Myöhään sateisena lauantai-iltana istuin pimeässä betoninharmaalla asemalaiturilla. Vähän aikaisemmin samalla asemalla perheenäiti säikäytti kaikki ympärillään kiljaisemalla yhtäkkiä kovaa ja korkealta, kun pikkulaps ojensi kättään kohti portaiden kaidetta. "ÄLÄ KOSKE SIIHEN! Se on likanen!" Ja hiljaista mutinaa: ties mitä bakteereja siinä on...
Junan tuloon oli vielä parikymmentä minuuttia, ja katselin ajatuksissani aseman asvaltin sylkiläiskiä ja revittyjä sixpackeja, polttelin hitaasti ja annoin ajan kulua sateen valuessa katoksen päältä lammikoiksi lähelle laiturin reunaa.
Takana oli tuottoisa ilta. Olin pientä palkkiota vastaan ollut auttamassa kaverinkaverin kämpän muuttosiivouksessa ja isompien tavaroiden roudauksessa roskakatokselle. Osa tavaroista heiteltiin suosiolla laatikoihin, hyväkuntoinen taloustavara jätettiin härskisti dyykattavaksi katoksen seinustalle. Loput pelastettiin uusiokäyttöön itselle tai tarvitseville tutuille, ja kehitysvaiheinen keittiönikin oli saanut lisää tarvikkeita. Kaiken kaikkiaan kannattava ilta. Käsivarsilihaksetkin viestivät parin tunnin hyötytreenistä.
Väärään suuntaan menevä juna päästi keskustan suunnasta tulevat laiturille. Nuori slaavilainen mies käveli junan ovelta suoraan eteeni ja ojensi avonaista röökiaskia.
"Take!"
Näytin varmaan yllättyneeltä. "Please take! Please! You help me so much!" Nyt näytin varmasti vähintään pöllöltä: en yhtään ymmärtänyt mistä oli kyse, ja toinen taisi huomata sen. "In your work place, you help me so much, in your work you help." Vasta nyt mies näytti tutulta: vanhoja asiakkaita siitä ruokajonosta, jossa olin joskus töissä. Hymyilin, kiitin ja otin yhden röökin, mies näytti tyytyväiseltä ja hävisi sumuiselta asemalaiturilta. Olin liikuttunut, enkä voinut kuin hymyillä.
Kotimatkan kruunasi keskustaan suuntaavan lyhythameisen, hiusjatketun bilehileneitosen junaan mennessään hylkäämä vasta-avattu siideri, joka lähes suoraan bileneitosen punatuilta huulilta siirtyi virkistämään kotimatkani viime metrejä. Häveliäisyyttäni tosin nappasin sen vasta junan lähdettyä.
Hyvää ja turvallista juhannusta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tunnelmallinen tuokiokuva. Kertoo siitä mistä tämä blogikin, köyhyydessä selviytymisestä, mutta näyttää sen valoisan puolen, pienet iloiset asiat. Sinussa on lahjoja fiktionkin kirjoittajaksi, oletko kokeillut?
VastaaPoistaNiin, ja hyvää juhannuksen jatkoa.
Reine: En ole kirjoitellut fiktiota vuosikausiin, viimeksi roolipelijuttuja joskus vuosituhannen vaihteessa. Vuosikaudet kirjoittaminen keskittyi asiateksteihin, ja blogaaminen toi siihen tervetullutta vaihtelua.
VastaaPoistaHei. Tämmöne.
VastaaPoistahttp://www.adressit.com/sosiaalisairaalan_puolesta
toisaa: Linkki adressiin on ollut sivupalkissa ehkä kuukauden verran. ;)
VastaaPoistaEn yleensä suosi nettiadresseja edes allekirjoituksen vertaa mainostuksesta puhumattakaan, mutta tuo on jonkinlainen poikkeus. Järvenpään sosiaalisairaala on Suomessa niiin omaa luokkaansa ja hoitaa muitakin kuin paikallisia. Saman tason osaamista etenkin moniongelmaisuuden osalta saa kunnallisessa päihdehuollossa hakea.
Arvostan siis lisämainostusta kommenteissa. :) Ja kannustan edelleen niitä, jotka eivät sitä ole vielä tehneet, kirjoittamaan nimensä adressiin. Jäken sosiaalisairaalan suhteen on tehtävä kaikki mahdollinen, jopa valitettavan usein symbolisiksi jäävät adressit... Postaan tuon Fb:ssa myös, nyt kun muistutit aiheesta.
Juuri yllättävän ystävälliset ihmiset palauttavat uskon elämään. Minustakin hieno kirjoitus.
VastaaPoistaEdukas on edullisen ruoan hakukone
VastaaPoistahttp://www.tinyurl.com/edukas