tiistai 24. helmikuuta 2009

Perusturvallisuus

Kaapissa on taas maitoa. Ja ruokaa pariinkin ateriaan. Leipää en ottanut kun en vielä tarvitse ja hyvä niin, koska kuulin viimeisten jääneen ilman. Ensimmäinen kerta koskaan kun kuulen että leipä loppuu, mutta kerta se on näköjään ensimmäinenkin.

Kuun loppuvaihe näkyy ruokajonoissa. Tukien tultua tileille kuun alussa etenkin eläkeläisten määrä vähenee, kuun loppua kohti jonot pidentyvät ja sisätiloihin tulee ahdasta. Joskus väkimäärä näkyy henkeä kohti jaettavan ruoan määrässä, joskus ei. Tai ehkä se näkyy vain niille jonon viimeisille.

Säännölliset ruokajaot takaavat perusturvallisuuden tunteen. Joku sanoi kommenteissa, ettei vuokraan jää aina rahaa kun on syötäväkin. Omalla kohdallani (ihan ruokajakojen hyvistä sijainneista johtuen) uskallan nykyään aina maksaa ensin vuokran ja akuutit laskut - säikähdettyäni joskus vakavasti mahdollista (taas) asunnottomaksi joutumista tein myös vuokran suoramaksusopimukset Kelan ja sosiaalitoimiston kanssa. Jos laskuja on kerääntynyt eikä jää rahaa ruokaan, voi aina hätätilanteessa rampata useammassa ruokajonossa per viikko, keräillä pulloja ja hyödyntää maksuttomia/käytännössä maksuttomia ruokailuja. Kaikille tämä ei ole mahdollista esimerkiksi liikuntarajoitteisuuden, työharjoitteluaikojen tms. takia, mutta minulle se mahdollisuus on helpotus. Tiedän, että saan hätätilanteessa jostain ruokaa, ja voin silti pitää luottotietoni ja asunnon, netin (jaettu useamman ihmisen kesken) ja kännykän.

Jakopisteen ulkopuolella kävi kylmä viima. Talven aikana olen nähnyt eri jakojen yhteydessä kymmenien ihmisten raahaavan ruokakassin lisäksi bonuksena tullutta talvitakkia, joka monien kohdalla tulee taatusti tarpeeseen. Ellei itselle, niin lapselle, naapurille, puolisolle. Oma takkini löytyi kirpparilta ennen talvea, en ole kehdannut käydä katsomassa saisinko jonosta toista. Vaikka varmaan voisin: olisi kivaa joskus miettiä, laittaako vaatteiden mukaan päälle vaikkapa pitkän vai lyhyen takin. Toisaalta kevät on jo tulossa.

Loma-aikoina monet jonot sulkevat ovensa kokonaan. Joulun aikaan mietin monesti, mitä olisin tehnyt jos olisin yksinäisempi ihminen - kiertänyt varmaan seurakuntien joulujuhlissa syömässä ja aattona istunut kotona tuijottamassa seinää ja syömässä lenkkiä sinapilla. Kesäisin ja joulun ja uudenvuoden aikaan ruokaa on vaikeampi löytää, eikä jonojen loma-ajoista ole välttämättä missään ilmoituksia. Ehkä kesäksi pitää etsiä uusia paikkoja minne mennä.

5 kommenttia:

  1. Meillä on vain seurakunta joka jakaa ruokaa joten useammassa jonossa ei voi käydä. Eikä sieltäkään saa aina kaikkea vaan jotain on pakko ostaa kaupasta (myös ne pesuaineet ja semmoiset). Eli kaikkea rahaa ei voi laittaa laskuihin. Bussikorttikin on hommattava, että pääsee kouluun (kelan mukaan harrastus) ja asioille.

