Kulinaarihamsterin säilykesesonki

Menossa on paras mahdollinen vuodenaika panostaa ankean, varattoman talven ruoan laatuun.

Toisille syöminen on vain valitettava välttämättömyys, josta selviämiseen riittää hampparinkäyrä ja kinkkusiivu käntyn päällä. Meille joillekin ruoka on se ainoa asia, johon voi panostaa pienelläkin rahalla ja kokea edes joskus ylellisyyttä, elämyksiä ja laatua. Ruoanlaitto on sisustuksen lisäksi niitä harvoja useimpien elämään kuuluvia asioita, joissa luovuudella ja itse tekemisellä voi monelta osin korvata rahan; jopa niin, että ilmaisuudella sovellettua lopputulosta ei voisi millään rahalla kaupasta ostaa.

Marjaihmisten kannattaa pakastaa ja hillota mansikkaa nyt, ennen kuin hinnat nousevat, vaikka hintapohja ilmeisesti ohitettiinkin jo sadon yhtäkkiä kypsyttyä ylitarjonnaksi asti viime viikolla, ja hinnat kuulemma nousevat tästä eteenpäin. Mansikkaa kannattaa ostaa isoja laareja kerralla, varsinkin jos suunnittelee hilloamista, tai kokonaisena/viipaleina pakastaessakin laarin voi ostaa porukkaostoksena tuttujen kanssa. Kanttarelleja on pulpahdellut jo iät ja ajat, voi- ja herkkutatit soveltuvat mainiosti ohuina siivuina kuivattaviksi ja rouskuista tulee varsin kelvollisia suolasieniä, joita saa säilöttyä valtavan määrän pieneen tilaan. Viime loppukesänä kerätyistä rouskuista on vieläkin suolaämpärissä jäljellä muutama litra, joista ehtii vielä vääntää kastikkeita, sienisalaatteja ja pasteijatäytteitä ennen tuoreen satsin poimimista.

Yritän löytää paikan, josta poimia villivadelmia hillottavaksi. Muutossa jenkkikaappipakastin vaihtui säälittäväksi pakastelokeroksi, eikä pieneen asuntoon mahdu arkkupakastinta. Pieni sellainen olisi tosin silti hankintalistalla: mahdollisuus pakastamiseen lisää taloudellista liikkumavaraa huomattavasti, kun säkän sattuessa kaiken ylimääräisen voi pakastaa, eikä käytännössä mitään tarvitse heittää menemään, jos sen vain voi tarvittaessa soveltaa pakastettavaan muotoon. Niin kuin nyt vaikka pasteijatäytteet, juustot, ruokajonon epämääräiset antimet ja niin poispäin. Yksin asuessa ruokatarpeita pääsee pilaantumaan paljon helpommin, koska etenkin ruokajonosaaliissa ei ole yleensä montaakaan käyttöpäivää jäljellä, jolloin ne kannattaa valmistaa ja säilöä samantien. Kuitenkaan ei joka päivä ole nälkä, joka päivä ei jaksa laittaa ruokaa eikä joka päivä ole kotona omalla jääkaapilla.

Myöhästyin villiyrttisesongista, mutta jos vielä löydän jostain tuoreita nuoria nokkosia, kerään niitä pari muovisäkillistä, ajan koneella mössöksi ja testaan säilyvyyttä pakastettuna ja öljyssä valkosipulilla sun muulla maustettuna nokkospestona. Nokkonenhan ajaa niin maun, ulkonäön kuin terveysvaikutustenkin osalta pitkälti pinaatin asiaa, ja suht miedon makuisena ajattelin testata sen käyttöä ja säilömistä pestona. Pakastettuna ja maustamattomana mössönä se sopii loistavasti sämpylätaikinoihin, suolaisiin täytettyihin lettuihin sun muihin taikinoihin.

Ja pestosta puheen ollen; ainakin Citymarketeissa on pitkin kesää ollut myynnissä basilikaruukkuja parilla kolmella eurolla. (Ei siis niitä miniyrttiruukkuja, vaan ihan kunnon isompi ja rehevämpi kasvi) Basilika ei kestä kylmää vaan säilyy tuoreena parhaiten ruukussa säännöllisesti kastellen, ja sitä voi kasvattaa ikkunalaudalla joko siemenestä asti tai valmiina ostettuna kasvina ruukussa. Basilikaa voi myös käyttää pestoon (=koneella muussiksi, sekaan oliiviöljyä, valkosipulimurskaa, yrttejä ja mausteita oman maun mukaan, käytetään levitteenä leivällä ja sopii erinomaisesti esim. pastan kanssa tai vaikkapa mozzarellapizzaan), tai - mitä ajattelin kokeilla tänä vuonna - öljyssä säilöttäväksi. Ikkunalaudan basilikojen työntäessä uusia lehtiä kasvaessaan niitä voi nyppiä säilöön öljypulloon ja noukkia sieltä tarvittaessa ruoanlaittoon. Vaikka lehdet loppuisivat, on jäljelle jäävä esim. oliiviöljy imenyt lehdistä makuja ja tuoksua ja sopii mihin tahansa. Basilikan tai muiden yrttien tuoksuinen/makuinen öljy sopii vaikkapa salaatin kostuttamiseen tavallisen oliiviöljyn sijaan tai kasvisruokien laittoon.

