lauantai 10. huhtikuuta 2010

Liikamakua

Terveydenhoitokulujen kattaminen sosiaaliturvalla on joillakin paikkakunnilla vajaakuntoisille, liikuntarajoitteisille ja muuten sairaille varsinainen leipään leivottu kivi hyvinvointivaltion viimeisellä ehtoollisella. Kunnan sosiaalitoimi on lisännyt päälle kirsikan rajoittamalla sekä ennakkoon hankittavien hinta-arvioiden että maksusitoumusten voimassaoloaikoja - lääkkeiden hinnat muuttuvat niin usein, sanovat. Erilaisten virasto-ongelmien kasauduttua lyhyen ajan sisällä teki mieli huutaa, hajottaa poistyöntäviä pleksitiskejä tai edes valittaa kirjallisesti mihin tai kenelle tahansa. Yksinkertaisista asioista on tehty taas vaikeampia yksinkertaisille ihmisille, joille asiat ovat ennestäänkin vaikeita.

Kunnan sosiaalitoimella on ollut tapana vaatia jokaista lääkemaksusitoumusta varten uusi hinta-arvio riippumatta siitä, onko lääkitys jatkuva tai onko hinta aina sama. Maksusitoumuslääkkeisiin tarvittavat kaksi apteekkikäyntiä ja kaksi visiittiä fattaan sai ennen hoidettua samalla reissulla muiden asioiden kanssa silloin, kun seuduille oli muutakin asiaa.

Lääkevalmisteiden hintavaihtelu on kuitenkin uuden linjauksen mukaan niin tiuhaa, että hinta-arvio täytyy jatkossa toimittaa sosiaalitoimistoon saman päivän aikana, ja ellei maksusitoumusta nouda ja käytä seuraavana päivänä, se vanhenee. Ennen maksusitoumukset olivat sentään voimassa sen toimeentulotukikuukauden loppuun, jonka aikana maksusitoumus oli myönnetty.

Sosiaalitoimen käytännöt maksusitoumusten myöntämisessä julkisen terveydenhuollon puolelta määrättyihin reseptilääkkeisiin vaihtelevat kunnittain ja pahimmillaan jopa saman toimiston työntekijöiden välillä. Aiemmilla asuinpaikkakunnillani lääkkeisiin sai maksusitoumuksen yksinkertaisesti esittämällä reseptin sosiaalitoimiston tiskillä ja täyttämällä lomakkeeseen lääkkeiden about-hinnan. Tuensaajapotilaan kannalta järjestelmä oli toimiva ja looginen: uusimattomaankin reseptiin sai maksusitoumuksen, koska jos reseptiä ei syystä tai toisesta uusita ei synny kulujakaan. Ja koska reseptistä riitti toimistolle kopio, sai reseptin uusittua toimeentulotuen käsittelyn aikana ja haettua lääkkeet tarpeen mukaan ilman viivytyksiä.

Täällä reseptilääkkeiden hankkiminen sosiaalitoimiston maksusitoumuksella vaatii yhteensä viisi asiointikäyntiä. Kun resepti on saatu terveyskeskuksesta noudetaan apteekista hinta-arvio, joka toimitetaan alkuperäisen reseptin kanssa sosiaalitoimistoon. Sittarin saa seuraavana päivänä, ja lopuksi seistään hikisenä apteekin reseptijonossa karvalakkipappojen riidellessä lääkevaihdosta. "Minä haluan hammassärkyyni Buranaa enkä mitään ipumakseja! Se halvempi ei toimi, kyllä minä olen kokeillut!" Maksusittarikikkailu on turhauttava toimenpide, ja kodin, tk:n, apteekin ja sossun siirtymävälit matkakuluineen motivoivat ostamaan lääkkeet omalla rahalla ja laskuttamaan kulut takautuvasti, vaikka se tarkoittaisikin viittä päivää vedellä ja leivällä.

