Johdatus aiheeseen

Kerään aamuisin asemalta ilmaislehdet ennen hyppäämistä junaan. Junassa ehdin vilkuilla lehdet häthätää samalla, kun yritän sivusilmällä katsella mahdollisia lipuntarkastajia asemalaitureilta. Tekstiviestipalstat ohitan yleensä pikasilmäyksellä, koska koirankakat ja liika hajuvesi eivät ole erityisen merkittävä osa elämääni. Tänä vuonna palstoilla kuitenkin alkoi enemmän tai vähemmän kiihkeä keskustelu leipäjonoista ja erityisesti moisten häpeällisten ilmentymien asiakaskunnasta.

Leipäjono on usein harhaanjohtava nimitys: monista jonoista saa leivän lisäksi lenkkimakkaraa, maitoa, jopa vihanneksia ja hedelmiä. Ruokajono on oikeampi sana. Tai arpajaisjono: koskaan ei tiedä mitä saa.

Pelkästään pääkaupunkiseudulla jonoja on herraties kuinka monta, ja kaikkiin niihin riittää asiakkaita. Varsinaisten ruokajonojen lisäksi on sormilla laskematon määrä eri yhdistyksiä ja seurakuntia, jotka jakavat lämmintä ruokaa ja ruokakasseja. Kaduilla ja toreilla kiertää huhu, että Myyrmäen työttömien ruokajako loppuu kauppakeskuksen kaupan lopettaessa. Kun yksi ruokalähde loppuu, jonot muissa pitenevät.

Helsingissä ruokaa jakaa säännöllisesti ainakin Hurstin perikunta Kalliossa, Myllypurossa on säännöllinen ruokakassien ja leivänjako, hippien Ruokaa ei aseita -tiimi ilmoittelee lämpimän ruoan jaoista tolpissa ja seinissä aina ajoittain. Vantaalla on jakopisteet Simonkalliossa ja Myyrmäessä, molemmissa jaetaan kerran viikossa. Espoon Manna-avun ja muiden jako- ja tarjoilupisteet löytyvät mm. täältä. Lisäksi monet seurakunnat järjestävät maksuttomia ja kaikille avoimia ruokailuja, Elokoloista sai ainakin vielä markka-aikaan markalla kahvin ja puuron - nykytilanteesta minulla ei ole tietoa.

Luin jostain, että suomalaiset köyhät tuntevat vain toisia köyhiä ja ovat tekemisissä vain keskenään. Maahanmuuttajataustaisilla köyhillä tilanne on parempi: eri tuloluokat lomittuvat tyynesti sekaisin sosiaalisessa elämässään.

Suomalainen ruokajono on monelle köyhälle tärkeä sosiaalinen tilanne. Muiden vastaavassa tilanteessa olevien seassa ei tarvitse hävetä omaa köyhyyttään, huonouttaan, risaisia kenkiään tai ylipäätään sitä, että nöyrtyy seisomaan kasvoja ihmetteleviltä ohikulkijoilta peitellen "kerjäämässä" tuhlailevan yhteiskunnan jätteitä. Ruokajonossa voi vaihtaa kuulumiset, kuulla uusimmat ruoan- ja vaatteidenjakopisteet, kysellä sairauden etenemiset, oppia pari sanaa vieraita kieliäkin.

Niin, ne ruokajonojen ruoathan eivät yleensä ole varsinaisia lahjoituksia. Ne ovat vanhentuneita ja myyntikelvottomia tuotteita, jotka on parasta syödä heti etteivät ehti pilaantua.

En tiedä, jaksanko kirjoittaa aiheesta blogiksi asti, mutta yritän. Joskus jonosta kotiinlähtiessä kassi painaa enemmän, joskus vähemmän. Joskus itkettää ihmisten puolesta, joskus omasta, joskus ei voi olla nauramatta ääneen hölmöille sattumuksille. Ehkä tästä touhusta vielä tarinoita riittää.