sunnuntai 11. lokakuuta 2009

Asukaa jossain muualla

Vanha nainen tarjosi taas paperikaramelleja. Pari lähikoulun nuorta kävi vaisun ja aran oloisina ympärilleen vilkuillen jonossa kahvilla. Uudehko tuttava kertoi työhistoriastaan kaupungin leivissä ja ilmoitti eräänä aamuna herättyään kaataneensa kaikki viinakset viemäriin. "Sen on pakko loppua." Takana oli 48 raitista tuntia.

Ensimmäisinä sisään pääsevien lapsiperheiden sekaan soluttautuneella naisella oli lastenvaunuissaan muovinen, tummapintainen nukke. Nuori kotimainen nainen yritti uskotella olevansa raskaana päästäkseen jonon ohi ja sai tyynen kehotuksen odottaa kaikessa rauhassa tuolilla. Tällä kertaa en nähnyt omistajaa vaihtavia kainalosauvoja, ja pyörätuolit taitavat maksaa liikaa että niitä haalittaisiin tätä tarkoitusta varten. Kun nainen tyhjensi Dorista pihalla, kävi vakioasiakas hiljaa huomauttamassa, ettei jakopaikalle haluta vaikeuksia joten olisi hienoa, jos neiti voisi juoda vasta myöhemmin tai vaikka vessassa tai nurkan takana.

Joka hetki paikalle ilmestyi joku, joka halusi jutella, ja lopulta olisin kaivannut hiljaista ja rauhallista hetkeä. Flirttikin vie pelottavan paljon energiaa, vaikka muuten imartelee. Mutta sosiaalisesta energiavajeesta huolimatta jääkaapissa on nyt lohta, levitettä ja ihan tuoretta ruisleipää - jota tosin jaettiin hyvin rajoitetusti - ja keskustelukiintiö täynnä ensi jakoon asti. Vanhat vihannestähteet voi viskata pannulle säilykeoliivien kanssa tortillatäytteeksi ja purkista turkkilaista jugurttia tekee viikkojen kylmät kastikkeet. Pyysin ja sain perunoita, kun niitä oli jakajan käden ulottuvilla; saakoot joku muu tällä kertaa kesäkurpitsat ja muut herkut, kun kalan kanssa nyt vaan pitää olla perunaa.

Kirjoitin jonkin aikaa sitten, miten paikkakuntani päätti evätä työvoimapoliittiseen toimenpiteeseen osallistuvilta sosiaalitoimen asiakkailta matkakorvaukset, jolloin 160e kuukausittaisen lisäneton sijaan aktivoituminen tuottaisi pääasiassa persnettoa. Jos 160e/kk on viisipäiväistä viikkoa tekevälle liian suuri nettopalkkio usein vapaaehtoisesta työnteosta, laskee ainakin minulla motivaatio kuin lehmän häntä.

Lukuisten yksityisten valitustuokioiden jälkeen otin yhteyttä parin läheisimmän puolueen valtuustoryhmiin ja sosteriläisiin, ja asia otetaan kuulemma pian esille valtuustossa. Pieni juttu päättäjille - budjetin suhteen melko olematon, ja todennäköisesti koko matkakorvauslinjaus on vain lipsahtanut lautakunnan läpi muun paketin seassa valmistelijan aivoitusten mukaisena, mutta silti röyhistelen vielä sisäistä sankariani, jos tuo asia muuttuu...

Vantaan Vartti kirjoittaa, miten Asunnottomien kodeille on hankala löytää tontteja. Ongelmana ovat nimenomaan nimbyilevät naapurustot ja kaupunginosayhdistykset. Kuulostaa silti riskialttiilta, että vastikään Vantaan Sahatielle avatun Sininauhasäätiön asumisyksikön lähiympäristöön Pähkinärinteeseen ja Lastutielle suunnitellaan lisää tukiasuntoja, joiden keskittyminen samoille alueille ei ainakaan vähennä asuntoloihin liittyviä sosiaalisia ongelmia, imagollisista puhumattakaan.

