Taloudellista hyötyä vai rahaa?

Varattomuus ja sen muotoutuminen osaksi arkea ja sosiaalisuutta on pitemmän päälle uhka. On helppoa saada tyydytystä kuullessaan yllyttäneensä naapureita lahjoittamaan talvivaatteita jakoon tai lähikaupan suostuneen lahjoittamaan poistotuotteensa ruokajonoille. Silloin onnistumista voi mitata talvitakeissa ja ruoka-annoksissa, mutta konkreettisuus myös sokeuttaa. Aiheesta on vaikea puhua, koska akuuttiavun puolella toimivat saattavat ottaa turhautumiseni väheksyntänä omaa työtään kohtaan, mikä ei missään nimessä ole tarkoitus. Ne toisen puolen tyypit taas ignoraavat itsetyytyväisesti ruokajakelut ja talvitakkijaot, koska tokihan kymmenvuotinen rakenneuudistusprojekti auttaa pitkällä tähtäimellä enemmän.

Turhaudun, turhaudun, turhaudun. Ne, joilla menee jo valmiiksi hyvin, eivät ole valmiita tinkimään edes hitusta, jotta toiset saisivat elintärkeät perustarpeet täytettyä. Kaupunginosayhdistykset tehtailevat valitusta valitusten perään, ettei suunniteltu asuntola laske oman tontin arvoa ja imagoa, ja lopputuloksena asuntolat pahimmassa tapauksessa jäävät rakentamatta tai päätyvät samoihin sumppuihin, mistä taas ei ainakaan ole hyötyä kellekään. Ei asuntoloiden asukkaille eikä kanta-asukkaille.

On itsestäänselvää, että julkinen valta ei koskaan voi toteuttaa niitä toimintoja, mitä vapaaehtoisjärjestöt ja seurakunnat tuottavat vähävaraisille. Silti vapaaehtoisuuden merkityksen tunnustaminen on olematonta ja helpottaa kuntia välttämään vastuutaan - tai no, nostihan hallitus työttömien duunareiden ylläpitokorvauksia kahdeksasta yhdeksään euroon ensi vuoden alusta. Viisipäiväistä viikkoa tekevälle se tarkoittaa parhaimmillaan 20e nettovoittoa kuussa, yhteensä 180e lisää työttömyyskorvauksen päälle.

Uutispäivä Demari ylisti jonkin aikaa sitten Sdp:n vaihtoehtobudjetin ehdotuksia pienituloisten tukemiseksi. Jutun mukaan "Demarit esittävät, että työttömyyspäiväraha nostettaisiin 27,63 euroon päivältä. Kuukaudessa se tarkoittaa tuen määräksi 594 euroa nykyisen keskimääräisen 551 euron sijaan."

Toisin sanoen, kun työttömyyspäivärahan automaattinen veroprosentti on 20 ja nykyinen netto-osuus 410,08e, demareiden esittämästä 594 euron bruttotuesta jäisi verojen jälkeen käteen noin 475e. Tämä olisi näennäisesti huomattava korotus, mutta ilman laajempaa rakennemuutosta lähinnä väärin annettua tekohengitystä, jolla saadaan vain sysättyä osa tuensaajista pois sosiaalitoimen luukulta nostamasta täydentäviä tukia. Ellei toimeentulorajaa (nykyään yksinasujalla 417e/kk + vuokra) nosteta, mikä tosin johtaisi samalla toimeentulokulujen nousuun, siirtyisi tuo työttömyysturvan 65e/kk lisäys suoraan työttömän taskuista vuokraosuuksiin.

Ellei joku siis ole tiennyt, vain murto-osa yleisen asumistuen saajista saa vuokrastaan sen 80% asumistukea. Yleensä tuki taitaa pyöriä enemmänkin 20-40% tienoilla asuintalon rakennusvuoden, lämmitystyypin ja asuinneliöiden perusteella. Sosiaalitoimiston maksettavaksi vuokraa siis jää usein se 60-80%. Jos toimeentulotukiraja pysyy entisellään, työttömyysturvan korotus valuu suoraan vuokraan, hyödyttää ainoastaan kuntien sosiaalitoimen menoeriä, asettaa toimeentulotuella elävät ja työttömät taloudellisesti täysin eri linjalle riippumatta siitä, mistä eri tukimalli johtuu ja on siis täydellisen turha, ellei jopa haitallinen muutos. Kummassakin tukimallissa on melko lailla vastaavantasoinen vastikkeellisuus, ainakin asiakkaan näkökulmasta.