Suppilovahverot ovat tämän kesän päätavoitteeni ja yksi syy siihen, miksi haluan oikean pakastimen. (Tässä suhteessa minulle on turha niuhottaa energiansäästöstä, joten ei kannata edes yrittää.) Olen aina pitänyt säilötyistä suppiksista enemmän pakastettuina kuin kuivattuina, mutta silloin tietysti tilaa tarvitaan paljon enemmän. Pakastintilaa. Haluan kantaa syksymmällä kotiin säkkikaupalla selkä vääränä mustikkaa ja suppiksia ja vihellellä mieli onnea ja tulevaisuudenvarmuutta täynnä syksyn reseptejä suunnitellen siivotessani saalista säilöntäkuntoon. Toinen haave olisi saada edes jonkin verran aitoa, tuoretta, itsepyydettyä kuhaa. Voissa paistetun kuhan kanssa kilpailee vain savustettu ahven.

Kesää on vielä jäljellä, ja vielä ehtii istuttaa siemeniä loistavien mausteyrttien kasvattamiseen. Kasvit ehtivät parvekkeella ja ikkunalaudalla kasvaa ihan kohtuullisesti ennen säiden viilenemistä, ja vielä senkin jälkeen aurinko paistaa ikkunoiden läpi. Mausteyrteillä säästää, saa vaihtelua ruokiin ja makuja ja ulkonäköä salaatteihin, kermaviilikastikkeisiin ja niin poispäin.

Vaikka mahdollisimman halvalla hankittu ruokavalio muuten koostuisikin halvimmista saatavilla olevista raaka-aineista ja/tai ruokajonosaaliista, sen ei tarvitse olla yksipuolista, mautonta ja tylsää. Omavaraisuudessa on puolensa, ja vaikka kuinka olisivat kertaalleen säilöttyjä, niin pakastetusta raparperista tehty kiisseli kermavaahtokiekuralla keskellä pimeintä talvea maistuu taatusti pirteän kesäiseltä, jos ulkona viheltää vimmainen viima ja ulkoatullessa nenänpää sinertää.

Kesäkauden ansiosta talvella on varattomallakin mahdollisuus syödä vaihtelevasti, terveellisesti ja raikkaasti - ihan ilmaiseksi. Liian monta talvea menee lenkkimakkaralla, alennuskanasuikaleilla/jauhelihalla ja riisillä tai makaronilla. Pienellä mielikuvituksella ja uskalluksella kokeilla saa samoista raaka-aineista kymmeniä variaatioita, puhumattakaan pakastinaarteiden kohottamasta mielialasta - ei pelkästään vaihtelun ja makujen, vaan vitamiinien takia.

Jos joku odotti pitkän kirjoitustauon jälkeen taas jotain koskettavaa ja köyhyysromanttista eikä tällaista Suosi Suomalaista -henkistä käytännöllistä soopaa, niin lupaan suoltaa sitä viimeistään synkeinä talviöinä. Nyt vain vinkkaan, että lakasta/hillasta kustannetaan tänä kesänä 10e/litra, joten jos on hillasuo lähimaastossa, niin siitä vaan keräämään jokamiehenoikeuden turvin verotonta rahaa. Toivottavasti edes joku innostuu edes miettimään keräilyn, kalastuksen ja säilömisen etuja ja iloja?

Kuulostan varmasti 50-luvun emäntälehdeltä, mutta suosittelen yleensäkin selailemaan Marttojen ruokaohjeita ja sivuja... ;) Metsässä hamuilu ei sovi kaikille, mutta siitäkin tulee erilaista, kun on konkreettinen tavoite josta tietää oikeasti hyötyvänsä. Kun talvella jossain kuussa rahat ovat vähissä, on melkoisen ylellistä käyttää 1-2 euroa perunaan ja tölkkiin kermaa ja saada silti lautaselle loistoannos vaikkapa juuri voissa paistettua kuhaa, perunoita kermaisella sienikastikkeella ja jälkiruoaksi raparperikiisseliä tai suolasienipasteijoita kahvin kanssa. Täällä ainakin viime kesän säilökkeet ovat pelastaneet ihan kohtalaisen monta täydellisen rahatonta iltaa, jolloin panttitölkeillä ostettuja suolaa ja kermaa lukuunottamatta kaikki tarpeellinen on löytynyt kuivattuna tai pakastettuna kaapista.