Ihmisten välisestä solidaarisuudesta

Ihmiset voivat olla käsittämättömän julmia ja kylmiä toisilleen. Vastaantulijoille, asiakkailleen, läheisilleen, rakkaimmilleen. Kylmyyttä ja välinpitämättömyyttä pidetään puolusteltavina ja normaaleina, koska tuntemattomia kohtaan ei ole velvollisuuksia.

Kuusitoistavuotiaana olin värissyt aikani bussipysäkillä liftaamassa, mutta sateella kukaan ei halunnut märkää liftaria kastelemaan penkkejään. Sain lopulta kyydin hiljaiselta ja vakavalta keski-ikäiseltä mieheltä, joka oli muistaakseni menettänyt vastikään läheisiään. Kiitin kyytiin pääsystä ja kerroin, miten kauan olin sillä kertaa odottanut, ja lyhyen hiljaisuuden jälkeen mies kertoi, miten joskus liftarit tarjoavat maksua kyydistä, mutta elävänsä yksinkertaisen periaatteen mukaan: Minä en halua sinulta mitään, mutta auta jotakuta toista, kun sinulta seuraavan kerran pyydetään.

Nuorelle ja jotakuinkin muiden pyyteettömän avun varassa elävälle mielelle tällä oli merkitystä varmasti enemmän kuin liftikuskini ymmärsi. Edelleen vuosien jälkeen sanon samaa niille, jotka jostain syystä yrittävät tarjota kahtakymmentä senttiä pummitusta röökistä tai korvausta pyörätuolin työntämisestä kynnyksen yli, ja mietin joka kerran sitä autoilevaa miestä, joka noukki märän teinin tienposkesta vuosia, vuosia sitten. On vaikeaa käsittää ihmisten tarvetta yrittää maksaa asioista, joiden pitäisi olla luonteva osa ihmisten normaalia kanssakäymistä, ja yritän uskoa siihen, että apua tarvitessaan saavat muistaisivat sen ja osaisivat erikseen sanomattakin auttaa tarvitsevaa jatkossa. Kaikki köyhät kun eivät ole solidaarisia avunjakajia eivätkä kaikki varakkaat kylmiä niljakkeita, mutta suurin osa ihmisistä on joskus saanut jeesiä muodossa tai toisessa.

Köyhien ja syrjäytyneiden keskuudessa annettavaa apua ei silti voi olla ajattelematta suuremmalla lämmöllä, koska se tosiaan pelkän hyvän tahdon lisäksi on yleensä toiselta konkreettisesti pois. On tyrkytetty se viimeinen tupakka, kaivettu viimeiset kolikot, lahjoitettu viimeiset lääkkeet, kutsuttu tuntematon kotiin syömään kun ei ole ollut ruokarahaa mitä antaa, soitettu apua pakkaseen sammuneelle, dyykattu nälkäänsä kramppaavalle alkoholistin avokille ruokaa roskiksesta, otettu se kriittinen koppi pyörtyvästä vanhuksesta metriksen rappusissa, tarjottu väsyneelle liftarille keskellä ei-mitään kahvit tai kyyti, taitettu dyykattu leipä kahtia, haalittu lapasia, villasukkia ja kenkiä kylmän talven keskellä ihmisille, joiden kanssa ei ole yhteistä kieltä, kääritty kiveyksellä istuessa sanaakaan sanomatta toisen pussinpohjapuruista ja toisen viimeisestä paperista sätkä, poltettu se puoliksi, toivotettu jatkoja ja jatkettu matkaa eri suuntiin.

Vastikään poismennyt tuttu oli niitä, jotka jeesasivat jos pystyivät. Ongelmaisuus ei tee kenestäkään huonoa. Olo on turvallinen, kun tietää, että todellisessa hädässä apua löytyy aina. Aina ei ole ollut niin, eikä kaikilla ole niin.