin kirjoitellaan suomalaisista leipäjonoista!

    Linkki löytyy kätevimmin leipäjono-foorumin artikkeli arkistosta (18.6)

    VastaaPoista
  4. Kiitos vinkistä. Törmäsinkin muistaakseni tuohon El Pais:n juttuun kun se oli juuri ilmestynyt, mutten löytänyt silloin suomennosta. Eipä tullut silloin mieleen etsiä lehdistökatsausta. :)

    Nappasin muutenkin pari kesän aikana tullutta juttua joita en ollut ennen nähnyt Leipäjonofoorumin arkiston linkeistä tämänkin sivun artikkelilistaan... Lf Yp, foorumin artikkelilista on varsin kunnioitettavan kattava! :) Pitäisi muutenkin muistaa useammin katsoa foorumin sivuilta uusia infoja...

    VastaaPoista
  5. Ruokakassipaikkoihin lisätty nyt Oulu, Yli-Kiiminki ja Rovaniemi. Ei hyvin mene Pohjois-Suomessa, aika kiven alle kätketty ruoka-apukin.

    Ruokajonoon meno on iso asia jo sekin; miten paljon suurempi kynnys olisikaan sopia ensin tapaaminen diakoniatoimistoon, jotta voisi täyttää hakemuslomakkeen, jotta pääsisi hakemaan kassin ruokapankista? Onko avun tosiaan oltava niin monen portin takana?

    VastaaPoista
  6. En voinut vastustaa kiusausta ja olla panematta leipäjonolistan alkuun mainintaa ulkoministerimme brändi-työryhmästä ja El Paisin kirjoituksesta. Onhan se meinaan aikamoinen saavutus saada El pais lehteen kirjoitus suomalaisista leipäjonoista..

    VastaaPoista

Kommentointi vapaa. On mukava huomata joskus kirjoittavansa ihmisille pelkän kasvottoman internetin sijaan.