Sain työkeikan, ehkä. Pitkän päivän päätteeksi käteeni ehkä sujautetaan jokin seteli, ja muutaman vuorokauden sisällä valuutta jatkaa jotakuinkin täysimääräisenä kiertokulkuaan valtiontalouden ylläpitoon. Ensimmäiseksi kävelen verokorttiyhteiskunnan rakenteita romuttava seteli taskussani sisään yhdestä niistä ovista, joista varattomilla ei ole asiaa ja leikkautan hiukset parturikampaamossa ensimmäistä kertaa vuoteen. Käynnistä tulee neljäs maksullinen tällä vuosituhannella.

Oli mustaa, harmaata tai valkoista, kaikki raha tulee nyt tarpeeseen, jotta voin kietoutua itsepetokseen ja elää huoletonta just tätä päivää just nyt, kun postien seasta löytyi pahaenteinen kirje Kelalta ja seuraava arkipäivä on siis valmiiksi pilalla. Syksyllä työvoimaneuvoja kyseli rutiininomaisesti opintojen keskeytystodistusta ja lupasin hoitaa asian kun vain ehdin ja muistan. Sen toimitukselle ei asetettu eräpäivää tai muutenkaan juuri kuumotettu, työnhaku pysyi normaalisti voimassa, työelämävalmennussopimus hyväksyttiin ja ylläpitokorvaukset tulivat normaalisti tilille.

Syksy ja kevät ovat olleet mielenterveyden, asumisen ja perusturvallisuudentunteen kannalta tuskaisen kaoottisia. Rämmin kuukausia päivän kerrallaan yöpaikasta ja kriisistä toiseen ja pysyin kasassa turvautumalla duuniin ja sen tarjoamaan sosiaaliseen tukiverkkoon. Hoitoon hakeutumisen kivinen tie oli ennestään riittävän kuljettu evättyjen kuntsareiden ja terapioiden umpikujiin asti enkä halunnut sairaslomaa. Ehkä olisi pitänyt, koska minkä taakseen jättää, sen edestään löytää: Kela totesi tehneensä virheen myönnettyään työmarkkinatukea puuttuvasta keskeytystodistuksesta huolimatta. "Virheen" takia puolen vuoden aikana on Kelan mukaan tapahtunut tukien "liikamakua" [sic]. Halusivat hyväksyntäni oikaisupäätökselle, jonka sisältöä ei kerrottu. Voivatko "liikamaku" ja "oikaisu" viitata mihinkään muuhun kuin takaisinperintään, ja jos niin mihin?

Hallintolain mukaan vastaanottajan katsotaan saaneen kirjeen seitsemän vuorokauden sisällä päiväyksestä. Kela oli siis jättänyt vastausaikaa 2-3 arkipäivää, ja kun vielä hain postini poste restantesta vasta reilun viikon tauon jälkeen, palautuspäivä oli jo ollutta ja mennyttä. Myös työnhaku oli (huomaamattani, oma moka) katkennut välittömästi työelämävalmennuksen jälkeen, joten koko tilanne vaatii antaumuksellisia Kela- ja työkkärikäyntejä ja intensiivisiä puheluita numeroihin, joissa jonotuskin maksaa. Yritin päästä prosessissa alkuun, mutta perillä työkkärin ovessa kerrottiin yli 25-vuotiaiden palveluiden siirtyneen kokonaisuudessaan toiselle puolen kaupunkia. Alle 25-vuotiaitakaan varten ei ollut esimerkiksi asiointitiskiä, enkä löytänyt yhtään työntekijää jolta kysyä edes soveltuvia puhelinnumeroita aikuispuolelle.

Asennoidun suosiolla siihen, etten koskaan näe vielä maksamatta olevia ylläpitokorvauksia ja aktivointilisiä, mutta jännitän miten Kela toimii puolen vuoden "liikamakujen" suhteen. Selvittely saa jatkua maanantaina, nyt voin vain yrittää saada lisäaikaa vetoamalla hallintolakiin ja selvittää pykäläryteiköstä mahdollisia seurauksia.