En vain aina ymmärrä.

Asuntoloista ei ainakaan oman kokemuksen mukaan ole juuri haittaa naapurustolle, mutta asukkaille itselleen tietynlaisesta sosiaalisesta ympäristöstä saattaa olla. Jos pitkästä aikaa asunnon saavalle löytyy dokauskaverit seinän takaa ja kamaa viimeistään korttelin päästä, niin olen vähän skeptinen asuntoloiden autuaaksitekevyyden suhteen, ellei asumisratkaisu ole todellakin aktiivisesti tuettu ja väliaikainen.

Oli miten oli, asunnon saaminen on aina ensimmäinen vaihe, helpotus ja riskien minimointia...

__

Innostuin naapurilta saamastani reseptistä niin, että jaan sen muillekin. Varsinkin, kun sieniaika on vielä menossa.

Vuohenjuustomuffinit

3 kananmunaa
1/2dl sokeria
5dl vehnäjauhoja
1dl kaurahiutaleita
2 1/2 tl leivinjauhetta
1tl suolaa
1dl sulatettua rasvaa
2,5 dl ruokakermaa/maitoa/kasvis- tai lihalientä
150g vuohenjuustoa
1dl aurinkokuivattuja tomaatteja pieneksi silputtuna
0,5dl kuivattuja sieniä murskattuna tai 2dl tuoreita sieniä (keitä/paista/ryöppää jos tarvetta)

Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja täytteen aineet keskenään. Lisää munavaahtoon rasva ja ruokakerma, sekoita. Lisää seokseen kuivat aineet ja täytteen aineet, sekoita varovasti. Paista muffinsivuoissa 200 asteessa 15-20 minuuttia. Täytteeseen voi laittaa vaikka juustoraastetta ja kinkkua, tai homejuustoa ja jotain muuta.

11 kommenttia:

  1. Mitä on sosteriläiset? Röyhistele vaan rintaasi jos korvausjuttu muuttuu! Ja muutenkin - olet niin kiitettävän aktiivinen näissä asioissa. =)

    Oletko menossa sinne Asunnottomien yöhön? Mulla ois kaks kassia liian pieniksi käyneitä vaatteita (kröhöm... läskipossu täällä...), kannattaako niitä viedä sinne jonnekin, joskus? Eivät ole erityisen lämpimiä, hameita ja housut yms. vaan. Muuten vien ne sitten Fidaan. Mua kiinnostais se yö mut en tiedä rohkenenko lähteä!

    VastaaPoista
  2. Ofelia: Soster = sosiaali- ja terveyslautakunta. :) Byrokratiasanasto alkaa soluttautua...

    Kyl asunnottomien yöhön uskaltaa aina mennä, ellei muuten niin piipahtamaan kuumalla mukillisella ja katselemaan menoa. Ite oon kai menossa pohjoseen päin silloin, joten osallistun sitten siellä käymällä katsomassa...

    Vaatteista en osaa siellä sanoa, täälläkään ei ole vaatejakoa juuri silloin vaan niitä jaetaan pitkin vuotta. Yhteydenotto Hurstille? Fida on ihan hyvä vaihtoehto sekin.

    VastaaPoista
  3. No höh, en sit ainakaan susta saa seuraa! =D Voisinpa muuten tarjota vaatteita Hurstille, menisi suoraan hyväntekeväisyyteen sitten.

    VastaaPoista
  4. Moi.

    Ajattelin kysyä, että miten onko blogissasi ollut nyt viikonlopun (la->ma) aikana paljon kävijöitä?

    Leipäjono Foorumilla kävijöitä on ollut niin, että palvelin on jumissa.. Eli sivut eivät tahdo avautua. Ja kaiken hyvän lisäksi palvelimella, jolla foorumi sijaitsee on vielä serveri tms. ongelma.

    VastaaPoista
  5. Lf Yp: Itse asiassa vähemmän kuin normaalisti. Foorumi on muistaakseni Googlen jälkeen yleisin lähdesivusto, josta blogiin tullaan, joten jos siellä on sivut jumissa, niin vähentää heti täällä päässä.

