Työtä jolla on tarkoitus

Ehdin jo kirjoittaa vapaaehtoistyöstä ruokajonossa, mutta poistin kirjoituksen uudelleenkäsittelyyn. Uusi yritys.

En ollut koskaan käynyt ruokajonossa. Tarvetta olisi ollut, mutten ollut jotenkin kehdannut. Ajattelin, että muut tarvitsevat apua enemmän kuin minä, juoksin tarjousten perässä ja kituutin. Sitten vanhempi naapurin leidi alkoi puhua jonoon menosta, ei itsekään kehdannut yksin lähteä ja yllytti meitä samassa tilanteessa olevia lähtemään seuraksi. Seuraavaksi mentiinkin jo muutaman hengen naapuriporukalla töihin ruokajakopisteeseen, missä kävin viikoittain monta kuukautta vapaaehtoisena.

Varsinkin näin keskivertoasiakasta nuorempana oli varmaan helpompaa nähdä ruokajonon toimintaa ensin duunarinäkökulmasta kuin jonottajana. Näin itseäni hädänalaisempia ihmisiä sekä jonossa että töissä ja opin, että olen silti tervetullut työntekijäyhteisöön sellaisena kuin olen. Sain positiivista palautetta, tekemisen tunteen ja palkaksi ruokakassin. Duuni tuntui mielekkäältä pitkän toimettomana kotona istumisen jälkeen.

Duunareissa oli väkeä laidasta laitaan; vanhoja alkoholisteja, nuoria työttömiä, kuntoutujia, eläkeläisiä, seurakunta-aktiiveja. Ilmapiiri oli todella positiivinen, ja uskallan väittää että jos työpaikoilla keskimäärin olisi läheskään yhtä hyväksyvä ja kannustava tunnelma, niin sairaspoissaolot masennuksen ja työuupumuksen takia vähenisivät reippaasti. Lämmin kiitos kaikille työtovereilleni.

Ruokajonoduunissa huomasin itsessäni pienen luterilaisen piirteen: ruokakassin vastaanottaminen tuntui paljon helpommalta, kun tiesin tehneeni jotain sen eteen. Ruokakassi kuuluu toki ehdottomasti tarvitsevalle ilman sen eteen työskentelyäkin, mutta ainakin omalla kohdallani se laski kynnystä avun vastaanottamiseen. Kuten joskus sanoin, apua pitää oppia ottamaan vastaan, ja itseäni varmaan hävetti väkisinkin se että tarvitsin vastikkeetonta apua.

Jos sairaslomalla, eläkkeellä tai työttömänä kotona neljän seinän tuijottaminen ahdistaa ja kaipaa jotain mielekästä kevyttä tekemistä, niin suosittelen lämpimästi ruokajonoon vapaaehtoiseksi ilmoittautumista. Vajaakuntoisellekin löytyy sopivaa tehtävää, ja duunia voi paiskia kuntonsa mukaan. Minä ainakin tarvitsin jonkun tekosyyn potkiakseni itseni liikkeelle aamuisin ja lähteäkseni ihmisten joukkoon, ja mikä siihen olisi parempi kuin ruokakassin tarve? Nälkä, mikä ihana tekosyy.

Ruokajonoon voi ilmoittautua vapaaehtoiseksi kysymällä paikan päällä tai ottamalla yhteyttä jakoa pyörittävään yhdistykseen tai seurakuntaan. C-kortilliset voivat myös kysellä, olisiko uudelle kuskille tarvetta.

Olen joskus törmännyt kuvitelmaan, että kaupoista tulevat ruokalastit siirrettäisiin sellaisenaan jakoon asiakkaille. En tiedä mistä tämä luulo on peräisin, mutta yllättävän moni kuvittelee ruokajonon duunareiden vain ojentelevan summamutikassa tavaraa. Kuitenkin jokainen jaettava ruokatavara on kulkenut ainakin yhden duunarin käsien kautta; siitä on katsottu päiväys, arvioitu käyttökelpoisuus (esim. jauheliha voi olla pilalla vaikka päiväys olisikin ok), lajiteltu maitotuotteet, leipomotuotteet, hevi-osasto ja ruoat erikseen, mahdollisesti huomioitu lajittelussa vielä erikoisruokavaliot jne. Päiväysten perusteella lasketaan ruoan jakokelpoisuus elintarvikkeiden käsittelystä annettujen ohjeiden mukaan ja hedelmien, pullien ym. lajittelussa käytetään kertakäyttöhanskoja. Ruoan käsittelyssä kiinnitettiin paljon huomiota hygieniaan ja säilyvyyteen.

Kaikesta tästä huolimatta olen itsekin saanut useita kertoja ruokajonosta joko valmiiksi pilaantuneita tai vuorokaudessa pilaantuneita tuotteita. Yleensä nämä ovat olleet joko itse läjästä valitsemiani leipiä tai vihanneksia ja hedelmiä. Vaikka hedelmät ja vihannekset lajiteltaisiinkin yksitellen, voi 1-2 vuorokautta myöhemmin jakopäivänä niissä olla jo hometta vaikka päällepäin kaikki olisikin ollut ok lajiteltaessa. Tällaista sattuu eikä sille voi mitään, joten tietty vastuu tuotteen kunnon tarkistamisesta ennen käyttöä jää aina asiakkaalle... Tuskin kukaan olettaakaan saavansa ruokajonosta tuoretta ruokaa? (No joo, tiedän että niitäkin asiakkaita on, mutta harvoin kaupat lahjoittavat tuoretta tavaraa.)

Jonossa työskennellessä osa asiakkaista ehti tulla ulkonäöltä tutuksi ja jotkut tunnistivat duunaritkin ulkonäöltä. Tulin usein hyvälle tuulelle törmätessäni kaupungilla johonkin asiakkaaseen, joka ohikulkiessaan tervehti ystävällisesti. Joku tuli jopa kiittelemään hyvästä työstä. Olen yrittänyt asiakkaana muistaa aina ajoittain sanoa niille mukaville duunareille pari hyvää sanaa ja käyttäytyä ystävällisesti vaikka itsellä olisikin paha päivä, koska tiedän miltä hyvä palaute tuntuu.