Koska hallitusohjelma on nyt kuuma sana, haluan minäkin
vänistä jollekin.
Leikkauksia tehdään, korotuksiakin on joskus tehty,
rakenteellisia ongelmia tulee ja menee ja yksi hallitusohjelma ei ole
maailmanloppu. Kyseenalaista toki on, saavutetaanko näillä keinoilla asetettuja
tavoitteita sen enempää lyhyellä kuin etenkään pitkällä tähtäimellä. Ja
vähäpätöisempänä seikkana voi keskustella myös siitä kuuluisasta äänestäjän
kuluttajansuojasta, politiikan ja totuuden suhteesta ja yhteiskunnallisen
tasa-arvon kehityksestä sun muuta pientä.
Eniten mietityttää, keneltä oikeasti leikataan
ja keneltä ei. Leikataan, leikataan, mutta kuka sen kaiken maksaa?
Kommentit ovat täysin subjektiivisia, ja kaikki yhteydet
olemassa oleviin tilanteisiin ovat kuviteltuja nyt ja toivottavasti
tulevaisuudessa.
1)
Lapsilisien
indeksijäädytys. Kyllä, pisara sekin on pienessä toimeentulon lätäkössä,
muttei kriittinen. Palkansaajilla sen sanotaan kompensoituvan
ansiotuloverohelpotuksilla, mutta meillä tuensaajilla ei tarvitse miettiä edes
sitä, vaan vaje siirtyy automaattisesti katettavaksi toimeentulotuella.
Hyötyjä:
valtio – Kärsijä: kunta ja monilapsiset pienituloiset palkansaajaperheet.
2)
Opintotuesta
leikkaaminen. Onneksi en opiskele yliopistossa, varsinkaan Helsingissä.
Meillä EU/ETA-alueen ulkopuolisten
opiskelijoiden määrä todennäköisesti laskee, mutta lukukausimaksujen vaikutusta
oppilaitoksen talouteen en tiedä.
Opintotuen lainapainotteisuuden lisääminen
koskee, koska kaavaillun 1100e opintoraha + asumislisä + opintolaina -summan mukaan
taloutemme tulojen velalla katettava osuus on sitten 15kk päästä – kun se on
ajankohtainen - enemmän kuin sen 400e (nykyinen maksimilaina/kk). Loput
katetaan edelleen toimeentulotuella, ellen saa palkallista harjoittelupaikkaa.
Sanotaan, että muutos koskee vain uusia
opiskelijoita. Uusia opiskelijoita vai uusia opintotuen hakijoita? kysyy
nimimerkki ”Työvoimapoliittinen korkeakouluopiskelija”
Hyötyjä:
valtio, lyhyellä tähtäimellä – Kärsijät: opiskeluhaluiset mutta taloudellisesta
tulevaisuudestaan epävarmat, työvoimapolitiikka, elinkeinoelämä, kunta,
yhteiskunnallinen tasa-arvo.
3) Subjektiivisen päivähoito-oikeuden
leikkaus. Kun tästä aiheesta käytiin laajaa julkista keskustelua Silloin
Joskus, kerrottiin, että oikeus täysipäiväiseen päivähoitoon kotona olevasta
vanhemmasta huolimatta säilyy niissä tapauksissa, joissa on kyse lapsen
kehityksestä tai perheen sosiaalisesta tilanteesta. Mihin raja vedetään, ovatko
kriteerit valtakunnallisesti yhtenäiset ja mikä instanssi tekee päätöksen, onko
perheiden omatoimisesti anottava luokittelua b-luokan perheeksi, joka tarvitsee
lapselleen täyspäivähoitoa sosiaalisin perustein? Huomioidaanko yksinhuoltajat,
fyysiset siirtymäajat ja se, että työttömiksi luetaan myös ne, jotka ovat
vajaatyökykyisiä (mielenterveysongelmat, päihteet, kipuoireet jne.) mutta eivät
virallisesti sairaslomalla? Ja sori nyt vaan, en usko hetkeäkään, että
3-6-vuotiaalle ylienergiselle huomiota ja opastusta tarvitsevalle viipottajalle
on eduksi kyhjöttää kotona uupumuksesta puolitajuttoman vauvanhoitajan kanssa. Hyötyjä: Kuka? Kärsijät: Töistä leikatut
hoitajat, hoitolapset, vanhemmat, työttömyyskassa, ne nuoremmat sisarukset.
