Ulos syömään

Haluatko viedä ystäväsi tai rakkaasi ulos syömään?

Ruokaa, ei aseita -toiminta jatkuu taas Helsingissä maaliskuun lopussa. En ole kovin montaa kertaa käynyt noilla syömässä ja edellisestäkin käynnistä on vuosia, mutta jokaisella kertaa ruoka on ollut lämmintä ja hyvää, sijainnit ovat hyviä (seuraavaksi Karhupuisto) ja tutut ovat myös kehuneet. Olen suhtautunut REA:aan hyvin myönteisesti ehkä senkin takia, että se on niitä harvoja ryhmiä, jotka jakavat ruokaa puistoissa ja toreilla ilman uskonnollista kehystä.

En ole kovinkaan kokenut maksuttomien tai niiden euron ruokailujen suhteen, ehkä siksi että omalla asuintienoolla niitä on varsin harvoin. Joskus lähtisin mielelläni, mutta yksin lähtemiseen on jonkinlainen kynnys. Jostain syystä vieraiden ihmisten seassa syöminen tuntuu vaikeammalta kuin ruokajonossa seisominen, ja siinä mielessä ulkona tapahtuvat ruokailut ovat jotenkin helpompia. Olen suunnitellut osallistuvani ensi jouluna työttömien joulujuhlaan Helsingin Kisahallilla, joko hyvällä kaveriporukalla tai luottaen siihen, että tuttuja tai jouluista juttuseuraa löytyy aina. Tai ehkä sinne voisi ilmoittautua vapaaehtoiseksi töihin, ei sekään olisi paha tapa viettää joulua?

Googlen kautta törmäsin sattumalta blogiin, joka liippaa aihettani läheltä. Toimeentulotuki-blogi käsittelee tt-tukea, muutoksenhakumenettelyjä, ongelmia tuen hakemisessa ja sosiaaliturvauudistusta. Vaikutti äkkilukemalta ihan asialliselta, ja etenkin löysin teksteistä paljon hyviä linkkejä erilaisiin artikkeleihin ym.

Jääkaappi alkaa olla tyhjä joitakin avattuja säilykkeitä ja margariinia lukuunottamatta. Pakastimessa on onneksi vielä lihaa, mutta leipä ja kaikki muukin on aika lailla loppu. Ennen seuraavia jonotuksia on siis hyvä aika sulattaa pakastin ja jääkaappi, kun ulkona on vielä hiukan pakkasta.

Edelliset postaukset ovat olleet masentavia ja negatiivisia, mutta niitä päiviä tulee väkisinkin. Tällä kertaa odotan innolla aamua ja liikkeelle lähtöä ja toivon aurinkoa ja kirpeää pikkupakkasta. En jaksa huolehtia siitä että näytän resuiselta, hävetä sitä että hihkun tyytyväisyydestä kerätessäni pulloja aina mukana kulkevaan kangaskassiin kadunvarsilta tai - ennen kaikkea - huolehtia rahasta. Miksi huolehtia sellaisesta mitä ei ole, jos vain on henki, omat jalat ja katto pään päällä?

(Älkää rasittuko, jos kuulostan ylipirteältä tai naiivin optimistiselta. Onneksi on tällaisiakin hetkiä, jolloin on se maaginen tunne, että "kaikki kyllä järjestyy".)