Entä yhteistaloudet? Jos toisen osapuolen työttömyyspäiväraha nousee, vähennetäänkö se osuus vastaavasti toisen osapuolen toimeentulotuesta? Nouseeko yksinasuvan perusosa eli onko tuenkorotuksesta tippaakaan hyötyä, jos koko korotus valuu vain sosiaalitoimen kautta vuokraosuuksiin?

Voisivat lopettaa tuon populistisen "lisää rahaa köyhille, katsokaa nyt!" pelleilyn ja miettiä, mitä tukirakenteita pitäisi muuttaa yksittäisten summien muuttamisen sijaan, jotta muutoksista olisi todellista hyötyä.

Yhteisasumiseen liittyvien parisuhdestatusten ja niiden sukupuolisidonnaisuuksien lakkauttaminen, yhteisasumisen tukivaikutusten poistaminen, asumistuen suuruuden määräytyminen vuokrasumman eikä neliöiden mukaan (tuo onkin ilmeisesti ainoa Sata-komitean aikaansaama merkityksellinen muutos, uraaa), minimiturvan takaaminen henkilökohtaisesti kaikille tuensaajille riippumatta puolison tuloista (ihmisellä on oikeus omaan perusturvaan ilman almujen anomista toiselta) ja ennen kaikkea lopultakin se työikäisten ja opiskelijoiden tukijärjestelmien yhtenäistäminen ja erillisten tukijärjestelmien lakkauttaminen lukuunottamatta sosiaalitoimen harkinnanvaraisia osuuksia. Tt-tuen siirto Kelalle ja minimiturvalla elävien ja opiskelijoiden vapauttaminen siitä pirun Yle-sekoilusta voisivat olla ensimmäisiä tunnustelevia askelia järkevään suuntaan. Simppeleintä tietysti olisi, että kokeilisivat suosiolla viitisen vuotta erilaisia perustulomalleja ja ottaisivat lopulta jonkin niistä käyttöön.

Vasta kun viimeinen työmarkkinajärjestödemari on hirtetty viimeisen nälkiintyneen köyhän suoliin...

Ugh. Olen puhunut.

Edit: Unohdin viihdyttävän sitaatin samasta Uutispäivän artikkelista:
"Ryhmä myös ehdottaa lakialoitteessaan, että työttömyyspäivärahan tasokorotukseen liitetään riittävä määrä aktiivitoimia, joilla pitkäaikaistyöttömiä voidaan auttaa työllistymään uudelleen."

Useimmat meistä tietävät, mitä tämä tarkoittaa, etenkin yhdessä pian voimaantulevan yli 25-vuotiaiden kuntouttavan työtoiminnan velvoittavuuden kanssa: lisää pakkotyöllistettyä ilmaistyövoimaa TE-toimistoihin, valtionhallintoon, kunnallisvirastoihin ja vanhustenhoitoon.

Hamstereita ja huonoa huumoria

Päivitykset olivat tavallista pidempään tauolla; pahoitteluni. Vietin ensimmäistä kertaa vuosiin enemmän tai vähemmän kiertolaiselämää kavereiden nurkissa, ja koska näin lyhyillä ajanjaksoilla yöpaikoista ei tule pulaa, oli suurin ongelma yksityisyyden puute ja pienet hankaluudet ruoanlaitossa vieraissa ja mausteettomissa keittiöissä. Ilman yksityisyyttä ei voi kirjoittaa, mutta pääasiallinen majoittajani sammui säännöllisesti ja saatoin kuvitella olevani välillä myös yksin.

Aloittaessani Leipäjono-blogia yhdeksän kuukautta sitten kykenin vielä jossain määrin ulkopuoliseen tarkkailuun ja havaintojen tekoon. Ulkopuolisuudesta on tullut hankalaa, ja huomaan lakanneeni ajattelemasta ruokajonoja ja päivätupia väliaikaisena vaiheena, josta voi bloggarina ottaa kaiken irti. Olen huomaamattani alkanut pitää tilanteita ja ilmiöitä itsestäänselvyyksinä, enkä aina ymmärrä pohtia niitä sen enempää. Vaikka onkin elänyt minimituloilla lähes koko ikänsä, en tiedä mietinkö blogin alkuvaiheessa miten kiinteä osa arkea ruokajonoista ja muiden ihmisten tilanteista tulisi ajan mittaan. Ennen varattomuus oli oma asiani, ei sosiaalista.

