lauantai 12. kesäkuuta 2010

Ihmisten välisestä solidaarisuudesta

Ihmiset voivat olla käsittämättömän julmia ja kylmiä toisilleen. Vastaantulijoille, asiakkailleen, läheisilleen, rakkaimmilleen. Kylmyyttä ja välinpitämättömyyttä pidetään puolusteltavina ja normaaleina, koska tuntemattomia kohtaan ei ole velvollisuuksia.

Kuusitoistavuotiaana olin värissyt aikani bussipysäkillä liftaamassa, mutta sateella kukaan ei halunnut märkää liftaria kastelemaan penkkejään. Sain lopulta kyydin hiljaiselta ja vakavalta keski-ikäiseltä mieheltä, joka oli muistaakseni menettänyt vastikään läheisiään. Kiitin kyytiin pääsystä ja kerroin, miten kauan olin sillä kertaa odottanut, ja lyhyen hiljaisuuden jälkeen mies kertoi, miten joskus liftarit tarjoavat maksua kyydistä, mutta elävänsä yksinkertaisen periaatteen mukaan: Minä en halua sinulta mitään, mutta auta jotakuta toista, kun sinulta seuraavan kerran pyydetään.

Nuorelle ja jotakuinkin muiden pyyteettömän avun varassa elävälle mielelle tällä oli merkitystä varmasti enemmän kuin liftikuskini ymmärsi. Edelleen vuosien jälkeen sanon samaa niille, jotka jostain syystä yrittävät tarjota kahtakymmentä senttiä pummitusta röökistä tai korvausta pyörätuolin työntämisestä kynnyksen yli, ja mietin joka kerran sitä autoilevaa miestä, joka noukki märän teinin tienposkesta vuosia, vuosia sitten. On vaikeaa käsittää ihmisten tarvetta yrittää maksaa asioista, joiden pitäisi olla luonteva osa ihmisten normaalia kanssakäymistä, ja yritän uskoa siihen, että apua tarvitessaan saavat muistaisivat sen ja osaisivat erikseen sanomattakin auttaa tarvitsevaa jatkossa. Kaikki köyhät kun eivät ole solidaarisia avunjakajia eivätkä kaikki varakkaat kylmiä niljakkeita, mutta suurin osa ihmisistä on joskus saanut jeesiä muodossa tai toisessa.

Köyhien ja syrjäytyneiden keskuudessa annettavaa apua ei silti voi olla ajattelematta suuremmalla lämmöllä, koska se tosiaan pelkän hyvän tahdon lisäksi on yleensä toiselta konkreettisesti pois. On tyrkytetty se viimeinen tupakka, kaivettu viimeiset kolikot, lahjoitettu viimeiset lääkkeet, kutsuttu tuntematon kotiin syömään kun ei ole ollut ruokarahaa mitä antaa, soitettu apua pakkaseen sammuneelle, dyykattu nälkäänsä kramppaavalle alkoholistin avokille ruokaa roskiksesta, otettu se kriittinen koppi pyörtyvästä vanhuksesta metriksen rappusissa, tarjottu väsyneelle liftarille keskellä ei-mitään kahvit tai kyyti, taitettu dyykattu leipä kahtia, haalittu lapasia, villasukkia ja kenkiä kylmän talven keskellä ihmisille, joiden kanssa ei ole yhteistä kieltä, kääritty kiveyksellä istuessa sanaakaan sanomatta toisen pussinpohjapuruista ja toisen viimeisestä paperista sätkä, poltettu se puoliksi, toivotettu jatkoja ja jatkettu matkaa eri suuntiin.

Vastikään poismennyt tuttu oli niitä, jotka jeesasivat jos pystyivät. Ongelmaisuus ei tee kenestäkään huonoa. Olo on turvallinen, kun tietää, että todellisessa hädässä apua löytyy aina. Aina ei ole ollut niin, eikä kaikilla ole niin.

9 kommenttia:

  1. Kun aikanaan muutin Tampereelle sain alivuokralaishuoneen (asuimme siis vuokranantajan kanssa kahden) minua hieman nuoremmalta tytöltä, koska hänen kissansa sattuivat pitämään minusta. Tunnin vierailun jälkeen minulla oli avaimetkin kädessä vaikka olin muuttamassa viikolla jolla hän itse ei edes ollut kotona. Meistä tuli myöhemmin läheisiä ystäviä eikä tuo jäänyt viimeiseksi palveluksi jonka hän teki. Tokihan hän sai siinä vuokralaisen ja rahaa, mutta jotenkin hämmennyin miten helposti hän minut otti kotiinsa asumaan.

    Myöhemmin toisissa asunnoissa olen itse majoittanut irkki/nettituttuja aina kun petipaikka vain on kelvannut. Olen antanut avaimen kotiini lähes vieraalle ihmiselle jopa viikoksi kun itse en edes ole kotona. Vielä en ole katunut. Uskon ettei kukaan kehtaa käyttää tuollaista apua väärin.

    Olen myös lainannut/antanut joskus puolitutuille irkkikavereille rahaa ruokaan ja olen itse saanut eräältä nettitutulta yhteensä 100-200 euroa ihan ilman syytä/tarvetta/toivetta vastapalvelusta (olemme molemmat naisia ;). Miten sydäntä lämmittääkin kun hyviä ihmisiä vielä löytyy, jopa netistä, ihmisiä joita ei välttämättä koskaan ole naamatusten edes nähnyt.

