Suhteellisuudentaju on ilmaista

Asioiden saaminen ilmaiseksi tuntuu vievän suhteellisuudentajun yhtä tehokkaasti kuin liiallinen rahakin. Päinvastoin kuin rahalla lotratessa, asioiden rahallinen arvo ei kuitenkaan unohdu vaan korostuu entisestään. Kaksi euroa tuntuu isolta rahalta, kun sen edestä saa jotain ilmaiseksi. Vaikka ei varsinaisesti tarvitsisikaan, sitä ei varmasti jätetä ottamatta.

Ruokajonoissa muutamat ihmiset käyttäytyvät joskus absurdilla tavalla. Ei riitä se mitä saa, vaan ollaan omasta mielestä täysin oikeutettuja vaatimaan lisää, enemmän ja parempaa ja jos vaatimuksiin ei myönnytä niin haukkumaan muut "ahneet" asiakkaat ja samalla ruokajonon työntekijät.

"Mitä sä oikein kitsastelet, sullahan on siellä laatikkokaupalla tavaraa, älä ala valehtelee mulle ettet muka voi antaa enempää!", tuohtunut nainen meuhkaa. Työntekijä yrittää selittää, että jonossa on vielä monta sataa henkeä naisen jälkeen, ja ruoan pitäisi riittää tasapuolisesti kaikille. "Älä helvetti pidä mua sokeena, kai mä nyt nään että sulla on siellä laatikot täynnä!" Duunarilta menee hermot. "Tuu vittu ite laskee montako safkaa laatikoissa on ja mieti voidaanko antaa kaikille sunkaltasille ylimäärästä nii et viimeset jää ilman?" Nainen hymähtää ylimielisesti ja jatkaa mutisten eteenpäin.

"Mikäs päiväys tässä on, kato sää kuule nuoremmakses ku mul jäi lasit kotiin, onks siinä tuore päiväys? Ai ei oo, no hyi emmä sitä sit ota, etis mulle kuule sieltä jotain tuoreempaa, sulla on siellä niin monta laatikkoa että varmasti löydät jostain." Ja jono takana kasvaa...

Ihan omaa luokkaansa ovat ne, jotka näkevät vaivaa huijatakseen ylimääräisiä ruokakasseja, mielellään ilman jonotusta. Jos lapsiperheet tai liikuntarajoitteiset pääsevät jonon ohi, voi olla melko varma että osa vaunuista ei ole lasta nähnytkään (niissä on kyllä kätevää roudata ruokaa) ja ehkä jonkun kainalosauvatkin vaihtavat käyttäjäänsä. Lapsiperheille annetaan usein hiukan enemmän, mutta silloin katsotaan että lapsi on mukana, koska muuten jonossa ei olisi yhtään lapsetonta. Samat pienet lapset saattavat ensin käydä jonon läpi vanhempiensa ja sitten vanhempiensa ystävien kanssa. Kerran ehdin jo säpsähtää edellä kulkevan jonottajan heittäessä raskaat muovikassit suoraan vaunuihin, kun olin automaattisesti olettanut että siellä on pieni lapsi.

Joissain paikoissa toimii se, että käy ensin hakemassa numerolapulla säkillisen ruokaa, käy heittämässä kassin talteen ja tulee uudestaan sisälle hakemaan toisen kassin numerottomien mattimyöhäisten joukossa. Niissä paikoissa, missä sisään- ja uloskäynnit ovat erikseen tai ruokaa saa vain numerolapulla tai tietyn aikaa, tämä ei toimi.

Numerolappuja voi sisääntullessaan pyytää ylimääräisiä. "Vaimolle kans, se tulee myöhässä." "Tuolta tulee muu porukka vielä, anna niillekin laput nyt samalla." Kun on useampi numero voi käyttää sen lapun, jonka numero arvotaan aiemmin ja sitten joko hakea toisen kassin toisella lapulla tai vaihtaa ylimääräisen lapun vaikka tupakkaan.

Ymmärrän kyllä yritteliäisyyden ja myös sen, että pelkillä ruokajonon antimilla ei välttämättä elä. Ymmärrän myös ajatuksen siitä, että kotiinpäin vetäminen on täysin hyväksyttävää, koska ruoat ovat kauppojen valikoimistaan poistamia eikä niistä ole kukaan maksanut omistaan. En silti hyväksy ruokasäkkien vedätystä, koska joku todellakin jää joskus ilman sen takia. Niitäkin päiviä on, jolloin jonon viimeisille ei ole jäänyt edes leipää maatuskojen ja kassialmojen lappaessa kapsäkkinsä täyteen rievää - jos vaikkapa kolme sadasta on vedättänyt itselleen ylimääräistä, niin niilläkin olisi pelastettu niiden kymmenen viimeisen päivä joille ei jää juuri mitään.

Jos tietäisin, että ruoka ei koskaan lopu kesken, niin vedättäkööt minun puolestani miten paljon huvittaa. Vaikka maailmassa biojätettä riittääkin, niin ruokajonot eivät näköjään ole kuitenkaan ehtymättömiä runsaudensarvia, vaan siellä tosiaan pyritään jakamaan kaikki vanheneva ruoka pois mahdollisimman tasaisesti. Jos omalle kohdalle joskus sattuisi se, ettei jonotuksen jälkeen kassiin riitäkään enää mitään, olisi pettymys niin musertava, etten varmaan menisi uudestaan pitkään aikaan.