    VastaaPoista
  2. Kiitos blogistasi! Teet tarkkoja havaintoja ja analysoit asioita todella viisaasti.. jos ei muuta, niin ainakin tämä blogi todistaa, etteivät leipäjonolaiset ole lähtökohtaisesti sen kummallisempia ihmisiä kuin ihmiset yleensä :)

    Olen opiskelijana ja mielenterveyskuntoutujana tottunut siihen, että ruokakaupassa pitää todella miettiä, mihin rahansa käyttää. Toisaalta minulla on ollut onni, että olen saanut edullisen opiskelija-asunnon ja (ainakin aikaisemmin) sen verran osa-aikatöitä, että olen pärjännyt näin. Vanhempien luona käydessäni (noin joka toinen kuukausi) saan myös mukaan ainakin pariksi päiväksi ruokaa.

    Olen jouluisin ollut auttamassa työttömien ja uskonnollisten piirien yhteisessä jouluruoanjakelussa. Sikälikin on mukava lukea, mitä ajatuksia jonossa olevalla herää. Itse olen törmännyt myöskin näihin "teen tätä vain, koska olen Kunnon Uskovainen, mutta olen teitä parempi ihminen"-tyyppeihin. Toisaalta olen törmännyt myös jonossa oleviin, jotka tulevat paikalle uuden näköisellä henkilöautolla ja joiden vaatteet ovat hyvässä kunnossa olevia merkkivaatteita. Yleensä kyseiset tapaukset myös yrittävät etuilla ja saada enemmän kuin muut (esim. jouluna kinkkuja, jos niitä edes on, annetaan vain lapsiperheille ja vain 1 kpl/talous). Tosin suurin osa ihmisistä "tiskin" molemmilla puolilla on hyviä tyyppejä, onneksi.

    Joku kyseli, onko uskonnollisia yhteisöjä vieroksuville sopivia auttamistapoja. Joissain kaupungeissa esimerkiksi mielenterveysyhdistyksillä on leipäjono- tai muuta ruoka-avustustoimintaa. Esimerkiksi Espoon mielenterveysyhdistys järjestää puuroaamiaisia, jonne varmasti pääsee auttamaan niin halutessaan.

    VastaaPoista
  3. sea, niin useimmilla paikkakunnilla taitaa ollakin, jos edes sitä yhtä seurakuntaa. Isommista kaupungeista löytyy onneksi useampia tahoja, mutta mistäänhän noita tiettyjä perustarvikkeita ei saa ja ne jäävät aina ostettaviksi.

    Kaisa: Suunnittelin jo meneväni ensi jouluna kisikselle syömään kerrankin vähän eri porukalla, ettei aina loisisi anoppilassa...

    Noita kyynärpääahnehtijoita on kyllä joka puolella. Oli sitten töissä, vapaaehtoistoiminnassa, kaupan kassajonossa tai ruokajonossa, niin tuntuu että aina on joukossa niitä joille on vain minäminäitse ja minullekaikki. Jos ne ihmiset kohtaisivat joskus ihan konkreettisesti silmästä silmään sen jonon viimeisen jolle olisi voinut myös riittää muutakin kuin leipää, niin muuttaisikohan kukaan asennettaan?

    VastaaPoista
  4. Luulisi Tampereen olevan tarpeeksi iso, mutta ei ole. Huomenna taas RuokaNysselle, katsotaan mitä ensi viikolla syödään. Onneksi olen aika kaikkiruokainen, se nötkötti jää minulla kuitenkin hyllyyn. Tuolla saa itse valita mitä ottaa ja mitä jättää mikä on kiva. :)

    VastaaPoista
  5. Vinksuna: HS:n viikonloput Nyt-liitteessä oli juttua Tsadin ns. halvoista ruokapaikoista (ja vähän sivuten muustakin) ja pullakirkoista jne. Kannattaa vilkaista, löytyy jo varmaan lehtiroskista tai ainaskin kirjastosta. Ei kehnompi juttu - oikeastaan...

    VastaaPoista

Kommentointi vapaa. On mukava huomata joskus kirjoittavansa ihmisille pelkän kasvottoman internetin sijaan.