Kelan tuntien - ja jos hallintolaista mitään muistan - ei hyväksyttäväksi lähetettävä oikaisupäätös ole sisällöltään oikeastaan koskaan asiakkaan kannalta myönteinen, koska asiakkaalle selkeän myönteisiä päätöksiä ei tarvitsisi hyväksyttää.

Ensi viikosta tulee rankka. Viikonloppu aikaa jalostaa unetonta ahdistusraivoa tiiviin peräänantamattomaksi kärsivällisyydeksi, jolla selvitään vielä tästäkin tukikriisistä kunnialla ja veloitta.

17 kommenttia:

  1. Tämä on Kafkaa. Vetää sanattomaksi.

    VastaaPoista
  2. Lisäisin vielä, että kaikki sosiaalitoimistot eivät edes suostu maksusitoumukseen, koska se on heille kallista. Edellisessä sossussa oli ostettava aina lääkkeet ensin itse ja perittävä kuittia vastaan takaisin. Nykyisessä sossussa rajana on 50e. Jos lääkekulusi ei yllä yli tuon ei maksusitoumusta tipu. Täällä onneksi saa sentään maksusitoumuksen heti kun vain käy paikan päällä sitä pyytämässä. Kolme reissua siis riittää jos resepti on valmiina, yksi apteekkiin hakemaan arvio, sossuun sitoumusta ja apteekista lääkkeet. Onneksi nuo vielä sijaitsevat parin sadan metrin päästä toisistaan. Miinus on, että sossu menee kiinni klo 12 ja maksusitoumuksia kirjoittava nainen menee AINA ruokatauolle klo 11 ja palaa klo 12 jollon sossun on kiinni. Ei kai sitä syömästä voi kieltää klo 11-12, mutta kyllä se vituttaa. Kaikki työttömät ja köyhät kun ei ole mitään aamuvirkkuja.

    Miksi muuten sossu ei voisi katsoa netistä lääkkeiden hintoja? Esim. yliopiston apteekki pitää listaa kaikkien lääkkeiden hinnoista.

    Toinen raivostuttava on, ettei sossuni suostu maksamaan terapian omavastuita laskua vastaan. Joka hiton kuukausi maksan yli satasen laskun ja odottelen puoli kuukautta rahoja takaisin. Miksi en voisi lähettää laskua perushakemuksen mukana ja rahoja voitaisi laittaa tilille kun muutenkin laittavat? Sehän olisi heille säästöä kun ei tarvisi kahta kertaa tehdä päätöksiä. Vaan ei, kuvittelevat kai absolutistin ryyppäävän terapiarahansa. Kummallista kyllä, edellisen asunnon aikaan sähkölasku maksettiin laskua vastaan perushakemuksen mukana. Ilmeisesti sähkölaskurahoja ei ryypätä?

    Jaksamisia sinne! Tämä köyhänä eläminen on kyllä työ siinä missä mikä tahansa muukin.

    VastaaPoista
  3. Ano Nyymi kirjoittaa:

    Jo kauan sitten eräällä kurssilla sanoin, vetäjän tiedustellessa mielipidettämme paikallisesta työvoimatoimistosta, että mitä vähemmän niitten kanssa on tekemisissä, sitä paremmin menee. Ja moni muu oli kanssani samaa mieltä. Suhteeni Kelaan on mahdollisimman etäinen, onneksi viime kesäiseen muuttorumbaani liittyvien asioiden hoitajaksi sattui henkilö, joka ainakin näennäisesti pystyi oleman neutraali. Jotenkin hymy vain tuntui hiukan pinnistetyltä. Joka tapauksessa asiat sujuivat hyvin. Aikaisempien kokemusteni vuoksi en kuitenkaan voi sanoa tämän suomalaisten sosiaalivakuutuslaitoksen kuuluvan mitenkään ykkösystäväkseni, vaikka toimeentuloni sieltä tuleekin.

