En muista, miksi teksti jäi silloin julkaisematta. Ehkä en halunnut luistaa liikaa blogin varsinaisesta aiheesta; ehkä pelkäsin reaktioita; ehkä kone vain petti juuri silloin. En muista. Joka tapauksessa, blogin aihepiirin laajennuttua muutenkin seurausten sijasta myös syihin, katson tämän nyt sopivasti täydentävän edellistä, sisällöllisesti turhan tyngäksi jäänyttä postausta ruokajonoista ja päihteistä.
Syrjäytymisen ymmärtämiseksi on ymmärrettävä, että päihdeongelmilla ja rikollisuudella on aina taustansa, olivat ne miten moninaisia hyvänsä. Hyvät ihmiset, toivon siis inhimillisyyttä ja ymmärrystä myös niitä kohtaan, jotka aurinkoisilla ostareilla herättävät sääliä, inhoa ja häpeää, autioilla asemalaitureilla pelkoa. Kiitos ja kumarrus, alla pieni paluu lähes vuoden takaiseen kirjoitushistoriaan.
10.12.2009
Lueskelin jonkin aikaa sitten Mikko Salasuon blogikirjoituksia Cityn sivuilta, ja aloin odottaa mielenkiinnolla "Marginaalin marginaali" -tekstissä mainittua tutkimusta huumekuolemista.
Tänään tutkimuksen julkaisusta on lopulta uutisoitu. Muuten tuskin olisin liittänyt tutkimusta tämän blogin aihepiiriin, ellen aivan äskettäin olisi törmännyt keskusteluihin sekakäyttäjistä ruokajonoissa. Keskustelut sai aikaan nuori mies, jonka jalat eivät jonossa kantaneet ja joka poikkeuksellisesti haettiin paikalta sinivalkoisin voimin. Tämä siis on hyvin harvinaista, koska yleensä ruokajonossa koitetaan skarpata eikä sekaisin haluta näyttäytyä tutuille. Huomattavan päihtyneitä ei myöskään päästetä jonoihin sisälle.
Ruokajonoissa käy tavallisten pienituloisten lisäksi myös päihdeongelmaisia, niin alkoholisteja kuin huumeiden- ja sekakäyttäjiäkin. Jälkimmäisiin ei yleensä kiinnitetä huomiota, koska päihdeongelma ei välttämättä näy mitenkään päällepäin. Vasta, kun joku niistä kymmenistä sattuu olemaan näkyvästi pihalla, aletaan kauhistellen pohtia pitääkö vessoissa nyt varoa neuloja. "Kauheeta, se seiso aiemmin ihan mun takana, onneks lompakko ei ollu taskussa, onneks en puhunu sille mitään - eihän sitä ikinä tiedä mitä sellaset saattaa tehdä!"
Suuri yleisö mieltää mielellään, että köyhyydellä on jotain tekemistä päihteiden väärinkäytön kanssa. Joko dokataan sossumassit tai pahimmassa tapauksessa käytetään omat ja muidenkin rahat törkykalliisiin laittomiin päihteisiin, joiden saamisen pakonomainen tarve ajaa ihmiset epätoivoisiin tekoihin. Myymään luisevaa narkkarinpersettä, väijymään viattomien lasten viikkorahoja koulujen porteilla ja ryöstämään väkivalloin baarista kotiutuvia perusherroja. Huumeiden käytössähän ei ole mitään järkeä, eikä sitä voi ymmärtää, joten nisteiltä voi odottaa mitä tahansa järjetöntä. Juopot ovat tuttu juttu, mutta kaiken ymmärryksen tuolla puolella oleviin huumeidenkäyttäjiin voi liittää kaikkein absurdeimpiakin pelkoja.
Monet päihdeongelmaiset ovat minimituloisia, ja monet minimituloiset päihdeongelmaisia. Onneksi on toivottavasti turhaa edes mainita, että monet minimituloiset ovat tavallista päihteettömämpiä, ja monet päihdeongelmaiset ihan hyvin toimeentulevia perheellisiä ja palkansaajia. Jälkimmäiset tosin putoavat helposti kyydistä. Pahimmassa tapauksessa hoitoon hakeutuminen voi olla se, mikä aiheuttaa niitä paljonpuhuttuja sosiaalisia ongelmia, ellei niitä ole ennestään.
Joskus blogin alkuaikoina kirjoitin ruokajonojen ja köyhien sisäisestä kastijaosta, jonka alimmalla portaalla ovat ne, joita voi syyttää itseaiheutetuista ongelmista. Jonoissa käyvistä päihdeongelmaisista selkeä enemmistö on keski-ikäisiä vanhan ajan alkoholisteja, nuorempi päihdepolvi taas lähes poikkeuksetta huumeiden- tai sekakäyttäjiä. Ehkä räikein ero näiden ryhmien välillä on se, että nuori polvi ei örise, rehaa, haise pahalta tai usein edes ole peruskansalaisen silmissä tunnistettavissa päihteidenkäyttäjiksi. Toisaalta, silloin jos ollaan näkyvästi sekaisin, ollaan sitten kunnolla, kuten tämä notkeapolvinen nuori mies.
