lauantai 30. toukokuuta 2009

Kasvisruokaa Karhupuistossa ja propseja Puikoille

REA:n tiedotuksessa voisi olla parantamisen varaa, tätäkin jakopäivää piti erikseen etsiä nettisivun alimmasta laidasta.

Ja tietysti se on juuri tänään, menkää toki jos ehditte. Eli Ruokaa ei aseita -ruokajako Karhupuistossa 30.5. klo 15. Olisi vielä kiva joskus löytää infoja muidenkin kaupunkien REA-jaoista, kun sellaisia ilmeisesti kuitenkin on.

REA ilmoittelee tietääkseni pääasiassa liimailemalla ilmoituksia tolppiin, mutta tiedot vakituisempien ruokajonojen lopettamisista, tauoista ja alkamisista kulkevat todella hitaasti. Paras tietolähde noista tällä hetkellä on ehdottomasti Leipäjono-foorumi, yritän koota pikkuhiljaa listantynkää myös tuohon blogin reunaan.

Työttömien ruokajaon loppuminen Länsi-Vantaalla oli monille isku, mutta huhujen mukaan seudulla alkaa viikoittainen lämpimän aterian jako, joka jatkuu pientä taukoa lukuunottamatta kesän ylikin. Tarkempaa tietoa ensi viikolla. Tulee varmaan hyvään saumaan nyt, kun Myyrmäen ruokajono on auki 9.6. viimeistä kertaa ennen kesätaukoa. Itä-Vantaan Simonkallion viimeinen jako taitaa olla 12.6.

Ruokajaoista ilmoitellaan aika vähän, ja nimen lisäksi yleisin hakusana jolla tähän blogiin tullaan taitaa olla "leipäjono missä". Vahvasti perässä tulevat eri paikkakuntien leipäjonojen etsinnät, eu-kassien kaipailut ja - yllättäen - tiedonhaku siitä miten hakeutua vapaaehtoistöihin ruokajonoon. Tuo viimeisin on minusta aika mahtavaa. Siitä vain katsomaan sopivalla sijainnilla toimiva jono ja ottamaan yhteyttä järjestäjiin.

Luin tippa silmässä Leipäjono-foorumilta bongattua tietoa Kaikki puikoissa -blogin organisoimasta villasukkaoperaatiosta Hurstille. Aivan upea juttu, ja kannustan kovasti kaikkia käsityötaitoisia osallistumaan.

3 kommenttia:

  1. Hei.

    Tiedätkö, että onko Ruoka-avun järjestämä jako Tikkurilassa jo loppunut vai onko se vasta loppumassa?



    Ps. huomaa lyhennetty nikki

    VastaaPoista
  2. Jep, juuri tuo Simonkallion jakopaikka Itä-Vantaalla. Ruoka-apu jakaa siis idässä ja lännessä, Simonkallio on varsin lähellä Tiksiä ja jatkuu tietääkseni ainakin 12.6. asti, ellei jopa viikkoa pidemmällekin.

    Linkki ja sijainti löytyy sivupalkin ruokajakolistan alalaidasta. :)

    VastaaPoista
  3. Kiitti tiedosta, nyt tiedän päivittää leipäjonolistaa :)

    VastaaPoista

Kommentointi vapaa. On mukava huomata joskus kirjoittavansa ihmisille pelkän kasvottoman internetin sijaan.