Asunnon etsiminen alkaa kuluttaa voimia, ja kiukkuturhaudun virastojen, tukilaskelmien ja lomakkeiden liitepyörityksen viidakossa, jossa tosiaan välillä tekee mieli ratkoa asiat machetella.
Sosiaalitoimisto ilmoitti laskevansa tämän kuun alusta alkaen työttömälle työpäivää kohti verollisena maksettavan 4,40 euron aktrvointilisän tuloksi, jolloin vuokraosuuden jälkeen taloudellinen lopputulos on hyvin lähellä persnettoa. Muuttunutta linjausta perustellaan STM:n tarkentavilla ohjeistuksilla, joilla aktivointilisä vesitetään yhtenäisesti koko maassa. Odotan mielenkiinnolla, montako kitinäsoittoa ja oikaisuvaatimusta on edessä tammi-helmikuun takautuvasti maksuun tulevista aktivointilisistä, jotka tulevat tilille ("käytettäviksi varoiksi") tämän kuun aikana. Minähän en rahoistani suosiolla luovu.
Aktivointilisä on toimeentulotukilaskelmissa tuloksi huomioitaessa pelkkä julma vitsi. Koska Kelan asumistuki on perinteisesti harvalla ollut edes 50% vuokrasummasta ja teoreettisessa maksimissakin 80%, jää käytännössä kaikilla minimituilla elävillä osa vuokrasummasta sosiaalitoimen maksettavaksi. Aktivointilisän kasvattaessa tuensaajan tuloja se voidaan vähentää sosiaalitoimen vuokraosuudesta ja siten kunnan sosiaalitoimen menoista. Käytännössä aktivointilisä on vesitetty melko puhtaasti tulonsiirroksi valtiolta kunnille.
Positiivista on, että avoeron edetessä ja asunnonhaun jatkuessa sosiaalitoimisto ilmoitti käsittelevänsä talouttamme jatkossa erillishakijoina ja maksavansa toimeentulotukiosuudet eri tileille. Siitäkin voi tulla oma selvitysrumbansa, mutta sen kanssa elää. Pääasia on, ettei kukaan ole enää riippuvainen toisen pankkikortista.
Työharjoittelupaikalla tapahtuneiden organisaatiomuutosten vuoksi alkuvuosi on ollut varsinaista huonon johtamisen intensiivikurssia. Osana työporukkaa toimineen ja kannustavaa ja hyväksyvää ilmapiiriä luoneen, vaikkakin säheltävän palkatun koordinaattorin tilalle työporukkamme sai tuplasti ilkeitä idiootteja. Palaverista toiseen duunareiden niskaan on ryöpytetty alentuvaa halveksuntaa, vähättelyä, mielivaltaista holhoamista ja auktoriteettivetoista johtamista silkasta pätemisen ilosta, ei siitä että johtaminen perustuisi millään tasolla pätevyyteen, johtamiskykyihin tai edes tulosvastuuseen. Kunnioituksesta puhumattakaan, kumpaankaan suuntaan.
Olemme työttömiä, eläkeläisiä ja vapaaehtoisia; meillä on monilla taustamme, ongelmamme ja fyysiset rajoitteemme. Kuntoutuminen ei tarkoita holhouksentarvetta eikä kuntouttavuus toistuvaa vähättelyä ja mielivaltaisen epämääräistä vallankäyttöä. Kahvitilassa istuu aamuisin aikuisia ihmisiä, jotka odottavat tulevansa kohdelluiksi sellaisina. Mikäli Esimies vaivautuu ylipäätään saapumaan paikalle pitämään aamupalaverin, saadaan kuunnella tunti huutoa, haukkumista, syytöksiä ja vähättelyä, epämääräisyyksiä ja "sääntömuutoksia", joita ei koskaan kuitenkaan määritellä.
Kun työn tavoitteet käytännössä estävistä muutoksista kysytään, saadaan hitaasti, holhoavalla ja korotetulla äänellä kuulla, että näin tehdään, koska esimies niin sanoo. Jos joku vielä uskaltaa pyytää tarkennusta, on esimiesasemastaan joka lauseessa muistuttavalla Esimiehellä usein takanaan uusi kasvoton auktoriteetti - Lafka, hallituksen pj, "laki" - johon vedota perusteluiden jäädessä edelleen nollatasolle. Paikan toimivuutta pitkälti ylläpitänyt duunari, joka uskalsi kysyä mihin lakiin mielivaltaisissa päätöksissä vedotaan ja olla myös Lafkan nykytoiminnasta yhteydessä ylemmäs, huudettiin eräässä painajaismaisessa palaverissa seiniä tärisyttävällä karjumisella pihalle, lopullisesti.
Entisestä neljästäkymmenestä duunarista on jäljellä puolet. Vapaaehtoiset eivät enää halua olla mukana, ja monet työvoimatyöllistetyt lakkauttavat sopimuksensa. Oman sopimukseni lusin loppuun uhman ja tupakkapaikkakiroilun voimalla yhdeksäneuroisten takia, ja lähtiessäni tulen olemaan oikeasti pahoillani. Pidin duunia mielekkäänä, tärkeänä ja kuntouttavana, ja täysiarvoisena ihmisenä kohtelu oli edellytys kuntouttavuudelle. En usko Lafkan pyörivän enää kauaa, ainakaan saavuttavan ennen niin korostettuja tavoitteita hyvän ja ihmistä tukevan kuntouttavan toiminnan tarjoamisessa. Onneksi duunareiden kesken yhteisöllisyys pysyy, mutta väki vähenee viikko viikolta. Johdon ratkaisu on hankkia työvoimatoimistolta uusia, sopimuksiin sidottuja duunareita, jotka talo sitten voi kouluttaa nykytavoille alusta alkaen. Tottelemaan ilman oma-aloitteisuutta, pelkäämään auktoriteetteja ja olemaan puuttumatta työympäristön kehittämiseen.
Anteeksi, unohdin, että pitäähän olla Esimiehelle kiitollinen. Kela vaatii nykyään työvoimapoliittiseen toimenpiteeseen osallistuvalta kuntoutujalta/harjoittelijalta lääkärin kirjoittaman sairaslomatodistuksen jo yhdestä poissaolopäivästä. Palaverissa annettiin ymmärtää, että jokainen sairaslomaton poissaolo voi katkaista sopimuksen tai tuet, mutta tietääkseni kyse kuitenkin on vain poissaolopäivien ylläpitokorvausten ja aktivointilisien menettämisestä. Olimme aika lailla duunareiden kesken yhtä mieltä siitä, että jos ensimmäisenä sairaspäivänä hakeudutaan viiden kilometrin päähän päivystykseen ruuhkauttamaan terveyskeskusjonoja, niin sairaslomaa pyydetään takuuvarmasti viikko sen sijaan, että ravattaisiin päivystysjonossa joka pirun aamu. Duunareiden vähennyttyä muutenkin puoleen olisi koko lafka muutaman viikon lamassa ensimmäisen flunssa-aallon iskiessä.
Nyt voimme kuitenkin tuntea kiitollisuutta, kun Esimies ilmoitti ottaneensa puolestamme sellaisen vastuun, mitä "yksikään toinen Esimies ei olisi valmis duunareidensa eteen tekemään, ei yksikään, ymmärrättekö", eli vaatimaan sairaslomatodistusta vasta kolmen päivän poissaolosta.
Kuka vajaaälyinen virkamies Kelassa/TEM:ssä on pitänyt hyvänä ideana edellyttää aktivoituneelta tai kuntoutuvalta työttömältä lääkärintodistusta jokaisesta poissaolopäivästä, kun oikeaa palkkaa maksavilla työpaikoilla saa sairastaa kolme päivää rauhassa?
Seuraavan influenssa/norovirusaallon iskiessä tulisi jokaisella pitkälti aktivointityöllistettyjen voimin toimivalla työpaikalla duunareiden ihan hyvällä omallatunnolla lamauttaa duunipaikkansa (samalla tk-päivystys...) muutaman päivän ajaksi hakemalla porukalla sairaslomatodistuksia joka päivälle erikseen. Työttömät ovat näkymätöntä, ilmaista ja oikeudetonta työvoimareserviä, jolle ei kerrota oikeudesta taukoihin, mutta velvollisuuksista virallisin sanoin ja uhkaava ukkonen äänessä, ja erimielisyystilanteessa työsuojelupiirin ja ammattiliiton sijaan on vakuutusoikeus.
Työttömällä ei ole muuta keinoa työtaisteluun kuin sairaslomalakko.
keskiviikko 3. maaliskuuta 2010
tiistai 16. helmikuuta 2010
Asuntoa odotellessa
Oli ihan toista olla köyhä yksin.
Eilen kokosin kanakassin naapurille ja schäferille, tänään vien toiseen naapuriin tortilloja, toscakakkua ja tulppaaneja. Jostain kaupasta oli tullut rehuja enemmänkin, ja sain ruokajonosta vielä autokyydin kotiovelle, ettei ylijäämistä haalimani orkidea palellu. Ja hyvällä tuulella kun olin, kävin viemässä tulppaanikimpun kioskimyyjälle, joka taannoin lahjoitti löytötavaroissa puoli vuotta lojuneet hanskat jonon vaatejakoon vietäväksi. Loppuviikolle sovin jonon ulkopuolella hytistessä treffit päivätuvalle, jossa yksi ostarin kasvoista lupasi opettaa lopultakin pelaamaan biljardia.
Vie mennessäs, tuo tullessas, opetti äiti. Melkein aina liikkeelle lähtiessä on jotain vietävää, ja harvoin kotiin palaa tyhjin käsin. Muutan asumaan yksin heti tilaisuuden tullen, ja tulevaan kämppään on jo viherkasvitkin tiedossa, kun yksi naapureista lupasi laittaa pistokkaita. Asuntoa odotellessa aloin hamstrata käyttötavaraa ja täyttää kaappeja ja pakastinta sillä ajatuksella, että uusi koti tuntuu paljon nopeammin kodilta, jos sen kaapeissa on ruokaa. Sosiaalityöntekijä antoi asunnonhakuun lausunnon ja diakoni suosituksensa - kun takana on fatta ja Herra, niin mikä muka voisi mennä vikaan?
En ymmärrä miten joskus saatoin masentua ruokajonossa. Elämäntilanteen muutos, lisääntynyt päivänvalo ja uuden kodin etsintä varmasti nostavat osaltaan mielialaa, mutta hyväntuulisesta sosiaalisuudesta tulee riippuvaiseksi. Vuorovaikutus, jeesaaminen puolin ja toisin ja ihmisten alttius olla loppujen lopuksi kuitenkin hyviä toisilleen (ainakin silloin, kun se ei maksa) saavat aikaan tietynlaista tulevaisuudenuskoa ja varmuudentunnetta. Asioilla on tapana järjestyä, tavalla tai toisella.