    Toivottavasti foorumin tekniset ongelmat korjaantuvat...

    VastaaPoista
  6. Pieni juttu vinkki sinullekin, kirjoitin asiasta myös foorumille, mutta tekniset ongelmat kiusaavat nyt foorumia, joten kirjoitus ei tavoita lukijoita.

    Lukaiseppa verkkoapilan lauantainen ruoka-apu uutinen huolella ja tutkaile maaseutuviraston sivuilta listaa avustusjärjestöille annettavista ruoka-avustusten määristä.

    Pääministerimme tiedonantaja eli verkkoapila kertoi 1688 miljoonasta kilosta, kun maaseutuvirasto puhuu vain 1688 tonnista. On meinaan mennyt hehtaarit ja neliökilometrit kepulaisilla sekaisin. Ja tätä samaa totuutta on toitotettu useissa kaupallisissa medioissa todellisena ruoka-avun määränä!!

    Verkkoapilan kilomäärä tarkoittaisi jokaiselle suomalaiselle vajaan kilogramman ruoka-avustusta vuoden jokaiselle päivälle!

    Ei ihmekään, jos jotkut ihmiset eivät usko ruoka-avun tarpeellisuuteen, kun kerta tälläisiä valeita levitellään kaupallisissa medioissa!!

    VastaaPoista
  7. Nonnii nyt foorumi on sitten jonkin aikaa poissa käytöstä. Syynä on se, että foorumi on ilmaisella kotisivutilalla jolle on määritelty tietyt kävijämäärä/cpu rajat. Ja kuukausittaiset rajat tulivatkin nyt jo täyteen.

    T. Lf Yp

    VastaaPoista
  8. Lf Yp, eipä ole ensimmäiset naurut mitkä Verkkoapinasta irtoaa... ;) Bugimestari tosin on Mtv3, etenkin sen rikosuutiset.

    Oman osansa sai nyt myös HS, jonka julkaisema (täälläkin artikkelilistassa) uutinen Kelalle EIT:ssä annetusta tuomiosta ei pitänytkään paikkaansa, mutta levisi eri lehtiin.

    VastaaPoista
  9. Laki toimeentulotuesta
    2 luku
    11§
    Huomioon otettavat tulot
    ...
    Tuloina ei kuitenkaan oteta huomioon:
    ...
    5)työttömyysturvalaissa tai julkisesta työvoimapalvelusta annetussa laissa tarkoitettua ylläpitokorvausta sekä Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annetun lain (566/2005) mukaista yllpitokorvausta; eikä (11.5.2007/583)...

    ///

    Laki on aika selkeä ylläpitokorvauksen suhteen. Olisikin kiva tietää minkä paikkakunnan sossu ei tunne/tuntenut toimeentulotukilakia ylläpitokorvauksen suhteen.

    VastaaPoista
  10. Anonyymi: Tarkentaisitko, mihin kohtaan viittaat? En pysynyt ihan mukana.

    VastaaPoista
  11. "Tarkeintaisitko, mihin kohtaaan viittaat?"

    Ketjun aloittaja mainitsi 160 euron kuukausittaisen lisäneton ansainnasta työvoimapoliittiseen toimeenpiteeseen osallistuttaessa. Käsitin niin, että paikallinen sosiaaliviranomainen oli laskenut tuon 160 euroa tuloksi, ja lisäksi oletin, että 160 euroa tuli ylläpitorkauvauksesta.

    Sitten laista esitin kohdan, että ylläpitokorvausta ei tule laskea tuloksi toimeentulotukea määritettäessä.

    Jos 160 euroa ei ollutkaan ylläpitokorvauksesta tullutta tuloa, niin sitten lainkohta ei ole suoraan pätevä.

    VastaaPoista

Kommentointi vapaa. On mukava huomata joskus kirjoittavansa ihmisille pelkän kasvottoman internetin sijaan.