    VastaaPoista
  2. Muistan miten minuun osui ja upposi muutaman vuoden takainen HS:N mielipidekirjoitus jossa diabeetikkotyttö kirjoitti saaneensa kaupungilla hypoglykeemisen sokin ja vain laitapuolenkulkija oli pysähtynyt auttamaan. Ostanut vähistä senteistään pilttiluumusosetta ja syöttänyt tytölle, sillä aikaa kun hyväosaiset kävelivät ohi. Kirjoituksesta meni..no, puolesta vuodesta vuoteen, ei kuitenkaan sen pidempään kun oma nuorin tyttäreni sairastui diabetekseen. Toistaiseksi hän ei ole jäänyt ihmisten armeliaisuuden armoille kaupungilla ollessaan ja hyvä niin. Sitä kun on tarjolla niin vähän. Se vähä loistaakin sitten kuin kynttilä pimeydessä. Olen sydämestäni pay it forward - periaatteen kannattaja. Joskus olen itse saanut apua tuntemattomalta, eikä se unohdu. Jokusen kerran pelastanut bussissa tai kassajonossa ihmisen jonka lippu/ostokset ovat jääneet muutamasta sentistä kiinni. Pieniä asioita jotka eivät muuta järeitä rakenteita mutta saavat roikkumaan kiinni siinä uskossa että maailma on hyvä niin kauan kuin on hyviä tekoja.

    VastaaPoista
  3. Sea: Juuri tuota hain takaa, ja sitä, miten ihmisten välisen pyyteettömän avun pitäisi olla suurempi osa vakiintunutta tapakulttuuria. Joku voisi tosiaan pitää sinua hupsuna tai hyväuskoisena huijattavana, kun autat puolituntemattomia nettituttuja, mutta jokainen jeesatkoon kykyjensä mukaan. Miten se nyt menikään: Jokaiselta kykyjensä mukaan, jokaiselle tarpeensa mukaan? ;)

    Reine: Muistelin tuota samaa tapausta kirjoittaessani, se on jäänyt vahvasti mieleen jo siksikin, että apua tarvitsi lapsi, jonka ohi ns. kunnon kansalaiset kävelivät piittaamatta. Muistan tytön äidin mielipidekirjoituksen Hesarissa tapauksen jälkeen, ja sen miten se sekä raivostutti että liikutti. Oman kokemuksen mukaan suuri osa juuri ns. laitapuolen kulkijoiden tarjoamasta avusta tuntemattomille ei todellakaan päädy otsikoihin, mutta ehkä vilpitön kiitos merkitsee enemmän kuin otsikoiden suitsutus?

    VastaaPoista
  4. tämä on niin totta, niin valitettavan totta.. se ettei enää välitetä.
    itsestäni on luonnollista ja normaalia auttaa, juuri tuollaisissa pienissä asioissa, jos joltakulta puuttuu 10 senttiä matkalipusta, ranskaleivästä, röökiaskista tai mistä vaan, yleensä se 10 senttisen tarjoaminen ei minun taloutta kaada.
    ja jos on päiviä, ettei ole sitä kymmensenttistäkään antaa, mutta tiedän toisen tarvitsevan apua, voin hyvin tarjota ruoan, puhtaat sukat, tai suihkun käyttöön, en minä siinä itse näe mitään menettäväni.
    Olen myös itse majoittanut nettituttuja, ja he minua, lyhyenkin tuttavuuden jälkeen. olivatpa he itse kotona tai ei. ehkä se on sitä, että molempien pitää luottaa toiseen.. itse olen majoittanut ihmisiä, joista joku on sanonut, että "mä en tuollaista kotiini päästäisi".. mutta, ei se aina niin mene, ei todellkaan.
    useammin se on niin päin, että "moni kakku päältä kaunis", yleensä ne pukumiehet ja -naiset ovat petollisempia, kuin nämä, elämässä vähän heikommalle jääneet..

    VastaaPoista
  5. Koskettaa, ja on niiiin henkilökohtaisestikin koettua. Palaan ehkä kertomaan...Karmaa tai ei, mutta jaksan kaiken kokemani jälkeen edelleenkin uskoa Hyvän Voimaan. Onneksi. Anna hvän kiertää! ♥

    VastaaPoista
  6. Eräs inhottava välinpitämättömyyden muoto on se, että ei itse ojenna auttavaa kättään ja sano puolustuksen sanaa esimerkiksi kiusatulle, koska katsoo asioita niin tiukan itsekeskeisesti, luulee että itse menettäisi kasvonsa, kaveripiirinsä tai muita etuuksia, jos osoittaisi inhimillisyyttä, uskonnoista vapaata lähimmäisenrakkautta ja solidaarisuutta kanssakulkijaa kohtaan.

    VastaaPoista
  7. Toivotan omissa nimissäni hyvää ja täysivatsaista juhannusta Suomen parhaalle blogille, niin sen kirjoittajalle kuin lukijoillekin. Hyvää juhannusta myös kaikille maan 900 000 köyhälle. Ja toivotetaan nyt sitä samaa maan 22 400 miljonäärillekin - miksei, kun kerta on juhannus. Viettäkää hauskaa keskikesän juhlaa kaikki.

    VastaaPoista
  8. Jan T: Kiitos. Toivotan lämpimästi samaa.

    VastaaPoista
  9. "Ongelmaisuus ei tee kenestäkään huonoa"...

    Minusta on säälittävä sellainen henkilö, joka ottaa vastaan/pyytää apua henkilöltä, jonka tietää olevan itseään huonommassa jamassa.

    VastaaPoista

Kommentointi vapaa. On mukava huomata joskus kirjoittavansa ihmisille pelkän kasvottoman internetin sijaan.