Eilen kokosin kanakassin naapurille ja schäferille, tänään vien toiseen naapuriin tortilloja, toscakakkua ja tulppaaneja. Jostain kaupasta oli tullut rehuja enemmänkin, ja sain ruokajonosta vielä autokyydin kotiovelle, ettei ylijäämistä haalimani orkidea palellu. Ja hyvällä tuulella kun olin, kävin viemässä tulppaanikimpun kioskimyyjälle, joka taannoin lahjoitti löytötavaroissa puoli vuotta lojuneet hanskat jonon vaatejakoon vietäväksi. Loppuviikolle sovin jonon ulkopuolella hytistessä treffit päivätuvalle, jossa yksi ostarin kasvoista lupasi opettaa lopultakin pelaamaan biljardia.
Vie mennessäs, tuo tullessas, opetti äiti. Melkein aina liikkeelle lähtiessä on jotain vietävää, ja harvoin kotiin palaa tyhjin käsin. Muutan asumaan yksin heti tilaisuuden tullen, ja tulevaan kämppään on jo viherkasvitkin tiedossa, kun yksi naapureista lupasi laittaa pistokkaita. Asuntoa odotellessa aloin hamstrata käyttötavaraa ja täyttää kaappeja ja pakastinta sillä ajatuksella, että uusi koti tuntuu paljon nopeammin kodilta, jos sen kaapeissa on ruokaa. Sosiaalityöntekijä antoi asunnonhakuun lausunnon ja diakoni suosituksensa - kun takana on fatta ja Herra, niin mikä muka voisi mennä vikaan?
En ymmärrä miten joskus saatoin masentua ruokajonossa. Elämäntilanteen muutos, lisääntynyt päivänvalo ja uuden kodin etsintä varmasti nostavat osaltaan mielialaa, mutta hyväntuulisesta sosiaalisuudesta tulee riippuvaiseksi. Vuorovaikutus, jeesaaminen puolin ja toisin ja ihmisten alttius olla loppujen lopuksi kuitenkin hyviä toisilleen (ainakin silloin, kun se ei maksa) saavat aikaan tietynlaista tulevaisuudenuskoa ja varmuudentunnetta. Asioilla on tapana järjestyä, tavalla tai toisella.
lauantai 23. tammikuuta 2010
Kapitalismi, tuo neuvostososialismin vetoruuna
Vuodenvaihteen tienoilla ja sen jälkeen on tapahtunut ja muuttunut aika lailla. Työvoimapoliittisen aktivointitoimenpiteen (työkokeilu, kuntouttava työtoiminta, kurssitukset...) aktivointipäivittäinen ylläpitokorvaus nousi kahdeksasta yhdeksään euroon (verottomana, fatta ei huomioi), ja kohti neuvostohenkisen tasapäistä ilmaistyövoimayhteiskuntaa rynnistävä Sata-komitea kiskoi varmaankin valkohehkuisilla hohtimilla kirstusta ilmaisduunareille 4,40e päiväpalkan. Sitä sanotaan aktivointilisäksi, koska ylläpitokorvaus on tarkoitettu kattamaan vain aktivoitumisesta syntyvät kulut.
Kun kuntouttavasta työtoiminnasta tuli vuodenvaihteessa velvoittavaa, jokainen vuodenvaihteessa pakkotyöllistysuhan alle joutunut yli 25-vuotias 500 päivää työttömänä ollut varmasti hihkuu riemusta; pakkotyön päivätulojen noustua kahdeksasta eurosta reiluun kymppiin oppii nirsompikin hippi, mitä työnteon kannattavuudella tarkoitetaan. Kuntoutukaa, perkele, talkoilla tämä maa on rakennettu. Sitäpaitsi kuntoutus on parasta terapiaa. Uusien säädösten mukaan kuntouttavaa työtoimintaa tarjoavat tahot tästä lähtien kilpailutetaan ja kilpailutuksessa pärjänneille aletaan maksaa korvausta päälukumäärän mukaan.
Se 4,40e on ilmeisesti verotettavaa tuloa. Urbaani gettolegenda yllyttääkin nyt hankkimaan muutosverokortin mahdollisimman pienelle veroprosentille, koska tarinan mukaan sillä saisi laskettua Kelassa myös työmarkkinatuen ja peruspäivärahan verotusastetta siitä reilun parinkymmenen oletusprosentista. On siinä ja siinä välitänkö tuosta neuvosta, koska jos kaikki nykyisen lisäksi käteenjäävä hyödyttää vain sosiaalitoimistoa vuokraosuuksien siirtyessä asiakkaalle, niin hakekoot kunta ja valtio minun rahojani toisiltaan ilman minua. Muutosverokortille tosin on tilaus joka tapauksessa, mutta en ole vielä kuullut kenenkään saaneen työmarkkinatukeaan maksatukseen minimiprosenteilla.
Kela ja työkkärit ovat olleet sormi suussa aktivointilisästä kyselijöiden kanssa. Ei ole poikkeuksellista, ettei Kelan virkailija löydä maksatukseen sopivaa lomaketta, kun asiakas haluaa tietää, pitääkö aktivointilisää erikseen hakea. Tietääkseni sen kuitenkin pitäisi tulla automaattisesti aktivointitoimenpiteeseen osallistuvan tilille joko työmarkkinatuen tai ylläpitokorvausten mukana. Ensi viikolla sen näkee.
Ensi viikolla on myös historian suurin lottopotti. Vuodenvaihteen lukuja ovat ainakin 4, 8, 9, 25, tämänhetkinen kunnallinen veroäyri, lakkautettavien koulujen määrä ja keskioluen alkoholiprosentti, joka on noista ainoa joka ei ainakaan nouse.
Kun kuntouttavasta työtoiminnasta tuli vuodenvaihteessa velvoittavaa, jokainen vuodenvaihteessa pakkotyöllistysuhan alle joutunut yli 25-vuotias 500 päivää työttömänä ollut varmasti hihkuu riemusta; pakkotyön päivätulojen noustua kahdeksasta eurosta reiluun kymppiin oppii nirsompikin hippi, mitä työnteon kannattavuudella tarkoitetaan. Kuntoutukaa, perkele, talkoilla tämä maa on rakennettu. Sitäpaitsi kuntoutus on parasta terapiaa. Uusien säädösten mukaan kuntouttavaa työtoimintaa tarjoavat tahot tästä lähtien kilpailutetaan ja kilpailutuksessa pärjänneille aletaan maksaa korvausta päälukumäärän mukaan.
Se 4,40e on ilmeisesti verotettavaa tuloa. Urbaani gettolegenda yllyttääkin nyt hankkimaan muutosverokortin mahdollisimman pienelle veroprosentille, koska tarinan mukaan sillä saisi laskettua Kelassa myös työmarkkinatuen ja peruspäivärahan verotusastetta siitä reilun parinkymmenen oletusprosentista. On siinä ja siinä välitänkö tuosta neuvosta, koska jos kaikki nykyisen lisäksi käteenjäävä hyödyttää vain sosiaalitoimistoa vuokraosuuksien siirtyessä asiakkaalle, niin hakekoot kunta ja valtio minun rahojani toisiltaan ilman minua. Muutosverokortille tosin on tilaus joka tapauksessa, mutta en ole vielä kuullut kenenkään saaneen työmarkkinatukeaan maksatukseen minimiprosenteilla.
Kela ja työkkärit ovat olleet sormi suussa aktivointilisästä kyselijöiden kanssa. Ei ole poikkeuksellista, ettei Kelan virkailija löydä maksatukseen sopivaa lomaketta, kun asiakas haluaa tietää, pitääkö aktivointilisää erikseen hakea. Tietääkseni sen kuitenkin pitäisi tulla automaattisesti aktivointitoimenpiteeseen osallistuvan tilille joko työmarkkinatuen tai ylläpitokorvausten mukana. Ensi viikolla sen näkee.
Ensi viikolla on myös historian suurin lottopotti. Vuodenvaihteen lukuja ovat ainakin 4, 8, 9, 25, tämänhetkinen kunnallinen veroäyri, lakkautettavien koulujen määrä ja keskioluen alkoholiprosentti, joka on noista ainoa joka ei ainakaan nouse.
Tekohengitystä artikkelipäivityksillä
Yritän pitää blogia pystyssä edes jossain määrin, vaikka tekniikan maailma pistääkin vastaan. Ilmastoinnin uusimisen lisäksi kone vaatii käyttöjärjestelmän päivityksen ja avausräpellysruuvikiroilun jälkeen myös vaurioituneen johdonpätkän kolvauksen. Puhelin hajosi, uusi tilalle hankittu sekosi ensimmäisenä käyttöpäivänä ja myyjälle tuttu vika vaatii ohjelmistopäivityksen, joka hoituisi kuulemma viikossa. Kaiken lisäksi kotoa väliaikaisesti evakuoituminen vei nettiyhteydenkin. Lehtijuttujen perusteella Rkp taitaa viedä sen ensi vuonna lopullisesti.
Kiitos Ofelialle joulukuisista artikkelilinkeistä - sain ne ja suunnilleen tammikuun puolestavälistä alkaen lisää artikkeleita päivitettyä linkkilistaan. Takaraivossa oli viikkojen mediapimennon jälkeen pieni toivo; jos maailmassa olisi tapahtunut jotain mullistavaa. Ja olihan siellä; Haiti.
Otsikkokaupalla huonoja uutisia, sivukaupalla vitutusta ja turhaakin turhempien tahojen turhaakin turhempia mediareaktioita naruihin, joiden kiskomisen tahdissa toiset täällä nytkii ja venkoilee mukana parhaansa mukaan. Onneksi päivän uutisissa oli hyväntuulinen juttu Hurstin jonossa kuukausittain vapaaehtoistyötä tekevistä kampaajista. Oli pakko hymyillä.
Elämäntilanne on vaihdellut melko radikaalisti kuuden viikon hiljaiselon aikana. Parisuhdetta, paniikkia, poliiseja, pakkaamista ja pyörimistä muiden nurkissa. Muutokset syövät voimia, jatkuva epävarmuus ja varuillaanolo lannistavat ja vievät kyvyn pitää silmät auki ympärillä tapahtuvien, blogauksen arvoisten pienten tapahtumien ja ilmiöiden varalta. Viimeksi ruokajonossa olin täysin lukossa ja uupunut, epätoivoisen väsynyt elämään ja pettynyt itseeni, kun tuntematon, juuri ja juuri ulkonäkötuttu asiakas kävi työntämässä käteeni pieneksi taitellun lapun. En tiedä, olenko koskaan ennen edes saanut tuollaista "haluaisin tutustua, tässä numero" -lappua ja tuijotin sitä varmaan leuka rinnuksilla. Loppupäivänä en osannut juuri muuta kuin virnuilla. Vaikkei lapusta olekaan seurannut tapaamista, niin ehkä elämästä ei sittenkään ole niin raskasta kaivaa esiin jotain uutta ja yllättävää.