    Työkkäriin päin asiat hoituivat viimeksi sähköpostilla, kun sanoin virkailijalle ihan suoraan, että "alkaa ahistaa", kun ilmoittautumispäivä lähestyy. Tämä oli mielestäni joustavuutta jos mikä. Siitä putiikista on myös sellaisia kokemuksisa että oksat pois. Eräs naisvirkailija mitätöi suurin piirtein koko saavutukseni työelämässä. Sitä sentään on aika paljon hankittuna. Samoin kävi koulutukselle, jota myöskin on ihan kohtuullisesti eri ikäisenä hankittua ja oikeista oppilaitoksista jopa pääsykokeiden kautta läpäistynä, jos on myöskin työvoimakurssituksista.
    Myös eräs taiteilijatuttavani, itsensä pääasiassa taiteellaan elättänyt, kertoi kokeneensa vastaavanlaisen mitätöinnin. On aika raakaa, kun tällaiselle ihmiselle sanotaan, ettei hänellä ole mitään erityistä lahjakkuutta mihinkään!

    Kyllä olen itse aina huolehtinut visusti päivämääristä ja tsekannut postini säntillisesti, koska näin pääsee ihan yksinkertaisesti vähemmällä. Tiedän kokemuksesta, että ihminen on todella pieni ja heikko, kun vastassa on suuri byrokratia. Hattua nostan jokaiselle, joka pystyy voiton näistä ottamaan.
    Mitä tulee tuohon perustoimeentulotukeen, kyllähän siinä sitten vitsit on vähissä, kun 40 % alennukseen saakka joutuu. En tiedä, onko siinä joku aikamäärä, jos on vaikka 20 prosentin vähennys jo otettu, että alettaisi taas nollilta eli saisi täyden rahan?

    No minä yritän kituuttaa ja pysytellä "kaidalla tiellä", etten tarvitsisi heitä. Kuten olen sanonut, ikävä odottaa vanhenemistaan, mutta tässä elämäntilanteessa se tavallaan on myös helpottavaa, koska tietää, että loputtomiin tätä työttömyyttä ei enää jatku. Tekivät sitten eläkeiälle mitä tahansa.

    VastaaPoista
  4. Eräässäkin sossussa on 75 euroa lääkkeiden omavastuuraja eli vasta kun olet itse maksanut tuon verran terveyskeskuslääkärin sairauteen määräämistä lääkkeistä, voit saada loppuvuodelle maksusitoumuksen... sekään EI ole täysin varmaa *huoh*. Eli uusi outo ohjeistus jälleen kerran.

    Lisäksi tukiasunnoissa on havaittu myös uusi outo piirre. Omavastuuosuus oli pari pvää myöhässä, koska rahatkin olivat myöhässä: ovea ei korjattu (lukko rikki eli ovi oli auki koko ajan!!!) ennenkuin henkilö maksoi omavastuuosuuden korkoineen! Olihan sieltä viety sitten kalustusta muuhun käyttöön jne. Mutta miten todistaa tämä, kun jatkuvaa valvontaa ei ole? Kivoja ylläreitä yhteiskuntaan takaisin yrittävän kaverin kannalta. Tätäkin piti jo huutaen selvitellä, prletto!

    Parempaa tuuria sinne kuitenkin!

    VastaaPoista
  5. Sea: Hyvä kun jaksat aina käydä kertomassa, miten eri tavoilla asioita eri paikoissa hoidetaan. :) Tällä viiden sossukunnan skaalalla ei voi kovin paljoa vielä yleistää, ja minuakin oikeasti kiinnostaa tietää missä kaikessa ja millä tavoin käytännöt poikkeavat.

    Ofelia: Hyvinhän tämä tässä. Löydettiin muuten mun tilalle vuokralainen!

    Ano Nyymi: Kiva lukea muiden kokemuksia. Työttömyys käy jo muutenkin hermoille, kun ei oo rahaa, kaikki tuet katkolla ja herneet hengitysteissä suurenee joka selvityspyyntökirjeestä...

    Riesa: Kyl se siit, vihjaillaan toisillemme sopivista kämpistä. Tänään olis ollut yks näyttö minkä autuaasti unohdin ku silmät roikkuu duunivlopun jälkeen vieläkin poskille.