Joskus joidenkin jonojen ulkopuolella saattaa olla laatikoita, joihin asiakkaat ovat jättäneet jälkeensä tuleville itselleen tarpeettomia tuotteita joita eivät itse halua/voi käyttää, sekä omalla vastuulla -tuotteita, joita ei päivämäärien perusteella voi jakaa asiakkaille jonossa, mutta jotka ovat silti käyttökelpoisia; nahistuneita yrttejä, päivän pari liian vanhoja eineksiä, mehuja jne. Nauroin vedet silmissä vatsalihakset kipeiksi, kun viimeksi tuijotimme pienen matkan päästä parin äijän kanssa sitä hamstraamisen hulluutta pienen joukon ympäröidessä jonon ulkopuolelle kasatut vapaasti otettavat tuotteet. Laatikolliset tyhjenivät minuutissa tai parissa muovikasseihin, lastenvaunujen alaosastoille, reppuihin, taskuihin ja jopa huppuihin. Tilanne oli jotenkin täysin epätodellinen - kymmenet kilot tavaraa katosivat hetkessä hääriville hamstereille ja laatikot ammottivat tyhjyyttään. Vettä silmistään pyyhkivä mies hihitti, että jos sen olisi saanut videolle, kymmenen uutiset maksaisi maltaita saadakseen sen loppukevennykseen. Omavastuutuotteiden katoamista olen nähnyt ennenkin, mutten koskaan siinä mittakaavassa.

Muutenkin jonohuumori on ollut vähän levotonta ja hyvän maun rajoilla, en tiedä johtuuko harmauden aiheuttamasta kestoväsymyksestä. Maksuttomuuden muutamissa ihmisissä aiheuttama kiilusilmäinen mania sai tupakkapaikalla odotellessa väsyneet kanssaihmiset pohtimaan, millaisen viidentoista minuutin Big Brother -shown siitä kaikesta voisi saada aikaan. Pari kiukuttelevaa ja ilkeää asiakasta oli juuri saanut pari duunaria kelaamaan, miten joskus tekisi mieli jättää tuotteiden laskemiset ja jakamiset sikseen ja antaa asiakkaiden kinata niistä keskenään. (Jokainen aspa varmasti tietää tunteen.)

Visioimme väsyneesti hihitellen, miten asiakkaille ilmoitettaisiin, että saavat jakaa tuotteet keskenään ilman duunareita ja samalla lukittaisiin ulko-ovet. Tuotejakopisteitä avattaisiin vuorotellen keskusradiosta/kovaäänisestä kaikuvan konemaisen big brother -äänen ilmoitusten mukaan - kolme sataa henkeä olisi juuri rynnistänyt sauvoineen, vaunuineen ja kyynärpäineen ahtaan tilan kauimmaiseen päähän kahmimaan leipää, kun ääni ilmoittaisi lihapisteen aukeavan käytävän toisessa päässä. Sadat taistelisivat edestakaisin ilmaisista elintarvikkeista, miehet huutaisivat, toiset jäisivät jalkoihin, naiset kirkuisivat, kolaroisivat lastenvaunuilla, huitoisivat kyynärsauvoilla, hartaussalissa suojattaisiin jo koottuja saaliita kasaamalla tuoleista barrikadeja ja kielten sekamelska täyttäisi tilan. Lopuksi suoritettaisiin bodycount.

Huonosta huumorista ajankohtaisasioihin: tällä viikolla (pe 27.11.) vietetään taas Älä osta mitään -päivää. Vakiolukijoille ja varattomille tuskin tarvitsee vääntää välittömästi mieleen tulevaa lievää sarkasmia. Äom-päivään liittyen kuitenkin on perinteisesti eri paikoissa järjestetty kulutuskriittisiä tapahtumia, joiden teemat usein pyörivät maksuttomien ajanviettotapojen ja kierrätyksen ympärillä. Esimerkiksi Helsingin yliopistolla on perjantaina 27.11. ilmainen tavaranvaihtotapahtuma, jonne voi viedä ylimääräisiä tavaroitaan jakoon ja katsoa, olisiko tarjolla jotain itseä kiinnostavaa. Ilmaiskirppari siis.

Vantaan sosiaali- ja terveystoimi puolestaan tiedottaa Vantaan nuorkauppakamarin koordinoimasta Joulupuu-keräyksestä, jonka tarkoituksena on kerätä joululahjapaketteja vähävaraisten perheiden lapsille. Lahjojen tulisi olla joko uusia tai itse tehtyjä ja mielellään valmiiksi paketoituja. Pakettiin kiinnitetään kortti, johon merkataan minkä ikäiselle tytölle/pojalle lahja on suunnattu (esim. "poika 8v."). Lahjapakettikeräyksen kohteena ovat etenkin sosiaalityön ja lastensuojelun piirissä olevat lapset. Vantaan lahjakeräyksestä lisätietoja linkin takaa, mutta keräys on ilmeisesti valtakunnallinen, joten käsityöintoiset ja muut lahjomaan kykenevät, netistä löytyy varmasti lisätietoa muistakin paikkakunnista.