Kiitos Ofelialle joulukuisista artikkelilinkeistä - sain ne ja suunnilleen tammikuun puolestavälistä alkaen lisää artikkeleita päivitettyä linkkilistaan. Takaraivossa oli viikkojen mediapimennon jälkeen pieni toivo; jos maailmassa olisi tapahtunut jotain mullistavaa. Ja olihan siellä; Haiti.
Otsikkokaupalla huonoja uutisia, sivukaupalla vitutusta ja turhaakin turhempien tahojen turhaakin turhempia mediareaktioita naruihin, joiden kiskomisen tahdissa toiset täällä nytkii ja venkoilee mukana parhaansa mukaan. Onneksi päivän uutisissa oli hyväntuulinen juttu Hurstin jonossa kuukausittain vapaaehtoistyötä tekevistä kampaajista. Oli pakko hymyillä.
Elämäntilanne on vaihdellut melko radikaalisti kuuden viikon hiljaiselon aikana. Parisuhdetta, paniikkia, poliiseja, pakkaamista ja pyörimistä muiden nurkissa. Muutokset syövät voimia, jatkuva epävarmuus ja varuillaanolo lannistavat ja vievät kyvyn pitää silmät auki ympärillä tapahtuvien, blogauksen arvoisten pienten tapahtumien ja ilmiöiden varalta. Viimeksi ruokajonossa olin täysin lukossa ja uupunut, epätoivoisen väsynyt elämään ja pettynyt itseeni, kun tuntematon, juuri ja juuri ulkonäkötuttu asiakas kävi työntämässä käteeni pieneksi taitellun lapun. En tiedä, olenko koskaan ennen edes saanut tuollaista "haluaisin tutustua, tässä numero" -lappua ja tuijotin sitä varmaan leuka rinnuksilla. Loppupäivänä en osannut juuri muuta kuin virnuilla. Vaikkei lapusta olekaan seurannut tapaamista, niin ehkä elämästä ei sittenkään ole niin raskasta kaivaa esiin jotain uutta ja yllättävää.
maanantai 28. joulukuuta 2009
Radiohiljaisuus voimassa toistaiseksi
Nimi: Tietokone
Oireet: Lämmönnousua, toimintakyky heikentynyt. Kuvailee tilaansa ilmaisuilla kRRuttSSSKRRRkriiiikk ja KRUTSRUTSKRUTSRUTS.
Diagnoosi: Paikallinen kulumavaurio, uhkaava loppuunpalaminen.
Toimenpiteet: Sairaslomaa työkyvyn palauttamiseksi ja lopullisen burn outin välttämiseksi. Pitkäaikaisena hoitokeinona uusi tuuletin. Kontrollitarkistus varaosan takuuajan puitteissa.
Blogi on edelleen puolipakollisella tauolla, koska en jaksa raapia harakanvarpaita sottaisille muistilapuille ja yrittää keskittyä kirjoittamiseen jossain työkkärin koneella, vaan odotan rahaa varaosaan.
Palataan asiaan ensi vuoden puolella, toivottavasti pian. Kiitos kommenteista edelleen, aiheideoita saa pistää ja erityisen kiitollinen olen artikkelilinkeistä, koska uutissurffaus ei nyt onnistu.
Parempaa tai edes voimakkaampaa uutta vuotta kaikille.
Oireet: Lämmönnousua, toimintakyky heikentynyt. Kuvailee tilaansa ilmaisuilla kRRuttSSSKRRRkriiiikk ja KRUTSRUTSKRUTSRUTS.
Diagnoosi: Paikallinen kulumavaurio, uhkaava loppuunpalaminen.
Toimenpiteet: Sairaslomaa työkyvyn palauttamiseksi ja lopullisen burn outin välttämiseksi. Pitkäaikaisena hoitokeinona uusi tuuletin. Kontrollitarkistus varaosan takuuajan puitteissa.
Blogi on edelleen puolipakollisella tauolla, koska en jaksa raapia harakanvarpaita sottaisille muistilapuille ja yrittää keskittyä kirjoittamiseen jossain työkkärin koneella, vaan odotan rahaa varaosaan.
Palataan asiaan ensi vuoden puolella, toivottavasti pian. Kiitos kommenteista edelleen, aiheideoita saa pistää ja erityisen kiitollinen olen artikkelilinkeistä, koska uutissurffaus ei nyt onnistu.
Parempaa tai edes voimakkaampaa uutta vuotta kaikille.
perjantai 4. joulukuuta 2009
Vajaakuntoisuus ja väliinputoaminen
Heikki Hiilamo ja Helena Hiila: Sata-komitean ei annettu auttaa huono-osaisia (HS: Vieraskynä 04.12.09)
Hesarin tämän päivän pääkirjoitusosastolla on Diakin yksikönjohtaja Heikki Hiilamon ja Väestöliiton pj Helena Hiilan kirjoitus Sata-komitean saavutuksista eli niiden puutteesta. Vaikka teksti on hyvin asiallinen, siitä paistaa turhautuminen, jonka monien Sata-komitean jaostolaisten lisäksi jakavat ne (me), jotka joskus komitean perustamisvaiheessa elättelivät suuria toiveita, mutta ovat joutuneet pettymään uutisointi uutisoinnilta. Perusturvaremontti jäi vain haaveeksi eturyhmien kiistelyn vesittäessä parannuksen toisensa jälkeen ja lyhytnäköisen kustannusarvioinnin jättäessä sosiaaliset epäkohdat kasvattamaan kustannuksia pitkällä tähtäimellä. Rahallisen arvioinnin ulkopuolelle jäävästä inhimillisestä kärsimyksestä puhumattakaan.
Niille, jotka eivät lue blogin kommenttiosioita, mainitsen vielä tässä yhteydessä 27.12.09 asti Ylen Areenassa katsottavissa olevan A-Zoomin (Taistelu perusturvasta, esitetty 27.11.09). "Onko kukaan köyhän asialla? Miksi ay-liike jarruttaa perustoimeentulon korottamista? Studiovieraana Diakonia-ammattikorkeakoulun yksikönjohtaja Heikki Hiilamo."
Hiilamo nostaa Hesarin tekstissä esille vajaakuntoisten tilannetta. Työttömyys ja tuensaanti (ja tuensaannin tarve) nähdään usein mustavalkoisena: joko teet töitä tai et. Opiskelet tai et, nostat tukia tai et. Jos et kykene täyspäivätyöhön tai täyspäiväopiskeluun Kelan opintopistevaatimusten mukaisesti, tukijärjestelmä kieltää tekemästä sitä vertaa mitä kykenisit. Jos ajattelemattomasti kerrot Kelassa yrittäväsi pitää vähäistä opiskelu- tai työkykyä yllä vapaaehtoistyöllä tai omakustanteisella opiskelulla avoimessa yliopistossa, sairauspäivärahasi saatetaan siirtää uudelleenharkintaan.
Itse valitun osa-aikaisen työn tai opiskelun kuntouttavuutta ei tunnusteta, mutta työpajoille, kaupungin puisto-osastolle ja valtionhallinnon virastoihin ja ministeriöihin ohjataan 8e/työpäivä-ylläpitokorvauksella "kuntouttaviin" ilmaistöihin, joista monet vastaavat helposti tuntimääriltään, vastuultaan ja osaamisvaatimuksiltaan jopa korkeakoulutusta vaativaa "oikeaa työtä". Toisena ääripäänä tarjotaan kuntoutustyötä kuminauhojen pakkaajana. Pääasia tuntuu olevan, ettei vahingossakaan pääse edistämään työllistymistään ja kuntoutumaan tekemällä vajavaisten voimiensa mukaan sitä, mitä teki ennen vajaakuntoisuutta.
Työn sanotaan olevan parasta terapiaa. Silti vajaakuntoisen opiskelijan edellytetään luopuvan määräaikaisesti opinto-oikeudestaan saadakseen toimeentulo- tai työttömyystukea ja palkansaajan on irtisanouduttava työpaikastaan. Kuulin, että olisi mahdollista b-lausunnon turvin saada työttömyyspäivärahaa ilman työpaikasta irtisanoutumista, mutta tästä mahdollisuudesta ei te-toimistoissa tiedoteta, tuskin tiskillä edes tiedetään. Yksi vajaakuntoisten kohtaama ongelma onkin siinä, ettei kenelläkään ole velvollisuutta ohjata tukien ja lääkärinlausuntojen yhteensovittamisessa - lääkärit (etenkään ulkomaalaiset) eivät tunne tukikäytäntöjä ja te-toimistojen työntekijät taas eivät osaa ohjata hoitoonhakeutumisessa oikean tukimuodon selvittämiseksi. Potilaan on usein osattava pyytää b-lausuntoa, vaihtaa tukimuotoa ja ennakoida kuntoutustuen mahdollisuutta ja tarvetta ajoissa, ettei sairaspäivärahakauteen esimerkiksi tule vahingossakaan katkoksia vaikkapa turhan optimismin takia. "Jos sittenkin yrittäisin opiskella edes nämä lukukauden viimeiset kuusi viikkoa."
Opiskelijan ja vielä työelämässä mukana olevan ei kannata jäädä sairaslomalle, jos kaipaa Kela-korvattua terapiaa. Kelan ja lääkärien mukaan terapiakorvauksia myönnetään ensisijaisesti työkyvyn ylläpitämiseksi, ei sen palauttamiseksi. Työelämästä jo pudonneelle tai opinnot jo keskeyttäneelle ei ojenneta sitä oljenkortta, jos sairasloma- ja terapiantarvelausuntoja on mennyt hakemaan väärässä järjestyksessä. Terapiakorvauksia ei kannattanut myöskään hakea loppuvuodesta, koska määrärahat olivat yleensä lopussa; Hyssälän lupaukset tilanteen muuttamisesta ja terapiakorvausten takaamisesta "kaikille tarvitseville" eivät loppujen lopuksi juuri muuttaneet hakijan tilannetta, koska lopullisen arvion terapian tarpeesta tekee edelleen Kelan lääkäri potilasta tapaamatta ja riippumatta hoitavan lääkärin esityksestä. Terapian tarpeen määrittelee siis edelleen Kela, ei hoitava lääkäri.