    Polga, no just...

    VastaaPoista
  6. Hyvä että vuokralainen löytyi!

    Mahtavia artikkeleita oot taas koonnut roppakaupalla. Jutut vähän ahistaa mut silti varastin pari. =)

    Mikä ihme tuo sossu ja lääkkeet -juttu on... Onkohan täälläkin nykyään sama käytäntö noissa arvioissa ja muissa?! Ehkä soitan ja kysyn jos muistan.

    VastaaPoista
  7. Meninkin "kehumaan". Kylmää kättä tuli kun tänään menin maksusitoumusta hakemaan. Ne pitääkin tästä lähin lähettää sinne isoon toimistoon johon muutekin perustoimeentulotuen asiat on siirretty. Eli postitellaan taas omaan laskuun ja odotellaan viikkoja. Enhän minä niitä lääkkeitä olisi tarvinnutkaan.

    Nyt yritän juuri soitella sinne isoon toimistoon kun terapialasku kuitteineen ja reseptit kuitteineen (edelliset lääkkeet) lähti heille jo pari viikkoa sitten. Pari päivää sitten sain reseptin takaisin, mutta terapialaskua tai rahoja ei näy. Alkas olemaan nälkä ja pikkusiskon 18v synttäreitäkin olisi kiva viettää. Pääsisi vaan puhelimella läpi. En ole edes keskukseen vielä päässyt, tuuttaa vaan varattua.

    VastaaPoista
  8. Hah! Pääsin juuri tuon lähetettyäni läpi! "Odottakaa sulkematta puhelinta. Odotettu odotusaika yli viisi minuuttia." Ja kuka maksaa laskun odottelusta, kuka! Saakeli, korotus tukiin kun jatkuvasti pitää olla maksamassa postimaksuja ja puhelinlaskukin kasvaa!

    VastaaPoista
  9. Sea: Jaa tuli sittarianomus paluupostissa käteen?

    Muistuta huviksesi niitä vaikka kantelemalla siitä, että viranomaisen on toimitettava väärään paikkaan saapunut yhteydenotto viipymättä oikealle viranomaistaholle, jos sellainen on. Ei se vaan mee niin, että kun ei nyt jaksa kävellä naapurihuoneen Raijalta pyytämään kunnan kirjekuoria, niin palautetaan asiakkaalle, hoitakoon ite.

    VastaaPoista
  10. Meidän sossussa ei taida olla samaa systeemiä, ainakin yksi hovineidoistani kertoi saaneensa automaattisesti maksusitoumuksen eli sen apteekkilapun vaikkei heillä ees lääkkeitä käytössä ole.

    VastaaPoista
  11. Ofelia: !

    Olen joskus saattanut kiroilla sosiaalitoimistojen käytäntöjen yhtenäistämistarvetta. Voisin kiroilla vähän lisää.

    VastaaPoista
  12. Ei sentään paluupostissa. Kävelin lähisossun tiskille ja sieltä sanottiin ettei he hoida enää asiaa. Otti kyllä laput ja lupasi lähettää sinne isoon toimistoon jossa homma hoidetaan nykyään. Nyt odottelen montako viikkoa kestää ennen kun maksusitoumus tulee.

    Terapian kuittia vastaan tulevia rahoja olen odottanut nyt vajaa kolme viikkoa. Tosin epäilen siinä olevan nyt joku ongelma, koska samassa kuoressa laitetut reseptit kuitteinen palasi ja rahat lääkkeistä tuli. Tämän hetkinen veikkaus on, että sossu on katsonut maaliskuun alussa maksaneensa jo yhdet terapiat eikä siksi maksa maaliskuun lopussa toisia. Tajuamatta, että ne maaliskuun alun oli helmikuun terapiat ja nämä maaliskuun lopun oli maaliskuun. Mulla kun tuo työkkäriraha siirtyi juuri kuun alusta kuun loppuun ja sen takia oli vara maksaa terapia jo maaliskuun puolella (kerrankin ajallaan eikä myöhässä!). Jos se tästä on kiinni niin voin vannoa avautuvani asiasta himppusen ko sossulle. Sillä on muutenkin jatkuvasti joku ihme ongelma noiden terapiarahojen kanssa vaikka edellinen sossu teki niistä selvän päätöksen.