Salasuon blogauksessa mainitun THL:n ja Nuorisotutkimusverkoston huumekuolematutkimuksen uutisoinnissa kerrotaan, että "eniten huumeisiin kuolee Suomessa vakavista mielenterveysongelmista ja fyysisistä sairauksista kärsiviä henkilöitä. Huumeita saatetaan käyttää esimerkiksi kivun hoitoon." Samoin kuin 90-luvun irtisanomiset masensivat ja alkoholisoivat laajan ryhmän keski-ikäisiä, nykyään vaikeudet saada hoitoa mielenterveysongelmiin ja tuki- ja liikuntaelinsairauksiin luovat vankkaa pohjaa itselääkinnälle ja sitä kautta riippuvuudelle. Usein päihdeongelmaisten mielenterveysongelmista julkisuudessa puhuttaessa annetaan ymmärtää, että ongelmat ovat nimenomaan käytön seuraus, eivät syy.
Hoitoon hakeutumisen jälkeen voi toimivan masennuslääkkeen löytäminen vaatia parin vuoden kokeilusarjoja eri lääkeaineilla, ja selkäkipua ei välttämättä hoideta mitenkään. Jatkuvan kivun murtaessa mielialaa ja työkykyä hakeudutaan helposti yksityiselle hakemaan Buranaa vahvempia kipulääkkeitä. Esimerkiksi opiaattipohjaiset lääkkeet auttavat usein myös paniikkihäiriöön ja parantavat toimintakykyä sosiaalisissa tilanteissa.
Kun potilaan epätoivo ja avuntarve ylittää tietyn pisteen, ei valmisteen laillisuudella tai laittomuudella ole enää olennaista merkitystä. Varsinkin, jos kyse on ihan oikeasta lääkevalmisteesta, jonka saaminen oireiden ollessa aitoja on kiinni vain omalääkärin hoitomenetelmistä. Parin saunakaljan suomalainen ei useinkaan näe reseptilääkkeen oireenmukaista käyttöä (vaikkakin ilman reseptiä) huumeidenkäyttönä. Selkäkipuihin määrättävät Tramalit ja Tramadolit ovat opiaattipohjaisia kipulääkkeitä, samoin kipulääkkeenä - ennen suht yleisestikin - käytetty Temgesic on samaa tavaraa kuin korvaushoitolääkkeenä käytettävät Subutex ja Suboxone, joten liukuma kipulääkkeestä huumausainepuolelle on vain lääkkeen milligrammoista kiinni.
Huumeidenkäyttäjät eivät ole alinta kastia pelkästään ruokajonostatuksensa puolesta, vaan heittopusseja myös viranomaisasioinnissa, päihdehoidossa ja terveydenhuollossa. Väärinkäyttöepäily riittää usein siihen, että diagnosoituihin oireisiin määrätyt reseptit lopetetaan, jolloin viimeistään lääkitystä haetaan katukaupasta. Ongelmat seuraavat toisiaan, kasautuvat ja hoitamattomina pahenevat.
Sivupalkin artikkelilistan kokoaminen havainnollistaa aina ajoittain Suomen poliittisen keskustelun asemasotia; parhaillaan on menossa vasemmiston ja uusliberaalin vihersiiven pallottelu sosiaaliturvauudistuksesta, työmarkkinajärjestöjen asemasta ja opintotuen kehittämisestä. Vasemmistoliitto ja erityisesti sen nuori siipi osoittavat syyttävällä sormella vuorotellen ("oikeisto")hallitusta, vihreitä ja "porvareita" yleensä. Porvarillista mainetta kantava SYLkin sai tänään oman osansa kritiikistä.
Ja se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa - yleisasiantuntija Soininvaara tulittaa juoksuhaudastaan takaisin tiukan provosoivasti valituilla sanakäänteillä: "Vasemmisto pitää köyhät köyhinä",
Vihreiden ja perinteisen vasemmiston välinen ideologinen asemasota tuntuu välillä suuremmalta blokilta edistyneelle sosiaaliturvakeskustelulle kuin oikeiston ja vasemmiston lähtökohtaiset näkemyserot. Oikeisto on perustavanlaatuisesti eri mieltä siitä, missä määrin yhteiskunnalla tulisi olla yksilön suhteen oikeuksia ja velvollisuuksia, mutta se sentään tunnustaa sosiaalisten ongelmien ennaltaehkäisyn (joskus jopa hoidon) kustannustehokkuuden.
Usein tuntuukin, että uudistustarpeen tunnustaminen on perusturvakeskustelussa tärkeämpi yhteinen nimittäjä kuin arvopohjainen ajatus yksilön subjektiivisesta oikeudesta perustoimeentuloon, ja suurin este/hidaste ne tahot, joiden olemassaolon perusteita nykyjärjestelmän muutos uhkaisi, tapahtuisi se missä muodossa hyvänsä. Minimiturvan suuruuden sitominen ansiosidonnaiseen ja puoluekytkeytyneistä ammattiliitoista riippumattoman ansiosidonnaisen jääminen idea-asteelle kääntävätkin Lahtiskani kohti Hakaniemenrantaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentointi vapaa. On mukava huomata joskus kirjoittavansa ihmisille pelkän kasvottoman internetin sijaan.