Jotta köyhyys ei periytyisi

Eduskuntavaalit tulevat taas, ja sitten voikin taas katsoa, mihin sosiaaliturvaa koskevat hyvät aikeet ja lupaukset tällä kertaa kaatuvat. Vaalikaudella 2007-11 monet niistä jumittuivat Sata-komiteaan ja työmarkkinajärjestöjen vastustukseen (työmarkkinatuen nosto), ja loppuun asti saatetuista saivat työttömät ja toimeentulotukiasiakkaat lähinnä lämmintä kättä.

Lompakossa ei lapsilisän indeksikorotus (40c/kk) tai toimeentulotuen perusosan nosto (2e/kk) paljon tunnu, mutta onhan se askel pienikin askel. Työttömän aktivointilisästä ei kannata edes puhua, koska minimituella elävälle työttömälle siitä ei verollisena tulona ole penninkään hyötyä lisän siirtyessä suoraan sosiaalitoimiston kautta asumismenoihin. Todellinen kehumisen aihe sen sijaan on tuoreehko mahdollisuus työmarkkinatuella opiskeluun: sitä en lakkaa ylistämästä.

Lapsilisän vaikutuksesta toimeentulotukeen puhutaan nyt jatkuvasti. Eilen televisiossa valitettiin, miten toimeentulotuelle tippuessa lapsilisä muuttui hyödyttömäksi, koska se vähennetään toimeentulotuesta. En tiedä, miten moni tietää, että lapsille lasketaan omat toimeentulotuen perusosat. Ne tosin ovat aikuisen tukia pienemmät, mutta silti yli kaksinkertaiset lapsilisään nähden, ja sillä turvataan lapsen osalta perustoimeentulo Kelan maksamia tukia - elatustuki ja lapsilisä - vastaavasti. Toimeentulotuki on viimesijainen tuki, ja lapsen osalta perusosa paikkaa tarvittaessa vajeen, jos Kelan tuet eivät vielä juokse tai niissä tulee ongelmia. Toimeentulotukea saa myös lapsen ensimmäiseltä elinkuukaudelta, jolloin lapsilisää ei vielä myönnetä.

Lapsilisä ja toimeentulotuki eivät ole tukijärjestelmän keskeisiä ongelmia edes lapsiperheköyhyyden kohdalla. Köyhyys periytyy, ja etenkin yksinhuoltajaperheissä köyhyydestä nouseminen on vaikeaa. Suurin ongelma toimeentulotuella ja minimipäivärahoilla eläville on toimeentulotuen ja asumiskulujen välinen yhteys: asumistuki on jäänyt asumiskulujen noustessa pahasti jälkeen, ja ero tiuhemmin päivittyviin sosiaalitoimen kuntakohtaisiin vuokrakattoihin on revähtänyt liian suureksi.

Kun yleinen asumistuki kattaa hikisesti 40-50% asumiskuluista, joutuu minimituilla elävä kattamaan loput asumiskuluistaan toimeentulotuella. Pääkaupunkiseudulla ja myös monissa muissa kasvukeskuksissa tämä tarkoittaa useiden satojen eurojen toimeentulotukea asumiskuluihin.

Yleisessä asumistuessa on joustoa tulojen suhteen: Kelan mukaan tulojen noususta ei tarvitse ilmoittaa, jos muutos jää alle kolmensadan euron kuukautta kohti. Toimeentulotuessa tätä joustoa ei ole, vaan kaikki tulot vähennetään toimeentulotuesta. Näin esimerkiksi lapsilisän yh-lisä valuu osittain asumiskuluihin, eikä minimipäivärahatyöttömän kannata ottaa vastaan keikkatöitä tai osa-aikaduunia. Jos köyhien, toimeentulotukeen oikeutettujen lapsiperheiden taloutta halutaan parantaa, niin lapsilisän etuoikeuttaminen olisi keinona sieltä hankalammasta ja sotkuisemmasta päästä, eikä millään lailla edesauttaisi tukiloukusta nousemista.

Lapsiperheiden toimeentulotuesta puhuttaessa on myös sivuutettu onnellisesti yksinäiset köyhät, joiden on vielä vaikeampaa tulla toimeen kuin yhden pikkulapsen perheen. Oma elintasoni nousi ainakin monipuolisemman ruoan verran, kun lapsen toimeentulotuki alkoi juosta: pieni ei vielä paljon kuluta. Se asia varmaan muuttuu mukelon kasvaessa, oppiessa kuluttamaan housunpolvia ja ruokavalion vaatiessa maidon sijaan vihanneksia ja kalaa. Virikkeitä tässä taloudessa tullaankin hakemaan ennemmin majanrakennuksesta lähimetikössä kuin kuukausimaksuisesta naperomuskarista.

Syvällisen empiirisen ja mutu-asiantuntemukseni perusteella esitän neljä kainoa toivetta seuraavalle vaalikaudelle:

Sekä yksinäisten että lapsellisten toimeentulotukiasiakkaiden tilanteen parantamiseksi asumistuki tulisi remontoida nykyisiä asumiskustannuksia vastaavaksi ja poistaa tuen neliörajat. Asumistuen tulisi määräytyä samoin kuin toimeentulotuen vuokrakaton, eli pelkän vuokrasumman perusteella, jolloin olisi nykyistä kannattavampaa hakeutua keskustojen kalliiden neliöiden asunnoista väljempiin lähiöihin. Asumistuen kattaessa asumiskuluista esimerkiksi sen legendaarisen 80% (asumistuen nykyinen teoreettinen maksimi) jäisi toimeentulotuella katettavaa osuutta huomattavasti vähemmän, jolloin työnteosta tulisi kannattavaa huomattavasti nykyistä pienemmillä ansiotuloilla.

Asumistuen remontti mahdollistaisi pyrkimistä pois toimeentulotukiloukusta, mutta se ei yksinään riittäisi nostamaan köyhien elintasoa. Toimeentulotuen perusosia pitäisi tietysti nostaa, mutta se tietenkin lisäisi automaattisesti tukeen oikeutettujen määrää. Ja koska työmarkkinatuki on nykyisellään saman suuruinen kuin toimeentulotuen perusosa, olisi työmarkkinatukea mielekästä nostaa vastaavasti, jos toimeentulotukea korotettaisiin. Ja silloin kai pitäisi korottaa myös ansiosidonnaisia, koska työmarkkinajärjestöt. Ja sittenhän kaikki vasta olisikin kallista. Hui.

Kolmas haaveilemani, ihanan kallis mutta itsestäänselvä (mm.) lapsiperheköyhyyden vähentämisen keino olisi oikeuttaa opiskelijat samaan perusturvaan kuin meidät mitään tekemättömät lusmutkin. Tällä hetkellä aktiivisuudesta rangaistaan - ei työttömänkään tarvitse elää lainarahalla. Opintolaina voisi olla etuoikeutettua tuloa, jonka nostomahdollisuutta voisi siten pitää jonkinlaisena palkkiona aktiivisuudesta. Lainaa se on kuitenkin, ja takaisin sekin pitää maksaa.

Ja neljäntenä, muttei vähäisimpänä: tervaa ja höyheniä satakomitealaisille, "onhan nyt tehty huomattavia parannuksia" -hallituslaisille ja demareille, joilla on pokkaa kitistä perusturvasta vaikka omana hallitusvastuuaikana eivät viitsineet edes yrittää. Muutenkin Hakaniemen puljut voisi pistää pakettiin ja postittaa Libyaan.