    VastaaPoista
  13. Halleluja! Rahat tuli tilille! Olisi mielenkiintoista tietää mikä maksoi. Miksi samassa kuoressa olleet reseptilääkkeen rahat tuli jo viikko sitten ja terapian rahat vasta kun soitteli perään... Ehkä unohdus, mutta miten voi unohtaa toisen kuoressa olevan ja muistaa toisen? Ehkä täti ajatteli kokeilla huomaanko rahojen puuttumisen?

    VastaaPoista
  14. Ai niin. Löysin sen lehden jossa puhuttiin siitä ilmaisesta ehkäisystä.

    "Ja sitten yllätys: Suomessakin saa ilmaista ehkäisyä. Useissa kunnissa ensimmäinen pillerisatsi ei maksa mitään. -Ensimmäisen kuntapuolella määrätyn ehkäisyn pitäisi suosituksen mukaan olla ilmainen. Jos olet hankkinut pillerit yksityisellä ja menet myöhemmin terveyskeskukseen hakemaan kierukkaa, voit saada sen ilmaiseksi.

    Älä maksa ehkäisypalveluista

    Tiesitkö, että jos käyt terveyskeskuslääkärillä ehkäisyasioissa, sinun ei tarvitse maksaa terveyskeskusmaksua? Julkisen puolen ehkäisypalveluiden on lain mukaan oltava maksuttomia. Maksuttomuus koskee niin ehkäisyvälineen asenusta kuin kierukan kontrollikäyntiä."

    Näin sanovat MeNaisissa nro 10/2010.

    VastaaPoista
  15. Pitäsköhän tässä itkeä vai nauraa. Huomasin juuri, että noiden terapiarahojen lisäksi sossu on seonnut imurirahoissa. Saimme useita kuukausia sitten päätöksen jolla meille myönnettiin rahaa uuteen imuriin kuittia vastaan. Lähetin kuitin imurin ostettuani. Viime viikolla sain kuitin takaisin, mutta arvaatte varmaan miten kävi rahojen. Jos minä nyt maanantaina soitan sinne rahoja kysellen niin aika suurella tod.näk. siellä vastaan pitkän jonotuksen jälkeen taas joku random sossu joka ei tiedä asiasta mitään kun ei siellä koneella lue miksi rahoja ei ole laitettu maksuun. Eli soittelen sinne kalliin puhelun jotta joku vie viestin eteenpäin, joskus.

    Joku päivä mä vielä pistän sossulle laskun kaikista postimerkeistä ja puheluista ja jos oikein vituttaa pistän siihen vielä vaatimuksen myöhästymiskoroista.

    VastaaPoista
  16. Nimeni on Lynn Sato. Asun USA Florida ja olen onnellinen nainen tänään? ja sanoin itseni että lainanantaja että pelastaa perheeni meidän huono tilanne, viittaan henkilöä, joka etsii lainaa hänelle, hän antoi minulle onnea minulle ja perheelleni, olin tarvitsevat lainan $ 250,000.00 on aloittaa elämäni ympäri koska olen yksinhuoltajaäiti kanssa 3 kids Tarkoitin tätä rehellinen ja Jumalaa pelkäävä nainen laina lainanantaja verkossa, jotka auttavat minua lainan $ 250,000.00 Yhdysvaltain dollari, hän on Jumalan pelkäämään nainen, työskentelee hyvämaineinen laina yhtiön. jos olet tarvitsevat lainaa, olet 100% varma maksaa laina takaisin ota heihin yhteyttä: mrsritaloanhelp@gmail.com ja kerro heille, että rouva Lynn Viittaan niihin

    VastaaPoista

Kommentointi vapaa. On mukava huomata joskus kirjoittavansa ihmisille pelkän kasvottoman internetin sijaan.