Hain aikanaan sairaslomaa myönnettyäni lopulta kyvyttömyyteni opiskella täysipäiväisesti Kelan opintotuen vastineeksi vaatimien opintopisteiden edestä. Selitin vastaanotolla, etten jo aiemmin diagnosoitujen oireiden vuoksi kykene opiskelemaan riittävästi ja pelkään opintotukien takaisinperintää. Sain pitkäaikaisen saikun ja poliklinikkalähetteen sijaan kaksi nyrpeää viikkoa sairaslomaa ja kuittauksen, miten se "kaksi viikkoahan voidaan sitten vähentää takaisinperinnästä, onhan se jotain". Käynnin jälkeen olin pitkään lamaantunut ja varasin samantien uuden ajan seuraavan sairaslomapätkän hakemista varten. Ensimmäisestä ajanvarauksesta meni toistuvista pyynnöistä huolimatta puoli vuotta lähetteen saamiseen eteenpäin, koska omalääkärillä "oli kiire".
Työkyvyttömyyseläkkeellä on mahdollista tehdä osa-aikaista työtä. Tämä tietääkseni pätee myös määräaikaiseen työkyvyttömyyseläkkeeseen, joka tunnetaan paremmin kuntoutustukena. Kuntoutustuki on myös ainoa tukimuoto, joka mahdollistaa vajaakuntoiselle osa-aikaisen opiskelun. Kuntoutustuelle pääsyyn tarvitaan hoitavan lääkärin B-lausunto ja kolmensadan päivän yhtämittainen sairasloma. Tai näin ennen luulin: liian myöhään selvisi, että kuntoutustuen hakuun tarvittavan 300 päivän tulee koostua Kelan myöntämistä sairauspäivärahapäivistä, ei sairaslomapäivistä. Tyhmänä ja asiantuntemattomana optimistina en ollut katkaissut opintotukeani heti saatuani ensimmäisen kahden viikon saikun, vaan vasta kaksi kuukautta myöhemmin sairasloman edelleen jatkuessa. Onneksi lääkärinlausunnon perusteella vältyin opintotuen takaisinperinnältä, mutta mahdollisuus kuntoutustuen hakuun jäi siitä kahdesta kuukaudesta kiinni.
Vajaakuntoisten tukineuvonta on huonossa jamassa. Kukaan ei kerro sairastuneelle, että minimisairauspäivärahalle tai työmarkkinatuelle pudonneella on mahdollisuus hakea lääke- ja terveydenhoitokulunsa ja sähkölaskunsa sosiaalitoimistosta. Joukkoliikenteen kausilipusta on kuulemma mahdollisuus saada alennusta, jos on kuntoutustuella eli määräaikaisella työkyvyttömyyseläkkeellä. Vajaakuntoisena tasapainotellaan monien eri minimitukimuotojen välillä ja niitä yhdistellen: opintotuki, työttömyyspäiväraha, työmarkkinatuki, sairauspäiväraha, kuntoutustuki, toimeentulotuki... Terveydenhuollon, työvoimatoimiston, Kelan ja sosiaalitoimiston välillä pyöriessä mikään taho ei opasta siinä, mitä palveluita tai tukia muilta tahoilta on saatavilla ja miten ne voi sovittaa yhteen.
Hesarin tämän päivän pääkirjoitusosastolla on Diakin yksikönjohtaja Heikki Hiilamon ja Väestöliiton pj Helena Hiilan kirjoitus Sata-komitean saavutuksista eli niiden puutteesta. Vaikka teksti on hyvin asiallinen, siitä paistaa turhautuminen, jonka monien Sata-komitean jaostolaisten lisäksi jakavat ne (me), jotka joskus komitean perustamisvaiheessa elättelivät suuria toiveita, mutta ovat joutuneet pettymään uutisointi uutisoinnilta. Perusturvaremontti jäi vain haaveeksi eturyhmien kiistelyn vesittäessä parannuksen toisensa jälkeen ja lyhytnäköisen kustannusarvioinnin jättäessä sosiaaliset epäkohdat kasvattamaan kustannuksia pitkällä tähtäimellä. Rahallisen arvioinnin ulkopuolelle jäävästä inhimillisestä kärsimyksestä puhumattakaan.
Niille, jotka eivät lue blogin kommenttiosioita, mainitsen vielä tässä yhteydessä 27.12.09 asti Ylen Areenassa katsottavissa olevan A-Zoomin (Taistelu perusturvasta, esitetty 27.11.09). "Onko kukaan köyhän asialla? Miksi ay-liike jarruttaa perustoimeentulon korottamista? Studiovieraana Diakonia-ammattikorkeakoulun yksikönjohtaja Heikki Hiilamo."
Hiilamo nostaa Hesarin tekstissä esille vajaakuntoisten tilannetta. Työttömyys ja tuensaanti (ja tuensaannin tarve) nähdään usein mustavalkoisena: joko teet töitä tai et. Opiskelet tai et, nostat tukia tai et. Jos et kykene täyspäivätyöhön tai täyspäiväopiskeluun Kelan opintopistevaatimusten mukaisesti, tukijärjestelmä kieltää tekemästä sitä vertaa mitä kykenisit. Jos ajattelemattomasti kerrot Kelassa yrittäväsi pitää vähäistä opiskelu- tai työkykyä yllä vapaaehtoistyöllä tai omakustanteisella opiskelulla avoimessa yliopistossa, sairauspäivärahasi saatetaan siirtää uudelleenharkintaan.
Itse valitun osa-aikaisen työn tai opiskelun kuntouttavuutta ei tunnusteta, mutta työpajoille, kaupungin puisto-osastolle ja valtionhallinnon virastoihin ja ministeriöihin ohjataan 8e/työpäivä-ylläpitokorvauksella "kuntouttaviin" ilmaistöihin, joista monet vastaavat helposti tuntimääriltään, vastuultaan ja osaamisvaatimuksiltaan jopa korkeakoulutusta vaativaa "oikeaa työtä". Toisena ääripäänä tarjotaan kuntoutustyötä kuminauhojen pakkaajana. Pääasia tuntuu olevan, ettei vahingossakaan pääse edistämään työllistymistään ja kuntoutumaan tekemällä vajavaisten voimiensa mukaan sitä, mitä teki ennen vajaakuntoisuutta.
Työn sanotaan olevan parasta terapiaa. Silti vajaakuntoisen opiskelijan edellytetään luopuvan määräaikaisesti opinto-oikeudestaan saadakseen toimeentulo- tai työttömyystukea ja palkansaajan on irtisanouduttava työpaikastaan. Kuulin, että olisi mahdollista b-lausunnon turvin saada työttömyyspäivärahaa ilman työpaikasta irtisanoutumista, mutta tästä mahdollisuudesta ei te-toimistoissa tiedoteta, tuskin tiskillä edes tiedetään. Yksi vajaakuntoisten kohtaama ongelma onkin siinä, ettei kenelläkään ole velvollisuutta ohjata tukien ja lääkärinlausuntojen yhteensovittamisessa - lääkärit (etenkään ulkomaalaiset) eivät tunne tukikäytäntöjä ja te-toimistojen työntekijät taas eivät osaa ohjata hoitoonhakeutumisessa oikean tukimuodon selvittämiseksi. Potilaan on usein osattava pyytää b-lausuntoa, vaihtaa tukimuotoa ja ennakoida kuntoutustuen mahdollisuutta ja tarvetta ajoissa, ettei sairaspäivärahakauteen esimerkiksi tule vahingossakaan katkoksia vaikkapa turhan optimismin takia. "Jos sittenkin yrittäisin opiskella edes nämä lukukauden viimeiset kuusi viikkoa."
Opiskelijan ja vielä työelämässä mukana olevan ei kannata jäädä sairaslomalle, jos kaipaa Kela-korvattua terapiaa. Kelan ja lääkärien mukaan terapiakorvauksia myönnetään ensisijaisesti työkyvyn ylläpitämiseksi, ei sen palauttamiseksi. Työelämästä jo pudonneelle tai opinnot jo keskeyttäneelle ei ojenneta sitä oljenkortta, jos sairasloma- ja terapiantarvelausuntoja on mennyt hakemaan väärässä järjestyksessä. Terapiakorvauksia ei kannattanut myöskään hakea loppuvuodesta, koska määrärahat olivat yleensä lopussa; Hyssälän lupaukset tilanteen muuttamisesta ja terapiakorvausten takaamisesta "kaikille tarvitseville" eivät loppujen lopuksi juuri muuttaneet hakijan tilannetta, koska lopullisen arvion terapian tarpeesta tekee edelleen Kelan lääkäri potilasta tapaamatta ja riippumatta hoitavan lääkärin esityksestä. Terapian tarpeen määrittelee siis edelleen Kela, ei hoitava lääkäri.
Hain aikanaan sairaslomaa myönnettyäni lopulta kyvyttömyyteni opiskella täysipäiväisesti Kelan opintotuen vastineeksi vaatimien opintopisteiden edestä. Selitin vastaanotolla, etten jo aiemmin diagnosoitujen oireiden vuoksi kykene opiskelemaan riittävästi ja pelkään opintotukien takaisinperintää. Sain pitkäaikaisen saikun ja poliklinikkalähetteen sijaan kaksi nyrpeää viikkoa sairaslomaa ja kuittauksen, miten se "kaksi viikkoahan voidaan sitten vähentää takaisinperinnästä, onhan se jotain". Käynnin jälkeen olin pitkään lamaantunut ja varasin samantien uuden ajan seuraavan sairaslomapätkän hakemista varten. Ensimmäisestä ajanvarauksesta meni toistuvista pyynnöistä huolimatta puoli vuotta lähetteen saamiseen eteenpäin, koska omalääkärillä "oli kiire".
Työkyvyttömyyseläkkeellä on mahdollista tehdä osa-aikaista työtä. Tämä tietääkseni pätee myös määräaikaiseen työkyvyttömyyseläkkeeseen, joka tunnetaan paremmin kuntoutustukena. Kuntoutustuki on myös ainoa tukimuoto, joka mahdollistaa vajaakuntoiselle osa-aikaisen opiskelun. Kuntoutustuelle pääsyyn tarvitaan hoitavan lääkärin B-lausunto ja kolmensadan päivän yhtämittainen sairasloma. Tai näin ennen luulin: liian myöhään selvisi, että kuntoutustuen hakuun tarvittavan 300 päivän tulee koostua Kelan myöntämistä sairauspäivärahapäivistä, ei sairaslomapäivistä. Tyhmänä ja asiantuntemattomana optimistina en ollut katkaissut opintotukeani heti saatuani ensimmäisen kahden viikon saikun, vaan vasta kaksi kuukautta myöhemmin sairasloman edelleen jatkuessa. Onneksi lääkärinlausunnon perusteella vältyin opintotuen takaisinperinnältä, mutta mahdollisuus kuntoutustuen hakuun jäi siitä kahdesta kuukaudesta kiinni.
