Sä oot seppä ja mä oon alasin

Lupasin muinoin Melankolian vainiolla -tekstin sivulauseissa kirjoittaa lähisuhdeväkivallasta ja siihen liittyvästä lakimuutoksesta. Lakipykälöinti jää nyt vähemmälle kirjoittajan ollessa muutenkin enemmän arkisen fiilistelyn alalla. Lupaan kuitenkin linkittää lainopillisia linkkejä, kun niitä tulee taas vastaan. Kolmas sektori -sivulle tulee myös jonain päivänä lista aiheeseen liittyvistä järjestöistä ja turvakotilinkeistä.

Lokakuun alussa järjestetään Helsingissä Pikkuparlamentin kansalaisinfossa yleisötilaisuus naisiin kohdistuvasta väkivallasta. Maininta tilaisuudesta on ollut jo jonkin aikaa myös blogin sivupalkin Ajankohtaista-kohdassa.

"Seminaari naisiin kohdistuvasta väkivallasta ja sen sovitteluun liittyvästä lainsäädännöstä 06.10.10 klo 16.15-19.00. Puhujina oikeusministeri Brax ja Tukinainen ry:n edustaja. Vapaa pääsy. (Pikkuparlamentin kansalaisinfo, Arkadiankatu 3, Hki)"

Ja ruikuttakaahan nyt joku siitä, että miten (lähisuhde)väkivalta muka liittyy köyhyyteen, syrjäytymiseen tai varsinkaan leipäjonoihin. Tai siitä, miten yhyy, miehiä sorretaan, miksei saloilla kaiu hätähuuto kärsivän miehen puolesta, kun akka mökissä nalkuttaa. En tiedä, miksi seminaari käsittelee erikseen mainiten naisiin kohdistuvaa väkivaltaa, mutta aiheen rajaamiseen lienee ihan oikea syy. Nykyaikana kun näissä asioissa ollaan tietoisia siitä, että naisillakin on kovat kädet ja aggressioita, eikä vain pullantuoksua kotona ja ruusuntuoksuista paskaa.

Tänne ei siis ole tarvis valittaa sukupuolten eriarvoistamisesta tuon seminaarin osalta, ei liity tähän. Aihe on aina rajattava johonkin; minä rajaan sen tällä kertaa parisuhdeväkivaltaan, eli jätän tylysti myös väkivaltaa kokevat lapset täysin huomiotta.

Tietysti myös naiset voivat olla väkivaltaisia, ja fyysisesti voimattomampana nainen ehkä tarttuu myös helpommin siihen keittiöveitseen, kun kumppanin tms. hakkaaminen ja ruhjominen hengiltä on onnistumisprosentiltaan varsin epätodennäköistä. On kuitenkin molemmille sukupuolille yhtäläinen kynnys tarttua kättä pidempään ja nostaa se toista vastaan, mutta valitettavasti fyysisiltä ominaisuuksiltaan (yleensä) vahvemmat miehet saavat paljain nyrkein enemmän vahinkoa aikaan. Lähisuhdeväkivaltaa käyttävä todennäköisesti harvoin ymmärtää, ettei tapaus jää niihin pariin lyöntiin tai seinään heittelyyn, sen jälkeiseen anteeksipyyntöön ja ehkä jopa sovintoseksiin.

Pelko nimittäin jää, ja varsinkin toistuvan väkivallan jälkeen se jää pysyvästi. Ja häpeä. Takaraivossa on aina pieni varaus ja ehdollistunut kyky - tai yritys - olla tekemättä mitään, mikä voisi taas laukaista tilanteen. Toisen tullessa vihaisena kotiin syystä tai toisesta kootaan vaistomaisesti - toisen huomaamatta, ettei se provosoidu - kotiavaimet ja kännykkä taskuun ja kengät lähettyville.

"Muutama päivä sitten, minulle iski varsin voimakkaasti eräs muistikuva.
Istuin ystäväni kanssa juttelemassa, olin majoittanut hänet, kun hän joutui lähtemään miehensä luota pakosalle (olin tällöin vielä oman exäni kanssa yhdessä). Ystäväni puhui juuri noista edellä mainituista asioita, että aina on laukku pakattuna jossain vaatekaapissa/vaatehuoneessa piilossa, ja siellä ainakin vaihtokerta alusvaatteita, hammasharja ja muuta tarpeellista. Että aina pitää huolen, että puhelimen akku on täynnä, ja että kotiavaimet on saatavilla. Ystäväni sanoi jotenkin tähän tapaan. "sulla on kuitenkin hyvä tilanne.. mutta varo, varo sitten, jos sun pitää alkaa pelkäämään, varo sitten, kun sun pitää pitää tavaroita aina pakattuna". Vielä tässä vaiheessa en tajunnut miten lähellä se hetki omassa elämssäni oli.."
(Viimmeisellä rannalla -blogi)

