Lapsilisä ei hyödytä toimeentulotuen saajaa

Sunnuntai-Hesarin mielipidepalstalla kommentoidaan lapsilisän vaikutuksesta tulotasoon (Lapsilisä ei saa vaikuttaa toimeentulotuen määrään (HS/Mielipide 09.01.11) - vaatii kirjautumisen).

"Lapsilisä perustuu universaaliuden periaatteelle, jonka varaan hyvinvointivaltio on rakennettu; tietyt tuet ja palvelut kuuluvat kaikille, koska myös yhteisesti rahoitamme niitä. Epäkohta ei olekaan siinä, että myös rikkaat saavat lapsilisää vaan siinä, että rikkailla ja keskituloisilla lapsilisä lisää tuloja, mutta köyhimmillä se leikkaa niitä.

Ongelma koskee toimeentulotuen varassa kokonaan tai osittain eläviä perheitä. Toimeentulotukea laskettaessa kaikki tuet, myös lapsilisä, lasketaan tuloksi, ja toimeentulotukea maksetaan lapsilisän verran vähemmän. Lapsilisä ei siis paranna toimeentulotuen saajien taloutta millään lailla."

Täsmälleen näin. Vuokratason ja muiden asumiskustannusten noustessa on yhä todennäköisempää, että minimituilla elävä joutuu turvautumaan toimeentulotukeen, vaikka työmarkkinatuki tai vastaava yleensä kattaakin toimeentulominimin ruoan ja muiden henkilökohtaisten kulujen osalta.

Lapsilisä, jonka tulisi olla universaali ja hyödyttää kaikkia siihen oikeutettuja - siis lapsiperheitä tulotasosta riippumatta - lasketaan toimeentulotukiasiakkaalta täysimääräisenä tuloksi ja vähennetään siten toimeentulotuesta. Tuki, jonka tulisi hyödyttää kaikkia tasapuolisesti, ei hyödytä niitä, joilla on valmiiksi vähiten. Pistää miettimään, mikä sen tarkoitus pienituloisten kohdalla oikeastaan edes on.

Viime aikoina on puhuttu siitä, tulisiko hyvätuloisten perheiden oikeus lapsilisään poistaa. Vaikka teoriassa ajatus rahansäästöstä leikkaamalla niiltä, joilla todellista tarvetta ei ole kuulostaa minustakin ihan riittävän reilulta, niin siihen päädyttäessä en kadehdi niitä, jotka joutuisivat leikkauksen sosiaalisten seurausten kohteeksi.

Vaikka avio- tai avopari elääkin yhteistaloudessa keskinäisine elatusvelvoitteineen, ei elatusvelvoitteen tai taloudellisen määräämisoikeuden suuruutta tietääkseni määritellä missään. Kaikissa parisuhteissa ja talouksissa tasapuolinen tulonjako ja päätösvalta ei ole itsestäänselvää: jos toinen vanhemmista on työtön tai vaikka yhteisestä sopimuksesta jäänyt kotiin hoitamaan lapsia ja työssäkäyvä maksaa vuokran, autokulut ja sähkön, voi olla helppoa ajatella työssäkäyvällä olevan sen jälkeen oikeus nauttia ihan itse tahtonsa mukaan lopuista työnsä hedelmistä.

Etenkin niissä talouksissa, joissa työssäkäyvän tulot riittävät nostamaan perheen reilusti tukien ulottumattomiin, on kotona täyspäiväistä hoitotyötä tekevän tilanne vaikea, jos toisen tulot estävät tukien saannin, mutta samalla pysyvät ulottumattomissa sen toisen tuloina. Kotiin jääneelle vanhemmalle jää helposti vain lapsilisä ja ehkä kotihoidontuki, joita käyttää niin päivittäistalouden pyörittämiseen kuin omiin menoihin ja joiden käyttötapoihin ei tarvitse hakea toiselta suostumusta, lupaa tai pahimmassa tapauksessa lainaa.

Vastikään tullut uudistus avopuolison oikeuksista erotilanteessa oli tervetullut reaktio "kunnes kuolema meidät erottaa" -parisuhteiden ja ydinperheiden aikakauden taaksejäämiseen. Yhteistalous käsitteenä pitää sisällään rajattoman skaalan parisuhdemuotoja, parisuhdetilanteita, alkavia suhteita, päättyviä suhteita, huonoja ja hyviä suhteita, lasten huoltajuusstatuksia ja herraties mitä.

Vaikka kuinka sinkkutaloudessa elänkin, niin toivottaisin tervetulleeksi muutoksen jossa jokaiselle taattaisiin jonkintasoinen perusturva, johon puolison tuloilla ei olisi vaikutusta, ja joka olisi irrotettu asuinkustannuksista. Joku voi ajatella sitä perustulona tai kansalaispalkkana, ihan sama - minulle riittäisi, että samassa taloudessa elävien tulot eivät vaikuttaisi esimerkiksi työmarkkinatuen saamiseen tai leikkaisivat siitä enintään pienen osan. Ja se, kuka tämän kaiken maksaa, on tahdosta ja vaalirahoittajasuhteista kiinni: leikkauskohteita on muuallakin kuin julkisissa palveluissa ja verotusta voi kohdistaa. Taloudellisen riippuvuuden rakentuminen aikuisten ihmisten välille ilman keskinäistä sopimusta voi aiheuttaa niin katastrofaalisia olosuhteita ja inhimillistä kärsimystä, että niiden ääritilanteiden tulisi painaa vaakakupissa yhtä paljon kuin enemmistön pienen edun.