Kastijärjestelmä

Kiitokset Ofelialle blogitunnustuksesta! Blogi on ollut nyt pystyssä reilut kaksi viikkoa, käyntejä on tullut parituhatta, yksilöityjä kävijöitä on ollut noin kuusisataa ja kommentteihin on tullut paljon asiaa. Yritän tehdä parhaani, jotten tuottaisi pettymystä...

Virallisesti köyhät jakautuvat lukuisiin eri kasteihin jo ulkopuolisten silmissä, puhumattakaan heikosti toimeentulevien sisäisistä arvojärjestyksistä, joiden ylläpitäminen tuntuu olevan toisille jonkunlainen pakkomielle ja epätoivoinen keino pönkittää omanarvontuntoaan. Tällä kastijärjestelmällä ei ole mitään tekemistä tulotason kanssa, vaan se perustuu siihen miten paljon kyseinen kasti "ansaitsee" saamaansa apua. Aivan niinkuin joku toinen meistä muka ansaitsisi ruoka-apua toista vähemmän.

Ylintä kastia ovat kansaneläkkeen varassa elävät, sotaveteraanien lesket, kotiäiteinä elämäntyönsä tehneet, sotaveteraanit, suuryhtiöiden irtisanomisten takia työttömiksi jääneet duunarit, opiskelevat yksinhuoltajat, pätkätyöläiset, työssäkäyvät asunnottomat ja muut yhteiskunnan tukipilarit. Seuraavalle portaalle asettunevat sairaslomalaiset, vammaiset, kuntoutujat ja työkyvyttömyyseläkeläiset. Edellämainittujen alapuolelle lukeutuvatkin sitten kaikki ne, joiden köyhyys, sairaudet, asunnottomuus sun muut ovat "itseaiheutettuja ongelmia" - alkoholistit, nistit, kriminaalit, maahanmuuttajat.

"Mitäs juot." "Kuka käski tulla Suomeen elämään yhteiskunnan varoilla, olisitte pysyneet siellä Afrikassanne, siellähän ruokakin on halvempaa." "Ai joku saatanan narkkari, vittu ne kaikki pitäs ampua, varastavat autoja ja hakkaavat mummoja - ja sitten vielä kehtaavat tulla tänne meidän kanssa jonottamaan ilmaista ruokaa!"

Vaikka yleensä pyrinkin tuomaan esille ruokajonojen sosiaalisen puolen kauniita pieniä asioita, kukkii siellä myös kateus ja katkeruus. (Rasismista puhumattakaan, mutta siitä lisää jossain myöhemmässä postauksessa.) Jos tuntee itsensä köyhäksi ja kokee kärsivänsä puutetta huolimatta siitä, että tekee parhaansa ja kaikkien voimiensa mukaan, katkeruus iskee kai helposti jos katsoo jonkun toisen saavan "enemmän" tekemättä mitään. Jos ei itse polta eikä juo, saattaa kiukustua niille jonossa kävijöille, joilla tuntuu aina riittävän rahaa tehdastupakkaan. Puhumattakaan niistä, joilla kyllä rahaa riittää viinaan, mutta kyllä kehdataan tulla ruokajonoon kunnon kansan sekaan.

"Ettäs kehtaavat, eihän täällä kehtaa kohta itse naamaansa näyttää kun luulevat vielä että kaikki jonottajat ovat tuollaisia pummeja." Kaikenlaista jonoissa kyllä kuulee. Suosittuja ovat myös Kelpo Kansalaisten hurjat urbaanilegendat siitä, miten naapurin narkkareille kyllä sossu maksoi pyykkikoneen ja sängyn ja kaikki, mutta K. Kansalaisen kunnolliselle naapurille ei maksettu edes Hesarin tilausta...

Kaikkein alinta kastia missä tahansa maahanmuuttajien lisäksi ovat siis juopot ja narkkarit, ne "itseaiheutetut ongelmat". Käyttävät, ruojat, ensin veronmaksajien rahat viinaan ja huumeisiin, kuormittavat julkista terveydenhuoltojärjestelmää, loisivat sosiaalitoimiston luukulla ja hakevat vielä ruoatkin ruokajonosta. "Lopeta se juominen" tai "no mitäs vedät, kärsisit seuraukset jos et halua lopettaa". Aivan niinkuin päihdeongelmasta vapautuminen olisi yksinkertainen valintakysymys.

En perusta uskonnosta, koska minulle uskonto kuvastuu pakollisina uskonnontunteina, pinnallisena rippikouluna ja hautapaikkana. Ruokajonoissa olen kuitenkin alkanut ymmärtää, kuinka paljon muutakin se ihmisille voi merkitä. Vaikken harkitsekaan kirkkoon liittymistä, on uskonnon ja uskonnollisuuden kaunein ilmentymä minusta juuri auttaminen autettavaan katsomatta. Ruokajonossa jokainen on samalla viivalla, eikä kukaan kysy oletko itse syypää siihen, että sinulla on nälkä.

Oli syy avuntarpeeseen mikä tahansa, olen vakaasti sitä mieltä ettei kenelläkään meistä ole oikeutta määritellä sitä, kuka apua "ansaitsee" ja kuka ei. Apu ei ole suunnattu kelpo kansalaisille, vaan tarvitseville tilanteesta riippumatta. Voin ymmärtää, vaikkakaan en hyväksyä, hyvin toimeentulevien karsastuksen köyhiä ja resuisia kohtaan, mutta ymmärrykseni ei yllä toisten ilmaisen ruoan tarpeessa olevien ihmisten väheksymiseen. Samassa veneessä kuitenkin ollaan, koiraa ei ole karvoihin katsominen, paistaa se päivä risupartaankin ja muita asiaankuuluvia sananlaskuja.