4)
Lääkkeiden
Kela-korvausten leikkaaminen. Ei tunnu missään, sossu maksaa. Päästiin
juuri ehkä pois sossun luukulta, kun asumistuki nousi niin paljon, että
ajattelin säästää omia ja julkisia resursseja ja olla muutaman kympin ja kohtuullisten
terveydenhoitokulujen takia ramppaamatta fattassa joka kuukausi. Siirrän
päätöksen toistaiseksi vatulointikoriin.
Hyötyjä: valtio – Kärsijä: kunta, pienituloiset, sairaat.
5)
Päivähoidon
maksuluokat. Nollamaksuluokan käpälöinti olisi kai lähinnä siirtoa
kunnallisesta budjettisarakkeesta (vai riviltä?) toiseen päivähoidon ja
sosiaalitoimen välillä. Ylemmän maksuluokan lisäämisessä toivottavasti huomioitaisiin
progressiivisen verotuksen vaikutukset riittävän kattavasti eri perhemuodot
huomioiden, koska päivähoitomaksut määräytyvät brutto- eivätkä nettotulojen
mukaan.
Yhteenveto: Me, jotka syystä tai toisesta oikeutettuja
verottomien tukiemmekin jälkeen vielä toimeentulotukeen (ja joita
pidetään kaikkein köyhimpinä, vaikkemme joudu edes elämään lainalla), emme
juuri näillä näkymin menetä rahaa. Toimeentulotuki seuraa indeksiä, ja
jotakuinkin kaikkien muiden suorien tulonsiirtojen heikennysten aiheuttamat
vajeet siirtyvät katettaviksi toimeentulotuella. Kunta maksaa (minun talouteni tapauksessa ja juuri tässä elämänvaiheessa), mitä valtio
leikkaa.
Sen sijaan menetämme jotain, mihin emme voi omilla mitättömillä
valinnoillamme vaikuttaa; meille pienituloisille välttämättömien julkisten
palveluiden taso laskee, mahdollisuudet luokkasiirtymiin kouluttautumalla
vaikeutuvat, koulutuksesta leikataan.
Jos talousyksikölläni olisi ansiotuloista sama
nettomääräinen rahasumma käytettävissään kuukautta kohti kuin nykyään, maksaisin
jo nyt päivähoitomaksuja alimman maksuluokan mukaan, tai siis en maksaisi,
koska sen maksaisi kuitenkin sosiaalitoimi. Olisin yksi työssäkäyvistä
köyhistä, joilla ei juuri ole mahdollisuuksia nousta pois tulonsiirtojen
piiristä.
Täydet 100% nettotuloista menee asumiseen ja kulutukseen,
joka nyt koostuu pitkälti halvimmasta monipuolisesta ruoasta mitä on saatavilla
(eli valitettavan paljon ulkomailla tuotettua) ja kierrätyksestä (ei juuri tue
kansantaloutta). Vuokraisäntä on sentään yksityinen ja maksaa vuokratuloistaan
pääomaverot Suomeen.
Jos toimeentulotukirajalla elävän palkansaajan (tai tuensaajan, tässä suhteessa se ja sama) käytettävissä oleva summa
kasvaisi 50%, kasvaisi kansantalouden kiertoon palaava summa ehkä vielä enemmän. Pienituloisimmille suunnatuista tulonsiirroista leikkaaminen on
pois kulutuksesta.
Liikkumavara ohjaa valintoja yhtä paljon kuin arvot:
käyttäisin enemmän palveluita, kuten parturikampaamoja, joukkoliikennettä, kulttuuria
ja viihdettä; ostaisin lapselle kotimaiset kengät, vaikka ne maksaisivat 15%
enemmän; ostaisin vain kotimaisia maitotuotteita kauppaketjubrändien tanskalaisten
ja virolaisten sijaan.
Toivon sydämeni pohjasta, että valmistun alle tavoiteajan,
työllistyn alalle mahdollisesti jo opiskeluaikana opintojen siitä kärsimättä ja että muutaman vuoden päästä olen onnellinen nettomaksaja, jolla on
varaa tukea valinnoillaan pienyrittäjiä ja kotimaista tuotantoa ja maksaa niin
isoja veroja, että niistä liikenee kehitysapuunkin. Niin, ja säästää jostakin
vielä huntti kuussa lapsen autokoulua ja opintoja varten, koska maksuttoman
koulutuksen tulevaisuudesta ja lainapainotteisuudesta ei voi tietää.