Satunnaisessa tilanteessa - snagarijonossa, baaripöydässä - tuntemattoman ihmisen väkivallan kohteeksi joutunut saattaa tietää joutuneensa kohteeksi vain siksi, että oli väärässä paikassa väärään aikaan. Kun väkivaltaa kohtaa kotona, ei oikeaa aikaa ja paikkaa enää ole, vaan väkivallan uhka on aina olemassa. Etenkin niissä tilanteissa, joilla on yhtäläisyyksiä aiempiin väkivaltatilanteisiin: kumppanin päihtymystila, työstressi, rahaongelmat, mielenterveysongelman esiintyminen. On käsittämätöntä, millaiset asiat voivat toimia triggerinä ja muuttaa sekunneissa rauhallisen tv-koti-illan painajaiseksi. Kaukosäätimen pudottaminen, väärä kanava, oluen loppuminen... Tietyssä vaiheessa väkivaltaa kohdannut osapuoli ehkä huomaa, ettei enää voi tekemisillään vaikuttaa siihen, tuleeko dunkkuun vai ei. Silloin vaihtoehtoina on, lähteäkö vai jää. Riipaisevan moni jää.

Miesten ja naisten tuntema häpeä parisuhdeväkivallan kohteeksi joutumisesta on monella tavoin samanlaista. Naiset ovat susia toisilleen; mustelmista kuiskaillaan, kuinka joku voi olla niin daiju että jää. Minä en ainakaan jäis, muahan ei ykskään mies koskaan lyö. Miehet vähättelevät: ai sulla on ärhäkkä ämmä, no mikäs mies sä oikein olet jos akalta turpiin otat? Senkun vaan sidot riuhtovan tamman sänkyyn ja näytät kuka on Mies Talossa. Ja röhöröhöhöhhöhhöö.

Vaikuttaa siltä, että parisuhteessa koetusta väkivallasta kannattaakin avautua vastakkaista sukupuolta olevalle, ellei kantti vielä kestä mennä ammattilaiselle tai tunne tuttavapiiristään samaa kokeneita, jotka helpottavan myötätuntoisen kuuntelun lisäksi ehkä osaisivat myös neuvoa hakemaan apua. Ja harva tuntee, tai siis tietää: lyömisestä ollaan hiljaa, hävetään ja yritetään kääntää kaikki parhain päin etsimällä syitä omasta itsestään ja toiminnastaan. Usein väkivaltainen kumppani auttaa siinä varsin tehokkaasti siirtämällä syyn toiselle. Että sunkin piti; mitä vittua sä menit sanomaan sillä tavalla; ellet ois huorannut juttelemalla siel puistonpenkillä sen naapurin Perskan kanssa niin ei ois tarvinnu kimpaantua; vittu tekisit säkin tääl jotain; kai nyt pinna palaa kun kaikki kotityöt jää omalle kontolle ja toinen vaa tsiigaa teinitsubuja kapakassa renttukavereidensa kanssa... Ja nosta VITTU NYT SE KAUKOSÄÄDIN, TAI.

En tiedä, miten suhtautua seminaarin aiheena olevaan sovitteluun. Ehkä opin siellä jotain uutta, jos saan aikaiseksi mennä paikalle.

Syrjäytymiseen, köyhyyteen, päihteisiin ja ylipäätään lähestulkoon kaikkiin sosiaalisiin ongelmiin väkivalta sen sijaan liittyy. Ellei syynä, niin seurauksena.

On itsestään selvää, että jatkuva väkivalta tai edes sen uhka ja pelko masentavat kenet tahansa, ja sosiaalinen elämä rajoittuu pahimmassa tapauksessa nollaan, jos väkivaltainen kumppani sattuu olemaan mustasukkaista sorttia. Uloslähtiessä toisen reaktiot pelottavat. Ihmisten tapaaminen pelottaa, ja sen seuraukset. "No, mitä vittua menit sanomaan sille naapurin noidalle? Kuitenkin valehtelit et muka hakkaan sua, kuule jos mä kuulen et sellanen huhu on lähteny nii niiltä huhuilta leikataan pää niinku sultakin."

Masennus ja ikuinen pelko persluissa lamauttavat ihmisen täysin, ja tuloksena on syrjäytyminen, ellei satu olemaan niin onnekas, että on saanut pitää jonkin henkireiän, jossa hengittää vapaasti ja syvään ja olla vahtimatta jokaista liikettään ja äänensävyään.

Syyskuun alussa uutisoitiin, miten kotihälytykset ovat lisääntyneet hurjasti Lapissa.