Vajaakuntoisten tukineuvonta on huonossa jamassa. Kukaan ei kerro sairastuneelle, että minimisairauspäivärahalle tai työmarkkinatuelle pudonneella on mahdollisuus hakea lääke- ja terveydenhoitokulunsa ja sähkölaskunsa sosiaalitoimistosta. Joukkoliikenteen kausilipusta on kuulemma mahdollisuus saada alennusta, jos on kuntoutustuella eli määräaikaisella työkyvyttömyyseläkkeellä. Vajaakuntoisena tasapainotellaan monien eri minimitukimuotojen välillä ja niitä yhdistellen: opintotuki, työttömyyspäiväraha, työmarkkinatuki, sairauspäiväraha, kuntoutustuki, toimeentulotuki... Terveydenhuollon, työvoimatoimiston, Kelan ja sosiaalitoimiston välillä pyöriessä mikään taho ei opasta siinä, mitä palveluita tai tukia muilta tahoilta on saatavilla ja miten ne voi sovittaa yhteen.
torstai 3. joulukuuta 2009
Vähästäänkin voi antaa - joulu- ja talvikeräyksiä ja lahjoituskampanjoita
Koska erilainen lahjoittaminen ja auttaminen tuntuu olevan suosiossa erityisesti näin joulun alla, kokoan tähän postaukseen linkkejä erilaisiin keräyskampanjoihin, joilla voi osallistua apua tarvitsevien vähävaraisten konkreettiseen auttamiseen eri tavoilla. Tiedottakaa projekteista kommentoimalla tai sähköpostitse (leipajono(at)gmail.com), niin lisään listaan.
Päivitän listaan ainakin jouluun asti kampanjoita, projekteja ja keräyksiä eri paikkakunnilta, näin aluksi ne mitä on tullut vastaan tähän mennessä. Katsotaan millaisia keräyksiä tulee vastaan, että onko syytä ylläpitää jotain lahjoituskohdelistaa vielä joulun jälkeenkin. En laita näitä sivupalkkiin, koska siellä on niin paljon tavaraa jo ennestään. Niitä kampanjoita, joissa kerätään vain rahaa, en mielelläni listaa lainkaan.
==
Oulunkylän perhetukikeskuksen lapsille kerätään joululahjoja Facebook-ryhmän kautta. Sivulta löytyy yhteystiedot, mitä kautta saa lisätietoja keräykseen osallistumisesta. Jos halukkaita auttajia löytyy enemmän kuin 25, ryhmä laajentaa lahjoituksia useampiin lastenkoteihin.
Joululahjoja lastenkodin lapsille (Helsinki)
==
Joulupuu-keräys on valtakunnallinen kampanja, jonka tarkoituksena on kerätä lahjapaketteja vähävaraisten perheiden ja lastensuojelun asiakasperheiden lapsille. Voit hankkia valmiin lahjan, paketoida sen ja kiinnittää pakettiin pakettikortin, josta selviää minkä ikäiselle tytölle/pojalle lahja on tarkoitettu (esim. poika 6v.). Keräystä järjestetään eri paikkakunnilla pitkin maata, alla linkit pk-seudun lahjakeräyspaikkoihin. Eniten lisätietoa keräyksen tarkoituksesta ja sisällöstä Vantaan linkin alla.
Joulupuu-keräyksen lahjojen vastaanotto Helsingissä (Helsinki)
Joulupuu-keräyksen lahjojen vastaanotto Espoossa (Espoo)
Joulupuu-keräys: joululahjoja vähävaraisten perheiden lapsille (Vantaa)
==
Vantaalainen Ruoka-apu ry. jakaa ympäri vuoden ruoan lisäksi vähävaraisille myös vaatteita, kuten talvitakkeja ja lastenvaatteita. Lämpimille vaatteille kuten talvitakeille on kova tilaus näin talven tullen. Myös leluja, kenkiä, kaulaliinoja ym. voi lahjoittaa. Ehdottomasti suositeltava vaihtoehto UFFin siilolle, puhtaita ja ehjiä vaatteita voi toimittaa Iskostie 5:n toimipisteeseen Myyrmäkeen, toiminnanjohtajan yhteystiedot linkin takana.
Vaatteita Vantaan vähävaraisille ja asunnottomille Ruoka-apu-yhdistyksen kautta (Vantaa)
==
Vantaan vihreät nuoret ovat käynnistäneet pitkäaikaisen villasukkakeräyksen, jonka tarkoituksena on lahjoittaa Asunnottomien yön 2010 yhteydessä asunnottomille ja vähävaraisille mahdollisimman suuri määrä villasukkia, kaulaliinoja ja lapasia. Järjestö kannustaa ihmisiä toimittamaan neulottuja, ylimääräisiä tai vaikka ostettuja villasukkia, ja jos on käsityötaidoton mutta silti halukas osallistumaan, yhdistykselle voi toimittaa lankoja neulottavaksi.
Vantaalaisten vihreiden nuorten villasukkahaaste (Vantaa)
Päivitän listaan ainakin jouluun asti kampanjoita, projekteja ja keräyksiä eri paikkakunnilta, näin aluksi ne mitä on tullut vastaan tähän mennessä. Katsotaan millaisia keräyksiä tulee vastaan, että onko syytä ylläpitää jotain lahjoituskohdelistaa vielä joulun jälkeenkin. En laita näitä sivupalkkiin, koska siellä on niin paljon tavaraa jo ennestään. Niitä kampanjoita, joissa kerätään vain rahaa, en mielelläni listaa lainkaan.
==
Oulunkylän perhetukikeskuksen lapsille kerätään joululahjoja Facebook-ryhmän kautta. Sivulta löytyy yhteystiedot, mitä kautta saa lisätietoja keräykseen osallistumisesta. Jos halukkaita auttajia löytyy enemmän kuin 25, ryhmä laajentaa lahjoituksia useampiin lastenkoteihin.
Joululahjoja lastenkodin lapsille (Helsinki)
==
Joulupuu-keräys on valtakunnallinen kampanja, jonka tarkoituksena on kerätä lahjapaketteja vähävaraisten perheiden ja lastensuojelun asiakasperheiden lapsille. Voit hankkia valmiin lahjan, paketoida sen ja kiinnittää pakettiin pakettikortin, josta selviää minkä ikäiselle tytölle/pojalle lahja on tarkoitettu (esim. poika 6v.). Keräystä järjestetään eri paikkakunnilla pitkin maata, alla linkit pk-seudun lahjakeräyspaikkoihin. Eniten lisätietoa keräyksen tarkoituksesta ja sisällöstä Vantaan linkin alla.
Joulupuu-keräyksen lahjojen vastaanotto Helsingissä (Helsinki)
Joulupuu-keräyksen lahjojen vastaanotto Espoossa (Espoo)
Joulupuu-keräys: joululahjoja vähävaraisten perheiden lapsille (Vantaa)
==
Vantaalainen Ruoka-apu ry. jakaa ympäri vuoden ruoan lisäksi vähävaraisille myös vaatteita, kuten talvitakkeja ja lastenvaatteita. Lämpimille vaatteille kuten talvitakeille on kova tilaus näin talven tullen. Myös leluja, kenkiä, kaulaliinoja ym. voi lahjoittaa. Ehdottomasti suositeltava vaihtoehto UFFin siilolle, puhtaita ja ehjiä vaatteita voi toimittaa Iskostie 5:n toimipisteeseen Myyrmäkeen, toiminnanjohtajan yhteystiedot linkin takana.
Vaatteita Vantaan vähävaraisille ja asunnottomille Ruoka-apu-yhdistyksen kautta (Vantaa)
==
Vantaan vihreät nuoret ovat käynnistäneet pitkäaikaisen villasukkakeräyksen, jonka tarkoituksena on lahjoittaa Asunnottomien yön 2010 yhteydessä asunnottomille ja vähävaraisille mahdollisimman suuri määrä villasukkia, kaulaliinoja ja lapasia. Järjestö kannustaa ihmisiä toimittamaan neulottuja, ylimääräisiä tai vaikka ostettuja villasukkia, ja jos on käsityötaidoton mutta silti halukas osallistumaan, yhdistykselle voi toimittaa lankoja neulottavaksi.
Vantaalaisten vihreiden nuorten villasukkahaaste (Vantaa)
sunnuntai 29. marraskuuta 2009
Taloudellista hyötyä vai rahaa?
Varattomuus ja sen muotoutuminen osaksi arkea ja sosiaalisuutta on pitemmän päälle uhka. On helppoa saada tyydytystä kuullessaan yllyttäneensä naapureita lahjoittamaan talvivaatteita jakoon tai lähikaupan suostuneen lahjoittamaan poistotuotteensa ruokajonoille. Silloin onnistumista voi mitata talvitakeissa ja ruoka-annoksissa, mutta konkreettisuus myös sokeuttaa. Aiheesta on vaikea puhua, koska akuuttiavun puolella toimivat saattavat ottaa turhautumiseni väheksyntänä omaa työtään kohtaan, mikä ei missään nimessä ole tarkoitus. Ne toisen puolen tyypit taas ignoraavat itsetyytyväisesti ruokajakelut ja talvitakkijaot, koska tokihan kymmenvuotinen rakenneuudistusprojekti auttaa pitkällä tähtäimellä enemmän.
Turhaudun, turhaudun, turhaudun. Ne, joilla menee jo valmiiksi hyvin, eivät ole valmiita tinkimään edes hitusta, jotta toiset saisivat elintärkeät perustarpeet täytettyä. Kaupunginosayhdistykset tehtailevat valitusta valitusten perään, ettei suunniteltu asuntola laske oman tontin arvoa ja imagoa, ja lopputuloksena asuntolat pahimmassa tapauksessa jäävät rakentamatta tai päätyvät samoihin sumppuihin, mistä taas ei ainakaan ole hyötyä kellekään. Ei asuntoloiden asukkaille eikä kanta-asukkaille.