Kaikki talven tarpeet

Ruokajonotuttava, jonka tiedän jo pitkään vieneen leipää ja kuivaruokia Kalasatamasta häädetyille Itä-Euroopan romaneille, kertoi hätääntyneenä ja epätoivoisena tutuistaan, jotka Diakonissalaitoksen järjestämän hätämajoituksen jälkeen ovat jäämässä taivasalle Rastilan leirintäalueelta. Kaksi on (ihan oikeasti siis) kuuromykkiä, nuorella pojalla on ollut viime aikoina korkea kuume ja suurimmalla osalla ei ole enää edes käsinkyhättyä hökkeliä mihin mennä säätä suojaan, asuntovaunusta puhumattakaan.

Vakaa mielipiteeni on, että oli kerjäämisestä ja elintasosiirtolaisuudesta mitä mieltä tahansa, ihmisten perustarpeet on pyrittävä täyttämään. Oli romanien syy täällä oloon mikä hyvänsä, niin moraalinen velvollisuus auttaa mahdollisuuksien mukaan tulee jossain vaiheessa vastaan, ja minulla se vaihe tulee kohdalle silloin, kun kyse on ruoasta ja sääolosuhteissa selviämisestä. Kunnioitan kyllä niitä, jotka ottavat vieraita asuntoihinsa edes väliaikaisesti, mutta koska en ole itse valmis tekemään sitä enkä todellakaan antamaan rahaa, niin toivottavasti saan tutuilta ja naapureilta kokoon edes muutaman talvitakin ja lasten villasukkia. En tiedä kehtaanko enää jutella tämän ruokajonotuttavan kanssa, ellen edes yritä.

Talven tullen avuntarve ja puute konkretisoituu. Rahan puute alkaa näkyä päälle. Vielä 5-6 viikkoa sitten tuttava kulki läpykkäillä, kun ei ollut varaa kenkiin; yhä useampi ruokajonossa tapaamani kyselee, tietäisinkö sattumalta paikkoja, joista saisi ilmaista lämmintä ruokaa, kun talvikenkien osto vei ruokarahat - tai jos edes johonkin pääsisi sisälle lämpimään istumaan ihan luvan kanssa, ettei omaa kämppää vailla aina joutuisi kävelemään päämäärättömästi ulkona pysyäkseen lämpimänä. Viime viikkoina olen ollut blogin ja ruokapaikkalistan aloittamisesta iloisempi kuin koskaan. Tulen aina loppupäiväksi hyvälle mielelle, jos osaan kertoa jollekulle, missä jaetaan lämmintä ruokaa lähipäivinä. Tuntuu, että jonoihin on tullut yhä enemmän uusia kasvoja, sellaisia, jotka häpeillen tulevat sinne vasta äärimmäisessä hädässä elettyään hanavedellä päiväkausia ja itkevät kävellessään ruokakassin kanssa kotiin. Ette ikinä uskoisi, kuinka paljon näkymätöntä hätää istuu ostarin penkeillä siivosti eläkkeellä tai ehkä vähemmän siivosti asunnottomina.

Joudun myöntämään, että reilun vuoden ruokajonohistoriani aikana olen joutunut aika radikaalistikin muuttamaan käsitystä ihmisistä yleensä. Suurinta osaa ennakkokäsityksistä ja -luuloista en edes tajunnut ennen kuin jouduin jonkin tilanteen myötä tarkistamaan niitä. Luulin joskus olevani ennakkoluuloton ja suvaitsevainen (hrrrr); nyt ymmärrän suvaitsevaisuuden tarkoittavan vain sietämistä [tolerance], ei hyväksyntää, luokittelemattomuutta tai ihmisen näkemistä ihmisenä. Ruokajonossa saattaa törmätä joskus ajan mittaan juonitteluun, selkäänpuukotuksiin (kuvaannollisesti kuitenkin), kiittämättömyyteen, velanperintään, viinakramppeihin, äärimmäiseen itsekkyyteen, välinpitämättömyyteen ja aggressioihin. Silti väittäisin, että harva hyvin toimeentuleva kokee tai näkee yhtä paljon vilpitöntä auttamista, vähästään antamista, välittämistä, ystävällisyyttä ja rehellisyyttä. Eikä siihen yleensä edes tarvita Jeesusta.