- Tämä ilmiö liittyy lamaan mitä nyt eletään. Vaikka sanotaan, että lama on taittunut niin taloudellinen epävarmuuden aika näkyy näissä kotihälytystilastoissa.
- Kuntien tulisi huolehtia siitä, että apua on saatavilla juurikin perheväkivaltapauksissa. Tällä hetkellähän on se tilanne, että kunnat eivät kirjoita maksusitoumuksia ensi- ja turvakoteihin.
- Kotihälytykset, perheväkivalta ja alkoholi liittyvät selvästi yhteen. Myös taloudellinen tilanne on ratkaisevassa osassa.
Kaikkia perheväkivaltatapauksia ei välttämättä ilmoiteta poliisille. Orjasniemi sanoo, että luvut voivat olla jopa todellista suurempia kuin mitä tilastot kertovat. (sic!)

En tiedä monellakaan sormella laskettavia tapauksia, joissa poliisille olisi ilmoitettu yhtään mitään, mutta tapauksia tiedän valitettavan paljon. Toisilla tosin on aktiivisia naapureita, jotka huolehtivat muistakin ihmisistä, mutta suurin osa kerrostaloasukeista tuntuu vain ärsyyntyvän metelistä. Hyvä sekin, tietysti, jos jatkuva kirkuminen ja avunhuuto ärsyttää niin paljon, että saa aikaiseksi tarttua luuriin ja ottaa yhteyttä poliisiin. Ennen poliisille soittaminen oli myös melko turhaa. Vaikka riehuva osapuoli vietäisiinkin spuduun rauhoittumaan, niin viimeistään aamulla tulee vihainen puoliso kotiin ja hakkaa toisen vasikoinnista. Vaikka näkyviä jälkiä olisi, ei poliisi välttämättä puuttunut tilanteeseen kuin käskemällä pitää pienempää ääntä, jos tulevia lyöntejä pelkäävä mustelmainen vakuutti niiden tulleen työtapaturmasta. Mustelmat sitäpaitsi tulevat usein esiin vasta jälkikäteen, ei ovikellon soidessa voimakkaan määrätietoisesti, niinkuin poliisin soittama ovikello soi.

Nykyään on (ilmeisesti jo nyt?) voimassa uusi säädös, jonka mukaan myös kotona tapahtuva lieväkin pahoinpitely on yleisen syytteen alainen rikos. Toisin sanoen poliisin mahdollisuudet rikostutkinnan aloittamiseen lievän pahoinpitelyn nimikkeellä kasvoivat ainakin teoriassa. Käytännössä lienee paikalle sattuvan viranomaisen tulkinnan varassa, miten toimitaan. Pääasia on, ettei lievä pahoinpitely kotioloissa ole enää asianomistajarikos, jossa uhri on helppo pelolla painostaa luopumaan syytteen nostamisesta. Nyt pahoinpidelty ei enää välttämättä voi vaikuttaa syytteen nostamiseen. Niin, siis ellei asiaa sovitella.

Poliisille soittaminen on usein käytännössä mahdotonta, vaikka sen kehtaisikin tehdä. Toinen takavarikoi puhelimen ja kengät. Siihen on kuitenkin melkoinen kynnys, oli kyse sitten sattumalta turpaan vetäneestä vastaantulijasta kadulla, kadonneesta lompakosta tai perheväkivallasta. Yleisin toimintatapa tuntuu olevan turvakotiin tai luotettavan tuttavan luokse ulkoruokintaan siirtyminen siihen asti, että kumppani alkaa anella takaisin ja on taas oma ihana itsensä. Valitettavan harvinainen toimintatapa taas on palaaminen kotiin, mutta vain taustajoukon ja muuttolaatikoiden kanssa.

En missään nimessä väitä, että jos joku lyö kerran, niin lyö toisenkin. Kannattaa kuitenkin muistaa, että - ilman liioittelua - rakkaus voi oikeasti tappaa.

Ei ole kauaa siitä, kun kuulin kaverin saaneen kotitekoisen keuhkolävistyksen ja tsirrakyydin teholle; tai siitä, kun tuttu kertoi kumppaninsa yrittäneen polttaa hänet sänkyynsä nukkuessa. Tai siitä, kun majoitin kaveria joka ei uskaltanut enää olla yötä kotona; tai siitä, kun lehdessä kerrottiin tapelleesta pariskunnasta. Tappelun yhteydessä mies oli tönäissyt - huom. "vain" tönäissyt - naista, joka oli kolauttanut päänsä ties mihin senkinkulmaan. Riita oli sitten kuitenkin hyvässä hengessä sovittu ja menty yhdessä kainaloikkain nukkumaan ilman mitään epätavallista. Toinen vain ei herännyt enää.

Väkivallan ei tarvitse olla nyrkillä lyömistä, veitsellä huitomista tai uhkausta silmän kaivamisesta ulos päästä samalla, kun jatkaa hitaasti haarukan työntämistä kohti toisen silmää. Yksi tönäisykin riittää.

Aiheeseen on vaikea löytää tämän soveliaampaa teemamusiikkia. Etenkin ko. artistin humoristissovinistisen pimp daddy -imagon huomioon ottaen...