On itsestäänselvää, että julkinen valta ei koskaan voi toteuttaa niitä toimintoja, mitä vapaaehtoisjärjestöt ja seurakunnat tuottavat vähävaraisille. Silti vapaaehtoisuuden merkityksen tunnustaminen on olematonta ja helpottaa kuntia välttämään vastuutaan - tai no, nostihan hallitus työttömien duunareiden ylläpitokorvauksia kahdeksasta yhdeksään euroon ensi vuoden alusta. Viisipäiväistä viikkoa tekevälle se tarkoittaa parhaimmillaan 20e nettovoittoa kuussa, yhteensä 180e lisää työttömyyskorvauksen päälle.
Uutispäivä Demari ylisti jonkin aikaa sitten Sdp:n vaihtoehtobudjetin ehdotuksia pienituloisten tukemiseksi. Jutun mukaan "Demarit esittävät, että työttömyyspäiväraha nostettaisiin 27,63 euroon päivältä. Kuukaudessa se tarkoittaa tuen määräksi 594 euroa nykyisen keskimääräisen 551 euron sijaan."
Toisin sanoen, kun työttömyyspäivärahan automaattinen veroprosentti on 20 ja nykyinen netto-osuus 410,08e, demareiden esittämästä 594 euron bruttotuesta jäisi verojen jälkeen käteen noin 475e. Tämä olisi näennäisesti huomattava korotus, mutta ilman laajempaa rakennemuutosta lähinnä väärin annettua tekohengitystä, jolla saadaan vain sysättyä osa tuensaajista pois sosiaalitoimen luukulta nostamasta täydentäviä tukia. Ellei toimeentulorajaa (nykyään yksinasujalla 417e/kk + vuokra) nosteta, mikä tosin johtaisi samalla toimeentulokulujen nousuun, siirtyisi tuo työttömyysturvan 65e/kk lisäys suoraan työttömän taskuista vuokraosuuksiin.
Ellei joku siis ole tiennyt, vain murto-osa yleisen asumistuen saajista saa vuokrastaan sen 80% asumistukea. Yleensä tuki taitaa pyöriä enemmänkin 20-40% tienoilla asuintalon rakennusvuoden, lämmitystyypin ja asuinneliöiden perusteella. Sosiaalitoimiston maksettavaksi vuokraa siis jää usein se 60-80%. Jos toimeentulotukiraja pysyy entisellään, työttömyysturvan korotus valuu suoraan vuokraan, hyödyttää ainoastaan kuntien sosiaalitoimen menoeriä, asettaa toimeentulotuella elävät ja työttömät taloudellisesti täysin eri linjalle riippumatta siitä, mistä eri tukimalli johtuu ja on siis täydellisen turha, ellei jopa haitallinen muutos. Kummassakin tukimallissa on melko lailla vastaavantasoinen vastikkeellisuus, ainakin asiakkaan näkökulmasta.
Entä yhteistaloudet? Jos toisen osapuolen työttömyyspäiväraha nousee, vähennetäänkö se osuus vastaavasti toisen osapuolen toimeentulotuesta? Nouseeko yksinasuvan perusosa eli onko tuenkorotuksesta tippaakaan hyötyä, jos koko korotus valuu vain sosiaalitoimen kautta vuokraosuuksiin?
Voisivat lopettaa tuon populistisen "lisää rahaa köyhille, katsokaa nyt!" pelleilyn ja miettiä, mitä tukirakenteita pitäisi muuttaa yksittäisten summien muuttamisen sijaan, jotta muutoksista olisi todellista hyötyä.
Yhteisasumiseen liittyvien parisuhdestatusten ja niiden sukupuolisidonnaisuuksien lakkauttaminen, yhteisasumisen tukivaikutusten poistaminen, asumistuen suuruuden määräytyminen vuokrasumman eikä neliöiden mukaan (tuo onkin ilmeisesti ainoa Sata-komitean aikaansaama merkityksellinen muutos, uraaa), minimiturvan takaaminen henkilökohtaisesti kaikille tuensaajille riippumatta puolison tuloista (ihmisellä on oikeus omaan perusturvaan ilman almujen anomista toiselta) ja ennen kaikkea lopultakin se työikäisten ja opiskelijoiden tukijärjestelmien yhtenäistäminen ja erillisten tukijärjestelmien lakkauttaminen lukuunottamatta sosiaalitoimen harkinnanvaraisia osuuksia. Tt-tuen siirto Kelalle ja minimiturvalla elävien ja opiskelijoiden vapauttaminen siitä pirun Yle-sekoilusta voisivat olla ensimmäisiä tunnustelevia askelia järkevään suuntaan. Simppeleintä tietysti olisi, että kokeilisivat suosiolla viitisen vuotta erilaisia perustulomalleja ja ottaisivat lopulta jonkin niistä käyttöön.
Vasta kun viimeinen työmarkkinajärjestödemari on hirtetty viimeisen nälkiintyneen köyhän suoliin...
Ugh. Olen puhunut.
Edit: Unohdin viihdyttävän sitaatin samasta Uutispäivän artikkelista:
"Ryhmä myös ehdottaa lakialoitteessaan, että työttömyyspäivärahan tasokorotukseen liitetään riittävä määrä aktiivitoimia, joilla pitkäaikaistyöttömiä voidaan auttaa työllistymään uudelleen."
Useimmat meistä tietävät, mitä tämä tarkoittaa, etenkin yhdessä pian voimaantulevan yli 25-vuotiaiden kuntouttavan työtoiminnan velvoittavuuden kanssa: lisää pakkotyöllistettyä ilmaistyövoimaa TE-toimistoihin, valtionhallintoon, kunnallisvirastoihin ja vanhustenhoitoon.
Turhaudun, turhaudun, turhaudun. Ne, joilla menee jo valmiiksi hyvin, eivät ole valmiita tinkimään edes hitusta, jotta toiset saisivat elintärkeät perustarpeet täytettyä. Kaupunginosayhdistykset tehtailevat valitusta valitusten perään, ettei suunniteltu asuntola laske oman tontin arvoa ja imagoa, ja lopputuloksena asuntolat pahimmassa tapauksessa jäävät rakentamatta tai päätyvät samoihin sumppuihin, mistä taas ei ainakaan ole hyötyä kellekään. Ei asuntoloiden asukkaille eikä kanta-asukkaille.
On itsestäänselvää, että julkinen valta ei koskaan voi toteuttaa niitä toimintoja, mitä vapaaehtoisjärjestöt ja seurakunnat tuottavat vähävaraisille. Silti vapaaehtoisuuden merkityksen tunnustaminen on olematonta ja helpottaa kuntia välttämään vastuutaan - tai no, nostihan hallitus työttömien duunareiden ylläpitokorvauksia kahdeksasta yhdeksään euroon ensi vuoden alusta. Viisipäiväistä viikkoa tekevälle se tarkoittaa parhaimmillaan 20e nettovoittoa kuussa, yhteensä 180e lisää työttömyyskorvauksen päälle.
Uutispäivä Demari ylisti jonkin aikaa sitten Sdp:n vaihtoehtobudjetin ehdotuksia pienituloisten tukemiseksi. Jutun mukaan "Demarit esittävät, että työttömyyspäiväraha nostettaisiin 27,63 euroon päivältä. Kuukaudessa se tarkoittaa tuen määräksi 594 euroa nykyisen keskimääräisen 551 euron sijaan."
Toisin sanoen, kun työttömyyspäivärahan automaattinen veroprosentti on 20 ja nykyinen netto-osuus 410,08e, demareiden esittämästä 594 euron bruttotuesta jäisi verojen jälkeen käteen noin 475e. Tämä olisi näennäisesti huomattava korotus, mutta ilman laajempaa rakennemuutosta lähinnä väärin annettua tekohengitystä, jolla saadaan vain sysättyä osa tuensaajista pois sosiaalitoimen luukulta nostamasta täydentäviä tukia. Ellei toimeentulorajaa (nykyään yksinasujalla 417e/kk + vuokra) nosteta, mikä tosin johtaisi samalla toimeentulokulujen nousuun, siirtyisi tuo työttömyysturvan 65e/kk lisäys suoraan työttömän taskuista vuokraosuuksiin.
Ellei joku siis ole tiennyt, vain murto-osa yleisen asumistuen saajista saa vuokrastaan sen 80% asumistukea. Yleensä tuki taitaa pyöriä enemmänkin 20-40% tienoilla asuintalon rakennusvuoden, lämmitystyypin ja asuinneliöiden perusteella. Sosiaalitoimiston maksettavaksi vuokraa siis jää usein se 60-80%. Jos toimeentulotukiraja pysyy entisellään, työttömyysturvan korotus valuu suoraan vuokraan, hyödyttää ainoastaan kuntien sosiaalitoimen menoeriä, asettaa toimeentulotuella elävät ja työttömät taloudellisesti täysin eri linjalle riippumatta siitä, mistä eri tukimalli johtuu ja on siis täydellisen turha, ellei jopa haitallinen muutos. Kummassakin tukimallissa on melko lailla vastaavantasoinen vastikkeellisuus, ainakin asiakkaan näkökulmasta.
Entä yhteistaloudet? Jos toisen osapuolen työttömyyspäiväraha nousee, vähennetäänkö se osuus vastaavasti toisen osapuolen toimeentulotuesta? Nouseeko yksinasuvan perusosa eli onko tuenkorotuksesta tippaakaan hyötyä, jos koko korotus valuu vain sosiaalitoimen kautta vuokraosuuksiin?
Voisivat lopettaa tuon populistisen "lisää rahaa köyhille, katsokaa nyt!" pelleilyn ja miettiä, mitä tukirakenteita pitäisi muuttaa yksittäisten summien muuttamisen sijaan, jotta muutoksista olisi todellista hyötyä.
Yhteisasumiseen liittyvien parisuhdestatusten ja niiden sukupuolisidonnaisuuksien lakkauttaminen, yhteisasumisen tukivaikutusten poistaminen, asumistuen suuruuden määräytyminen vuokrasumman eikä neliöiden mukaan (tuo onkin ilmeisesti ainoa Sata-komitean aikaansaama merkityksellinen muutos, uraaa), minimiturvan takaaminen henkilökohtaisesti kaikille tuensaajille riippumatta puolison tuloista (ihmisellä on oikeus omaan perusturvaan ilman almujen anomista toiselta) ja ennen kaikkea lopultakin se työikäisten ja opiskelijoiden tukijärjestelmien yhtenäistäminen ja erillisten tukijärjestelmien lakkauttaminen lukuunottamatta sosiaalitoimen harkinnanvaraisia osuuksia. Tt-tuen siirto Kelalle ja minimiturvalla elävien ja opiskelijoiden vapauttaminen siitä pirun Yle-sekoilusta voisivat olla ensimmäisiä tunnustelevia askelia järkevään suuntaan. Simppeleintä tietysti olisi, että kokeilisivat suosiolla viitisen vuotta erilaisia perustulomalleja ja ottaisivat lopulta jonkin niistä käyttöön.
