Aurinkopäivinä ei kitistä

Tänään olen loputtoman kyllästynyt kaikenlaiseen jankkaamiseen, saarnaamiseen ja päällepuhumiseen. En enää viitsi edes lukea blogin kommentteja, jossa kuitenkin taas epämääräinen määrä Anoja sun muita hyökkää kommentoimaan uskaltautuvien kimppuun kuin yleinen syyttäjä ja vatvoo viestin toisensa perään omaa katkeraa agendaansa. Katkeria on muutkin petettyihin lupauksiin ja turhiin toiveisiin, ja on turhaa kuvitella olevansa se ainoa päähänpotkittujen puolestapuhuja, tuulimyllyjä vastaan taisteleva don Quijote, marttyyri jota ei ymmärretä.

Olin pitkään aina kommentteja selaillessani iloinen, yllättynyt ja salaa hiukan ylpeä siitä, että kommenttien ja keskustelun ja kritiikin taso oli varsin korkea, ja opin aina jotain uutta siitä miten maailma toimii. Nyt vain vituttaa. Jos ei ole muuta sanottavaa kuin sisälukutaidotonta jankkausta ja loanheittoa, niin viekää se johonkin muualle. KKK - kritiikki on jees, keskustelu on jees, mutta kuvioon tulisi kuulua myös se kolmas k eli kunnioitus muita kohtaan. Harmi, että tyhjä tynnyri kolisee eniten.

Varattomat, ongelmaiset ja vähävaraiset eivät ole toistensa vihollisia, vaikka kuinka joku jaksaa jankuttaa yhteisestä jaettavasta kakusta. Yhteinen vihollinen on päättävän portaan tahdon puute ja yhteinen ongelma on tukiloukkujen ym. hajanaisuus, joille toisten samassa jamassa olevien ryhmien keskinäisen katkeruuden sijaan tulisi hakea yhteisiä tekijöitä ja yhteisiä ratkaisuja. Ja samalla huomata, että yhden, ns. "toisen" ryhmän hyväksi tehdyt muutokset hyödyttävät usein välillisesti myös muita, kuten pariskuntien yhdessäasumisen helpottaminen vaikuttaa pienten asuntojen vuokratarjontaan.

Kävin kävelemässä auraamattomilla kävelypoluilla, kahlasin hangessa kirkkaassa talviauringon paisteessa -14 kirpakassa pakkasessa. Kunnon pakkaslumi ei pakkaudu kengänpohjan reiästä sisään samalla tavoin kuin nuoska, ja tiukasti sidotut kengänvarret pitivät lumen ulkopuolella. Toisin kuin keskiviikkona, jolloin väki puski vasten jääpiiskaavaa viimaa sateenvarjot nurinpäin kääntyneinä ja kasvot kumarassa, tänään vastaan tallusti hilpeitä sauvakävelymummoja päät pystyssä, hihkuvia ja kiljuvia paksusti topattuja polvenkorkuisia kakaroita ja harmaita herroja otsa hiljaisessa rypyssä lumilapio kainalossa.

Onneksi olin säästänyt joskus vaatelahjoituksena saamani talvitakin, vaikka se jossain vaiheessa jäikin isoksi. Nyt siitä on iloa, kun normaali takki ei ole mahtunut päälle enää hetkeen ja sää kylmenee. Ilman tuttujen kierrättämiä vaatesäkkejä ja tarvikkeita kasvavaan perhekokoon varustautuminen veisi konkurssiin.

Nyt, kun työttömien tukikikkailu on ollut suosittu puheenaihe, on muistettava ylistää Kelan virkailijan asiakaspalveluhenkisyyttä. Silkasta uteliaisuudesta tiedustelin lomakkeita ja todistuksia viedessäni, onko äitiysrahakauden aikana palkkatuloansioille tulorajoja, ja miten järjestelmä ylipäätään sen aikana suhtautuu satunnaisiin freelance-tuloihin. Ystävällinen virkailija tunnusti tietämättömyytensä ja soitti pari puhelua selvittääkseen asiaa.

Lopputuloksena oli, että jopa minimiäitiysrahakaudella pienetkin palkkatulot vaikuttaisivat tuen maksatukseen eikä siis ole tulorajaa, jonka alle meneviä tuloja ei tarvitsisi ilmoittaa. "Mutta eihän me näitä valvota, että omantunnon mukaan ilmoittelet." Koska päivärahaa maksetaan vain kuudelta päivältä viikossa - ei sunnuntaisin - niin virkailija teki selväksi, miten kotona epämääräisin työajoin urakkaliksalla työskentelevä voi silti hyötyä tekemästään työstä.

"Kun - tai jos - ilmoitat niitä palkkioita tänne meille, niin meitä ei kiinnosta maksupäivät, vaan ensisijaisesti ne päivät milloin olet tehnyt töitä. Ilmoitat vaan siis työpäiviksi pelkkiä sunnuntaita, niin niinä päivinä ns. ansaitut tulot eivät vaikuta muiden päivien rahoihin."

Mistä tällaisia virkailijoita ilmestyy? Yleensä asiakkaalle kerrotaan puolet välttämättömästä ja luetellaan ehkä litania pykäliä, muttei vahingossakaan kerrota niiden soveltamisesta ainakaan asiakkaan edun mukaisesti. Laillisten kikkailuneuvojen jakamisesta puhumattakaan. Vaikkei tuosta tiedosta todennäköisesti tule minulle sosiaalitoimen osuuksien vuoksi mitään iloa olemaankaan, tulin hyvälle mielelle jo siitä, että kerrankin Kelassa tunnuttiin koneiston sijaan inhimillisiltä ja niin, että ote ruohonjuuritason todellisuuteenkin oli ihan hallussa. Kerrankin työntekijä, joka selvästi pyrki auttamaan asiakasta ja on oikeassa paikassa töissä.