Vasta kun viimeinen työmarkkinajärjestödemari on hirtetty viimeisen nälkiintyneen köyhän suoliin...
Ugh. Olen puhunut.
Edit: Unohdin viihdyttävän sitaatin samasta Uutispäivän artikkelista:
"Ryhmä myös ehdottaa lakialoitteessaan, että työttömyyspäivärahan tasokorotukseen liitetään riittävä määrä aktiivitoimia, joilla pitkäaikaistyöttömiä voidaan auttaa työllistymään uudelleen."
Useimmat meistä tietävät, mitä tämä tarkoittaa, etenkin yhdessä pian voimaantulevan yli 25-vuotiaiden kuntouttavan työtoiminnan velvoittavuuden kanssa: lisää pakkotyöllistettyä ilmaistyövoimaa TE-toimistoihin, valtionhallintoon, kunnallisvirastoihin ja vanhustenhoitoon.
keskiviikko 25. marraskuuta 2009
Hamstereita ja huonoa huumoria
Päivitykset olivat tavallista pidempään tauolla; pahoitteluni. Vietin ensimmäistä kertaa vuosiin enemmän tai vähemmän kiertolaiselämää kavereiden nurkissa, ja koska näin lyhyillä ajanjaksoilla yöpaikoista ei tule pulaa, oli suurin ongelma yksityisyyden puute ja pienet hankaluudet ruoanlaitossa vieraissa ja mausteettomissa keittiöissä. Ilman yksityisyyttä ei voi kirjoittaa, mutta pääasiallinen majoittajani sammui säännöllisesti ja saatoin kuvitella olevani välillä myös yksin.
Aloittaessani Leipäjono-blogia yhdeksän kuukautta sitten kykenin vielä jossain määrin ulkopuoliseen tarkkailuun ja havaintojen tekoon. Ulkopuolisuudesta on tullut hankalaa, ja huomaan lakanneeni ajattelemasta ruokajonoja ja päivätupia väliaikaisena vaiheena, josta voi bloggarina ottaa kaiken irti. Olen huomaamattani alkanut pitää tilanteita ja ilmiöitä itsestäänselvyyksinä, enkä aina ymmärrä pohtia niitä sen enempää. Vaikka onkin elänyt minimituloilla lähes koko ikänsä, en tiedä mietinkö blogin alkuvaiheessa miten kiinteä osa arkea ruokajonoista ja muiden ihmisten tilanteista tulisi ajan mittaan. Ennen varattomuus oli oma asiani, ei sosiaalista.
Joskus joidenkin jonojen ulkopuolella saattaa olla laatikoita, joihin asiakkaat ovat jättäneet jälkeensä tuleville itselleen tarpeettomia tuotteita joita eivät itse halua/voi käyttää, sekä omalla vastuulla -tuotteita, joita ei päivämäärien perusteella voi jakaa asiakkaille jonossa, mutta jotka ovat silti käyttökelpoisia; nahistuneita yrttejä, päivän pari liian vanhoja eineksiä, mehuja jne. Nauroin vedet silmissä vatsalihakset kipeiksi, kun viimeksi tuijotimme pienen matkan päästä parin äijän kanssa sitä hamstraamisen hulluutta pienen joukon ympäröidessä jonon ulkopuolelle kasatut vapaasti otettavat tuotteet. Laatikolliset tyhjenivät minuutissa tai parissa muovikasseihin, lastenvaunujen alaosastoille, reppuihin, taskuihin ja jopa huppuihin. Tilanne oli jotenkin täysin epätodellinen - kymmenet kilot tavaraa katosivat hetkessä hääriville hamstereille ja laatikot ammottivat tyhjyyttään. Vettä silmistään pyyhkivä mies hihitti, että jos sen olisi saanut videolle, kymmenen uutiset maksaisi maltaita saadakseen sen loppukevennykseen. Omavastuutuotteiden katoamista olen nähnyt ennenkin, mutten koskaan siinä mittakaavassa.
Muutenkin jonohuumori on ollut vähän levotonta ja hyvän maun rajoilla, en tiedä johtuuko harmauden aiheuttamasta kestoväsymyksestä. Maksuttomuuden muutamissa ihmisissä aiheuttama kiilusilmäinen mania sai tupakkapaikalla odotellessa väsyneet kanssaihmiset pohtimaan, millaisen viidentoista minuutin Big Brother -shown siitä kaikesta voisi saada aikaan. Pari kiukuttelevaa ja ilkeää asiakasta oli juuri saanut pari duunaria kelaamaan, miten joskus tekisi mieli jättää tuotteiden laskemiset ja jakamiset sikseen ja antaa asiakkaiden kinata niistä keskenään. (Jokainen aspa varmasti tietää tunteen.)
Visioimme väsyneesti hihitellen, miten asiakkaille ilmoitettaisiin, että saavat jakaa tuotteet keskenään ilman duunareita ja samalla lukittaisiin ulko-ovet. Tuotejakopisteitä avattaisiin vuorotellen keskusradiosta/kovaäänisestä kaikuvan konemaisen big brother -äänen ilmoitusten mukaan - kolme sataa henkeä olisi juuri rynnistänyt sauvoineen, vaunuineen ja kyynärpäineen ahtaan tilan kauimmaiseen päähän kahmimaan leipää, kun ääni ilmoittaisi lihapisteen aukeavan käytävän toisessa päässä. Sadat taistelisivat edestakaisin ilmaisista elintarvikkeista, miehet huutaisivat, toiset jäisivät jalkoihin, naiset kirkuisivat, kolaroisivat lastenvaunuilla, huitoisivat kyynärsauvoilla, hartaussalissa suojattaisiin jo koottuja saaliita kasaamalla tuoleista barrikadeja ja kielten sekamelska täyttäisi tilan. Lopuksi suoritettaisiin bodycount.
Huonosta huumorista ajankohtaisasioihin: tällä viikolla (pe 27.11.) vietetään taas Älä osta mitään -päivää. Vakiolukijoille ja varattomille tuskin tarvitsee vääntää välittömästi mieleen tulevaa lievää sarkasmia. Äom-päivään liittyen kuitenkin on perinteisesti eri paikoissa järjestetty kulutuskriittisiä tapahtumia, joiden teemat usein pyörivät maksuttomien ajanviettotapojen ja kierrätyksen ympärillä. Esimerkiksi Helsingin yliopistolla on perjantaina 27.11. ilmainen tavaranvaihtotapahtuma, jonne voi viedä ylimääräisiä tavaroitaan jakoon ja katsoa, olisiko tarjolla jotain itseä kiinnostavaa. Ilmaiskirppari siis.
Vantaan sosiaali- ja terveystoimi puolestaan tiedottaa Vantaan nuorkauppakamarin koordinoimasta Joulupuu-keräyksestä, jonka tarkoituksena on kerätä joululahjapaketteja vähävaraisten perheiden lapsille. Lahjojen tulisi olla joko uusia tai itse tehtyjä ja mielellään valmiiksi paketoituja. Pakettiin kiinnitetään kortti, johon merkataan minkä ikäiselle tytölle/pojalle lahja on suunnattu (esim. "poika 8v."). Lahjapakettikeräyksen kohteena ovat etenkin sosiaalityön ja lastensuojelun piirissä olevat lapset. Vantaan lahjakeräyksestä lisätietoja linkin takaa, mutta keräys on ilmeisesti valtakunnallinen, joten käsityöintoiset ja muut lahjomaan kykenevät, netistä löytyy varmasti lisätietoa muistakin paikkakunnista.
Aloittaessani Leipäjono-blogia yhdeksän kuukautta sitten kykenin vielä jossain määrin ulkopuoliseen tarkkailuun ja havaintojen tekoon. Ulkopuolisuudesta on tullut hankalaa, ja huomaan lakanneeni ajattelemasta ruokajonoja ja päivätupia väliaikaisena vaiheena, josta voi bloggarina ottaa kaiken irti. Olen huomaamattani alkanut pitää tilanteita ja ilmiöitä itsestäänselvyyksinä, enkä aina ymmärrä pohtia niitä sen enempää. Vaikka onkin elänyt minimituloilla lähes koko ikänsä, en tiedä mietinkö blogin alkuvaiheessa miten kiinteä osa arkea ruokajonoista ja muiden ihmisten tilanteista tulisi ajan mittaan. Ennen varattomuus oli oma asiani, ei sosiaalista.
Joskus joidenkin jonojen ulkopuolella saattaa olla laatikoita, joihin asiakkaat ovat jättäneet jälkeensä tuleville itselleen tarpeettomia tuotteita joita eivät itse halua/voi käyttää, sekä omalla vastuulla -tuotteita, joita ei päivämäärien perusteella voi jakaa asiakkaille jonossa, mutta jotka ovat silti käyttökelpoisia; nahistuneita yrttejä, päivän pari liian vanhoja eineksiä, mehuja jne. Nauroin vedet silmissä vatsalihakset kipeiksi, kun viimeksi tuijotimme pienen matkan päästä parin äijän kanssa sitä hamstraamisen hulluutta pienen joukon ympäröidessä jonon ulkopuolelle kasatut vapaasti otettavat tuotteet. Laatikolliset tyhjenivät minuutissa tai parissa muovikasseihin, lastenvaunujen alaosastoille, reppuihin, taskuihin ja jopa huppuihin. Tilanne oli jotenkin täysin epätodellinen - kymmenet kilot tavaraa katosivat hetkessä hääriville hamstereille ja laatikot ammottivat tyhjyyttään. Vettä silmistään pyyhkivä mies hihitti, että jos sen olisi saanut videolle, kymmenen uutiset maksaisi maltaita saadakseen sen loppukevennykseen. Omavastuutuotteiden katoamista olen nähnyt ennenkin, mutten koskaan siinä mittakaavassa.
Muutenkin jonohuumori on ollut vähän levotonta ja hyvän maun rajoilla, en tiedä johtuuko harmauden aiheuttamasta kestoväsymyksestä. Maksuttomuuden muutamissa ihmisissä aiheuttama kiilusilmäinen mania sai tupakkapaikalla odotellessa väsyneet kanssaihmiset pohtimaan, millaisen viidentoista minuutin Big Brother -shown siitä kaikesta voisi saada aikaan. Pari kiukuttelevaa ja ilkeää asiakasta oli juuri saanut pari duunaria kelaamaan, miten joskus tekisi mieli jättää tuotteiden laskemiset ja jakamiset sikseen ja antaa asiakkaiden kinata niistä keskenään. (Jokainen aspa varmasti tietää tunteen.)
Visioimme väsyneesti hihitellen, miten asiakkaille ilmoitettaisiin, että saavat jakaa tuotteet keskenään ilman duunareita ja samalla lukittaisiin ulko-ovet. Tuotejakopisteitä avattaisiin vuorotellen keskusradiosta/kovaäänisestä kaikuvan konemaisen big brother -äänen ilmoitusten mukaan - kolme sataa henkeä olisi juuri rynnistänyt sauvoineen, vaunuineen ja kyynärpäineen ahtaan tilan kauimmaiseen päähän kahmimaan leipää, kun ääni ilmoittaisi lihapisteen aukeavan käytävän toisessa päässä. Sadat taistelisivat edestakaisin ilmaisista elintarvikkeista, miehet huutaisivat, toiset jäisivät jalkoihin, naiset kirkuisivat, kolaroisivat lastenvaunuilla, huitoisivat kyynärsauvoilla, hartaussalissa suojattaisiin jo koottuja saaliita kasaamalla tuoleista barrikadeja ja kielten sekamelska täyttäisi tilan. Lopuksi suoritettaisiin bodycount.
Huonosta huumorista ajankohtaisasioihin: tällä viikolla (pe 27.11.) vietetään taas Älä osta mitään -päivää. Vakiolukijoille ja varattomille tuskin tarvitsee vääntää välittömästi mieleen tulevaa lievää sarkasmia. Äom-päivään liittyen kuitenkin on perinteisesti eri paikoissa järjestetty kulutuskriittisiä tapahtumia, joiden teemat usein pyörivät maksuttomien ajanviettotapojen ja kierrätyksen ympärillä. Esimerkiksi Helsingin yliopistolla on perjantaina 27.11. ilmainen tavaranvaihtotapahtuma, jonne voi viedä ylimääräisiä tavaroitaan jakoon ja katsoa, olisiko tarjolla jotain itseä kiinnostavaa. Ilmaiskirppari siis.
Vantaan sosiaali- ja terveystoimi puolestaan tiedottaa Vantaan nuorkauppakamarin koordinoimasta Joulupuu-keräyksestä, jonka tarkoituksena on kerätä joululahjapaketteja vähävaraisten perheiden lapsille. Lahjojen tulisi olla joko uusia tai itse tehtyjä ja mielellään valmiiksi paketoituja. Pakettiin kiinnitetään kortti, johon merkataan minkä ikäiselle tytölle/pojalle lahja on suunnattu (esim. "poika 8v."). Lahjapakettikeräyksen kohteena ovat etenkin sosiaalityön ja lastensuojelun piirissä olevat lapset. Vantaan lahjakeräyksestä lisätietoja linkin takaa, mutta keräys on ilmeisesti valtakunnallinen, joten käsityöintoiset ja muut lahjomaan kykenevät, netistä löytyy varmasti lisätietoa muistakin paikkakunnista.
torstai 12. marraskuuta 2009
Kaikki talven tarpeet
Ruokajonotuttava, jonka tiedän jo pitkään vieneen leipää ja kuivaruokia Kalasatamasta häädetyille Itä-Euroopan romaneille, kertoi hätääntyneenä ja epätoivoisena tutuistaan, jotka Diakonissalaitoksen järjestämän hätämajoituksen jälkeen ovat jäämässä taivasalle Rastilan leirintäalueelta. Kaksi on (ihan oikeasti siis) kuuromykkiä, nuorella pojalla on ollut viime aikoina korkea kuume ja suurimmalla osalla ei ole enää edes käsinkyhättyä hökkeliä mihin mennä säätä suojaan, asuntovaunusta puhumattakaan.
Vakaa mielipiteeni on, että oli kerjäämisestä ja elintasosiirtolaisuudesta mitä mieltä tahansa, ihmisten perustarpeet on pyrittävä täyttämään. Oli romanien syy täällä oloon mikä hyvänsä, niin moraalinen velvollisuus auttaa mahdollisuuksien mukaan tulee jossain vaiheessa vastaan, ja minulla se vaihe tulee kohdalle silloin, kun kyse on ruoasta ja sääolosuhteissa selviämisestä. Kunnioitan kyllä niitä, jotka ottavat vieraita asuntoihinsa edes väliaikaisesti, mutta koska en ole itse valmis tekemään sitä enkä todellakaan antamaan rahaa, niin toivottavasti saan tutuilta ja naapureilta kokoon edes muutaman talvitakin ja lasten villasukkia. En tiedä kehtaanko enää jutella tämän ruokajonotuttavan kanssa, ellen edes yritä.
Talven tullen avuntarve ja puute konkretisoituu. Rahan puute alkaa näkyä päälle. Vielä 5-6 viikkoa sitten tuttava kulki läpykkäillä, kun ei ollut varaa kenkiin; yhä useampi ruokajonossa tapaamani kyselee, tietäisinkö sattumalta paikkoja, joista saisi ilmaista lämmintä ruokaa, kun talvikenkien osto vei ruokarahat - tai jos edes johonkin pääsisi sisälle lämpimään istumaan ihan luvan kanssa, ettei omaa kämppää vailla aina joutuisi kävelemään päämäärättömästi ulkona pysyäkseen lämpimänä. Viime viikkoina olen ollut blogin ja ruokapaikkalistan aloittamisesta iloisempi kuin koskaan. Tulen aina loppupäiväksi hyvälle mielelle, jos osaan kertoa jollekulle, missä jaetaan lämmintä ruokaa lähipäivinä. Tuntuu, että jonoihin on tullut yhä enemmän uusia kasvoja, sellaisia, jotka häpeillen tulevat sinne vasta äärimmäisessä hädässä elettyään hanavedellä päiväkausia ja itkevät kävellessään ruokakassin kanssa kotiin. Ette ikinä uskoisi, kuinka paljon näkymätöntä hätää istuu ostarin penkeillä siivosti eläkkeellä tai ehkä vähemmän siivosti asunnottomina.
Joudun myöntämään, että reilun vuoden ruokajonohistoriani aikana olen joutunut aika radikaalistikin muuttamaan käsitystä ihmisistä yleensä. Suurinta osaa ennakkokäsityksistä ja -luuloista en edes tajunnut ennen kuin jouduin jonkin tilanteen myötä tarkistamaan niitä. Luulin joskus olevani ennakkoluuloton ja suvaitsevainen (hrrrr); nyt ymmärrän suvaitsevaisuuden tarkoittavan vain sietämistä [tolerance], ei hyväksyntää, luokittelemattomuutta tai ihmisen näkemistä ihmisenä. Ruokajonossa saattaa törmätä joskus ajan mittaan juonitteluun, selkäänpuukotuksiin (kuvaannollisesti kuitenkin), kiittämättömyyteen, velanperintään, viinakramppeihin, äärimmäiseen itsekkyyteen, välinpitämättömyyteen ja aggressioihin. Silti väittäisin, että harva hyvin toimeentuleva kokee tai näkee yhtä paljon vilpitöntä auttamista, vähästään antamista, välittämistä, ystävällisyyttä ja rehellisyyttä. Eikä siihen yleensä edes tarvita Jeesusta.
Vakaa mielipiteeni on, että oli kerjäämisestä ja elintasosiirtolaisuudesta mitä mieltä tahansa, ihmisten perustarpeet on pyrittävä täyttämään. Oli romanien syy täällä oloon mikä hyvänsä, niin moraalinen velvollisuus auttaa mahdollisuuksien mukaan tulee jossain vaiheessa vastaan, ja minulla se vaihe tulee kohdalle silloin, kun kyse on ruoasta ja sääolosuhteissa selviämisestä. Kunnioitan kyllä niitä, jotka ottavat vieraita asuntoihinsa edes väliaikaisesti, mutta koska en ole itse valmis tekemään sitä enkä todellakaan antamaan rahaa, niin toivottavasti saan tutuilta ja naapureilta kokoon edes muutaman talvitakin ja lasten villasukkia. En tiedä kehtaanko enää jutella tämän ruokajonotuttavan kanssa, ellen edes yritä.
Talven tullen avuntarve ja puute konkretisoituu. Rahan puute alkaa näkyä päälle. Vielä 5-6 viikkoa sitten tuttava kulki läpykkäillä, kun ei ollut varaa kenkiin; yhä useampi ruokajonossa tapaamani kyselee, tietäisinkö sattumalta paikkoja, joista saisi ilmaista lämmintä ruokaa, kun talvikenkien osto vei ruokarahat - tai jos edes johonkin pääsisi sisälle lämpimään istumaan ihan luvan kanssa, ettei omaa kämppää vailla aina joutuisi kävelemään päämäärättömästi ulkona pysyäkseen lämpimänä. Viime viikkoina olen ollut blogin ja ruokapaikkalistan aloittamisesta iloisempi kuin koskaan. Tulen aina loppupäiväksi hyvälle mielelle, jos osaan kertoa jollekulle, missä jaetaan lämmintä ruokaa lähipäivinä. Tuntuu, että jonoihin on tullut yhä enemmän uusia kasvoja, sellaisia, jotka häpeillen tulevat sinne vasta äärimmäisessä hädässä elettyään hanavedellä päiväkausia ja itkevät kävellessään ruokakassin kanssa kotiin. Ette ikinä uskoisi, kuinka paljon näkymätöntä hätää istuu ostarin penkeillä siivosti eläkkeellä tai ehkä vähemmän siivosti asunnottomina.
Joudun myöntämään, että reilun vuoden ruokajonohistoriani aikana olen joutunut aika radikaalistikin muuttamaan käsitystä ihmisistä yleensä. Suurinta osaa ennakkokäsityksistä ja -luuloista en edes tajunnut ennen kuin jouduin jonkin tilanteen myötä tarkistamaan niitä. Luulin joskus olevani ennakkoluuloton ja suvaitsevainen (hrrrr); nyt ymmärrän suvaitsevaisuuden tarkoittavan vain sietämistä [tolerance], ei hyväksyntää, luokittelemattomuutta tai ihmisen näkemistä ihmisenä. Ruokajonossa saattaa törmätä joskus ajan mittaan juonitteluun, selkäänpuukotuksiin (kuvaannollisesti kuitenkin), kiittämättömyyteen, velanperintään, viinakramppeihin, äärimmäiseen itsekkyyteen, välinpitämättömyyteen ja aggressioihin. Silti väittäisin, että harva hyvin toimeentuleva kokee tai näkee yhtä paljon vilpitöntä auttamista, vähästään antamista, välittämistä, ystävällisyyttä ja rehellisyyttä. Eikä siihen yleensä edes tarvita Jeesusta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
